Suomi kotouttaa sossuun, vaikka vaihtoehtoja olisi!

Tässä ajatuksia, joita moni on miettinyt aikaisemminkin!

"Jos ihminen on kasvanut maassa, jossa miehen velvollisuus on elättää itsensä ja perheensä, voi tukien varassa eläminen Suomessa tuntua sisällöllisesti merkityksettömältä.

"Suomessa on käytössä ns. asumisperustainen sosiaaliturva. Se tarkoittaa, että kaikki Suomessa laillisesti oleskelevat ovat oikeutettuja samoihin tukiin kuin Suomen kansalaiset. Periaate on kaunis, ja vasta-argumentit kuulostavat helposti syrjinnältä ja pahimmillaan jopa rasismilta. Tukien varassa eläminen on kuitenkin tukien saajalle itselleen usein suuri henkilökohtainen kriisi. Hän passivoituu."

"Rajkumar Sabanadesanin kolumni: Suomi kotouttaa sossuun, vaikka vaihtoehtoja olisi
Sosiaaliturvasta tulee tehdä vastikkeellista. Tämä koskisi erityisesti niitä ihmisiä, jotka ovat tulleet Suomeen humanitaarisen maahanmuuton seurauksena, kirjoittaa Rajkumar Sabanadesan."

Turvapaikanhakijat4.6.2019 klo 06.45
Ilmoita


Asian ytimessä on tämä ajatus:

"Se, että suomalainen avokätinen sosiaalituki tarjotaan täysin vastikkeetta myös sellaisille ihmisille,
joilla ei ole minkäänlaista käsitystä hyvinvointiyhteiskunnan periaatteista ja tukien ideasta,
on valtava virhe."
Ilmoita
Virhe siksi, ettå se passivoi ihmisen, ja jos miehen kunnia-asia on elättää itse
itsensä ja perheensä, niin ilmainen raha vie oman itsekunnioituksen.
Ilmoita
Suomi ei saanut mustalaisia töihin viidessäsadassa vuodessa vaan alkoi ostaa niille vertuella juhlavaatteita arikäyttöön eristetäväksi, ei muualla länsimaissa mustalainen pukeudu siten ja täten, nyt Rinteen hallitus ehdottaa uutta asua korvattavaksi vähemistöille arkikäyttöön homomarssissa https://pbs.twimg.com/media/D9wVqdIXsAEycHB.jpg

Suomen päättäjien pitäisi oivaltaa tämän aloituksen tärkeä asia.

Lakia tulee muuttaa.
1 VASTAUS:
vertuella = VEROtuella = meidän veronmaksajien tuella.
+Lisää kommentti
Kothoutuksestahan juuri kannathaakin säästää. http://www.mtv3tekstikanava.fi/new2008/txt/109-01.htm
Tyhönanthajat tykkää jaella sitä shun tätä.
1 VASTAUS:
24.6.2019 15:54
Mamut olivat saaneet tiedon Suomen täysin poikkeuksellisesta rahan jakamisesta sossusta, siksi he tänne asti ryysäävät läpi kaikkien Euroopan maiden.

Muissa maissa ei ole vastaavaa sosiaalitukea.

Nyt Suomen talous on luokiteltu italian kanssa samaan tasoon : "ALISUORIUTUJIKSI".
Ja se johtuu juuri tuosta mielettömästä vastikkeettomasta rahan jakamisesta tänne tunkeutuneille matuille.
+Lisää kommentti
Suomi ei saanut mustalaisia töihin viidessäsadassa vuodessa vaan alkoi ostaa niille verotuella juhlavaatteita arikäyttöön
eristetäväksi, ei muualla länsimaissa mustalainen pukeudu siten ja täten,

nyt Rinteen hallitus ehdottaa uutta asua korvattavaksi vähemistöille arkikäyttöön homomarssissa https://pbs.twimg.com/media/D9wVqdIXsAEycHB.jpg

Siinä elämäntapa tulee esiin värikkäästi.
Ilmoita
Suomen päättäjien pitäisi oivaltaa tämä tärkeä asia.

