Kristinuskon tulevaisuus

Anonyymi

Sitä mukaa kun tulee tieteellisiä todisteita että muualla on elämää ja vielä niin että se sääntö kuin poikkeus, kristinuskon ihmiskeskeisyys ja maailmankuva tulevat romuttumaan, se ei anna vastauksia tuleviin kysymyksiin. Jos elämän ilmeneminen on sääntö, ei enää ole syytä pitää älyllistä elämää poikkeuksena. Toki siinäkin pitää odottaa todisteita. Uskontojen evoluutioon kuuluu muuttua ja monet katoavat, niin käy myös kristinuskolle.

26

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eiköhän suurin osa uskovaisistakin ymmärrä että Raamattu on vertauskuvallinen kooste eri kirjoittajilta. Päivi Räsäsen kaltaisia on vähän. Raamatun aikajanat, nimet , paikat ja esimerkiksi luomiskertomus ovat vain tarinoita joiden tarinoiden todellisten henkilöiden tekemiset ja sanomiset jäävät tarinoiksi. Jos sanotaan että Jumala loi Maan kuudessa päivässä. Jumalan kuusi päiväähän voi tarkoittaa vaikka kahta miljardia Maan vuotta. Ajan määrittely kun on vain Maan ihmisten yhteisellä sopimuksella sidottu erilaisiin kiertokulkuihin. Universumissa ja Linnunradassa on monenlaista muutakin ja suurempaa kiertokulkua kuin nämä pallon ja kuun pyörimiset.

      Kun kerta sanotaan että Jumala loi kaikkeuden, niin silloinhan hän on luonut ne alienitkin. Kun kerta kaikki ollaan niitä luomuksia ja Nooan arkkiinkin piti saada kaikki elukat niin nekin on Jumalan luomuksia. Homojenkin pitäisi olla Jumalan luomuksia niin en ymmärrä miksi päiviräsäset ei hyväksy homoliittoja. Sehän on luonto tehnyt heistä sellaisia kuin ovat.
      Tuollainen uskovainen kuin Päivi, ei ole todellinen kristitty. Kristitty hyväksyy kaiken muun erilaisuuden paitsi pahuuden. Päivi ei päätä kuka saa tykätä kenestäkin ja mistäkin. Menisi sitten saarnaamaan leijonille että hyi ei saa syödä sitä gasellia.

      • Ei VT:n natsionalismissa ole mitään vertauskuvallista.


    • Anonyymi

      Uskomaton on uskontosatujen voima vielä nykyäänkin.
      Ei taitaisi Suomessakaan presidentiksi tulla henkilöä,
      joka ei Uudenvuodenpuheensa päätteeksi lukisi litaniaa
      Jumalan siunauksesta.
      Vuosituhansien ajan ovat valtaapitäneet havainneet uskontosadut
      tehokkaaksi keinoksi rahvaan kurissapitämiseen.
      Mieliin juntattu herran pelko on ilmeisesti
      synnyttänyt kansan syviin riveihin geeniperimän, josta ei
      hevin irti päästä.

      • Uskovaisuus on herran pelon lisäksi myös tuntemattoman, suuremman ja elämän kunnioitusta. Kaikki ei ole yksilön eikä ihmiskunnankaan käsissä. Mietitään että kenes käsissä se sitten on? Kuka päättää?

        Siinä voi samalla ulkoistaa asioita. Sanonta kuuluu "Herran haltuun". Se ei kuitenkaan toimi se sanonta esimerkiksi sivuluisussa irroittamalla kädet ratista.

        Asioiden ja vastuun ulkoistaminen Jumalalleen on myös eräänlaista laiskuutta ja vastuuttomuutta. Monasti historiassa on käynyt niin että "hyvät" ovat hiljaa kun pahuus mellastaa, turvaavat Jumalaan ja jättävät pahikset Jumalan hoidettavaksi.

        Uskovaisuus on parhaimmillaan sitä että se toisi mielenrauhaa, toimintakykyä, ymmärrystä, sopivasti nöyryyttä, uteliaisuutta, oikean ja väärän erottelukykyä, luottamusta tulevaisuuteen, rakkautta ja lohtua huonoihin hetkiin.

        Itse erosin kirkosta mutta en ole täysin ateisti. Uskon suurempiin voimiin ja vaikka se suurempi voima olisi luonnonvoima, entiteetti, alieni tai sattuma, niin sitä voimaa voi silti kutsua Jumalaksi tai Luojaksi. Tarkkaa tietoa siitä ei ole kenelläkään täällä tallaavalla.

        Jokin sellainen voimahan on todistettavasti olemassa. Olemassaolo sen todistaa.


