Värähdän, kosketuksesi tuntui niin hyvältä. Kuin solujeni lävitse olisi kulkenut sähköisku, jatkuen yhä, kutittaen ja väreillen ihollani, etsien tietään syvemmälle kehossani.
Juuri hetkeä aiemmin olimme ensimmäistä kertaa ottaneet toisiamme käsistä kiinni, pitkän odotuksen jälkeen, ehkä epäröiden, ehkä malttamattomina. Kätemme koskettivat toisiaan hymyjemme saattamina ja rohkaisemina, hetken toisiamme katseltuamme ja tervehdykset vaihdettuamme.
Olimme tienneet toisemme jo jonkin aikaa. Viestit ja sanat olivat antaneet uskoa onnistumiseemme ja yhteisen halun, tahdon ja kokemuksen löytämiseemme. Niinpä halusimme nähdä uudelleen ja koskettaa, sillä vasta se kertoisi kemioidemme syvyyden.
Nähtyämme ensimmäisen kerran, jäit mieleeni ilosilmäisenä ja kiinnostavana ja siksi sinut uudelleen nähdä tovoin. Olimme hetken jutelleet niitä näitä, säästäkin, ja tästä meidän jutustamme - kuinka olimmekaan tähän päätyneet, saman pöydän ääreen kahvia juomaan. Hermostuneisuutemme ja jännitys oli paistanut lävitsemme jonossa leivoksia valitessamme. Ne tosin olivat tulleet vasta ihan ensimmäiset katseet vaihdettuamme.
Uskalsin ehdottaa treffejä julkiselle paikalle, koska minun etsimäni oli samaa kuin sinun. Luin kertomuksiasi, toiveitasi ja halujasi, kuinka toivoisit kokea kehon vierelläsi, uteliaat kädet ja läheisyyden - kaksi keho painautumassa yhteen. Näitä viestejämme muistan lämmöllä.
Vastasin hieman epäröiden sinulta saamaani ensimmäiseen viestiisi, sellaiseen uteliaaseen ja varovaisee, tunnustelevaan....
.... ja nyt mietin tuntuuko sinusta samalta....
Kosketus naisen vanhemman
1
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Kiintoisaa ;) kuinka jatkuu?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 783965
- 2013052
- 253010
- 492838
- 242784
Kuule rakas...
Kerrohan minulle lempivärisi niin osaan jatkaa yhtä projektia? Arvaan jo melkein kyllä toki. Olethan sinä aina niin tyyl412525Miten hitsissä ulosoton asiakas?
On tää maailma kumma, tässä haisee suuri kusetus ja ennennäkemättömän törkeä *huijaus*! Miten to.monen kieroilu on edez2972416Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2252104Törmättiin tänään
enkä taaskaan osannut reagoida fiksusti. Menen aina lukkoon. Yksi asia on varma: tunteeni sinua kohtaan ovat edelleen v241987- 441957