Olen 27-vuotias viime vuonna terkkariksi ja ps. sairaanhoitajaksi valmistunut nainen. Työurani aloitin ps. sairaanhoitajana perheneuvonnassa lasten ja nuorten parissa - uuvuin totaalisesti. Työasiat pyörivät mielessä vapaa-ajalla, jännitin seuraavaa työpäivää, kärsin unettomuudesta ja jatkuvasta väsymyksestä sekä kamalista suolistovaivoista. Kärsin jatkuvasta riittämättömyyden tunteesta sekä huonosta ammatillisesta itsetunnosta. Hain apua työterveyshuollosta (sain ihanaa palvelua!), mutten kokenut aiheelliseksi jäädä sairauslomalle, koska ajattelin, ettei se olisi ollut kuin pieni laastari kovasti vuotavan haavan päälle.
Irtisanouduin 10 kuukauden jälkeen virastani, koska en halunnut palaa totaalisesti loppuun. Menin vanhaan työpaikkaani kotihoitoon kesätöihin, jotta saisin lisäaikaa miettiä, mitä oikein teen isona. En tiedä, oliko se hyvä ratkaisu, koska uupumusoireet jatkuvat edelleen ja kotihoidossa työskentely on todella rankkaa. En saa nukuttua edelleenkään öisin, murehdin seuraavaa työpäivää ja omaa tulevaisuuttani.
Olen käynyt te-toimiston kautta ammatinvalintapsykologin juttusilla ja mietiskelemme minulle uutta alaa. Aloitan syksyllä myös psykoterapian menneisyyden traumojen vuoksi, mitkä osaltaan tietysti vaikuttavat työuupumukseni taustalla.
Minulla on työkokemusta hyvin monesta eri paikasta hoitoalalta. Mikään työpaikka tai opiskeluaikainen harjoittelupaikka ei ole tuntunut oikealta. Sote-ala on mielestäni jo perustuksiltaan niin surkea, että omalla panoksella ei juurikaan voi työssäjaksamiseen vaikuttaa. Tähän aiheeseen olisi niin paljon sanottavaa, mutta keskityn nyt olennaiseen. Jo opiskeluaikoina tunsin orastavaa pelkoa siitä, etten jaksaisi työskennellä hoitoalalla. Ylpeys ja perheen painostus estivät kuitenkin keskeyttämästä opintoja. Lisäksi en keksinyt, mitä muutakaan voisin työkseni tehdä.
Haluaisin nyt herätellä keskustelua aiheesta ja pyytää vinkkejä siihen, mihin sellaiseen hoitoalan työhön voisin työllistyä, jossa ei olisi niin kamala kiire koko ajan, stressiä ei tarvitsisi tuntea niin kamalasti ja olisi mahdollisuus tehdä päivätyötä (unettomuuden vuoksi)? Onko muita hoitoalalla työskenteleviä, jotka samaistuvat kokemuksiini?
Olisiko vinkkejä myös siihen, mitä alaa voisin opiskella tulevaisuudessa? Haluan työskennellä ainakin jokseenkin sosiaalisessa työssä tai asiakaspalvelutyössä, olen hyvä kirjoittamaan ja kuuntelemaan, olen tunnollinen työntekijä ja hyvä tiimipelaaja. Heikkouksia ovat matemaattiset taidot ja huono kielipää. Kaipaan työltäni vaihtelua, mutta selkeitä linjauksia sekä mukavaa työilmapiiriä. Työ voisi olla pitkälti yksintyöskentelyä.
Kiitos, jos joku jaksaa vastata. ❤

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.