Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
Väleistä
Anonyymi-ap
1662072
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 166
Vanhimmat
Aivan liikaa kilometrejä on!
Viralliset.
I see, you wild thing
Mikä loin patukkamainos tuli heti mieleen :D
Lion.
Ei ole mitään välejä. En ole edes nähnyt häntä vuosiin.
Jos joku olisi minulle sanonut muutama vuosi sitten, että kaipailen "tyhjää" täällä palstalla vielä syyskesällä 2026, olisin nauranut ja todennut, että ei missään tapauksessa. Olen ihan liian järkevä sellaiseen.
Niinpä.
Mitä sitten kaipailet?
Miestä, johon rakastuin vuosia sitten.
Mutta kaipailepa vuosia täällä. Vain huomaten hänenkin kirjoittavan täällä, mutta kiusatakseen, koska tietää minun olevan täällä
Sama tilanne mutta mieheltä naiselle. Ei tällä järjen kanssa mitään tekemistä ole. Alkuunsa kun vielä nähtiin sain jotenkin painettua hänet mielestä ja kiellettyä itseltäni kaikki tunteet. No miten kävi,pomppi takaisin kuin vieteriakka.
Ei minun tarvitse tuollaisista huolehtia. Hän on hyvä mies.
Anonyymi00003
Viime vuosikymmenellä?
2022-2023. Siinä main.
Oliko meillä lyhyt kontakti instassa.
En tiedä hänen olevan Instassa. Ainakaan omalla nimellään.
yks hymy ja se o siin
näinkö on?
Mitä sitten tapahtuisi?
hänen kanssa meni jo asiat perciilleen eli ei mitenkään siitä puuttui just se kemia ja hulluus tota ihmistä tuskin löydän mistään
hieman sekavaa kaiken kaikkiaan 🙄
Ai palstaäijän ylikarismaattinen kiekaisu? Päivittele jotain tuoreempaa sinäkin välillä. TT
Ärsyttävät!
ja puutteelliset!
Oudot. Yritän suhtautua kuin aikuinen virallisesti ja olla välittämättä meidän historiasta mut huomaa et en pysty. Hän on jotenki luontevampi ja rennompi.
laukaiset traumani minusta tulee heti häiriintynyt ja pelokas , sivusTA
eikä se ole siis sinun syysi. minä en vaan kestä asioita mitkä pilasivat elämäni siltä osin. pidän itseni poissa tietyistä tilanteista
Mitähän vttua nyt taas. Kirjoitin että hän on minua kohtaa rennompi jopa ystävällisempi kuin minä. Ja sinä kuvitelet jotenki liittyy sinuun. Meillä oli lyhyt suhde. Joka oli lämmin, intohimoinen ja täynnä tunteita. Eikä erottu edes riidellen. Luulen ettei siitä nyt hirveitä traumoja jäänyt. Mene vaikka terapiaan tai sulje nämä sivut. En usko että kukaan traumasi aiheuttaja sinua kaipailee.
Tarpeettoman tylyä tekstiä.
Ap
Juu olkoon. Tämä syylistää täällä muita ihan tarpeettomasti päivästä toiseen sotkee kaiken mukavan. Voisi olla pikkuhiljaa aika hankkia muu kanava pahalle ololleen.
Sain eilen täällä viestin että minua pitäisi heittää tölkillä jos katson jotain. Minua on syytetty vaikka miksi täällä. Ei jotenki enää ymmärrystä riitä.
Niin, ajattelit sitten roiskia h*ulikolla varmuuden vuoksi kaikkia 🙄
Mikäs syyllistäjä sinäkin oot? Ei mun tarvii kenenkään keksittyjä syytöksiä tai kiusaamista sietää. Mene kiillottamaan sitä sädekehääsi muun kustannuksella.
Sinä taidat olla hänen trauman aiheuttaja. Kannapa vastuusi ja selvitä välit. Älkää mua siihen sotkeko.
