Uskot kaiken soopan, mitä yle tunkee eetteriin ja viherhallitus..Nostaakseen veroja sinulle höynä?
Oletko ilmastohöynäytetty?
108
70
Vastaukset
Uskon ilmaston muutokseen. Siitä on jo todisteita. On turha uskotella itselleen, että mitään katastrofia ei tule.
Kun ihmisille uskotellaan milloin mitäkin, millä se ilmaston muutos nyt pysäytetään. Kohta perään se kumotaan ja kerrotaan sen tavan olevankin pahempi ilmaston muutoksen edistäjä kuin vanha totuttu tapa elää.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000001056990.html?fbclid=IwAR2fDcfPHGVRiWYQe9IyQU2JtwcKEaK6U2tWNCCoDjLdjVTcgLx8O4h2Moc
Samoin on tutkittu kangaskassit vastaan muovikassit ja laskettu, että yhtä kangaskassia pitäisi käyttää monta tuhatta kertaa, että sen ympäristöystävällisyys vastaisi oikein käsiteltyä muovikassia.
Kaikkein pahin ympäristön kannalta on puuvillaisten kassien valmistus.
Samoin yksi riman alitus oli hehkulamppujen vaihtaminen energiansäästölamppuihin. Mutta halojata halloo, kun niissä energiansäästölampuissa hoksattiinkin olevan elohopeaa, mikä oli jo kielletty kuumemittareissakin.- Anonyymi
Ilmaston muutos on tosiasia, mutta se ei ole ihmisen aiheuttama ja ihminen ei voi sille mitään. Ilmasto on vaihdellut täällä pohjoisessakin kuumasta jääkauteen. Grönlannistakin on löydetty trooppisien puulajien jäännöksiä ja Saharassa on ollut sademetsää, Eurooppa lähes kokonaan on ollut jään peitossa.
Nämäkään eivät ole olleet ihmisen aiheuttamia muutoksia.
Suurin vaara on liikakansoittuminen ja muovi, joka ei hajoa luonnossa. Muovi on tietysti ihmisen aikaansaannosta, mutta se ei ole syynä lämpenemiseen. - Anonyymi
Kasvihuoneilmiö hiilidioksidin määrä on noussut ihmisen toimesta sadassa vuodessa huimasti, syy teollistuminen.
Ilmasto ei ole ollut vakio ikinä mutta ihmisen aiheuttama on ollut liian rajua, eikä ihminen tajunnu, kun tajusi on konstit vähissä.
Hiilidioksidin määrä on siinä pisteessä mitä on ollut suurimillaan, silloin lämpötila oli monta astetta korkeammalla ja jäätiköt olivat poissa. Anonyymi kirjoitti:
Kasvihuoneilmiö hiilidioksidin määrä on noussut ihmisen toimesta sadassa vuodessa huimasti, syy teollistuminen.
Ilmasto ei ole ollut vakio ikinä mutta ihmisen aiheuttama on ollut liian rajua, eikä ihminen tajunnu, kun tajusi on konstit vähissä.
Hiilidioksidin määrä on siinä pisteessä mitä on ollut suurimillaan, silloin lämpötila oli monta astetta korkeammalla ja jäätiköt olivat poissa.Mikä sen hiilidioksidimäärän silloin nosti tälle tasolle kuin se on nyt? Silloin, kun ei ollut vielä mitään teollisuuttakaan ja ihmisiä oli paljon vähemmän.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kasvihuoneilmiö hiilidioksidin määrä on noussut ihmisen toimesta sadassa vuodessa huimasti, syy teollistuminen.
Ilmasto ei ole ollut vakio ikinä mutta ihmisen aiheuttama on ollut liian rajua, eikä ihminen tajunnu, kun tajusi on konstit vähissä.
Hiilidioksidin määrä on siinä pisteessä mitä on ollut suurimillaan, silloin lämpötila oli monta astetta korkeammalla ja jäätiköt olivat poissa.Ihminen tuottaa ilmakehän hiilidioksidista n. 3%, lähde: IPCC, NOAA.
Eli ihmisen osuus ilmakehässä olevasta hiilidioksidipitoisuudesta on 0,0012%.
Ilman ihmistä, ilmakehän hiilidioksidipitoisuus oli nykyisen 0,04%:n sijaan, 0,039%.
Uskotko ihan oikeasti, että tuolla on jotain vaikutusta johonkin? - Anonyymi
Ihminen itse ei juuri tuota hiilidioksidia, mutta teollisuus, liikenne ym.
Anonyymi kirjoitti:
Ihminen itse ei juuri tuota hiilidioksidia, mutta teollisuus, liikenne ym.
No entäs silloin, kun hiilidioksiditaso on ollut yhtä korkea kuin nyt, eikä vielä ollut teollisuutta eikä liikennettä?
Mistä sitä silloin?
On luonnollisia ilmaston muutoksia ollut aina, tämänkertainen on ihmisen aikaan saannos, ottaisimmeko riskin johon se voisi johtaa, toisaalta ei me tän ikäiset siitä kärsisi.
Joku Trumppilainen ajatus tapa viis välittäisi mutta hän on aika yksin mielipiteissään.
Onneksi suomessa vähemmistö ajattelee Halla-ahon tapaan, tämän päivän satsaus ympäristöön on kuin laittaisi rahaa pankkiin.Pari kirjaa voisit lukea. Lunkka "maapallon ilmastohistoria" ja Jutikkala "kuolemalla on aina syynsä".
Ihan vaan tiedoksi ja uutta oppimaan. Tiedätkö kuinka kauan napajäät ovat olleet olemassa? Miten lämpötilat ovat Euroopassa vaihdelleet 1000 viime vuoden aikana? Lämpötiloja on mitattu noin 100 vuoden aikana, mutta kyllä sitä tietoa on muutenkin osattu havannoida. Meteorologia on uusi tiede, joka etsii pätevyyttä kuten uudet tieteet aina, Katso psykologian historia ja virheet.
Itse en ole Halla-aholainen, en Persu, mutta ihmetyttää uutisointi. Nyt oli juhannus, miksi kun kerrankin tuli lämmin juhannus, otsikoitiin, että "harvinaisen kuuma juhannus"? Viime juhannuksena satoi lähes rakeita ja hrrr kylmää. Kuumin juhannus on lähes 100 vuoden takaa 1930-luvulta. Mitattu juhannus!
Kun maapallo on (ellet ole uskovainen) miljardeja vuosia vanha, niin miksi napajäät ovat olleet vain vähän aikaa olemassa? Miksi maapallo on kylmentynyt viimeiset 50 miljoonaa vuotta?
