Skodamiehen järjetön törkyohitus

Anonyymi

"Iltalehden lukija toimitti julkaistavaksi viime perjantaina autokameraan tallentuneen hurjannäköisen ohituksen Sastamalan ja Huittisten väliltä Satakunnasta.

Videolla näkyy, miten Skoda-merkkinen henkilöauto ohittaa kuvaavan auton ja sitä edellä ajavan kovaa vauhtia. Vastaan kaksikaistaisella tiellä tulee auto, joka joutuu väistämään aivan tien sivuun. Skoda sujahtaa kahden auton välistä keskeltä kaistoja. Alueella on vieläpä ohituskielto.

Omistajan tiedot löytyivät helposti. Auton omistaa porilaismies, jonka Iltalehti tavoitti.

Omistatko kyseisen Skodan?

– Saattaa olla.

Meillä on tällainen video, jossa omistamasi auto tekee aivan järjettömän ohituksen. Olitko kuskina viime perjantaina?

– Eeeen. En ole ollut liikenteessä. Minulla on nyt ruuanlaitto kesken, moi.

Mies lopettaa puhelun.

Sekoili aiemminkin
Iltalehti olisi halunnut auton omistajalta kommentin aivan ilmeisestä vaaratilanteesta. Videon toimittaneen kanssa-autoilijan mukaan kuljettaja oli liikkeellä aivan höyrypäisellä asenteella.

– Vähän ennen tuota huomasin peräpeilistä, että joku punainen auto ohitti kyseisen kaverin. Näin että se lähti ohittamaan ja toinen (Skodamies) painoi kaasun ihan pohjaan. Lopulta punainen auto pääsikin ohi, mutta tämä teki kaikkensa, ettei pääsisi.

Hetkeksi Skodakuski rauhoittui.

– Tämä kaveri ajeli ensin perässä suhteellisen normaalisti ja ajattelin hänen rauhoittuneen, kunnes tämä päätti huitaista ohi. Näin kun se tuli vierelle, mutta tuo yllätti täysin, että se lähtee vetämään kahden auton ohi. Varmaan pelästyi aikalailla tuo vastaantulija.

Oikeusturvana
Ohitustilanteeseen joutunut mies kertoo hankkineensa autokameran omaksi oikeusturvakseen noin vuosi sitten. Sekin on mahdollista, että kameraan tallentuu jokin onnettomuus, jolloin videolla voi olla todistusarvoa.

Läheltä piti -tilanteita on näkynyt Satakunnan liikenteessä aiemminkin.

– Vähän aikaa sitten otin kanssa talteen, kun skootteritytöt ajoivat kolmion takaa suoraan eteen koulujen päättäjäispäivänä. Heille meinasi tulla huono päättäjäispäivä. Ajatus on ollut juuri se, että oman oikeusturvan kannalta se on varmaan pätevä peli pitää kuvaamassa.

Mies ei vielä tiedä, aikooko tehdä kaistapäisestä ohituksesta rikosilmoituksen.

– En tiedä, mihin tuota voisi edes lähettää, vai jääkö se minun harteilleni tehdä rikosilmoitus, että poliisi kiinnostuu. En tiedä.

Mies lähettää porilaiselle Skodakuskille seuraavanlaiset terveiset:

– Vähän voisi rauhoittua ja miettiä muitakin ihmisiä, keitä tuolla liikenteessä on. Mieluusti niitä huonoja uutisia ei lukisi lehdestä. Tuossakin se oli aika lähellä."

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/ac87a187-0676-479c-a8ba-7971e9978006

12

63

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Silloin pittää mennä, kun asjat niin vaatii!!
      Muuten pittää olla matalan!!!

      Alik. Rokka.

      • Anonyymi

        Sellane se on kyykytyksen ratekia. Muuta tottuutta siinä ei oo eikä tuu.

        Kyä näi o.


    • Anonyymi

      Itäautoilijan malliin egon kasvatusta, nyt ottaa taas eteen illalla ja aviomies on kotona tyytyväinen.

    • Anonyymi

      Ihan vain uteliaisuuttani tiedustelen, millainen on järkevä törkyohitus.
      Vaikuttaisiko arvioon se, että ohittaja olisi skodanainen tai cadillacmies? Tai sukupuoleltaan määrittämätön tai väärin määritetty toyotahenkilö?

      • Anonyymi

        Siis mikä ihmeen "järkevä törkyohitus"? Missä niin luki?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis mikä ihmeen "järkevä törkyohitus"? Missä niin luki?

        Ei tarvitse kaukaa hakea. Heti edellisessä kommentissa luki ja lukee. Sitä sopii verrata avauksen sanavalintoihin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tarvitse kaukaa hakea. Heti edellisessä kommentissa luki ja lukee. Sitä sopii verrata avauksen sanavalintoihin.

        Joo, vastauksessa luki kyllä niin, mutta kun se on vain vastaus aloitukseen, jossa sitä ei taas lukenut, niin voisitko vielä selventää vähän.
        Siis sama kuin vastaisi kysymykseen, että: mikä sun nimesi on, niin vastaus kuuluisi: kirvesvartta....Tajuatko?...


      • Anonyymi kirjoitti:

        Joo, vastauksessa luki kyllä niin, mutta kun se on vain vastaus aloitukseen, jossa sitä ei taas lukenut, niin voisitko vielä selventää vähän.
        Siis sama kuin vastaisi kysymykseen, että: mikä sun nimesi on, niin vastaus kuuluisi: kirvesvartta....Tajuatko?...

        Väännänpä omasta puolestani rautalangasta. Oikaiskoot varsinaiset asiasta keskustelijat, jos olen väärässä.
        1) Ensimmäinen anonyymi kirjoittaja avasi keskustelun otsikoimalla "Skodamiehen järjetön törkyohitus"
        2) Toinen anonyymi tiedusteli " millainen on järkevä törkyohitus".
        Ilmeisesti siis on olemassa sekä järkeviä että järjettömiä törkyohituksia. Ei kai aloituksessa muutoin *korostettaisi* järjettömyyttä.
        Ei liene vaikeaa?


    • Anonyymi

      Väärin aloitettu, nyt bemari- ja audikuskit siirtyvät skodaan. Aloittajan tarkoitus oli varmaan mollata skodaa kuten yleensä.

    • Anonyymi

      Juppivuodet takana. Perhe perustettu ja autokin vaihtunut Skodaan. Ajotyyli vain jäljellä poikamiespäiviltä. Kaikkea ei voi saada - piti se omakotitalokin hommata Espoosta.

    • Anonyymi

      Ajatusmalli: Pääsee sitä p...le venäläiselläkin autolla. Ellei muuten niin rajoitus- ja ohituskieltoalueella.

      • Anonyymi

        Älä edes yritä. Ajattelu ei sinulta onnistu. Ne olemattomat lahjat nääs...


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      327
      5066
    2. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      159
      3547
    3. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      175
      3227
    4. Vassarit kummittelee pääni sisällä joulunakin

      Hetki sitten alkoi punakapina. Joulupäivään mennessä ollaan jo Lindtmanin nuoruusvuosien näytelmäkerhossa. Tapaninpäivän
      Maailman menoa
      14
      2171
    5. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      40
      1667
    6. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      254
      1437
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      41
      1401
    8. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      48
      1361
    9. Onko 65-vuotias liian vanha lähtemään rintamalle?

      Suomessa reserviläisikä nousee ensi vuoden alusta 65 ikävuoteen. Jatkossa asevelvollinen kuuluu reserviin sen vuoden lop
      Maailman menoa
      364
      1343
    10. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      81
      1264
    Aihe