Se on sunnuntai

Hyvää huomenta palstalaiset.

Olen aamuvirkku, tuoremehut ja kahvit on nautittu.

Terassin ovi on auki.
Ihana raikas tuoksu tulvahtaa sisään.

Onneksi talon tupakoitsijat heräävät myöhemmin, ennenkuin tulevat yskimään ja käryttämään ulos.
Raitis ilma on tipotiessään senjälkeen.

Ei silti, saan olla onnellinen, että on koti ja katto pään päällä.

Tuttavapariskunta asui vuosikausia isossa kerrostalossa, jossa syttyi toukokuussa tulipalo.

Syy ei ole vielä selvinnyt, joten korjaukset talossa ovat vaiheessa.

Maksajalle tulee iso lasku.

Koko talon porukka joutui lähtemään evakkoon ja ovat edelleen.
Huonokuntoiset kannettiin rappuja pitkin ulos, kun sähköt olivat poikki.

Toinen tuttavastani pääsi tilapäisesti palvelukotiin.
Hänen puolisonsa joutui aluksi telttamajoitukseen.

Pienenä yksityiskohtana voinen kertoa yhdestä pariskunnasta palavassa talossa.

He olivat syömässä kun huudettiin, että talo on tulessa, kaikki ulos.

Mies, toinen pariskunnasta, käyttää rollia, samoin kuin vaimokin.

Mies kertoi, että hän meni shokkiin.
Hilpasi ilman rollia ulos ja jätti vaimonsa niine hyvineen istumaan pöydän viereen.

Ulkona vasta tajusi että vaimo jäi.

Hän meni kiireesti ilmoittamaan palomiehille tilanteen ja vaimo kannettiin ulos ja suoraan sairaalaan.

Heille järjestyi myöhemmin kalustettu asunto keskustasta.

On suuri ja vaativa projekti kunnalle, kun 160:n asunnon asukkaat evakuoidaan ja asutetaan tilapäisesti.

Talossa asui vauvasta vaariin ihmisiä,
11:sta kerroksessa.

Lähden hakemaan lempparihoitokoiran lenkille.

Päivänjatkoja

37

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "2lesken"
      Teillä on paljon yhteisiä traumoja, neurooseja, ja sanontoja
      kuin hunkzilla, ihan kuin olisitte samaa lihaa ja verta

      • Anonyymi

        Minusta taas korppis/korpikirjailija/korppikotka ja lesken ovat samankaltaisia. Kertovat blogaten kaikesta mahdollisesta koirasta tupakanpolttoon, vegelapsesta ummetukseen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minusta taas korppis/korpikirjailija/korppikotka ja lesken ovat samankaltaisia. Kertovat blogaten kaikesta mahdollisesta koirasta tupakanpolttoon, vegelapsesta ummetukseen.

        Säkö luet kaiken silimät kiihkosta kiiluen?


      • Ano
        Olet ilmeisesti jokin rekattu nikki, joka on ollut palstoilla iät ajat.
        Hyvin tunnut tuntevan vakikirjoittajat.
        Ihan kolmella eri kirjoituksella.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Säkö luet kaiken silimät kiihkosta kiiluen?

        Ehdottomasti! Enhän muuten voisi noin kommentoida 🙄


      • Anonyymi
        2lesken kirjoitti:

        Ano
        Olet ilmeisesti jokin rekattu nikki, joka on ollut palstoilla iät ajat.
        Hyvin tunnut tuntevan vakikirjoittajat.
        Ihan kolmella eri kirjoituksella.

        Joka muita epäilee tekee sitä itse ja sen kyllä huomaa.


    • Anonyymi

      Hittoako selvität täällä aina muiden ihmisten asioita!?????

      • Anonyymi

        Hittoakos menet lukemaan jos se sua häiritsee.....


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hittoakos menet lukemaan jos se sua häiritsee.....

        Sanoppa muuta, nuinkin pitkän alotuksen ois voinut jättää lukematta, mutta se uteliaisuus...
        Näkkyy olevan känkkäränkillä huono aamu...


    • Anonyymi

      Aloituksesta:
      Moni tulipalo lähtee tupakssta ja tuikusta.
      Mitenkähän palovaroittimet ovat toimineet.
      Mielestäni taloyhtiöiden toimesta pitäisi tarkistaa, että kaikissa asunnoissa on riittävä määrä varoittimia ja että ne toimivat.
      Niistä sitten pöytäkirja ja tarvittavat lisäykset ja korjaukset.
      Oma lukunsa on sitten pyrot.
      Harmittaa uutiset, joissa mässäillään tulipaloilla, kun juuri noista joku saa impulssin.

