Lavatanssit

Hei
Kävin pitkästä aikaa juhannusaattona lavatansseissa tanssitaito ihan kohtalainen ja viihdyin.
Paljon ei haettu tanssimaan, en tunne tätä lavakulttuuria mutta naisten pitää ilmeisesti olla esillä, että pääsee tanssimaan. Tein huomion, että nuoria naisia haetaan ahkerasti, myös vanhat miehet hakivat ensin nuoria ja sitten vanhempia, jos ei enää ollut nuoria tarjolla. En ehkä hetkeen mene ainakaan tuolle lavalle tanssimaan, koska tanssihaluja oli mutta hakijoita ei. Tosi oli paljon pariskutia, jotka tanssivat vain keskenään. Paljon istui miehiä myös penkillä ja katseli toisten tanssimista eivätkä hakeneet ketään. Kertokaahan mihin kannattaa kesällä mennä tassimaan, en ole kronkeli ja naistenhaulla pyrin tasapuolisesti hakemaan mahdollisimman montaa miestä tanssimaa.
11
Ilmoita

16 Vastausta

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Riippuu siitä missä asut. Etelä-Suomessa on Pavi, harvoin Oittaan Honkamaja, Puistokulma, Tanssihovi, Ruusulinna ja Someron Esakallio. On muitakin, mutta vieraampia.
Tässä linkki maakunnittain: http://tanssi.net/fi/p/maakunnat.html
Vähän sama kuin sinulla, ei hirveesti haeta, mutta riittävästi, johtuu ainakin siitä että käyn vain pari kertaa vuodessa, eikä ole tanssituttuja. Iso osa on ihan kavereita, halailevat tervehdykseksi ja ryntäävät keskenään tanssimaan. Tykkään kuunnella solistia, katsella tanssijoita, on jos minkälaista hiihtäjää ja hyppijää, toiset ottavat kuolemanvakavasti tanssin täydellisine kiemuroineen. Haen myös naistenhaulla pari kertaa. En myöskään ole kranttu, mutta likomärkäpaitaisia hikoilevia ja haisevia on pari-kolme joka kerta, heitä huomaamattomasti kartan. Hyvin viety valssi, humppa ja jenkka kruunaavat koko illan ja piristävät pitkään.
1
Ilmoita
Täällähän on mielenkiintoisia naisia.

Olispa kiva jutella.