Lakia tulee muuttaa.
2 VASTAUSTA:
Nyt nuoret ja jo lapset masennetaan, kun hoetaan ilmastonmuutosta.
Kohta ei saa edes lihaa kasvava nuori syödä.
Koko ajan hoetaan, miten miljardit ihmiset lähtee liikkeelle ja valtaa meidänkin maamme ja heidät pitää ottaa vastaan ja elättää.
Jo nyt on syntyvyys laskenut radikaalisti, vain tulokkaat tekevät isoja lapsilaumoja.
Lasten kontolle laitetaan järkyttäviä paineita, mitä kannattaa edes yrittää, kun maailma on tuhoutumassa.
Suomalaisten elämän tämä nykyhallitus vetää tiukille, edes Saksassa ei hiiltä aiota kieltää. Muu maailma saastuttaa surutta, meillä verotetaan kuoliaaksi kaikki elinkeinotkin, ruoka ja kaikki muukin kallistuu. Mutta aina on varaa hakea lisää kuluttajia tänne lämpimistä maista, joissa on luonnonrikkauksia.
Nykynuori elää vaikeassa tilanteessa.

Mitä tehdä?

Minne lähteä?
+Lisää kommentti
On tämä hullua poliitikoilta, kun sekä kantasuomalaiset, että maahanmuuttajat kokevet vastuuttoman rahan jakamisen tyhmäksi. Poliitikot jopa kilpailevat siitä kuka on valmis lahjoittamaan eniten kehitysmaalaisten siirtolaisille. Esimerkkinä oululainen kansanedustaja Tuppurainen, joka haluaisi nostaa kehitysmaasiirtolaisten määrän kymmeneen tuhanteen. Haavisto haluaa tuplata Suomen vuosittain maksaman kehitysavun kahteen mijardiin. Ahtisaari palvelutti itseään palvelijoilla Afrikassa ja halusi lahjoittaa Afrikkaan lukemattoman määrän kouluja ja sairaaloita.

Suomiko muka demokratia? Kansa vastustaa ja poliitikot jyräävät omaa linjaansa ja huom. perustelematta. Tiettävästi ei ole olemassa mitään kestävää näyttöä siitä että kehitysmaalaisia luku- ja kirjoitustaidottomia kannattaisi haalimalalla haalia sossun asiakkaiksi. Toisenlaisesta näytöstä on 500 vuoden kokemukset.
Ilmoita

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Suomi kotouttaa sossuun, vaikka vaihtoehtoja olisi!

Tässä ajatuksia, joita moni on miettinyt aikaisemminkin!

"Jos ihminen on kasvanut maassa, jossa miehen velvollisuus on elättää itsensä ja perheensä, voi tukien varassa eläminen Suomessa tuntua sisällöllisesti merkityksettömältä.

"Suomessa on käytössä ns. asumisperustainen sosiaaliturva. Se tarkoittaa, että kaikki Suomessa laillisesti oleskelevat ovat oikeutettuja samoihin tukiin kuin Suomen kansalaiset. Periaate on kaunis, ja vasta-argumentit kuulostavat helposti syrjinnältä ja pahimmillaan jopa rasismilta. Tukien varassa eläminen on kuitenkin tukien saajalle itselleen usein suuri henkilökohtainen kriisi. Hän passivoituu."

"Rajkumar Sabanadesanin kolumni: Suomi kotouttaa sossuun, vaikka vaihtoehtoja olisi
Sosiaaliturvasta tulee tehdä vastikkeellista. Tämä koskisi erityisesti niitä ihmisiä, jotka ovat tulleet Suomeen humanitaarisen maahanmuuton seurauksena, kirjoittaa Rajkumar Sabanadesan."

Turvapaikanhakijat4.6.2019 klo 06.45

5000 merkkiä jäljellä

Rekisteröidy, jos haluat käyttää nimimerkkiä.

Peruuta