Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Puhelinmyyjien arvostuksesta

Saunisfani

Näin kirjoitti nimimerkki Hjalmari pari sivua takaperin. Haluaisin nostattaa aiheesta keskustelua.

"Älä ihmeessä ala lehdenmyyjäksi, se on ihmisten kiusaamista, kuten kaikenlainen ovi- ja puhelinmyynti.

"Jos minä haluan ostaa imurin tai tilata lehden, niin luuletko, etten siihen pystyisi ilman puhelinmyyjää?

"Nykyään on pakko pistää puhelinnumero salaiseksi ja kehotan lapsianikin niin tekemään ja tämä vain siksi, ettei jatkuvasti puhelin soisi. Eikö olekin aikamoinen haitta, kun ei löydä kaverinsa puhelinnumeroa, koska se on salainen.

"Ymmärrättekö lainkaan kuinka paljon haittaa tällainen puhelinmyynti tuottaa ihmisille.

"Tajuan, että jostain rahaa olisi saatava, mutta ei kaikkeen pidä sortua. Rosvotkin joutuvat hankkimaan tulonsa alhaisilla tavoilla, mutta he joutuvat siinä kuitenkin tekemään jonkun verran myös ruumiilista työtä, joten se on piirun verran arvostetumpaa kuin puhelintyö. Rosvo sentään lähtee yleensä pakoon, jos hänet yllätetään, mutta puhelinmyyjä ei voi uskoa sitä, etten tarvitse sitä lehteä, jota hän mulle tyrkyttää.

"Koita etsiä joku rehellinen ja arvostetumpi työ."

Nämä sanat voisi lausua varmasti moni meistä. Telemarkkinoija on tutkitusti yksi vähiten arvostetuista ammateista. Myyntityö on kuitenkin yksi vaativimmista tehtävistä.

Puhelinmyynti on valautunut tähän yhteiskuntaan. Sen taloudellinen merkitys on huikea. Nuoret työllistyvät, ja lehtibisnes metsureita, paperikoneita, toimittajia ja lehdenjakajia myöten pysyy elinvoimaisena. Kukaan ei kuitenkaan tilaisi lehtiä, ellei se raivostuttava teini välillä suorastaan käskisi tilaamaan, "kun nyt saat puoleen hintaan!"

Puhelinmyyjien aiheuttamaa kiusaa liiotellaan kohtuuttomasti. Tyypillinen puhelu puhelinmyyjän kanssa kestää vaivaiset kaksi minuuttia. Tyypillinen puhelinmyyjä on röyhkeä ja suorasukainen -- eli sisukas ja selväsanainen. Aloittelevia puhelinmyyjiä lukuun ottamatta tilausehdot tehdään rehellisyyden sääntöjen mukaan jokaiselle asiakkaalle selväksi, ja todelliset huijarifirmat ovat alalla harvassa.

Nyt joku huomauttaa, että myyjät soittelevat harva se päivä, joskus monta kertaa päivässä samalla asialla! Tämä ei kuitenkaan yleensä ole puhelinmyyntitoimiston vika, vaan syyttävä sormi osoittaa virheellisistä listoista yrityksen toimeksiantajaa -- vaikkapa sanomalehteä.

Nimimerkki Hjalmari rinnastaa puhelinmyyjän ja rosvon. Näistä rosvo on arvostetumpi, koska työnkuvaan liittyy aina edes vähän fyysistä ponnistelua. Lisäksi puhelinmyyjä on alemmalla arvoasteikolla, sillä hän ei anna periksi, kun taas rosvo katoaa rikospaikalta tiukan paikan tullen! Ruumiillisen työn ihannointi paljastaa Hjalmarin kapeakatseisuuden. Todellisuudessa tasapainoinen yhteiskunta tarvitsee sekä muskeleita että sanan ja älyn voimaa, ja nämä kaksi resurssia eivät kilpaile samassa sarjassa.

