Tampereelle jääkiekon MM-kisat 2022

Hämeenlinnan Areena hankkeelle nyt kyllä ihan selvä tilaus vaikka Hämeenlinnaa ei ole edes mainittu toisena mahdollisena kisapaikkakuntana. Samalla SCC-konseptilla kun mennään niin hyvä siitä tulee. Taas olisi jollekin helpot massit tiedossa, koska maapohja ko. hankkeelle olisi mitä oivallisin kun kerran Hämeenlinnassa puuhaillaan.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Uskoakseni kaupunginhallituksen puhelimet ovat nyt kuumana. Kun ei saatu Lahteen olympiakisoja eikä sen myötä meille ampumahiihtoja järjestettäväksi niin saataisko edes jääkiekon mm-kisat ja beelohko. Sarit on vahvoja, ne kyllä tekee sen.

Äänestä

Se voisi olla hyvä idea, äkkiä monitoimiareena pystyyn ja Hämeenlinna toiseksi kisajärjestäjäksi, pelataanhan täällä Hämeen parasta kiekkoa.

Äänestä

Tampereelle vie nääs isot tiet!

Äänestä

Areena on kuvattu uudessa keskustavisiossa. Mietin että mihin se asuntomessualue ja kelluvat pilvenpiirtäjät oikein unehtui. Sentään yhtiötäkin pyöriteltiin vuosikausia ja palkat juoksi varmaan miljoonilla. Tälläset vois kaupunki jättää kyllä pois.

Äänestä

Bordellit myös, jos alkaa panettaa kiekko pelin jälkeen olut huurussa!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Hämeenlinnan Areena hankkeelle nyt kyllä ihan selvä tilaus vaikka Hämeenlinnaa ei ole edes mainittu toisena mahdollisena kisapaikkakuntana. Samalla SCC-konseptilla kun mennään niin hyvä siitä tulee. Taas olisi jollekin helpot massit tiedossa, koska maapohja ko. hankkeelle olisi mitä oivallisin kun kerran Hämeenlinnassa puuhaillaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu