Kiinan ja Usa:n välinen kauppasota on tällä hetkellä yksi kaikkia maita koskettava asiavyyhti. https://yle.fi/uutiset/3-10811726
Tulee vaikuttamaan työllisyyttä lisäävästi ehkä.
Tulee vaikuttamaan työllisyyttä lisäävästi ehkä.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kiina on jo kaunan käyttäytynyt kuin Venäjä, yrittää vallata lähialueitaan.
Monimutkainen juttu. Trump lopuksi motittaa Itsensä ja USA:n tullimaksujen korotuksilla.
Äärimmäisen lyhytnäköistä ja harkitsematonta toimintaa, jonka lopputulosta ei halua lähteä arvailemaan. Se voi olla mikä vain.
Mahtimaat taistelevat. On ilmeisesti tarkoitus osoittaa myös, että Venäjä ei ole suurvalta enää.
Usa häviää pitkällä aikajanalla kauppasodan. Siksi että Kiina on rakentanut valloitusstrategiaansa jo pitkään ja huolella, monella mantereella. Afrikka kiinalaistuu vauhdilla.
Amerikan näennäisvauraus perustuu huomattavalla kiinalaisrahoituksella.
Myös Etelä-Amerikkaan Kiina on investoinut.
Siitä ei paljon kirjoiteta.
Ihan sama meno kuin Afrikassa.
Kiina on esimerkiksi E-Amerikassa ostanut kaivoksia,
lempannut paikalliset työtekijät ulos työttömiksi
ja tuottanut Kiinasta omia työtekijöitään minimissää kahden vuoden pestille ilman lomia.
Työntekijöitten palkka menee suoraan talletuksina Kiina valtiolliseen pankkiin.
Vähän saa kinukki perheellekin sentään laittaa rahaa.
Vinosilmille kuulaa...rikollinen valtio vain atomi toimii!!!