On olemassa tuikitarpeellisia tuotteita jokaiselle tietyn alueen asukkaalle tai määrätyn ryhmän toimijalle. Näitä ovat esimerkiksi sanomalehdet ja ammatti- sekä asiantuntijalehdet. Kotoisasta paikallisaviisista löydämme kauppojen ja julkishallinnon ilmoitukset. Uutiset ovat poikkeuksetta kattavimmat juuri kirjallisesssa muodossa -- televisiossa tai radiossa yksittäisen uutisen saama mediatila on verraten häviävä. Oman alamme ammattilehdestä taas voimme lukea koosteen tärkeimmistä uutisista ja ilmoituksista.

Hyvä esimerkki poliittis-historiallisesti merkittävästä lehdestä on 110-vuotias Uutispäivä Demari, joka alun pitäen Työmiehenä tunnettiin. Ilman Demaria moni meistä olisi kenties vieläkin puurtamassa 12-tuntisia päiviä kolmen markan palkalla. Poliittisen lehdistön tärkeimpiä tehtäviä yleensä on ollut sananvapauden, monimuotoisen politiikan ja kansallisten ihanteiden edistäminen ja ylläpitäminen. Agenda on edelleen sama. Monelle riittää onneksi Seitsemän päivää.

"Ei ole aikaa", sanotte. Kaappikello lyö taustalla, ja Kolmoselta tulee Ihana aamu. Olette juuri herääneet. Aikaa on maailma täynnä; se vain odottaa järjestämistä. "Ei ole rahaa!" Mene siis töihin. Myy vaikka lehtiä -- alat arvostaa ammattikuntaa kummasti.

19

2465

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...

      Arvostus on pohjamudissa, vaikka homma on oikeasti rankkaa jos siitä meinaa leipänsä repiä. Toit tuossa kuitenkin esille monta pointtia, jotka pitävät paikkansa, niitä ei vain kukaan tule koskaan ajatelleeksi.

      Itse en myöskään ymmärrä ihmisten valitusta siitä, miten rasittavia heille soittavat myyjät ovat. Itse he tekevät niistä itselleen ongelman! Onko se niin vaikeaa olla vastaamatta tuntemattomista/salaisista numeroista tuleviin puheluihin, niinkuin itse teen? Tai jos vastaamattomuus työ-/tms. asioiden takia on mahdotonta, niin useimmat puhelinmyyjät uskovat, kun saman tien ilmoitta, ettei osta mitään. Ja jos eivät usko, niin puhelu poikki vain. Turha siitä on stressiä ottaa. Monesti nuo puhelutulvat ovat myös itsestä kiinni, ei sitä numeroaan tarvitse joka paikkaan levitellä. Minulle myyjät soittavat usein koska olen tilannut aiemmin joitain lehtiä ja lisäksi mennyt vielä osallistumaan joihinkin arvontoihin ja ilmoittanu niissä numeroni. Puolisoni ei ole tehnyt kumpaakaan, eikä hänelle kukaan koskaan soita kaupatakseen jotain.

      Onneksi kuitenkin löytyy niitäkin ihmisiä jotka ymmärtävät puhelinmyyjän vain tekevän työtään ja ovat ystävällisiä vaikkeivät mitään tilaisikaan. Samoin kuin hymy, ystävällinen käytös ei maksa mitään.

      • mokkiz

        koska sitten ne soittavat uudelleen. ja taas uudelleen. Ja vielä. Ja taas, uudestaan uudestaan uudestaan. Puhelin soi aina vain. Ne soittavat jokaikinen päivä uudestaan jos et vastaa. Minua vituttaa se, että saa ruveta kaivamaan puhelinta julkisilla paikoilla kuten kaupan kassalla repun pohjalta, juosta kotona yläkerrasta alakertaan puhelimen soidessa, töissä kesken palaverin katsoa kuka soittaa, jos kyseessä on vain puh.myyjä. Ja näin siis jokainen päivä. Joten älkää väittäkö että vastaamattomuus ratkaisee tämän probleeman...