    • Voihan olla että ensimmäisen kunnollisen UFO-kontaktin avaruusmatkailijat on kiihkouskovaisalieeneja joilla on sanoma kuin espanjalaisilla konkistadoreilla.

    • Anonyymi

      Eräs uskontojen vastenmielinen piirre on itsekeskeisyys.
      Vain minun uskoni on tie, totuus ja elämä, menkööt miljardit
      muunuskoiset helvettiin !

      • Anonyymi

        Aivan. Vain sinun uskosi on oikea. Täysin epäitsekkäästi toki.
        Tämä on ihan samanlainen uskonto mielenkiintoista että ette ymmärrä sitä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan. Vain sinun uskosi on oikea. Täysin epäitsekkäästi toki.
        Tämä on ihan samanlainen uskonto mielenkiintoista että ette ymmärrä sitä.

        No, jos vain Jeesus on tie, totuus ja elämä ja siihen vakaasti uskoo, niin
        onhan esim. Allahin uskoiset tältä kannalta katsoen vääräuskoisia.
        Näitä kohtaan kristittyjen jumala voi olla kiivas ja kiukkuinenkin.

        Filosofi Eino Kaila kuvasi sattuvasti uskontoja henkisiksi vakuutuslaitok-
        siksi, jotka korvaavat mm. painottamasi itsekkyyden tuomia
        vahinkoja.

        Olisihan se karmeaa, jos nuhteettomuudesta ja epäitsekkyydestä ei tuonpuoleisessa palkittaisi !


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No, jos vain Jeesus on tie, totuus ja elämä ja siihen vakaasti uskoo, niin
        onhan esim. Allahin uskoiset tältä kannalta katsoen vääräuskoisia.
        Näitä kohtaan kristittyjen jumala voi olla kiivas ja kiukkuinenkin.

        Filosofi Eino Kaila kuvasi sattuvasti uskontoja henkisiksi vakuutuslaitok-
        siksi, jotka korvaavat mm. painottamasi itsekkyyden tuomia
        vahinkoja.

        Olisihan se karmeaa, jos nuhteettomuudesta ja epäitsekkyydestä ei tuonpuoleisessa palkittaisi !

        Kun turvaa elämänsä Henkisten Vakuutuslaitosten vakuutuksilla saa
        myös sen edun, että ei tarvitse hirveän nuhteettomasti elää.
        Synnit saa anteeksi, eikä vakuutusmaksuja niiden takia koroteta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan. Vain sinun uskosi on oikea. Täysin epäitsekkäästi toki.
        Tämä on ihan samanlainen uskonto mielenkiintoista että ette ymmärrä sitä.

        Katsohan tuota !
        Hurskaalla uskovaisella on kanttia vihjata toinen itsekkääksi ja
        uskontoja ymmärtämättömäksi .
        On näköjään jälleen tullut syötyä ehtoollisleipää ja juotua ehtoollisviiniä,
        joten sielunsa huokuu puhtautta, epäitsekkyyttä ja totuuden tietoutta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katsohan tuota !
        Hurskaalla uskovaisella on kanttia vihjata toinen itsekkääksi ja
        uskontoja ymmärtämättömäksi .
        On näköjään jälleen tullut syötyä ehtoollisleipää ja juotua ehtoollisviiniä,
        joten sielunsa huokuu puhtautta, epäitsekkyyttä ja totuuden tietoutta.

        Ei tarvitse kuitenkaan valehdella, vaikka se teille uskovaisille myös ufouskovaisille onkin tyypillistä. Onko teillä kristallipallo siellä? Vaihda se uuteen se on rikki.


    • Anonyymi

      Muuallakin on elämää. Raamatun mukaan esim. Jeesus ja Jumala sekä suuri joukko erinäisiä taivaan henkiolentoja. Miksi ette halua hyväksyä tätä tämähän on juuri sitä mitä te toivotte.

      • Anonyymi

        Onko maapallomme erikoisasemassa Universumissa, kun Universumin Luoja uhrasi ainoan poikansa tämän pallon vuoksi.
        Huolehtiiko suuri joukko erinäisiä taivaan henkiolentoja mahdollisesti
        miljardeista muista asutuista planeetoista ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko maapallomme erikoisasemassa Universumissa, kun Universumin Luoja uhrasi ainoan poikansa tämän pallon vuoksi.
        Huolehtiiko suuri joukko erinäisiä taivaan henkiolentoja mahdollisesti
        miljardeista muista asutuista planeetoista ?