Naisseuraa kaivaava mies
Ilmoita
Maaseudulta lähteneenä muistan juhannusheilat, lavatanssit, heinäladot, kesähäät, jne
1
Ilmoita
Siihen ei ole mitään vastausta olemassa,kannattaa käydä eri paikoissa,porukka vaihtelee myöskin eri esiintyjien mukana.
1
Ilmoita
Jenkkapirtillä on mahtavat sembalot eilen.
5 VASTAUSTA:
Taitaa Jussin juhlinta jatkua edelleen. - Nm. Aikamuoto hukassa
Anonyymi kirjoitti:
Taitaa Jussin juhlinta jatkua edelleen. - Nm. Aikamuoto hukassa
Nii, nythän se vasta oikea juhannusyö :D Nastrovje !
Mutta sinä kerroit kuitenkin jo menneestä eli 1. juhannuspäivästä la 22.6. - Nm. Oli
älkää nyt viitsikö
"Viitsikö" mitä ? - Nm. Viitseliäs
+Lisää kommentti
Kuulin että ukkomiehet tanssittavat sormus sormessa, herättää kuulemma luottamusta ja tarkoittaa että etsii salasuhdetta, jossa ei tarvitse sitoutua mihinkään. Minua tanssitti useasti mies, jolla oli sormus. Tykkäsin tanssia kun itse olen parisuhteessa ja käyn kerran vuodessa naisporukalla lavatansseissa. Luulin että on ehkä jonkun makkaranmyyjän tai kahvilan myyjän puoliso. Sitten alkoi kysellä missä tapaan käydä ja esitteli itsensä. Siinä vaiheessa mietin, oisko ehkä leski. No, reilusti sanoin, että en käy vakituisesti tansseissa ja on vakisuhde ja olin huomannut että myös hän oli varattu. Vei minut vihaisena paikalleni ja lähti siitä paikasta koko tansseista pois. Hämmentyneenä kerroin naisystävilleni ja toinen heistä valaisi, mistä ehkä oli kyse. Onks muille tuttua?
Ilmoita
Mielenkiintoisia kommentteja, osa totuuden mukaisia.
Jos käy harvoin lavalla, silloin ei ole tuttuja paikalla. Olen tämän miehenä kokenut joillakin lavoilla. Pitää vain käydä usemmin, niin alkaa olemaan hakijoita.
Tällaisia kesällä kävijöitä näkee usein. Jos huomaan että jotain ei haeta, niin käyn
hakemassa hänet tanssiin. Monet kerrat olen saanut nauttia tanssin ilosta
tuntemattoman kanssa.
Paita kastuu väkisin kesällä. Nyt ymmrrän yhden hieno varaisen kommentin, jonka olen saanut paidastani. Pitää ottaa vaihtopaita mukaan seuraavalla kerralla.
Ei tainnut olla sormus miehellä tanssi mielessä.
Hyvää tanssi kesää kaikille toivottaa Potkiva Polle
Ilmoita
Mikä estää aloittajaa hakemasta itse? Heittäydy hurjaksi ja etsi se nuorin ja komein, jonka haet ensimmäisenä ;-). Voit myös hakea sokkotreffiparia, mutta se saattaa tuoda ongelmaksi asti vonkaajia.
Itse en ole käynyt vuosiin tanssimassa, kun oma ukko ei tanssi ja on hankalan mustis. Edes naisporukka esiliinana ei auta, kun haluaa vahtia koko ajan, mikä vie kyllä mielenkiinnon käydä edes missään. Mustasukkaisuus saattaa olla syy, miksi osa miehistä tanssii vaan oman puolison kanssa. Todella tyhmää, mutta aika yleistä.
3 VASTAUSTA:
Luojalle kiitos etten antanut mustiksen rajoittaa mitään menoja sitten lopulta, kun rajoittamisen tie oli kuljettu loppuun ja päätin lähteä liitoon. En kysynyt enkä pyytänyt lupaa, koska aikuinen ihminen ei tarvitse lupaa mihinkään eikä varsinkaan omaan elämäänsä. - Nm. Oppi meni perille

Edelliseen viestiin. ...Heittäydy hurjaksi ja etsi se nuorin... Ei ne lähde näin vanhan kanssa. Hain viimeksi humpalle, mutta kieltäytyi, kohta haki jotain missin näköistä minua parikymmentä vuotta nuorempaa. En toki siitä loukkaantunut, niin se kuuluu ollakin, ikäiset ikäistensä kanssa, vaikka olikin vain yhdestä humpasta kysymys. En voisi kuvitellakaan mitään nuoria kumppania pongaavani.
Noin se varmasti pääsääntöisesti menee, mutta huomionarvoisin seikka aiheessa on se, että vika tai syy ei ole siinä iäkkäämmässä, joka rohkeasti pokkaa tai niiaa, vaan siinä nuoremmassa, jolta on jäänyt jotain tärkeää väliin omassa elämässään. - Nm. Erehdyin kerran
+Lisää kommentti

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Lavatanssit

Hei
Kävin pitkästä aikaa juhannusaattona lavatansseissa tanssitaito ihan kohtalainen ja viihdyin.
Paljon ei haettu tanssimaan, en tunne tätä lavakulttuuria mutta naisten pitää ilmeisesti olla esillä, että pääsee tanssimaan. Tein huomion, että nuoria naisia haetaan ahkerasti, myös vanhat miehet hakivat ensin nuoria ja sitten vanhempia, jos ei enää ollut nuoria tarjolla. En ehkä hetkeen mene ainakaan tuolle lavalle tanssimaan, koska tanssihaluja oli mutta hakijoita ei. Tosi oli paljon pariskutia, jotka tanssivat vain keskenään. Paljon istui miehiä myös penkillä ja katseli toisten tanssimista eivätkä hakeneet ketään. Kertokaahan mihin kannattaa kesällä mennä tassimaan, en ole kronkeli ja naistenhaulla pyrin tasapuolisesti hakemaan mahdollisimman montaa miestä tanssimaa.

5000 merkkiä jäljellä

Rekisteröidy, jos haluat käyttää nimimerkkiä.

Peruuta