      • Saunisfani
        mokkiz kirjoitti:

        Todellisuudessa puhelinmyyjilläkin tulee vastaan raja, jonka jälkeen vastaamattoman potentiaalin yli vedetään viiva. Harvemmin soitetaan edes joka päivä. Tuskin koskaan yritetään tavoittaa viikkoa kauemmin.

        Lisäksi puhelinmyyjät eivät pommita suurta osaa väestöstä edes joka päivä. Olet siis poikkeus.

        "Minua vituttaa se, että saa ruveta kaivamaan puhelinta julkisilla paikoilla kuten kaupan kassalla repun pohjalta, juosta kotona yläkerrasta alakertaan puhelimen soidessa, töissä kesken palaverin katsoa kuka soittaa, jos kyseessä on vain puh.myyjä."
        Voiko tähän muuta sanoa, kuin että mikset pidä puhelinta taskussa? Onko kaupan kassalla ylipäänsä pakko vastata puhelimeen? Miksi ihmeessä pidät puhelimen mukana palavereissa?

        Jos puhelinmyyjät heikentävät dramaattisesti elämäsi laatua, hanki suoramarkkinointikielto. Sen jälkeen myyjien soittaessa sanot vain, että olen hommannut myyntikiellon.

      • Secretary

        Miten sulle soittaa JOKA päivä puhelinmyyjä?? Etköhän nyt pikkasen liiottele??

        Laita nimes suoramarkkinointikieltolistalle, jos niin hirveesti häiritsee. Pientä omatoimisuutta?

      • TeleFinland
        Saunisfani kirjoitti:

        Todellisuudessa puhelinmyyjilläkin tulee vastaan raja, jonka jälkeen vastaamattoman potentiaalin yli vedetään viiva. Harvemmin soitetaan edes joka päivä. Tuskin koskaan yritetään tavoittaa viikkoa kauemmin.

        Lisäksi puhelinmyyjät eivät pommita suurta osaa väestöstä edes joka päivä. Olet siis poikkeus.

        "Minua vituttaa se, että saa ruveta kaivamaan puhelinta julkisilla paikoilla kuten kaupan kassalla repun pohjalta, juosta kotona yläkerrasta alakertaan puhelimen soidessa, töissä kesken palaverin katsoa kuka soittaa, jos kyseessä on vain puh.myyjä."
        Voiko tähän muuta sanoa, kuin että mikset pidä puhelinta taskussa? Onko kaupan kassalla ylipäänsä pakko vastata puhelimeen? Miksi ihmeessä pidät puhelimen mukana palavereissa?

        Jos puhelinmyyjät heikentävät dramaattisesti elämäsi laatua, hanki suoramarkkinointikielto. Sen jälkeen myyjien soittaessa sanot vain, että olen hommannut myyntikiellon.

        muistatko kuukasia sitten käymämme pitkät keskustelut saunalahden tulevaisuudesta :D miltäs sun mielestä nyt näyttää? taisin mainita jo silloin, että saunalahdelle tulee käymään hassusti...

    • Puhelinmyyjä

      Kun te asiakkaat muututte hyvän puhelinmyyjän vaikutuksesta hyväntuuliseksi ostajiksi, me puhelinmyyjät otamme itsellemme meille kuuluvaa rahaamme, joka oli väliaikaisesti lompakoissanne.

      Jos puhelinmyyjän lähestymistapa ärsyttää, niin puhelinmyyjässä on vikaa ihmisenä.

      Jos puhelinmyyntikeskustelun jälkeen ei tilausta synny, on vika puhelinmyyjän myyntitaidoissa.

      Puhelinmyyjän tehtävä on muuttaa ei-vastaus kyllä-vastauksesi.

      Suomi on täynnä surkeita puhelinmyyjiä, olen pahoillaan heidän puolesta!

      T: MESTARIPUHELINMYYJÄ

      • Pekka Karse

        Luuletko todella, että voit myydä kelle tahansa mitä tahansa? Olet täysi idiootti jos luulet jonkun ostavan jos ei ole tarvetta! Syöksy sementtiin.