Montako tulivuorta saa purkautua koko ihmisen aiheuttaman hiilidioksipäästön rinnalla?
Miksi Suomen mänty kasvaa nyt yli 200m alempana (siis pystysuoraan ylös) kuin on ennen kasvanut ja muutama muu kasvilaji? Maastossa tuo 200m ylös (meret jos jäätiköt sulavat nouseva noin 2 - 7m) on aika pitka matka!!??
Ni vastaa nyt ihan aluksi näihin juttuihin.
- Anonyymi
Ilmastonmuutokseen on kai pakko uskoa, mutta ei katastrofiin.
Siitä on ennenaikaista vouhottaa. Kunhan päästään tämänkin kesänkin yli,
näemme tuleeko kuivuus ja heinäsirkat ja tuhoavat kaiken
vai sittenkin viileät ilmat ja sateet. - Anonyymi
Ilmaston muutos höpötys on täyttä humpuukia, pieni suomi ei voi pelastaa luonnonilmiöitä, ne tulee vääjäämättä avaruuden kiertokulkujen mukaan, mijoonien vuosien aika ilmasto on muttunu useamman kerran, suomen kohdallakin on aikoinaan ollut troppiikki ilmasto,
on myös ollu aikoinaan jääkausi ,
joten vihreitten vouhutos on täyttä humpuukia,
ainostaan hieman voidaan ilmakehää puhdistaa JOS kaikki suurimat maat suurimmat ilmakehän saastuttajat puhdistaa teollisuuden tuottaman saasteen suodattimilla puhtaammaksi,
maailmalla on kokoajan valtavia metsäpaloja, niitten tuottama häkä on valtaisaa,
siis
käyttätää tervettä järkeä ÄLYTÖN KIIHKO VOUHOTUS PITÄÄ LOPPUA,
suomi EI saastuta ilmakehää hyttysen pierun vertaakaan, vaikka käyttä puuta metsistä teollusuudessa,
teollisuus antaa työpaikkoja suomen työttömille, se on paljon tärkeempää kuin kiusata kansaammme vihreitten älyttömyyksillä kielloilla,- Anonyymi
Epäusko omiin sanoihin lyö läpi humpuukia tarjoavaa.
Eihän tarkoitus olekkaan jotta suomi pelastaisi maailman, suomi yhtenä EU-maana haluaa olla esimerkki kuin EU esimerkkinä muille maanosille, kyllä maapallolla ollaan yhtämieltä ilmastonsopimuksissa sen huomaa.
Trumpin ja Halla-ahon tapa ajatella on väärä tapa tuhota maailma, vastuun kiertämistä, sopimuksissa on yhteinen tavoite, suomi tuhoaa ympäristöä huomattavasti yli keskitason on paljon maita jotka vähemmän saastuttavia ja päinvastoin.- Anonyymi
Parasta mitä Suomi voisi tehdä ilmaston eteen olisi kaiken kehitysavun välitön lopettaminen kuten myös kaikkien pakolaisten eläteiksi ottamisen päättäminen.
Kehitysavulla tuemme omalta osaltamme Afrikan väestöräjähdystä ja matujen hyysäämisellä lisäämme kaikkia päästöjä sekä tietenkin yllytämme lisääntymään. Anonyymi kirjoitti:
Parasta mitä Suomi voisi tehdä ilmaston eteen olisi kaiken kehitysavun välitön lopettaminen kuten myös kaikkien pakolaisten eläteiksi ottamisen päättäminen.
Kehitysavulla tuemme omalta osaltamme Afrikan väestöräjähdystä ja matujen hyysäämisellä lisäämme kaikkia päästöjä sekä tietenkin yllytämme lisääntymään.Suomi on jäljessä kehitysavun antamisessa.
Paras apu on EU:n kanssa yhdessä yrittää saada afrikan kehittyminen edistymään ettei tavitsisi lähteä asuinsijoiltaan, ilmaston muuttuminen on pahin este kehitykselle.- Anonyymi
Pertikki kirjoitti:
Suomi on jäljessä kehitysavun antamisessa.
Paras apu on EU:n kanssa yhdessä yrittää saada afrikan kehittyminen edistymään ettei tavitsisi lähteä asuinsijoiltaan, ilmaston muuttuminen on pahin este kehitykselle.Siis yrittää edistää lisääntymistä ja kaikkea kulutusta!?
Järki hoi! Älä jätä! Anonyymi kirjoitti:
Siis yrittää edistää lisääntymistä ja kaikkea kulutusta!?
Järki hoi! Älä jätä!Ai toinen vaihtoehto lisätä kurjuutta alueille, toimittaa aseita ym.
- Anonyymi
Pertikki kirjoitti:
Ai toinen vaihtoehto lisätä kurjuutta alueille, toimittaa aseita ym.
Hoitakoot itse asiansa! Aseita näyttää riittävän nykyiselläänkin.
Suosittelemani avun muoto olisi ilmasta käsin tapahtuva, aerosolimuotoinen, alueet kattava sterilisatio! Anonyymi kirjoitti:
Hoitakoot itse asiansa! Aseita näyttää riittävän nykyiselläänkin.
Suosittelemani avun muoto olisi ilmasta käsin tapahtuva, aerosolimuotoinen, alueet kattava sterilisatio!Kyllä EU:a ajatellaan realisesti koko ajan, toiminta afrikassa tähtää pitkäjänteiseen kehitysapuun tarkoituksena estää liikehdintä eurooppaan, suurin virhe olisi olla toimimatta mitenkään, sitähän persumieliset ei ymmärrä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Parasta mitä Suomi voisi tehdä ilmaston eteen olisi kaiken kehitysavun välitön lopettaminen kuten myös kaikkien pakolaisten eläteiksi ottamisen päättäminen.
Kehitysavulla tuemme omalta osaltamme Afrikan väestöräjähdystä ja matujen hyysäämisellä lisäämme kaikkia päästöjä sekä tietenkin yllytämme lisääntymään.Aihe kuin aihe niin mamunvihaaja löytää syy-yhteyden mamuihin.
Anonyymi kirjoitti:
Parasta mitä Suomi voisi tehdä ilmaston eteen olisi kaiken kehitysavun välitön lopettaminen kuten myös kaikkien pakolaisten eläteiksi ottamisen päättäminen.
Kehitysavulla tuemme omalta osaltamme Afrikan väestöräjähdystä ja matujen hyysäämisellä lisäämme kaikkia päästöjä sekä tietenkin yllytämme lisääntymään.Sinulle, että lue tuolla ylhäällä kirjoitukseni ilmastosta tai sen muuttumisesta.