      Beng

      • Beng
        Talossa on 10 asuttua kerrosta ja monta rappua.

        11:sta kerrokseen oli rakennettu uusia asuntoja.

        Sieltä suunnalta palo sai alkunsa.

        Asunnoissa asuttiin, vaikka lopputarkastus oli tekemättä.

        Kaupunki nosti tästä jutusta jo haloon, eli teki rikosilmoitiksen.

        Talossa on sekä vuokra- että omistusasuntoja.
        Ts. sekalaista seurakuntaa.


    • Anonyymi

      Hyvän aloituksen teit Lesken. Asun itsekin asuntoyhtiössä jossa useampi kerros ja hissi. Melkein kaikki asukkaat ovat vanhoja ja useimmat heistä huonokuntoisia, iso hissi on välttämätön näille ylemmissä kerroksissa asuville vanhuksille jotka vielä pääsevät liikkeelle rollaattorilla. On myös asukkaita jotka eivät enää pääse liikkumaan, lähihoitajat käyvät heidän luonaan päivittäin useamman kerran.
      Tässä taas viimeviikolla hälyytti naapurin palohälyytin jos kuinka kauan. Taisi tämä 85 vuotias ukko joka asuu alimmassa kerroksessa, olla kännissä kun paistoi ruokaa itselleen. Hälytin piippasi ainakin varttitunnin ja me naapurit hätäännyttiin aivan valtavasti. Plimputeltiin ovikelloa ja hän ei tullut avaamaan, koiransakin oli haukkumatta. Naapurin mies sitten juoksi takapihalle, ja ukko oli jo sen verran selvinnyt ja aukaisi parvekkeensa oven josta tuprusi savut ulos. Sapuskat olivat kärähtäneet ja siksi huone täyttyi savulla. Tämä on jo neljäs kerta kahden vuoden sisään kun hänen huoneistonsa aiheuttaa palohälyttimen ujelluksen.
      Tekis mieli ottaa asia keskusteluun seuraavassa kokouksessa, mutta kun ukko itse on hallituksessa.!
      Hytinäx1

      • Anonyymi

        Ota vaan puheeksi.
        Voihan sitä vihjaista hoitoonohjauksesta.
        Hyssyttely minua ainakin ärsyttää.
        Eivät nuo yhtiöiden hallituksen jäsenet mitään kuninkaallisia ole. Itse ovat ehkä olevinaan, mikä huvittaa.
        Ehkä hänet pitäisi pikimmiten korvata toisella ennen kuin talo on palanut poroksi.
        Siis tyly linja.

        Beng

        Beng


    • Anonyymi

      Heippa leski ja aurinkoista sunnuntaipäivää Sinulle :)
      Oliko tämä se Porin tulipalo siinä korkeassa kerrostalossa toukokuussa ?
      Kyllä varmaan on jättänyt monet pelkotilat asukkaiden mieliin.
      Televisiossa sinä iltana haastateltiin erästä nuorta pariskuntaa joiden kissa oli jäänyt sinne asuntoon.
      Voi kun tietäisi, löytyikö kissa hengissä.
      Tärkeän aloituksen olet laittanut. Hoitokoiralle terveiset .

      • Ano
        Heippa vain.
        On todella kysymys siitä Porin suuresta Keskuskartano-nimisestä kerrostalon tulipalosta.

        Siellä ovat monet asuneet lähes 50 vuotta.

        Kissa löytyi ja kaikki muutkin eläimet saatiin pelastettua.

        Palokunnan miehet ja naiset tekivät valtavan työn ja toimivat nopeasti ja tehokkaasti.

        Jokainen ovi avattiin.
        Kaikki ohjattiin tai kannettiin ulos.

        Sairaalaan, teltoille tai hotelliin.
        Myöhemmin kalustettuihin asuntoihin ympäri Poria.

        Perusturva tuli heti mukaan.
        Samoin Punainen Risti.

        Mukaan asukkaat saivat vain kännyn ja päällä olevat vaatteet.

        Myöhemmin ovat saaneet ohjaajan kanssa käydä katsomassa asuntoaan ja ottamassa jotain henkilökohtaista mukaansa.
        Puolen tunnin vierailu.

        Hissit eivät toimi, joten monella ei ole mitään mahdollisuuksia päästä käymään kotoaan.

        Kamala savunkatku on koko talossa.
        Huhut liikkuu kaupungilla, että koko talo purettaisiin.