    • Hjalmari

      Oikeastaan pointti oli se, että jos tarvitsee jonkun lehden, niin kukaan ei ole niin avuton, ettei sitä kykenisi hankkimaan ilman suurempia ponnisteluja. Ja jos joku niin avuton olisikin, hän todellakaan tekisi sillä lehdellä mitään.

      Ei todellakaan ole turhempaa palvelua olemassa kuin lehtimyyjä. Kaupoissa myyjien tehtävä on myös palvella, mutta lehtimyyjän tehtävä on luoda kohteelle tarve, mitä ei ole olemassakaan ja jollei tarvetta olekaan, käytetään hyväksi joidenkin ihmisten haluttomuutta loukata toista henkilöä ja puutteellista kykyä vastata heti suoraan "ei"
      Tarkoitatko, että ainoa tapa hankkia kirjoja, lehtiä tai muita vastaavanlaisia tuotteita, on istua kotona odottamassa puhelimen soivan ja siellä kaupiteltaisi juuri sitä lehteä, jota tarvitset.
      Näitä lehtimainoksia tulee jo aivan tarpeeksi postilaatikoihin, joten mikään tuote ei varmasti jää huomaamatta, poikkeuksena tietenkin jotkut ammattilehdet, mutta niidenkin tilaaminen onnistuu aivan varmasti katsomalla puhelinluettelosta tai netistä, telkkaristakin niitä mainoksia näkyy.
      Keräätkääpä kokeeksi joskus kaikki postilaatikkoon saamanne lehtimainokset kuukauden ajalta, siitä tulee aikamoinen kasa ja kaikista löytyy takuulla osoite tai numero, mistä voi tuotteen tilata.Minkälaista tuhlausta.

      Lisäksi yksi haitta on se, että antaessasi kerran numerosi jonnekin, sitä myydään eteenpäin kaikille mahdollisille yrityksille.

      En halveksi lainkaan puhelinmyyjiä ihmisinä, vaan sitä turhista turhinta ammattia, josta ei kenellekkään ole hyötyä. Ymmärrän kyllä, että joskus ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin hädissään ottaa tarjottu työ vastaan.
      Kerropas sellainen ihmisryhmä, joka ei pystyisi tilaamaan tarvitsemaansa lehteä, jos sellainen ryhmä löytyy, niin soitelkaa sitten pelkästään niille. Jollet pysty nimeämään, niin ei lehtimyynnistä ole mitään hyötyä.

      Asia erikseen on puhelinmyynti erilaisille yrityksille, joille myydään jo erilaisia tuotteita kuin lehdet, esim todellisia palveluja, koneita, opastusta ym.

    • lazi

      Ei puhelinmyyjiä mielestäni vihata. Tosi harvinaisia on ne tapauksest, joista on aistittavissa vihaisuutta tai jopa aggressiivisuutta myyjää kohtaan. Suomen suoramarkkinointiliiton mukaan puhelinmyyjän soitto on valtaosalle iloinen yllätys.

      Ymmärrän, jos soittoja tulee useita päivässä, niin se ärsyttää. Tämä ei kuitenkaan ole taroitus useimmissa firmoissa. Kun henkilö on kerran tavoitettu, ja hän on sanonut ei, poistetaan henkilö listoilta.

      Huono myyjä myy tyrkyttämällä, ikäänkuin pakkomyymällä. Myynnin onnistuminen perustuu kunnolliseen vuorovaikutukseen asiakkaan kanssa, ja onnistumisen ehtona on, että asiakas pitää lehdistä(kuka nyt ei pitäisi). Ehdon täyttyessä myyjän tehtävä on tehdä sanan KYLLÄ sanominen naurettavan helpoksi asiakkaalle.

      Puhelinmyyntityötä saa kukatahansa, mutta murto-osa pärjää duunissa, niin että pystyy tekemään sitä päätoimisesti ja pääsee hienoihin tuloksiin. Onnistunut puhelinmyyntityökokemus on arvokas kokemus ja taito, josta on hyötyä myös oman alan tulevissa töissä.