        Sitähän me emme tiedä. Voi olla tai sitten ei. Itse pidän todennäköisenä, että elämää on muuallakin. Se ei liity suoranaisesti näihin ufojuttuihin millään tavalla. Paitsi mitäs jos Jeesus ja Jumala ovat niitä teidän ufomiehiä? Täysin mahdollista.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Onko maapallomme erikoisasemassa Universumissa, kun Universumin Luoja uhrasi ainoan poikansa tämän pallon vuoksi.
        Huolehtiiko suuri joukko erinäisiä taivaan henkiolentoja mahdollisesti
        miljardeista muista asutuista planeetoista ?

        Raamatun yksi epäloogisimmista tarinoista on tuo. 2000 vuotta sitten tiedonsiirto ja käsittely oli hieman erilaista kuin nykyisin.

        Taivaan isä jos lahjoittaa ainoan poikansa rikollisen hallinnon kidutettavaksi, niin miten se vaikuttaa muuhun ihmiskuntaan ja syntisiin?

        Maailmahan muuttui vain sotaisammaksi ja kamalammaksi tuon Jeesuksen kohtalon jälkeen. Murhia, tauteja, luonnonmullistuksia, kidutusta, epäoikeudenmukaisuutta, vallankaappauksia, kansanmurhia jne.

        Millä tavalla siis se Jeesuksen kohtalo auttoi maapalloa? Kristittyjen, ristiretkien ja inkvisition arvellaan surmanneen 70-500 miljoonaa ihmistä Jeesuksen jälkeen.

        Ei mennyt siis ihan putkeen se sovitustyö. Edelleen ollaan napit vastakkain erään toisen valtauskonnon kanssa, eikä taivaan henkiolennot ole näkyvästi olleet auttamassa ketään.

        Näyttää kuitenkin siltä että ydinaseilta meitä kuitenkin tullaan varjelemaan. Ainakin se on toivottavaa.


    • Anonyymi

      Ufoilla huristelevat oliot eivät ole mitään avaruusmuukalaisia, vaan demovoimien edustajia. Kun kristittyjen ylösotto tapahtuu, toivottavasti hyvin pian, jopa tänään, pahuus pääsee valtaan seitsemäksi vuodeksi. Se suuri eksytys, josta Raamatussa puhutaan, liittyy monien arvailujen mukaan siihen, että kaaosta järjestämään ilmestyneen 'Jeesus'-hahmon väitetään olevan ulkoavaruudesta, tai hän valehtelee alieenien napsineen pois ne, jotka eivät 'olleet kehittyneet' sille tasolle, että olisivat voineet olla mukana uudessa maailmanjärjestyksessä. Rakkaat lähimmäiset. Jos jäätte ylösotosta pois, uskokaa edes silloin Raamattu todeksi. Voitte vielä silloin pelastua, mutta se luultavasti tarkoittaa, että päätä lyhempänä. Vielä tänään on helppo pelastua ilman omia tekoja, pelkästään uskon kautta Jeesuksen sovitustyöhön. Olemme kaikki syntisiä. Vain Jeesus on tie pelastukseen.

      • Anonyymi

        2000 vuotta sitten harvahampainen hippi keräsi muutaman kaverin ympärilleen puheillaan. Hyväähän hän tarkoitti ja opiskeli hyveellisyyttä. Kun posse alkoi kasvaa hänet koettiin uhkana valtaapitäville ja laitettiin kylmäksi.

        Tuossa on se totuus. Loput on tarinanvärittäjien propagandaa ja valtaapitävät ottivat ne tarinat sittemmin itselleen käyttöön kurittaakseen kansaa, pitääkseen ne nuhteessa ja kerätäkseen itselleen maallista mammonaa verojen muodossa.

        Mutsis on syntinen.


    • Tämä on vaihteeksi ihan aiheellinen ja asiallinen keskustelu uskonnoista, joista meitä "ufouskovaisia" on "syytetty" ja kategorioitu.

      Yhdyn tuohon anonyymin klo 9:46 kirjoitukseen asiasisällöltään, mutta Jumalaa sekään ei pois sulje että Jeesus oli 99,99999% varmuudella aikakautensa ihminen.

      Palataan jälleen kerran siihen että Jaakko Närvän väitöskirjaa on koetettu tulkita väärin tällä palstalla skeptikkojen toimesta vuosikausia. Se tulkinta on epäonnistunut.

      Jaakko on "ufouskovainen" ja lähestyy aihetta objektiivisesti, matemaattisesti, loogisesti ja myös uskontotieteellisestä näkökulmasta.

      Uskontotiede on hieman loukkaava jo terminä. Varsinkin vuonna 2019. Keitä me ollaan arvostelemaan, naureskelemaan ja tuomitsemaan kenenkään uskontoa? Se on törkeää.

      Närvä ei dissannut väitöskirjassaan millään tavalla ufoilmiön todellisuutta, vaan vertasi sitä siinä uskontoihin kertoen siinä olevan uskonnollisia piirteitä.