Sekä jos nyt ajatellaan tylysti. Tämän firman kannaltahan nämä todelisuudentajunsa menettäneetään ovat loistava rahantuoja. Näytää et täällä käy ihmisiä vaikka oikeasti ihmiset harhoissaa kirjoittelee sivut täyteen. Sen takia niihin ei ottauduta. Siinä sulle moraalia.
Onkohan sulla läpikäymättömiä traumoja kun ne tuolleen puhkeaa. Yritä miettiä itseksesi mikä triggeröi. Ja sitten vaan trauman kimppuun. Pilkot sen pikkuosiin. Ja selvitä.
Sillä tavalla selätät niitä. Ja ole itsellesi armollinen. Katso sitä traumaa hellästi niinkuin lasta, joka tarvitsee lohdutusta. Kokeile.
Sulla ei taida olla mitään kokemusta traumoista saatikka ja kuinka niitä hoidetaan. Ne ei järkeilemällä mihinkään muutu. Nää ihmiset tarvii ammatilaisen apua.
Tottakai guben kivoissa pikku nettiteattereissa sattuu ja tapahtuu, opportunistinen haukka.T naiselta
Niin saathan sinä gubbe huomiota tälläkin jodlauksella parilta pahansuovalts spinnaajalta
No onneksi ei koko "järvisuomi" SS-entään
Ei hyvää päivää monologimies. Näille teattereilles vetelet kuivia aina kun kykenee. Mehukasta lukijat
Fisted
Pitäisikö sun jossain hoitaa traumasi...
En todellakaan tiedä. Voi olla että hän haluaa vain ottaa nyt kunnolla etäisyyttä minuun ja lopettaa koko "pelleilyn" tai sitten hän kaipaa minua salaa tai pakenee tunteitaan muihin juttuihin... En kyllä jaksa uskoa että hän minua kaipaisi ainakaan. Ehkä hän saa jopa jotain ihme kiksejä siitä kun en tiedä mitä hän ajattelee ja olen hänelle nyt joku "vitsi".. No periaatteessa asialla ei ole väliä minullekaan, kun omia elämiämmehän me tässä kumpikin eletään. :)
Kuulosti, tai tuntui M alkuiselle.
Ei ainakaan ap M
Ap
No millä kirjaimella nä gallupäijä pelaat palstaa tänään? T naiselta. Me just a partypooper
No mitä hittua.
Rakkaudelliset välit on kaivattuun 😜
M❤️
Menen tunteista niin pahati ainakin ylikierros tilasn joka kerta että mun sydämen takia yritettävä myöskin sinusta pois päin mies ..
Eilen vapisin .. heikotti ja pyöritti
Vain meidän juttujen vuoksi
Mä en kestä meitä enäää 😭❤️
Naiselta miehelle
Mikä on aiheuttanut tuon teidän välille?
Ei multa tämä itku.
Onko sulla huben haastattelija oikeasti noin suppea ja lapsellinen kuva vastakkaisesta sukupuolesta? Masentavaa. T naiselta
Älä nainen alenna itseäsi nousemalla guben emojihimmelin yläpuolelle. Pystyt varmasti parempaan ns. T naiselta
Ihan asialliset ymmärtääkseni. Voisimme nyt jopa teoriassa törmätä jossain, mutta todennäköisesti menee vähintään syyskuuhun, että näemme toisiamme. Minulla on monta "virallista" asiaa hänen kanssaan hoidettavana, mutta odotan spontaania kohtaamista. En halua ottaa yhteyttä, etten vaikuta tungettelevalta.
Nainen
Ei ole enää kaivattua. Yksi entinen sellainen rikkoi sydämeni ilkeydellään. On pari kivaa miestä, mutta en aio heihin sekaantua sen syvemmin. Yritän olla välittämättä hoivavietistäni. Ovat päihderiippuvaisia. Aivan kuten tämäkin, joka on ilkeä ihminen.
Parempi olla yksin ja ystävien kanssa. Elää hyvää elämää ilman kivirekeä.
Mutta vannomatta paras. Eihän sitä tiedä, jos joku kiva ja raitis mies tulee jossain vastaan. Syksyn tullen kyllä välillä tuntuu yksinäiseltä. Etenkin jos vain sataa, sataa ja sataa.