      Muistakaa, ihmisiähän me kaikki olemme. :D

      • Jisse

        niinpä jotkin ovat hakiessaan työntekijöitä
        laittaneet titteliksi myyntineuvottelija. Eli tällä höynäytetään ihmisiä hakiessaan töitä

      • kinuski
        Jisse kirjoitti:

        niinpä jotkin ovat hakiessaan työntekijöitä
        laittaneet titteliksi myyntineuvottelija. Eli tällä höynäytetään ihmisiä hakiessaan töitä

        Olen vasta aloittanut alalla ja en kyllä tyrkytä asiakkaalle tuotetta..Toki sen äänestä kuulee että haluaako vain myyjästä eroon,ja jos joku sanoo selvästi ei niin en todellakaan ala piinaamaan asiakasta..Suurin osa asiakkaista on ollut mukavia ja ei ne pahemmatkaan ole vielä työpäivää pilanneet..Työtähän me vain tehdään ja tosiaan jos puhelinmyyjät arsyttää niin ei auta kun telemarkkinointikielto asiaan.Iloisuus puhelimessa on saanut monta asiakasta hyvälle mielelle.. =)

      • Hjalmari
        kinuski kirjoitti:

        Eikö olisi kansalaisen kannalta parempi vaihtoehto, että hän antaisikin telemarkkinointiluvan ja näitä listoja myyjät sitten saisivat käyttää. Miksi ihmisten pitää nähdä turhaa vaivaa estääkseen toiminnan, jota ei halua. Sitä paitsi ei ne kiellot toimi. Ja miksi spammin lähettäminen tietokoneeseen on kiellettyä vaan ei puhelimella tapahtuva "spämmäys". Muuten sama asia, vaan puhelimella tapahtuva häiriö on henkilökohtaisempi ja häiritsevämpi, eihän tietsikkaan tuleva spämmi ala vänkäämään vastaan, eikä tee kysymyksiä joihin vaaditaan jonkinlaista vastausta. Miksi muuten puhelinmyyjien numerot on aina salattuja? Ei ole rehtiä peliä, jos myyjä tietää minun salaisen numeroni ja minä en hänen, vai mitä?
        Ikävä kyllä, näin ajattelen.
        Mutta ehkä voisit pärjätä muutenkin myyntialalla,
        kunhan et loukkaa ihmisten kotirauhaa tai ole muuten päällekäyvä. Noista päällekäyvistä myyjistä yksi esimerkki on lomareissulta Kalajoelta, jossa koko viikko jouduttiin kiertelemään ja väistelemään lomaosakkeen kaupustelijoilta.

      • Vida

        ei vihata ei.
        Tuore tutkimustulos osoittaa,että noin 10 prossaa puhelimeen vastaavista ihmisistä suhtautuu negatiivisesti puhelimitse tapahtuvaan myyntiin/palveluun,toinen 10 prossaa on suorastaan mielissään soitoista (on ihan totta,että tietyille ihmisryhmille esim. lehtien,liittymien ym palveluiden hankkiminen puhelimitse on se ainoa vaihtoehto) loput 80 prosenttia vastaavista suhtautuu puhelinmyyntiin neutraalisti,siis eivät vihaa eivätkä varsinaisesti ilahdukaan. Potentiaalista siakaskantaa alalla kuin alalla puhelimitse tehtäessä on siis huimat 90 prosenttia. Se on sitten myyjästä kiinni,mikä on puhelun lopputulos.