Väestö ei ole ilmastoa muuttamassa! Jos on, niin puoli tulivuorenpurkaisua.
Jos ihminen muuttaa ilmastoa liikaa (mitä en usko), siitä väestönmäärä on helpoin korjata.
Ihminen voi sen tehdä, mutta oikaisu tapahtuu muutenkin. Lopulta joku tauti tekee sen. Ilman ihmistäkin, älä siitä huoli.
Kyse ei ole ihmisen tekimisistä. Kyse on siitä, tajuammeko, että emme ole tällä aluksella ikuisesti. Meillä on yksi alus, maa. Tällä aluksella meidän on tultava toimeen. Kukaan ei ohjaa tätä "laivaa". Me seilaamme avaruuden halki, nopeampaa kuin kiväärin luoti.
Sen vuoksi me ihmiset olemme yhdessä tämän ongelman edessä. Kyse ei ole siitä, minkä värinen ihminen on olemassa tai kuinka monta. Sinä et ole olemassa täällä 100 vuoden kuluttua. Et suojele maata, saati ihmisrotua. Ehkä täällä astelee intiaaneja taas, ehkä kiinalaisia, me emme tiedä. Et pysty puolustamaan tätä uhkaa vastaan!
Tämän hetken uhka ei ole väestön määrä. Tämä hetken uhka on väestön tyhmyys! Jos uskot olevasi siinä "viisaassa" joukossa, olet väärässä.
Vain ja ainoastaan siten, että koko maapallon ihmisjoukko pitää yhtä, meillä on mahdollisuus selviytyä.
Onko sinulla keinot sen toteuttamiseen?
- Anonyymi
Kanadan ikirouta sulaa 70 vuotta ennakoitua nopeammin.
Alaskan Yliopiston tutkimusryhmä toteaa, että ilmasto on lämpimämpi
kuin viiteentuhanteen vuoteen.
Ikiroudan sulaminen on kriittinen merkki.
Tutkija olivat tarkastelleet aluetta ilmasta. Kymmenen vuotta sitten maisema oli näyttänyt aivan erilaiselta. Maanpintaan oli syntynyt soinen ja kumpuileva alue pyöreine järvineen.
HS Ulkomaat 20.6.2019- Anonyymi
Se on pientä siperian ikiroudan sulamiselle ja metaanipäästöille,
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on pientä siperian ikiroudan sulamiselle ja metaanipäästöille,
Kanada on kokonaispinta-alaltaan maailman toiseksi suurin valtio Venäjän jälkeen. Kun havuvyöhyke loppuu, alkaa viljelykelvoton tundra.
Kyllä sitä piisaa Kanadassakin - ja metaanipäästöjä. Mielenkiintoista seurata, mitä kaikkea sieltä "iki"jään alta ilmestyy esiin,
Varmaan yllättävää monille, että siellä missä on kuviteltu aina olleen jäätä mikä yritetään nyt estää sulamasta, on kasvanut joskus isoja puita. On löydetty suuria kantoja ja paksuja puunrunkoja. On löydetty jo sukupuuttoon kuolleitten eläinten jäätyneitä raatoja ... Voi vai odotella mitä muuta sieltä löytyy, kun maisemat palaa ennalleen jään alta.- Anonyymi
Ei kai kukaan ole kuvitellut että pelkkää jäätä "pallomme" on, että jään alla on vaan jäätä ja jäätä.
Maisema ei ennalleen palaa jään alta, mutta erilaisia fossiileja löytynee.
Mielenkiintoista (tuleville) tutkijoille
jos ei siis se maailmankuulu ilmastonmuutos ole tuhonnut kaikkea elämää kohta,
johon en usko tietenkään. Anonyymi kirjoitti:
Ei kai kukaan ole kuvitellut että pelkkää jäätä "pallomme" on, että jään alla on vaan jäätä ja jäätä.
Maisema ei ennalleen palaa jään alta, mutta erilaisia fossiileja löytynee.
Mielenkiintoista (tuleville) tutkijoille
jos ei siis se maailmankuulu ilmastonmuutos ole tuhonnut kaikkea elämää kohta,
johon en usko tietenkään.Tarkoitan, että siinä suhteessa ennalleen, että siellä alkaa taas kasvamaan metsää ja kasvillisuutta, kun ilmasto lämpenee, niinkuin kasvoi silloinkin ennenkuin jäi jään alle.
No mutta. Kauanko se ikirouta on ollut olemassa? Kauanko napajäät? Ikuisestikko?
Maapallo on yli 4 miljardia vuotta vanha. Erota ensin miljardit ja miljoonat. Napajäät "vain" 30 viimeistä miljoonaa!
Viimeiset 50 miljoonaa vuotta maapallo on kylmentynyt. Jääkaudet ovat tuleet riesaksi. Euroopassa jälki oli hirveää ja koko Suomi jään peitossa. Lämmitys kuitenkin palasi (kas kummaa ilman ihmisen vaikutusta). Jäät lähtivät sulamaan. Meillä on ollut paljon nykyistä lämpimämpää kuin nyt. Tämä näkyy mm. kasvilllisuudesta. Mänty kasvoi 200m korkeammalla kuin nyt. Se on pitkä matka maankuoressa se 200m ylös!
Sään vaihtelut ovat nopeita ja ovat sitä olleet ennenkin. Thamesjoki on ollut umpijäässä kuukausia, mutta Englannin eteläosissa on kasvanut myös banaanipuita.
Nyt voin esittää ensimmäisen kysymykseni;
Kuinka suuri se ihmisen vaikutus hiilidioksidin liikatuotantoon on versus tulivuoren purkaus?
Lämpötilaa on mitattu viimeisen 100 vuoden aikana. Mutta havaintoja on paljon paljon kauempaa. Kannattaisi katsoa niitä.
- Anonyymi
Usein näiden ilmastohörhöjen maailma on ristiriitainen.
He kun ovat samalla myös erittäin hygieenisiä. Heittävät käyttökelpoisia tuotteita heti roskiin, jos Parasta ennen- päivämäärä on vähänkin ylitetty.
Kyllä tällaisella tarpeettomalla kulutuksella maapallo kuumenee.- Anonyymi
Ilmastohörhöt haalii lämpimien maiden asukkaita tänne kylmään pohjolaan hoitoon ja tekee siitä tuottoisan bisneksen veronmaksajien kontolla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilmastohörhöt haalii lämpimien maiden asukkaita tänne kylmään pohjolaan hoitoon ja tekee siitä tuottoisan bisneksen veronmaksajien kontolla.
Selvennä tarkemmin ketkä haalii lämpimien maiden asukkaita tänne niin voin ottaa kantaa asiaan.