No voi että oli kuule hengellistä luettavaa gubbe_abbedissa. Sukupuolittunutta rienaa tämä on, ei mitään muuta. T
Rakkaudelliset, mutta olennainen asia puuttuu. Kosketus.
Puhutte kuitenkin paljon?
Ei puhuta ja puhutaan.
Eli?
Joskus puhutaan, mutta viime aikoina on vain enimmäkseen "puhuttu". Okei?
Puhuttiinko eilen ja mistä?
Ei. Vain "puhuttiin".
En nyt tiedä mitä tarkoitat tuolla. Nähtiin kylläkin mutta ei puhuttu suoraan. Tarkoitatko sitä?
Noin 11 km välimatka.
Aivan liian asialliset ja viralliset. Haluaisin hypätä hänen kaulaansa, aina kun näen hänet. Ja hipaista poskeansa.
Milloin tehdään noin?
Ei koskaan. En lääpi varattuja miehiä.
Lääppisin mielelläni. Ei kiiinnista varattuun. Voi kai lainata.
Ei kiinnosta varattuus.
Ei ole ollut koskaan minkäänlaisia.
Ammatilliset. 🤔
Heh. Etäiset.
Semmosta rakkauden roisketta ettei tosikaan.
En tiedä millaiset välit on. Haluaisin helliä ihanuutta. Koko kesän odotellut että hän tippuu rantakoivusta ja nappaan hänet varovasti hellään syliini. Sopisimme hyvin yhteen tälläisenään ja kummankaan ei tarvitse muuttua.
🍃😆🍃🪹
Ei saa laittaa tämmösiä kun ajatukset lössähtää täysin.
Tosi hyvät. Hengaillaan joka päivä, viestitellään ja nähdään tai ainakin suunnitellaan että nähdään. En tykkää puhua puhelimessa, älkää ikinä soittako mulle
Hyvät, ei puhuta mitään.
Ei kuitenkaan sellaiset kuin toivoisin.
Niitä Saniaisia muistuttavia kasveja on välissä. Sanan Jalkoja vai mitä ne olikaan 🤔
Pari keijoo siinä välissä.
Mä voin mennä pois!
Etäiset, mutta asialliset.
Nuo on aikalailla sama asia.
Hyvät🤍
ajattelisin että tosi lämpiviä ja ilosia ajattelemme toisistamme...
positiivisia vain...
J<3L
Etäiset
Näen itseni olleen tässä rakentavasti. Mutta joskus on yhtä tyydyttävää katsoa kaiken murenevankin, varsinkaan jos ei oikeastaan ole mitään menetettävää. Pieni kaaos ei ole koskaan tehnyt kenellekään pahaa kai.
Kaivattu ihan ok sana miehillekin, niin, kaikkihan me täällä eletään omien värmeidemme lätkyttämisestä.
Ehjät. Neutraalit. Sanattomat.
Kuulostaa ei-toivottavalta.
Tilanne ei ole paras mahdollinen, muttei huonoinkaan.
Useimmiten välit ovat hikiset.
Laita talkkia 😂
Kerroin hänen olevan mieleiseni ja annoin hänelle harkitsemiseen aikaa niin paljon kun hän katsoo tarvitsevansa, välit säilyi mielestäni lämpimänä eivätkä muuttuneet viileämmäksi tai kuin keskustelu yhteys katkeilisi. Eli hyvillä mielin ja katse horisontin pisteessä, jonka toivoisin osoittavan arvonsa ja ilonsa.
https://www.youtube.com/watch?v=nFU9FyGJjJQ&list=RDnFU9FyGJjJQ&start_radio=1
Narahti jo 2v.sitte Tn 9v.itseaan vanhemman kanssa ja pelkaa.Katsos kun omatunto on puhdas ei tarvii pelata.
Ei hän vaikuttanut halukkaalta juttelemaan eikä ole kysellyt kuulumisia tai mitään sellaista silloin kun nähtiin. Se on ihan hyvä varmaan, ei jäänyt harmittamaan.