      • Secretary
        Hjalmari kirjoitti:

        Eikö olisi kansalaisen kannalta parempi vaihtoehto, että hän antaisikin telemarkkinointiluvan ja näitä listoja myyjät sitten saisivat käyttää. Miksi ihmisten pitää nähdä turhaa vaivaa estääkseen toiminnan, jota ei halua. Sitä paitsi ei ne kiellot toimi. Ja miksi spammin lähettäminen tietokoneeseen on kiellettyä vaan ei puhelimella tapahtuva "spämmäys". Muuten sama asia, vaan puhelimella tapahtuva häiriö on henkilökohtaisempi ja häiritsevämpi, eihän tietsikkaan tuleva spämmi ala vänkäämään vastaan, eikä tee kysymyksiä joihin vaaditaan jonkinlaista vastausta. Miksi muuten puhelinmyyjien numerot on aina salattuja? Ei ole rehtiä peliä, jos myyjä tietää minun salaisen numeroni ja minä en hänen, vai mitä?
        Ikävä kyllä, näin ajattelen.
        Mutta ehkä voisit pärjätä muutenkin myyntialalla,
        kunhan et loukkaa ihmisten kotirauhaa tai ole muuten päällekäyvä. Noista päällekäyvistä myyjistä yksi esimerkki on lomareissulta Kalajoelta, jossa koko viikko jouduttiin kiertelemään ja väistelemään lomaosakkeen kaupustelijoilta.

        Miks luulisit että myyjillä on salaiset numerot?? Siks koska jos numero näkyis ja kun soittavat asiakkaan kännykkään niin aika pirun monet ihmiset soittaa takaisin siihen numeroon. Ei siinä oo kyse paljonkaan muusta.

        Hanki uus elämä ku nykyinen tuntuu olevan ylivoimanen sulle.

      • Hjalmari
        Secretary kirjoitti:

        Totta kai tiesin.
        Et siis itsekään pidä siitä, että vieraat ihmiset soittelevat kännykkääsi, ei siitä pidä kukaan muukaan. Miksi kuitenkin sinun yksityisyytesi on pyhempää kuin muiden?

        Ja siksi juuri en hyväksy puhelinmyyntiä koska haluan suojella omaa elämääni. En halua kenenkään työtävieroksuvan häiritsevän sitä minkään tuotteen tyrkytyksen kanssa.
        Hanki sinäkin oikea työ, ettei tarvitse häiritä muita ihmisiä.

      • matti

        Lupaan soittaa sulle ja myydä lehden. Vieläpä jonkun aivan tarpeettoman. Ehkäpä jokin naistenlehti sulle hyvä, kun olet niin kova itkemään... Lupaan soittaa näkyvästä numerosta, niin voit jatkossakin aina soitella ihan silloin kun siltä tuntuu, ja purkaa elämäsi raskasta taakkaa. Nyyh...

      • Hjalmari
        matti kirjoitti:

        Laita sinä ensin se numerosi, niin minä laitan heti sen jälkeen.

      • Hjalmari
        matti kirjoitti:

        Lupaan soittaa sulle ja myydä lehden. Vieläpä jonkun aivan tarpeettoman. Ehkäpä jokin naistenlehti sulle hyvä, kun olet niin kova itkemään... Lupaan soittaa näkyvästä numerosta, niin voit jatkossakin aina soitella ihan silloin kun siltä tuntuu, ja purkaa elämäsi raskasta taakkaa. Nyyh...

        Siinä se taas nähtiin, muilta vaadit numeroa näkyviin, mutta oma pysyy piilossa. Pelkuri.

    • Kulttuurin.kääntöpuoli

      TELEMARKKINOINTIKIELTO
      Sillä ei ole merkitystä, onko numerosi salainen. Se ei estä ketään soittamasta sinulle. Jos puhelinmyyjät ärsyttävät sinua suunnattomasti, hanki telemarkkinointikielto. Älä osallistu mihinkään arvontoihin (esim. kaupoissa) sillä ne voivat kumota telemarkkinointikieltosi. Telemarkkinointikielto ei myöskään astu samana päivänä voimaan sen tilattuasi, vaan vasta muutamia viikkoja myöhemmin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      93
      2464
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2163
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      82
      1818
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1611
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1576
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1545
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      33
      1498
    8. 54
      1360
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      89
      1309
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1244
    Aihe