- Anonyymi
Vasta eilen luin Talouslehdestä että hiilipäästöt ovat lisääntyneet, mutta ilamsto ei ole lämmennyt 17 viimeisen vuoden aikana. Kyllä asia on enemmän vihervasurien vouhotusta. Tietenkin ajoissa pitää tedä jotain. Myöhäistä sitten kun mopo karkaa käsistä, mutta kun se ei Suomen talkoilla onnistu. Reppuriika
- Anonyymi
Metaani on hiiltä paljon ärhäkkämpi ilman pilaaja.
Sitä ei ole otettu laskelmissa huomioon.
- Anonyymi
Maapallo muuttuu myös minkä muuttuu ja turhaan saastuttaminen tietenkin voidaan puuttua järkevästi. Niin kuin on Suomessa tehtykin. Vouhotuksella lisäämme vaan kansan taakkaa, joka jo nyt on melkoinen. Vihreätkin voisi ottaa järjen käteen. Ei teistä ole pallon pelastajaksi ja Suomen tai EU: n esimerkki ei Afrikkaa hetkauta. Afrikan on otettava itse vastuu, nyt ne ottavat vaan avun, jonka oikeisiin käsiin osumisesta on epäilykset olemassa.
- Anonyymi
Vastuu on kaikilla sinullakin.
Ei kukaan pysty yksinään, sen takia tehdään sopimuksia, kuinka tulisi toimia, yhteistyö.
Afrikka ei hetkauta, jos muut maanosat aiheuttaisi yhtä vähän päästöjä mitä afrikka ei mitään huolta olisi.
Väestönkasvu on toisenlainen ongelma ratkaista.
- Anonyymi
Afrikka on vastoin yleistä käsitystä suuri päästöjen aiheuttaja.
- Anonyymi
Valehtelet
Afrikka tuottaa ilmastopäästöistä 4-5 %, maanosana ei juuri tuota teollisuus ja muutakaan päästöjä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valehtelet
Afrikka tuottaa ilmastopäästöistä 4-5 %, maanosana ei juuri tuota teollisuus ja muutakaan päästöjä.Afrikka polttaa kaiken puun ja lannan keittääkseen maissipuuroa. Siellä ei ole hiilinieluja, kaikki puu poltetaan sitä mukaa kun kasvaa
- Anonyymi
Kiinalaisten liiketoiminnat Afrikassa, ne kun alkavat tuottaa, sitten alkavat ilmaston saastuttamiset.
- Anonyymi
Yksin Etelä-Afrikan Tasavallan päästöt on lähes tuplat vaikkapa Ranskaan verrattuna
ja koko Afrikassa on valtioita yli 50. - Anonyymi
Vihreet on höytäytettyjä, menneet ihan sekasi,
Rinneki pikkusen liian myötäilee vihreitten höynäytystä,
Rinnekki koittaa saada koko euroopan pelastamaan ilmastoa,
ei onnistu ,
sillä jos ja kun suuret maat saastusttajat eivät pistä tikkua ristiin asian eteen ilmaston muutosta ei voida estää,
teki suomi mitä hyvänsä
vaikka vaikeuttaa suomen taloutta ja toimeentuloa,
se ei pelasta ilmsaton muutokselta,
suomi tulee kärsimään valtavia taloudellisia tappioita,
kansamme köyhtyy entistäki kurjempaan olotilaan,
työttömyys tulee olemaan maailma huippu lukemissa,
kyllä nyt pitää ottaa järki käyttöön, ilmaston muutos on mahdollinen vasta satojen vuosien kuluttua, jos sittenkään,
vouhotus pitää loppua heti,- Anonyymi
Näyt tietävän enemmän tieteellinen ilmaston tutkimus ja parhaat tiedealan tutkijat,
Kuinka arvostettu alan koulutus sulla on, ihanko professori - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näyt tietävän enemmän tieteellinen ilmaston tutkimus ja parhaat tiedealan tutkijat,
Kuinka arvostettu alan koulutus sulla on, ihanko professoriSuomi ei pytysty pelastamaan ilmastonmuutosta,
on suurta tyhmyyttä luulakkaa niin,
vouhotuksella vain vaikeutetaan suomen taloutta, toimeentuloa,
haluaako suomen politikot suomeen entistäkin enemmän työttömyyttä, kurjuutta köyhyyttä,
ainaki nyky politiikka vaikuttaa just siihen suuntaan menevän,
jokatapauksessa ilmastonmuutosta ei tule vielä satoihin vuosiin,
joten vouhotus pitää lopettaa, - Anonyymi
Ole huoleti ei sinua pyydetä ilmasto talkoisiin
- Anonyymi
Päästöt löytyy maittain ja maanosittain netistä, lukekaa niin tiedätte ettei jää arvailun varaan.
- Anonyymi
Saastumiskäyrät maailmassa osoittavat kun plus 70 syntyivät ei ollut mitään ihmeempää saastumista kehittynyt, eli näin lyhyellä aikavälillä olemme saavuttaneet kriittisen pisteen.
Ilmasto ei parane sillä että alamme syyttelemään toisiamme, maapallo on yhteinen. - Anonyymi
Takapajulamaat Puola, Tsekki ja Unkari vastustavat EU:n ilmastotavoitteita.
Kivihiili- ja ruskohiilimaat, jptka ovat pahimpia EU:n saastuttajia.
Viro peesaa. Virossa on "palavaa kiveä". - Anonyymi
Auringonpilkut syynä mutta on oikein ihmiskunnan ryhdistäytyä tekojen tielle.
- Anonyymi
Intia ja Afrikka elävät kuin siat vatukossa, siellä on syytä, vaan täällä fanaattiset syyllistävät vain Eurooppaa. Afrikkalaiset keittävät puuronsa nuotioilla keräten puita sekä savuttavat.
- Anonyymi
Afrikka tuottaa 4-5 % maailman ilmansaasteista,
- Anonyymi
Afrikasta tulee ongelma jollei tule muutosta, afrikka on nopeimmin lisääntyvä maanosa, muualla väestönkasvu tulee tasoittumaan.
Elintasonnousu on muualla pienentänyt väestönkasvua sen takia afrikkaa on autettava.
Ilmasto liittyy väestönkasvuun, tässä suhteessa persumielinen asenne vain lisää väestönkasvua kun evätään kehitysapu afrikkaan.
Afrikka on vielä vähiten päästöjä aiheuttava alue, kiina, intia, yhdysvallat suurimpia ilmaston tuhoojia mutta näissäkin maissa on alettu tekemään positiivista työtä päästöjen vähentymiselle.- Anonyymi
Afrikka on rikas maa, täynnä jalometalleja ja timantteja.
