Näin Kela on nyt KHO päätöksen mukaan ajamassa asiaa, että rahoitusvastikkeeseen/korjausvastikkeeseen tai ilmeisestikkin normi vastikkeeseen ei enää myönnetä toimeentulotukea. Hyvä kirjoitus oli jo lehdessä, että mitäpäs sitten kun olet hyvässä uskossa ostanut asunnon omasta mielestä sopivaan hintaan ja vielä ei ole silloin ollut putkiremppa päällä, mutta PTS suunnitelmassa. No putkisto olikin siinä kunnossa katselmuksen jälkeen, että remppa pitää aloittaakkin pikaiseti. Kyseessä ei ollutkaan iso yhtiö, mutta arvio koko saneerauksesta noin 850-1100 € m2 . No mitäpäs siihen sanoopi asunnon ostaja ja perhe joka oli jäänyt työttömäksi tai eläkeläis mummeli kolmiossaan josta ei halua muuttaa poies...Helppoa ojalan matikkaa. Näin Rinteen hallitus hoitaa asioita. Kiitos.
Toimeentulotuki ja rahoitusvastikkeen maksu.
1
126
Vastaukset
Valtion tai kunnan oikeus ei koskaan ole ollut maksaa pääoman korotusta, vaikka se tapahtuisikin yhtiövelan maksuvastikkeina, eli aivan oikea päätös. Asumiskulut ovat kokonaan omistetussa asunnossa hoitovastike rahoitusvastikken korot. Jos on omistusasunto, jossa on vielä pankista otettua velkaa, niin siitäkin voi saada tukea korkojen määrän verran!
Eli mistä tämä yhtiöveloista alkanut nillitys on oikein alkanut!
Me rehelliset työssäkäyvät emme ole missään/koskaan/milloinkaan, vastuussa luusereiden asunnoista.
Yli 12 kk toimeentulotukea saaneet pitäisi ampua!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien2313417- 603005
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I472597Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk332538Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve792058Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä851889Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro191855Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva401832Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.911692Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli691053