      Yhdyn tuohon täysin. Uskonnollisia piirteitä on tosin aivan kaikessa. Kaikki vaatii uskoa. Jos et usko huomiseen päivään niin se on ikävämpi juttu. Jos et usko että suhteesi kestää, niin todennäköisesti siitä tulee itseään toteuttava ennustus.

      Jos olet golfväylällä aivan täysin varma että lyöt pallon lampeen, niin silloin sinä lyöt sen pallon siihen lampeen. Uskoit niin.

      • Anonyymi

        Mitä Jeesus sanoi juutalaisille kun hänet ristiinnaulittiin?
        Hei jätkät, puntit tasotetaan vuonna 1940!


    • Anonyymi

      Sepä onkin ehkä juuri noin. Itse koen, että kristinuskon Raamatussa noin prosentti on hyvää.
      Mutta Jumalaa kutsutaan niin monella nimellä. Palveli ihminen sitten pimeyttä tai valoa, niin rikkinäistä ihmistä Jumala ymmärtää aina, oli sitten kyse satanistista tai "uskonnon uhrista" muulla tapaa.

      Onhan se järjetön ihmiskeskeinen ajatus, että ihmisen tulisi "lisääntyä ja täyttää maa, hallita meren kaloja ja taivaan lintuja." Tämähän on siis suorassa ristiriidassa sen kanssa, että Luoja loi maailman, kauniiksi ja täydelliseksi, mutta sitten seuraavassa lauseessa jotenkin oikeuttaa sen maailman kaltoinkohtelun.

      Löytyyhän näitä ristiriitoja ristinuskosta.

      Ja avaruudessa ihan varmana on porukkaa :) kuulitko uutisista lukien joskus viime vuonna, että Suomessa on nähty hassuja sienieliöitä ilmaantuneen johonkin sivukylille? :) Epäilivät niitä avaruusolennoiksi :D

      No jaa, kyllä se on niin, että tieteellinen empiria on ihmisen kokemus, suora kokemus. Joten, miksei siinä tieteessä oteta huomioon kaikenlaista kokemista? Monet on varmasti leimattu ihan pösilöiksi, kun ovat kertoneet sellaisesta havaitsemisesta, jolle kyllä nykymaailma nyrpistää nenäänsä. Eihän siitä rukouksen katharsiksestakaan laiteta ihmistä kirkonkiroukseen, vaikkei tiede sitä osaisi selittää, joten nyt kyllä vois jonkin sortin joustamattomuuden raja-aidat kaatua.

      With Love.

    • Anonyymi

      Kristinuskolla ei ole tulevaisuutta. Kaikkien uskontojen kuolinkamppailu on jo alkanut. Ihmisten tällä planeetalla oleminen ei voi perustua emävalheeseen, siksi uskonnot tulevat kuihtumaan pois. Valehtelua ei voi jatkaa ikuisesti.

      • Anonyymi

        Islam tulee tilalle joksikin aikaa. Mahtavatko olla ufomyönteisiä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Islam tulee tilalle joksikin aikaa. Mahtavatko olla ufomyönteisiä?

        Antavat samat vaihtoehdot kuin meillekin eli orjuus, suojeluraha, kääntyminen tai kuolema. Siinä on jo neljä vaihtoehtoa. Reilua!


    • Anonyymi

      Hienoa . saamme avaruudesta lisää kirkollisveron maksajia kunhan pidämme huolta ettei islamilaiset kaappaa alieneja uskoonsa . Lähetystyö on aloitettava heti avaruuteen suunnatuilla voimakkailla uskonnollisilla lähetyksillä suunnattuna erityisesti havaittuja mahdollisia elinkelpoisia eksoplaneettoja kohti .

      • Anonyymi

        On todennäköistä että äälienit puhuvat kieliä jo ilman pyhää henkeä. Heidän bitcoinien kurssi nousee hetkessä ohi euron ja dollarin. Jotkut äärilahkot ovat ennustaneet heidän käyttävän rahayksikkönä ihmiskorvia. Ongelmana on raha-automaattiyhdistyksen mukaan se että ne tukkii pajatsot.


    • Anonyymi

      Karu totuus selviää ku pitkät valkoiset alieenit palaa... paitsi fundikset vaan menee entistä enemmän sekasin ku ne luulee että Jesse on tullu takasin tarjoilemaan hierontaleikkejään. Ja sit voi tulla maailmanloppu, ties mitä noi hihhulit keksii tehä hurmospäissään. En haluis pudottaa saippuaa ku toi tapahtuu.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6063
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3836
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      249
      2188
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1860
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1303
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1276
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1067
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1010
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      949
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      888
    Aihe