Kyllä he voisivat tehdä maalleen jotakin sen sijaan että tappavat ja tuhoavat toisiaan ja lisääntyvät kohtuuttomasti.
Ruokaa siellä lienee kuitenkin rajallisesti. - Anonyymi
Jalometallit ja timantit joita liian vähän, teollistuminen ja ruuantuotannon tehostaminen auttaa taloudellisesti.
Intiakin erittäin väkirikas maa on päässyt vaurastumaan globaalistumalla teknologian avulla, siihen ei kukaan uskonut, sama voi käydä afrikalle jollei ilmastonmuutos luo esteitä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Afrikka on rikas maa, täynnä jalometalleja ja timantteja.
Kyllä he voisivat tehdä maalleen jotakin sen sijaan että tappavat ja tuhoavat toisiaan ja lisääntyvät kohtuuttomasti.
Ruokaa siellä lienee kuitenkin rajallisesti.Kiinalaiset ovat ostaneet maita ja kaivoksia ja Kiina vie jalometallit, timantit nykyään ja muut luonnonrikkaudet.
Ei afrikkalaisella ole asiaa kaivoksiin.
Kiina tuottaa sekä Afrikkaan että Etelä-Amerikkaan omat työtekijänsäkin Kiinasta. Niille ei tarvitse maksaa sitäkään kuin afrikkalaisille ja niitten palkka menee suoraan
Kiinan valtiolliseen pankkiin hyödyttämään Kiinaa.
Mitään hyötyä ei jää afrikkalaiselle
paitsi niille gerbardihattuisille diktaattoreille,
jotka ottivat rahat kiinalaisilta.
Rahat joka kuuluisivat valtiolle ja kansalle.
Niillä diktaattorit ja heidän sukunsa elelevät luxuselämää. - Anonyymi
No riistoa on tapahtunut ennenkin.
Työtä ja maanviljelys länsimaiselle tasolle joka vaatii muuta kuin jalometalleja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No riistoa on tapahtunut ennenkin.
Työtä ja maanviljelys länsimaiselle tasolle joka vaatii muuta kuin jalometalleja.Sellaista riistoa mitä Afrikan kansat ovat saaneet osakseen, ei moni kansa saa.
Valkoiset orjuuttivat heidät ensin vuosisatoja ja sitten omat diktaattorit, jotka ostavat kehitysapuarahoilla aseita ja "armeijan", että saavat heitä vastaa nousevat kapinoitsijat ammuttua.
Mitä siellä kuivilla Afrikan alueilla voisi viljellä ?
Kerro !
Ohjeita sinulla piisaa, mutta Afrikan olosuhteista et ymmärrä enempää kuin pässi aidasta.
Olet tietämättömämpi kuin afrikkalaiset joille ohjeesi ovat tarkoitetut. - Anonyymi
Sinä itse olet tietämätön Afrikan viljelymaista. Siellä on paljon hedelmällistä maata viljelyyn, kun vain löytyy tahtoa sen hyödyntämiseen.
Zimbabwe ent. Rhodesia oli tosi hyvää maanviljelylle, jonka valkoiset saivat kukoistamaan, vaan mustat vapaustaistelijat onnistuivat tuhoamaan.
Edellä vain yksi monista. Turha syyttää valkoisia, jos mustat sössii. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä itse olet tietämätön Afrikan viljelymaista. Siellä on paljon hedelmällistä maata viljelyyn, kun vain löytyy tahtoa sen hyödyntämiseen.
Zimbabwe ent. Rhodesia oli tosi hyvää maanviljelylle, jonka valkoiset saivat kukoistamaan, vaan mustat vapaustaistelijat onnistuivat tuhoamaan.
Edellä vain yksi monista. Turha syyttää valkoisia, jos mustat sössii.Voi luoja mitä käsityksiä ja tosi rasistista.
Mustat teki orjana töitä valkoisille. - Anonyymi
Etkö muuta keksi kuin R-kortin?
Ok, Mugabe oli sitä, kun hääti valkoiset viljelijät Zinbabwessa. Miten kävi taloudelle? Inflaatio jyllää , ruokapula yms. persiilleen levis koko paletti!
- Anonyymi
Paljon porua asiasta, josta suurin osa on suoranaista tietämättömyyttä! Kukin kertaa lukemaansa, luulojaan, ja paljastavat vain -tyhmyytensä.
Mitäpä muuta voi odottaakaan kansan keskivertojen riveistä, viisaammat kun ei tuohon otsikkoon edes lankea. - Anonyymi
alotukseen:
vallassa olevat päättäjät ovat ilmastohöynäytettyjä,
keittää pikkusen yli varsinki vihreillä,
samoin Rinteen esitykset eu tasolla myös huolestuutaa,
totuushan on, ilmasto ei muutu ainakaan vielä sataan vuoteen ,
jos vielä sittenkää,
etukäteis vouhotusta pitää hillitä kohtuuteen,
ettei suomen talous kärsi älyttömyyksiä,
eikä työttömyys tästä vielä huonone,
kuten enteet kyllä pelottaa,
huonommat ajat ovat tulossa,- Anonyymi
Ei muutu sataan vuoteen jos vielä sittenkään.
Höpsistä ilmasto on jo muuttunut, hiilidioksidin määrä on ihmisten toiminnan johdosta nousseet enimilleen 800 000 vuoteen, siis ihmisen toimesta ja tämä on tapahtunut 100 vuodessa.
Muutosta ei vielä oikein huomata, lastenlapsemme huomaavat mutta peliä ei ole toivottovasti vielä hävitty, huonolta kyllä näyttää.
Todisteena on mittaus tulokset hiilidioksidin määrässä joka on kasvihuoneilmiöön vaikuttava tekijä. - Anonyymi
Metaani palamattomana ilmakehään levinneenä on paljon pahempi ilmanpilaaja kuin hiilidioksiidi, joka on palamistulos.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei muutu sataan vuoteen jos vielä sittenkään.
Höpsistä ilmasto on jo muuttunut, hiilidioksidin määrä on ihmisten toiminnan johdosta nousseet enimilleen 800 000 vuoteen, siis ihmisen toimesta ja tämä on tapahtunut 100 vuodessa.
Muutosta ei vielä oikein huomata, lastenlapsemme huomaavat mutta peliä ei ole toivottovasti vielä hävitty, huonolta kyllä näyttää.