        Hoitokoira oli eilen taas superinnoissaan, kun oli torilla makkara- ja nakkimyyntiä.

        Jo maistui.


    • Tervettä tulipaloon varautumista vai hätävarjelun liiottelua?
      Asumme kerrostalon ylimmässä, 4:ssä kerroksessa. Olen varaurunut pikapoistumiseen parvekkeelta kadulle.

      Vapaa-ajan asuntomme on myös kerrostalon ylimmässä kerroksessa. Kaupunki sijaitsee maanjäristysalueella joka silloin, tällöin havainnolistuu lievänä tärähtelynä.
      Kaiken lisäksi talo on kaasukäyttöinen eli lämmin vesi tuotetaan pullokaasulla kuten myäs hellan ja uunin toiminnot.
      Heti alkuun varasin parvekkeell riittävän pitkän, paksun köyden koska vakavamman tärinän tai tulipalon tullessa hissi olisi kuoleman loukku ja rappukäytävään kuolisi koska alempana oleva tulipalo käyttäisi sitä vetoa tehostavana hormina.

      Lentoasemilla katson automaattisesti paikan seinän tai umpinaisen betonikauteen läheltä ja luon silmäyksen vaihtoehtoisiin poistumisväyliin.
      Tämä tapahtuu täysin alitajuisesti.

      • Anonyymi

        Mihin köyden laittaisit?

        Beng


      • Sama juttu minulla. Seuraan aina vaistomaisesti, missä on hätätiet. Joskus olen miettinyt että parvekkeilla olisi hyvä olla jokin rullalla oleva verkkomainen putki minkä tiputtaisi alas ja millä voisi liukua alas hätätapauksessa. Sellainen verkkomainen materiaali estäisi liian nopean pudotuksen . Ihme kun ei sitäkään ole kehitetty vaikka kaikennäköisiä salaojaputkeja ja verkkoja kehitellään. Ei sen tartteis olla edes tulen kestävää, kun se savu, häkä ja kaasut häkä on se pahin, harvemmin kerrostakossa ulkopuolella palaa. Iteköhän tuo sekin pitää alkaa askartelemaan, äkkiäkös sen virkkaa jai neuloo...hih hih...


      • Anonyymi kirjoitti:

        Mihin köyden laittaisit?

        Beng

        Kotona lämpöpatterin putkeen. Vapaa-ajan asunnossa vahvan kaiteen pystytolppaan.
        Vaimon painaa alle 60kg ja tse vetelen leujoja 10:n sarjoissa joten tarpeen tullen uskoisin onnistuvani.


      • Anonyymi

        Köysitikkaat voisi olla parempi vaihtoehto , jos voi joutua kiipeämään.


    • Anonyymi

      Aloittajan palotapaus oli Porissa, aiheesta löytyy oma aloituksensakin näiltä sivuilta: Keskuskartanon tulipalo (tms. ) on sen otsikko.
      "2Leskeltä" kysyisin että joko siellä rakennustelineitä pystytetään talon ympärille, jotain tilapäistä vesikattoa sinne kai suunnitellaan.

      • Anonyymi

        Lisään vielä, että se on tuo Porin palon aihe tuolla Paikkakunnat/Satakunta/Pori- sivulla.


      • Ano
        Kävelin perjantaina talon ohi.
        Ei yhtään rakennustelinettä ollut katolla tai siellä ylhäällä.
        Tai ainakaan alas näkynyt.
        On hyvin ankean näköinen iso talo.

        Talon siivessä toimii edelleen hotelli-ravintola.
        Palo ei koskenut sitä.
        Savunkatkua tietty oli sielläkin.

        Päivän suosituin ruoka-annos on "Palomestarin leike"

        Muutkin alakerran liikkeet ovat avanneet ovensa.
        He saavat sähköä.

        On puhuttu talon kokonaan huputtamisesta.
        Tai purkamisesta.

        Mutta kait raha ratkaisee ja kuka maksaa.


      • Anonyymi
        2lesken kirjoitti:

        Ano
        Kävelin perjantaina talon ohi.
        Ei yhtään rakennustelinettä ollut katolla tai siellä ylhäällä.
        Tai ainakaan alas näkynyt.
        On hyvin ankean näköinen iso talo.

        Talon siivessä toimii edelleen hotelli-ravintola.
        Palo ei koskenut sitä.
        Savunkatkua tietty oli sielläkin.

        Päivän suosituin ruoka-annos on "Palomestarin leike"

        Muutkin alakerran liikkeet ovat avanneet ovensa.
        He saavat sähköä.

        On puhuttu talon kokonaan huputtamisesta.
        Tai purkamisesta.