Ei kannattais tuntemattomille huudella
Kuka on huudellut, kelle ja mitä?
Hiljaiset.
Miten ne saisi muutettua vähän äänekkäämmiksi?
Lähetä soiva viesti, kuin silloin ennen.
Olemattomat välit olleet jo pitkään.
Välimme ovat luullakseni sovinnollliset. Ihmiset nyt pettää toisensa tuo tuosta ja sitten antavat toisilleen anteeksi ja aloittavat alusta. Kyse on toisen rajoitusten tuntemisesta. Sen tietämisestä, mitä on oikeudenmukaista odottaa tältä. Sen tietämisestä, mitä tämän on oikeudenmukaista odottaa itseltä.
Miten te jaksatte 🙄
Palstalla on oikeasti tosi myrkyllisissä piireissä liikkuvia ihmisiä. Saa olla tyytyväinen, että omassa elämässä ei ole tuollaista!
Katkeran suloiset.
hän on hukassa elää jossain haave maailmoissa viime vuosikymmennellä en ole lainkaan sama mies
Rakastavaiset... Kilometrejä noin 30 välillämme, mutta se ole mitään este Rakkauteen. Se jokin välillämme sytyttää ja kiihottaa yhdessäoloon ja on totta...Rakkaus on voimavara mikä kestää yhteiseen tulevaisuuteen ja kaikkien yhteiseen hyvinvointiin. Rakkaudella Sinulle Kulta Rakkaani
Ne on neutraloidut.
kaksi kertaa kuussa saunan jälkeen me voidaan suihkussa kohdata näillä
eväillä
Herkät, kuin viinilasin särkyneet sirpaleet lasisella pöydällä. Kun hän tulee näköpiiriin, otan hänet vastaan pienenä, eksyneenä ja yksinäisen näköisenä enkelinä. Taustahäly lakkaa kuulumasta ja kuulen vain kuinka hänen pehmeä sukkansa iskeytyy lattianpintaan. En osaa enää erottaa muuta kuin hänen tunteiden kaunistamat kasvonsa, välimme on kuin kullattuja säikeitä jotka pitävät hienostuneen intensiivisesti tunteemme toisissamme.
https://www.youtube.com/watch?v=TCRtgrp4kM0&list=RDTCRtgrp4kM0&start_radio=1
Pieni sukka, onko kyse aikuisesta
Ei tiedä, toivottavasti en ole aiheuttanut väleihimme rakkauden johdosta mitään negatiivista.
https://www.youtube.com/watch?v=hdAsVpNkzyM&list=RDhdAsVpNkzyM&start_radio=1
Sanoisinko mielenkiintoiset tavallaan tai olisiko vähän jo saman toistoa 🤔
Vaihtelevat. Välillä tuntuu et on kans kiinnostunu, välillä taas oon varma ettei oo.
Sama täällä.
Sivusta
Mistä päin oot? -Nainen Varsinais-Suomesta
Nykyisin oikein muista minkä näköinen hän oli. Noh, ulkomaille lepäämään jos vaiks muistuisi.
Nauti vielä matkasta. Seuraavat matkarahat tulevat varmaankin sellaiselta, jonka muistat.
Eipä ole kaivattua löytynyt.
Olisipa kaveri, ystävä ja vaimo.
Kolmanneksi tai toiseksi paras ystävä on vaimo.
Vaimo on nainen ja ainut naisystävä.
Asialliset. Ja sellaisina varmaan pysyykin.
Mystiset, taialliset, on löytänyt nyt tosi paljon naiseuttaan tosi lyhyessä ajassa, mistä tietysti molemmat ollaan hyvin iloisia.
Viimeyöstä päätellen paremmat kuin tulevan eksänsä. Nakkeli sille huolella ja oltiin ainoat joita nauratti.
Ammatilliset, lämpimät. Tahtoisin edetä Mutta siinä on muutamat mutkat mtkassa.
Mitä mutkia? Tulisit minun luo tänään.
varattu+varattu
Miten toi ammatillisuus/ lämpimät käytännössä ilmenee?
sama työ, pieni flirtti, kohteliaisuudet, hymiöt viesteissä, jne...