Todisteena on mittaus tulokset hiilidioksidin määrässä joka on kasvihuoneilmiöön vaikuttava tekijä.lyödäänkö vetoa,
ilmasto ei muutu vielä sataan vuoteen juurikaan miksikää tämän kummemmaksi, Anonyymi kirjoitti:
lyödäänkö vetoa,
ilmasto ei muutu vielä sataan vuoteen juurikaan miksikää tämän kummemmaksi,Ei haittaa vaikket ole sadanvuoden kuluttua näkemässä.
Ihminen osaa olla fiksu muttei tarpeeksi fiksu.
- Anonyymi
Muka viisaat tietäjät luulevat tietävänsä meitä muka keskinkertaisia paremmin.
Menossa on paljon vouhotusta. Tälläkin palstalla jotkut kohottavat nokkansa korkeuksiin muka niin fiksuina ja tietävinä, etteivät muka alennu väittelemään typerien persujen kanssa.
Pitäkööt tunkkinsa, ja voivat tunkea sen vaikka housuunsa.
Sanon, että ilmastoa uhkaava suuri vaara on kehitysmaiden ennenkaikkea afrikkalaisten ylisuuri sikiäminen, sillä se kakrujen teko automatiikkaan olisi löydettävä rajoittimet.Meilläkin syntyi suuret ikäluokat kun ei ollut rajoittimia, heti tuli ehkäisyt ja elintaso nousi nyt ollaan tilanteessa jossa väkilukumme tulee pienentymään rajusti.
Kyllä afrikassa raja tulee vastaan jollain tavalla.
Aika jännä luulisi elintason nostavan syntyvyyttä mutta onkin päinvastoin länsimaissa, paras ehkäisy näyttää olevan hyvinvointi, lapset onkin rasite sen kun afrikassa huomaavat.
- Anonyymi
Afrikalla olisi mahdollisuus ruokkia itsensä kun tuotantoon soveltuvat länsimaiset menetelmät saataisiin käyttöön joka on lapsen kengissä, rahastako kiinni maatalouden koneistaminen ehkä taito.
- Anonyymi
Ehdotapa tuota ihan henkilökohtaisesti niille diktaattoreille, jotka hallitsevat rahoineen, aseineen ja armeijoineen afrikkalaisia, jotka elävät kaupunkien slummeissa tai maaseudun savimajoissa köyhyydessä
yhden kuokan kanssa ja kantavat vetensä 10km:n päästä
vailla mahdollisuuksia vaikuttaa elämäänsä. - Anonyymi
Ihan sama kuinka hienot koneet ja vehkeet on jos on pula puhtaasta vedestä.
- Anonyymi
Ihanko tosissasi uskot että enemmistö maailman tiedemiehistä on väärässä ???
- Anonyymi
Vihreät ja Rinne ovat ilmastohöynäytettyjä,
kiihkeä maailman parannus hiukan menee liiallisuuksiin,
pikku suomi ei pysty hyttysen perun vertaakaan parantaa ilmaston tasoa,
sitäpaitsi ilmasto ei muutu vielä satoihin vuosiin juurikaan
miksikään tämän kummemaksi, Harva valtionpäämies uskaltaa kieltää ilmastonmuutoksen, Trumppi kielsi aluksi täysin mutta on sittemmin pyörtänyt lausuntojaan sillä verukkeella että muutoksen estäminen tulee maksamaan ja vielä todennut ettei sitä enään kannata yrittääkään estää, aikamoinen tyyppi.
Ääliön mielestä hän on kautta-aikain paras USA presitentti George Washingtonin jälkeen, mielestäni maailmankaikkeuden suurin valehtelejia.- Anonyymi
Aloituksessa on sellainen ongelma, että emme voi tietää mitä aloittaja pitää soopana ja huuhaana. Jos hän kuuluu siihen joukkoon, joka mättää kaikki jätteensä luontoon, ei osaa lajitella, kierrättää ja viedä rojujaan kuin metsaan ja teiden varsille, niin mitä hän voi ymmärtää ilmaston muutoksesta, kun ei ymmärrä normiaiheista ja -tavoistakaan.
En minäkään poliitikkojen pulinoita usko, mutta asiantuntijat yms. ilmastoalojen tietäjät ovat aivan eri asia. Heitä voi ja pitää uskoa, ei laiskanpulskeita pönöttäjiä, jotka eivät osaa tai viitsi hoidella edes omia nurkkiaan, mutta kuvittelevat tietävänsä enemmänkin tärkeistä ja isoista maailmanlaajuisista probleemoista. - Nm. Hänen höynähdyksensä - Anonyymi
Ilmastonmuutoksen seurauksia on vaikea ennakkoida, sehän riippuu lämpötilan nousunopeudesta, valtameret säätää lämpötiloja, merten lämpötilat ovat nouseet jo vähän, jäätiköiden sulaminen on kiihtynyt.
Maapallon lämpötila on noussut vajaan asteen 60 vuodessa, äkkiä luulisi olemattomaksi, kriittisenä rajana pidetään 1,5 asteen nousua.
Suurin ongelma kun keskilämpötila on mennyt yli kriittisen rajan onko enään paluuta normaaliin tosin onko olemassa normaalia olotilaa olemassakaan, maapallon lämpötila on ollut joskus huomattavan korkeampi, sitten on jääkaudet muuttaneet.
Ei elämä häviä mihinkään kun sitä on ollut jo miljardeja vuosia, mutta ihminen onnistuu tuhoamaan itsensä teollistumisen myötä, vai onnistuuko. - Anonyymi
Voi hyvät hyssykät!
Jos Suomi aikoo tehdä jotakin ilmaston eteen, se voisi lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla.
Tämä tarkoittaa soiden kuivattamista kasvamaan hiilinieluja.
Ensimmäinen kärpänen on uudet hiilinielut entisille soille. Toinen kärpänen on lopettaa soista nouseva metaani, joka on ilmatonpilaajana ärhäkämpi kuin hiilidioksiidi.- Anonyymi
Niinkö meinaat ? Olet väärässä.
Suomen vielä luonnonvaraiset suot kompensoivat 4/5 osaa
Suomen autojen aiheuttamista päästöistä.
Lopuista soista ilmeisesti revitään turvetta energiasta lisäämään päästöjä.
Kepun toimesta, kepu pitää maaseudun puolta, turve työllistää.
EU:n säännöt eivät ota Suomen soitten merkitystä laskuissaan huomioon.
Vihreätkään eivät mainitse asiasta koskaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinkö meinaat ? Olet väärässä.
Suomen vielä luonnonvaraiset suot kompensoivat 4/5 osaa
Suomen autojen aiheuttamista päästöistä.
Lopuista soista ilmeisesti revitään turvetta energiasta lisäämään päästöjä.