        Mutta kait raha ratkaisee ja kuka maksaa.

        Hei taas leski :)
        Kiva, kun kerroit että kissa löytyi.
        Seurasin tätä tulipaloa silloin netin välityksellä. Oli se todella kauheaa niille kaikille , jotka joutuivat jättämään kotinsa ja tavaransa tulen vallatessa asuntoja.
        Varmaankin valtavat vesivahingot yläkerroksissa ja se savunhaju, mikä jää joka paikkaan.
        Taas nähtiin, että kun hätä on suuri niin apu on lähellä.
        Ketään ei jätetty taivasalle, vaan kaikki saivat apua.
        Älyttömän iso kerrostalo se oli.


      • Anonyymi
        2lesken kirjoitti:

        Ano
        Kävelin perjantaina talon ohi.
        Ei yhtään rakennustelinettä ollut katolla tai siellä ylhäällä.
        Tai ainakaan alas näkynyt.
        On hyvin ankean näköinen iso talo.

        Talon siivessä toimii edelleen hotelli-ravintola.
        Palo ei koskenut sitä.
        Savunkatkua tietty oli sielläkin.

        Päivän suosituin ruoka-annos on "Palomestarin leike"

        Muutkin alakerran liikkeet ovat avanneet ovensa.
        He saavat sähköä.

        On puhuttu talon kokonaan huputtamisesta.
        Tai purkamisesta.

        Mutta kait raha ratkaisee ja kuka maksaa.

        Telineitä aletaan tietysti rakentaa katutasolta talon sivuille ja ehkä päätyynkin aina yläkerrokseen asti...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Telineitä aletaan tietysti rakentaa katutasolta talon sivuille ja ehkä päätyynkin aina yläkerrokseen asti...

        Olikohan näiden asukkaiden vinttitilat siellä ullakolla ?
        Oma siskoni asuu kerrostalossa, jossa on yhdeksän kerrosta 54 asuntoa.
        Siellä vinttitilat on ylhäällä.
        Jos tuossa talossa olivat, niin kaikki paloi poroksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olikohan näiden asukkaiden vinttitilat siellä ullakolla ?
        Oma siskoni asuu kerrostalossa, jossa on yhdeksän kerrosta 54 asuntoa.
        Siellä vinttitilat on ylhäällä.
        Jos tuossa talossa olivat, niin kaikki paloi poroksi.

        Tuoko sana vintti mieleesi ehkä kellarikerroksen?


      • Anonyymi

        Miksi suurimmassa osassa suomea vintti, ullakko tarkoittaa aina yläkertaa?
        Stadissa ja jossain muualla puhutaan kellarista, jotain katutason alapuolella olevaa tilaa, varastoa. Mihin se perustuu?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuoko sana vintti mieleesi ehkä kellarikerroksen?

        Vanhemmissa kerrostaloissa vintti on varasto, missä säilytetään irtaimistoa.
        Kellari on taas kylmäkellari, hillot mehut potut
        Urheiluvälinevarasto, missä polkupyörät


      • Anonyymi kirjoitti:

        Olikohan näiden asukkaiden vinttitilat siellä ullakolla ?
        Oma siskoni asuu kerrostalossa, jossa on yhdeksän kerrosta 54 asuntoa.
        Siellä vinttitilat on ylhäällä.
        Jos tuossa talossa olivat, niin kaikki paloi poroksi.

        Ano
        Kaikkien vintit olivat ylhäällä. Saunat myös sijaitsivat ylhäällä.

        Ylhäältä palo alkoi ja nopealla ratkaisulla palopäällikkö antoi palaa koko yläkerroksen vinttikomeroineen.

        Se oli jotensakin avointa tilaa ja ratkaisu oli kuulemma oikea.

        Tutkimaan ei heti päästy valtavan kuumuuden takia.
        Päätyseinät ovat pellistä tehty.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vanhemmissa kerrostaloissa vintti on varasto, missä säilytetään irtaimistoa.
        Kellari on taas kylmäkellari, hillot mehut potut
        Urheiluvälinevarasto, missä polkupyörät

        Kaiholla muistelen omaa isääni, joka joskus otti kossua hieman liikaa, ja äiti paasasi, että pitääkö juoda siihen malliin jotta on vintti pimeänä.
        Mistä lie tuo vintti sana on lähtöisin.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kaiholla muistelen omaa isääni, joka joskus otti kossua hieman liikaa, ja äiti paasasi, että pitääkö juoda siihen malliin jotta on vintti pimeänä.
        Mistä lie tuo vintti sana on lähtöisin.