Ajatuksissa pyörit vain sinä,
pieni hymy huulilla aina.
Mieli lyö tyhjää, silti niin täynnä,
kuin aurinko nousisi syyspäivänä ynnä.
Sydän lyö tahtia uutta,
kuin tanssisi keveää unta.
Mieli on sekaisin, herkkä ja vapaa,
kun ihastus rintaan uuden hehkun tapaa.
https://www.youtube.com/watch?v=U_uhhIzvazQ&list=RDU_uhhIzvazQ&start_radio=1 ❤️
Kuin juna olisi takapuolessa käynyt.
Välit, joissa tulkitsen jokaisenn johdatus- ja ennepelleilyn veetuiluksi.
Helvetti jos joku vielä kehtaa vihjailla astrologian, tarottien ja spiritualismin suuntaan.
Ei oo mitään välejä kun ei ole ketään kaivattua
Hyvä, olemme siis samaa mieltä.
baoleAA kit5joiyy67aa mutta ehdottaidin e3hkä-ö jotain kor455ipweliä tofvw43no or pikje45t
6 kuukauttakin vielä psremisdtras..
jipmps lotkpo66aa lim t5amme öeollais kitti
,i66a ,ol' kpli mer66oååeölolom kpli åp0lr45olibtr5tmääto
olen kiltti..
Ei sellaiset kuin haluaisin.
Ei oikeastaan minkäänlaisia välejä. Kaivattuni kun minut jätti niin on vältellyt minua. Esti jopa facebookissa vaikka en pyrkinyt facekaveriksi.
No, antaapa elämän mennä eteen päin. Pidän kyllä huolen sitten kun kumpikin ollaan vanhuksia ja jos molemmat ollaan yksinäisiä läskiä niin vältteken sitten minäkin jos kaivattuni yrittää päästä väleihin kanssani. Sen verran on jo katkeruutta kertynyt sen jälkeen kun esti facessa. Fiksu jos olisi ollut niin ei olisi estänyt. En ymmärrä miksi ei edes ystävä voi olla. En olisi viestitellyt enkä soitellut, ystävyys olisi voinut mennä kaivattuni ehdoilla.
Ei meillä ole enää minkäänlaisia säännöllisiä välejä. Ei kyllä mielestäni vihamielisinä oltu viimeisten yhteyksien aikoihin. Eli ehkä meillä on nyt neutraalit ja etäiset välit.
Ei olla yhteydessä eikä tekemisissä vaikka kumpikin kaipaa toisiaan., sekä Pm että minä ❤️
Marika
Ei ole mitään meidän välillämme
jotenkin ihastuttaa joku kor4eas tsi jswpsnilsinrn yain niin naapuein t5ryttö
re4qaaliaikaisia lämpöjrnkin yirytojass...
lpmryorypu5ltt--- lpmryor4yp. yory6plpmr
heikohkot
Etäiset.
Lopeta nyt sinä pska ota se pee
Ei ole välejä, koska mies ei ole halunnut pitää yhteyttä. No se on hänen valita.
Oookke ja sä olet pitänyt.
https://youtu.be/8IokbsbYxpc?
Se oli sinun valintasi.
Kivuliaat!
Vaikea sanoa, kun ei ole nähty eikä juteltu moneen kuukauteen. Mielenkiinnolla odotan. Minun puolestani ainakin hyvät, miksei olisi.
Naiselta
Olla nähty, huoh..
Minä vain haluaisin kaivautua niin kiinni siihen naiseen, kuin pystyisin.