Kepun toimesta, kepu pitää maaseudun puolta, turve työllistää.
EU:n säännöt eivät ota Suomen soitten merkitystä laskuissaan huomioon.
Vihreätkään eivät mainitse asiasta koskaan.Vihreät ei tiedä omista asioistaankaan.
- Anonyymi
Mistä toi kimuli änkeää perä edeltä?
- Anonyymi
Ilmastot ovat aina muuttuneet, mutta se merien ja ympäristön roskaaminen on kyllä huipussaan :( Håll Sverige rent ! Pidä Suomi siistinä ! :D
- Anonyymi
Niin, tiedä missä tässä höynäytetään. Laskelmia soiden merkityksestä on monenlaisia tai sitten jotain on jätetty laskematta.
On laskettu kuinka suot sitovat hiilidioksiidia, mutta jätetty kokonaan laskematta paljonko ne tuottavat kasvihuonekaasuna ärhäkkää metaania.
Totta kuitenkin on, että varsinkin suosilmissä näkyy selvästi kuinka metaania pulpahtelee ilmakehään, usein suurinakin sarjoina. Ja metaanin kerrotaan olevan kaasuna satoja kertoja hiilidioksiidia voimakkaampi ilmaston tuhoaja.
Tuo kahden kärpäsen lyönti kerralla voi hyvinkin olla viisas vaihtoehto. Eli toisin sanoen kuivatetaan soita ja kasvatetaan niillä alueilla metsää, puita eli ns. hiilinieluja. - Anonyymi
Ainaki suomalaisia on pahoin höynäytetty ilmaston muutospelotteella,
suomi on niin pieni tekijä koko maailman ilmaston puhtaana pitämisessä ettei kannataisi noin hirveesti huutaa ja vouhottaa koko asiasta,
kyllä se vaan niin on, jos kiina ameriikka venäjä ja afriikan maat ei tee asian eteen juurikaan mitään, on suomen turha vaikeuttaa ja köyhdyttää omaa taluttaan ja kansalaisten työ mahdollisuuksia ja suomen taloudellista tilaa, se on suurta tyhmyyttä,
k o s k a suomi ON jo tehny p a l j o n enemmän asian eteen kuin mikään muu maa maailmassa, vieläkö enemmän pitää kurjistaa suomen omaa kansaa köyhyyteen työttömyyteen,
eikö oman kansan toimeentulemisella ole enään mitään merkitystä,
onko vihreät menneet oikeasti sekasi suuruudenhulluus ideologiassaan,
ilmstohan on muuttunu jatkuvasti miljoonien vuosien aikana,
suomessakin on ollu troppiiki aikoinaan,
suomessa on ollu myös jää-kausi aikoinaan,
ilmasto muuttuu koko ajan avaruuden kiertoratojen vuoksi,
maa voi jopa tuhoutua palaa poroksi räjähtää tuhkaksi jossainvaihessa,
johon lopulta ihminen ei voi vaikuttaa ollenkaan,
eteenkään pieni suomi hyttysen pierun verran jos sitäkää,
mutta vihreitten politiikka voi vahingoittaa suomen taloutta erittäin pahoin, jos vouhotus ei lopu,
kyllästyttää jo älytön vouhotus ja asian suurentelu,- Anonyymi
On ollut tropiikki kun suomi sijaitsi päiväntasajalla, jääkausia on ollut useita ja väittämä että koko maapallo olisi ollut jäänpeietossa.
Jääkaudella oli merenpinta 100 m alempana nykyisestä ja kohoaa ilmaston lämmetessä jopa 70 m nykyisestä mitäs siihen sanot, taitaa jäädä suomi osin veden alle, minä asun 85 m merenpinnan yläpuolella. Maailman kaikki suurkaupunkit jäävät veden alle, Bangladesh jää veden alle ym.
Kaikki tämä johtuu ilmastonmuutoksen vaikutuksesta, väliäkö sillä meille tän ikäisille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On ollut tropiikki kun suomi sijaitsi päiväntasajalla, jääkausia on ollut useita ja väittämä että koko maapallo olisi ollut jäänpeietossa.
Jääkaudella oli merenpinta 100 m alempana nykyisestä ja kohoaa ilmaston lämmetessä jopa 70 m nykyisestä mitäs siihen sanot, taitaa jäädä suomi osin veden alle, minä asun 85 m merenpinnan yläpuolella. Maailman kaikki suurkaupunkit jäävät veden alle, Bangladesh jää veden alle ym.
Kaikki tämä johtuu ilmastonmuutoksen vaikutuksesta, väliäkö sillä meille tän ikäisille.just niin ja kun ihmen ei voi estää ilmaston muutosta
ku kaikki johtuu avaruuden kieroradasta, maailman asento muuttuu kokoajan avaruudessa kierrelessään aurinkoa, heh,
varsikaa pieni suomi asialle ei voi yhtikäsmitään,
mutta jos politikott on tyhmiä niin ne voi vahingoittaa suomen taloutta köyhdyttää kansalaistemme elämää,
työttömyys on jo maailman huippulukemissa suomessa,
mitä vielä vihreät haluaa, tuhotakko koko suomen lopullisesti, - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
just niin ja kun ihmen ei voi estää ilmaston muutosta
ku kaikki johtuu avaruuden kieroradasta, maailman asento muuttuu kokoajan avaruudessa kierrelessään aurinkoa, heh,
varsikaa pieni suomi asialle ei voi yhtikäsmitään,
mutta jos politikott on tyhmiä niin ne voi vahingoittaa suomen taloutta köyhdyttää kansalaistemme elämää,
työttömyys on jo maailman huippulukemissa suomessa,
mitä vielä vihreät haluaa, tuhotakko koko suomen lopullisesti,Ei suomi yksinään voi mutta maa ja kansat yhdessä voivat, sen tähden on sopimuksia tehty, kun tilanne pahenee on Trumpin kaltaistenkin nöyryttävä, kys koko maapallon yhteiden rojekti.
- Anonyymi
Noh, niinhän se maapallo kuumenee. Helvettiin olemme menossa. Mutta mennään sinne 1. luokassa.
Pidetään itsestämme hyvää huolta ja heitetään tuotteet heti roskiin, kun Parasta ennen - päiväys ylittyy. Parasta sen olla pitää - käyttökelpoinen ei riitä. Kyllä tuotantolaitokset ja muu alkutuotanto paahtaa uutta tilalle, oikein koneet kuumana.