        Ruotsinkielestähän se on sekin, vinden.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi suurimmassa osassa suomea vintti, ullakko tarkoittaa aina yläkertaa?
        Stadissa ja jossain muualla puhutaan kellarista, jotain katutason alapuolella olevaa tilaa, varastoa. Mihin se perustuu?

        Koska se sana tarkoittaa juuri ylintä kerrosta, ihan kuin myös sana ullakko tai ullakkokerros. Kun puhutaan vintistä, kaikki tietävät mistä puhutaan. Samoin kuin jos puhutaan kellarista, kukaan ei lähde sitä etsimään jostain yläkerrasta, eihän? Ehkä stadissa...


      • Anonyymi
        2lesken kirjoitti:

        Ano
        Kaikkien vintit olivat ylhäällä. Saunat myös sijaitsivat ylhäällä.

        Ylhäältä palo alkoi ja nopealla ratkaisulla palopäällikkö antoi palaa koko yläkerroksen vinttikomeroineen.

        Se oli jotensakin avointa tilaa ja ratkaisu oli kuulemma oikea.

        Tutkimaan ei heti päästy valtavan kuumuuden takia.
        Päätyseinät ovat pellistä tehty.

        On teillä jutut, päätyseinät peltiä...Kyllä siellä peltien alla on ihan kantavat tukevat seinärakenteet, jonkinlaiset lämmöneristeetkin niissä mukana luullakseni jne. Ne pellit ovat vain kaiken suojana ulkoilmaa vastaan.


    • Anonyymi

      """Onneksi talon tupakoitsijat heräävät myöhemmin, ennenkuin tulevat yskimään ja käryttämään ulos."""

      Mitä tästä opimme? Tupakka ei tapa kun hekin hengittävät edelleen samaa ilmaa kuin lesken ja muut.

    • Anonyymi

      Asiasta toiseen !
      Onhan teillä kaikilla toimiva palovaroitin ?
      Sammutuspeite ?
      Vaahtosammutin

      • Anonyymi

        En ota varoituksen sanaa kuuleviin korviini.
        Peitto on sängyssä. Sammuttaa minut yöksi kun käyn peiton alle.
        Vaahtoan itse niin paljon että en tarvitse sammutinta. Suu vaahdossa paasaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nokialaisen koulun pihalta löytyi nuoren ruumis

      Näin kertovat iltapäivälehdet ja Nokian uutiset. Mitähän on tapahtunut..?
      Nokia
      156
      3639
    2. Missäs lynkkausjoukot piileksii?

      Tänään lähilehden kirjoituksessa paikallinen entinen pizzayrittäjä kertoi muuttaneensa pois Sysmästä. Syynä oli koulukiu
      Sysmä
      57
      1286
    3. Mies hävisi oikeudenkäynnin koronapassista valtiota ja Fazeria vastaan määrättiin korvaamaan lähes

      https://yle.fi/a/74-20091554 Henkilö liikkui ilman Koronapassia ja yritti päästä aamiaiselle Fazer kahvilaan,
      Maailman menoa
      252
      1124
    4. Haluisin jutella sulle siitä

      Mistä mennään. Tiedän yhteyden.
      Ikävä
      44
      1004
    5. Suomen edesottamukset Ukrainan sodassa jaksavat ihmetyttää ulkomaisia työkavereitani

      Työskentelen korkean teknologian yrityksessä, jossa on ihmisiä ympäri maailmaa. Suuri osa ulkomaisista on kotoisin Aasia
      Maailman menoa
      300
      973
    6. Haluaisitko sitten mies

      Että ottaisin sinuun yhteyttä?
      Ikävä
      53
      932
    7. Tulihan tästä

      Meidän "jutusta" vähän turhan suuri show tänne palstalle. Sivusta seurasin sitä enimmäkseen.
      Ikävä
      68
      913
    8. Mites meillä nainen tämä yhteys

      Onko se yhteistä se kokemus siitä, että tunnemme syvästi toisemme? Tunnemme vetoa ja sielunyhteyttä, jotain kuin toisest
      Ikävä
      54
      889
    9. Mitä ajattelisit siitä

      Miten reagoisit jos kaivattusi ottaisi yhteyttä?
      Ikävä
      52
      884
    10. En ymmärrä käytöstäsi, mies

      Jotain miehen logiikkaa? Et siis halua tutustua yhtään millään tavoin paremmin, vaikka ajatuksissasi näköjään joskus pyö
      Rakkaus ja rakastaminen
      65
      864
    Aihe