Mielestäni hyvät, hän on ihminen johon on aina ollut tavallista läheisemmät välit. Mietin kyllä joskus onko hänellä samankaltaiset välit kaikkien kanssa, sellaiset helposti hieman lämpiävät ja mukavat, se saa tuntemaan pienen mustasukkaisuus pistoksen, tai ainakin tunne 0n epämiellyttävä. Mutta taas tavallaan se tuntuu hyvältä, että on sosiaalinen ja helposti lähestyttävä, se tekee monista asioista helpompia. Olen joskus ajatellut hänestä läheisempänä, miltä tuntuisi kun hän olisi tärkein ihminen, kenen luokse rientäisi kertomaan tapahtumia ja sattumuksia, joita elämä olisi tuonut eteen hänen ollessa muualla. Miltä tuntuisi tehdä asioita hänen kanssaan yhdessä, tai miltä hän tuntuisi nukkumaan mennessä? Pehmeä mukavaksi olen hänet ajatellut, myös (Old-fashioned romance) käsitteen saa kauniisti soviteltua hänen luonteeseensa. Pidän siitä että määrätyt asiat on sopivasti esillä, mutta niiden tärkeimpien yhdistävien asioiden täytyy olla hieman salaisuus verhon takana sekä yksityisiä ja sopivalla romantiikalla päällystettyjä. Uskon hänen olevan aika tarkalleen sellainen joustava ja mielenkiintoinen, ihminen joka saa hyvillä ideoilla tempaistua mukaansa hyvin helposti. Rakkaus on ehkä haastavin ajateltava hänen osaltaan, niin kuin meidän kaikkien osalta. Uskon ja luotan täydellisesti siihen, että joku saa hänestä ihanan ja todella rakkaan kumppanin, sellaisen "herkkupalan" jolla tarkoitan kohteliaan kauniita sanoja, eli kun häntä kohtelee hyvin ja hänelle tuo tarjottimella pieniä rakkaus juttuja, hän hymyilee joskus hyvin kauniisti, ja maksaa saamansa hyvän mielen hyvin osaamillaan asioilla. Paljon olen myös ajatellut kuinka hän toisi tunteitaan esille, kertoisiko hän avoimesti ikävät kokemuksensa ja hyvät tunteisiin menneet asiat, saisinko osoittaa hellyyteni häntä kohtaan silloin kun hän on allapäin tai onneton ja olisimmeko näin tasavertaisia ja hyvin läheisiä ja huomioivia. Näin tietysti toimii hyvä liitto aina, hyvät asiat palkitaan ja huonot jää ajatuksiin tekemään ikäviä tuntemuksia. Mielestäni meillä on luottamukselliset ja ystävälliset välit, pidän hänestä aika tavalla ja hän luonnollisesti suhtautuu ystävyyteen ja mieheen sopivan korrektisti ja kauniin naisellisesti.
https://www.youtube.com/watch?v=kG3ul_0yg-U&list=RDkG3ul_0yg-U&start_radio=1
Munankuorilla kävely!
Onkohan mikään oikeasti ollut aitoa ja hyvää.
Nätisti pyysi mua painumaan he von kuu seen n. 2 v sitten, ja olen sen tehnyt. Olen pyytänyt anteeksi aina kaikesta. Täällä olen kirjoittanut hyvin maltilla, en koskaan oikeasti tunnistettavaa, aina lähinnä itsestäni ja yrittänyt ottaa kaiken huumorilla. Sitäkin olen pyytänyt anteeksi, vaikka pitäisi olla itsestäänselvyys etten voi ottaa mitään palstakirjoituksia vakavasti. Yritän rakentaa itseäni, olla välittämättä, yritän olla joustava ja jämpti ja mukautuva, mutta tuntuu, että tappelen haamuja vastaan rikkoakseni välejä joita ei ole.
Intohimoisen kuuman odottavat. Jos hän yhtään on samalla aaltopituudella? Jos ja kun odotus päättyy...🔥
Nähtiinkö tänään?
Ainakin minä näin häntä. Tummaa ihanuutta.
eriskummalliset.
Hän tulee vastaan epäsäännöllisen säännöllisesti ja minä hellyn joka kerta. Hän on kuitenkin varattu.
Kuten sinäkin, eikös juu?
Etäiset on. Hän ei tiedä, että kaipaan häntä ja jos tietää, niin varmaan säälii minua. Jos tietäisi niin säälisi. Hänellä oma rakas.
Öitä. Mua hikattaa. Kuten aina kun oon ottanut liian monta.
Sivusta
Puhumattomat.