Ja soita ei saa muuttaa metsiä kasvaviksi. Antaa niiden rauhassa mädäntyä niukka happisessa tilassa, jolloin metaani muun ikiroudan sulamisen yhteydessä syntyvän metaanin kanssa antaa piristävän tuoksun ja samalla helvettiin meno nopeutuu. Samalla tulee suolintuja suojella. - Anonyymi
Jumala epäonnistui luomistyössä, ihmisen luodessaan epäonnistui, yritti vedenpaisumuksella korjata tilanteen muttei onnistunut niin uhrasi ainoan poikansa syntiemme tähden kun ei tiennyt parempaa konstia, nyt uskovat odottavat jeesuksen paluuta.
Jumala ilmoitti että lisääntykää ja täyttäkää maa, hyvin on ihmiset täyttäneet käskyn.- Anonyymi
Ilmoittiko ns. jumala sen kaikille uskontokunnille ?
Eihän suuri osa ihmiskunnasta tiedä Raamatusta mitään eikä suuri osa joka siitä tietää usko siihen tietenkään.
Usko ja järki ei mahdu samaan päähän. - Anonyymi
"Järki"-ihminen tietää kuitenkin, että maailmassa ja elämässä on paljon asioita ja aiheita, joihin tarvitaan muutakin kuin järkeä, jotta oleminen olisi täydellistä ja hyvää. - Nm. Ontuva on ohjeesi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Järki"-ihminen tietää kuitenkin, että maailmassa ja elämässä on paljon asioita ja aiheita, joihin tarvitaan muutakin kuin järkeä, jotta oleminen olisi täydellistä ja hyvää. - Nm. Ontuva on ohjeesi
Joku voi tuntea olemisensa täydelliseksi ja hyväksi pettämällä itseään uskomalla johonkin jota ei ole olemassa.
Kuten sanottu järki ja usko ei sovi mahdu samaan päähän. - Anonyymi
Järjellä ei ole mitään tekemistä uskon, toivon ja luottamuksen kanssa. Mitä muuta sulta on jäänyt väliin? - Nm. Vieläkö kangesta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Järjellä ei ole mitään tekemistä uskon, toivon ja luottamuksen kanssa. Mitä muuta sulta on jäänyt väliin? - Nm. Vieläkö kangesta
Usko, toivo ja luottamus:
Toivo on turhaa jos luulee että usko lisää luottamusta.
MOT. - Anonyymi
Sulla ei ole mitään toivoa, jos et usko ja luota. - Nm. Revi siitä - jos osaat
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sulla ei ole mitään toivoa, jos et usko ja luota. - Nm. Revi siitä - jos osaat
Kun järki pelaa on aina toivoa ja luottamusta.
MOT. - Anonyymi
Jos kuvittelet järjellä sen puolen asioita handlaavasi, niin olet ... - Nm. Osannetko arvella
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos kuvittelet järjellä sen puolen asioita handlaavasi, niin olet ... - Nm. Osannetko arvella
Ai minkä puolen asioita ?
En tarvitse huuhaata elämääni.
MOT. - Anonyymi
Tässä taitaa olla sellainen 'pieni' ongelma, että puhumme eri asioista. Järjen käyttöä todella tarvitaan kaikenlaisten hihhuliuskontojen sanomien loitolla pitämiseksi mieltä sekoittamasta.
Se maailman- ja elämänkatomus, joka ei pohjaudu ihmisten luomien jumalien palvomiseen, onkin aivan eri asia. Jos se(kin) on sulle huuhaata, olet eksyksissä, vailla pohjaa ja henkisesti tyhjiössä tai tyhjässä kuplassa harhaileva hörhö. - Nm. Henkeä vailla(ko?) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä taitaa olla sellainen 'pieni' ongelma, että puhumme eri asioista. Järjen käyttöä todella tarvitaan kaikenlaisten hihhuliuskontojen sanomien loitolla pitämiseksi mieltä sekoittamasta.
Se maailman- ja elämänkatomus, joka ei pohjaudu ihmisten luomien jumalien palvomiseen, onkin aivan eri asia. Jos se(kin) on sulle huuhaata, olet eksyksissä, vailla pohjaa ja henkisesti tyhjiössä tai tyhjässä kuplassa harhaileva hörhö. - Nm. Henkeä vailla(ko?)Kiitän saamastani huomiosta, mutta sinun ei tarvitse todellakaan olla huolissasi minusta. MOT.
- Anonyymi
Miksi "todellakaan" olisin. - Nm. Oma moka
- Anonyymi
Hallituksen tärkein asia on ilmastonmuutos,Rinne ajelee öky moottoripurjejahdilla,että eiköhän se ilmasto siitä muutu.
- Anonyymi
Rinne ja hallitusko ilmastokatastofin aiheuttaa ?
Eiköhän kokoomuslaisilla ole ökyimmät vempeleet ja enemmän niitä.
- Anonyymi
Näin elon ehtoolla ihan sama mitä sille ilmastolle , kunhan ei tartte jäädä laitokselle omaan paskaan lillumaan :(
- Anonyymi
Poliisilaitokselleko ? - Nm. Mitäääh
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Poliisilaitokselleko ? - Nm. Mitäääh
Tuskinpa siellä ikäloput! Toope : )
- Anonyymi
Jos sanoo "laitokselle", niin esim. poliisi- ja synnytyslaitoksista puhutaan yksikössä. Vanhusten hoito- ja hoivapaikoista ja terkkariosastoista puhuttaessa mennään laitoksiin, vaikka sitä nimitystä ei taideta nykypäivänä enää kovin yleisesti käyttää; herrat ja narrit 'suuressa viisaudessaan' ovat ko. paikkoja vähentäneet, jotta iäkkäät voivat lillua omissa tuotteissaan omissa kodeissaan. - Nm. Onko se paree
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos sanoo "laitokselle", niin esim. poliisi- ja synnytyslaitoksista puhutaan yksikössä. Vanhusten hoito- ja hoivapaikoista ja terkkariosastoista puhuttaessa mennään laitoksiin, vaikka sitä nimitystä ei taideta nykypäivänä enää kovin yleisesti käyttää; herrat ja narrit 'suuressa viisaudessaan' ovat ko. paikkoja vähentäneet, jotta iäkkäät voivat lillua omissa tuotteissaan omissa kodeissaan. - Nm. Onko se paree
Vaikeeta toi fennojen kieli :(
- Anonyymi
Puhuttu ja kirjoitettu kieli ei niinkään, kielioppisäännöt sen sijaan latinaan verrattavaa siansaksaa. - Nm. Korva kuulee
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2047023
- 594642
Etsin vastaantulevista sua
Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s384298- 733262
Kaikesta muusta
Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko161955Tekis mieli lähestyä sua
Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗271706- 171680
Ajatteletko koskaan
Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹401573- 341459
- 1431237