Onko Hudön ufot lentäneet jo pois?

Anonyymi

Vuosina 2008 - 2010 ufo-havaintoja tehtiin varsin paljon, mutta nyt näyttää siltä, että ufojen lentonäytökset ovat kokonaan loppuneet.

12

76

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Noin ei voida sanoa, sillä mitään selittämättömiä valoilmiöitä ei siellä ole tainnut esiintyäkään. Sain merivartioston puolelta vahvan lausunnon asiasta. Lisäksi muutama tuttu on valvonut Orressa merta varusmiesaikana, eikä sielläkään ole mitään havaintoja, eikä viitteitäkään, että olisi joskus ollut jotakin kummallisempaa.

      Loviisassa taitaa ihmisten mielikuvitus olla sitä herkempää laatua..

    • Anonyymi

      Mielikuvitus on todella vilkasta ja kaikkein suurin hallusinaatio on messupelastusvene, joka vetää bisnesangelin kipparoiman
      ränsistyneen kaupunkilaivan pois kurssilta kohti konkurssikaria.

      • Anonyymi

        Ennemminkin tuuliajolla oleva optimistijolla kuin kaupunkilaiva.


    • Anonyymi

      Kävin siellä tarkastamassa, ei siellä ollut uffoja. Siellä oli kaksi siniseksi värjääntynyttä broileria . Kalastaja Blomberg kertoi, että kyseessä oli Lovisaan sakanneen enkelin harjoitustyö jolla haetaan iteoita mökki-messujen markkinointiin. Enkeli kulkee luontoarvot edessään. Enkeli on arvoissaan joustava, kaikki Ruotsin kuninkaan lahjamaiden rahapuut on nyt realisoitava, nyt on uuden aatelisen aika ja se pitää todistaa. Omassa ringissä päästettiin että kutsutaan Ruotsin Kalle Kustaa tänne mentoroimaan miten oikea aatelinen nautiskelee yökerhoissa palveluista. Nyt on Seurahuone saatava ainakin semi-kuntoon jotta voidaan harjoitella puoli-aatelisena oloa.

    • Anonyymi

      En tiedä enkelistä mittään, mutta näin torilla kävelevän sinikätisen tummakarvaisen miehen tulkka pystyssä. Kahvilassa tunsivat tyypin. Oli kuulemma kävelevä talouden katastrofi joka oli palkitsimensa päihdyttämänä työntänyt sormensa sähköautojen latauspaikalla töpselin reikiin. Näitä ufoja liikkuu enemmänkin keskustassa , toisilla on kana pikkutakki povitaskussa ja toisilla kädet täynnä pokaalia. Siihen suuntaan mennään, että kirpputorit ovat lovisalaisten olohuoneita.

    • Anonyymi

      18. huhtikuuta lähtien olen nauhoittanut Hudön alueen tapahtumia. Yhtäkään selittämätöntä valoilmiötä ei ole toistaiseksi havaittu.
      Nauhoitus jatkuu kuitenkin vielä toistaiseksi.

      • Anonyymi

        Kameravehkeet on sitten varastettu ja videointi sitä myöten loppunut. Harmi, että tässä piti käydä näin. Tietyntyyppisiä valoilmiöitä malliin Norjan Hessdalen olisin kyllä suonut filmille saatavan.


    • Anonyymi

      Loviisan hurjat olivat vain kossupäissään sepitelleet hurjia tarinoita, joita sitten pienessä krapulassa rustasivat Suomi 24:een. Kun lapsellinen touhu paljastui, loppui pösilöiden valoilmiöhavainnot kuin veitsellä leikaten. Yhtäkään oikeaa selittämätöntä valoilmiötä ei viranomaisten mukaan ole Loviisan lahdella havaittu vuosien mittaan. MOT

      • Anonyymi

        Nuo ufohavainnot ja valoilmiöt ovat ilmeisesti kaupungin hankkeena olevan mahtavan 60 000 euron Super Drone testejä? Mahtava lento-värkki tullut tai tulossa! Sellaisen hankinnalle ei edes armeijalla ole perusteita. Tosiasiassa noin 500–1 000 euron hinnalla saa gps-kontrolloidun kopterin, jossa on hyvä kamera. Gps-signaalin avulla drone pysyy paikallaan ilmassa, kun ohjaimista päästetään irti.

        Lovisassa ei ole keksitty vielä käyttöä dronelle, mutta ilmeisesti on niin, että joku läheinen tai tuttu kauppias tarvitsee hunajaista liikevaihtoa, ja kaupungin hillopurkista sitä löytyy, hyväksytään samalla periaatteella kuin pystit ja palkeet selä e-VW. Missä Lovisan drone-lentäjät koulutetaan vai perustetaanko kaupunkiin drone-toimisto jonka johtaja on suoraan kaupunginjohtajan ja hallituksen puheenjohtajan alaisuudessa?

        Tuolla aiemmin pösilöihin viittava ja jonkun asian todistetuksi väitetty tulema (MOT) on ihan noita hallinnolta kumpuavien satu-juttujen jatketta. Hieno MOT-juttu tulee siitä kun syksyllä ylen toimittajat tulevat selvittämään kaupungin oikeusasiamieheltä ja oikeuskanslerilta saamien langettavien päätösten taustaa; Suomen heikointa hallintoa.


      • Anonyymi

        Onks tuo kävelevä sinikätinen katastrofi siirtynyt skumpasta ja mansikoista kossuun? Hieno siiro, ei tarvitse viedä keltaisia housuja alvariinsa mansikkareissun jälkeen pesulaan.

        Lisäksi löysät euro-jutut irtoavat helpommin ja nopeasti, ehkä myös suomeksi. Ufo-juttuja joka tapauksessa.


    • Anonyymi

      Suomen kalleimmalla 60 tonnin dronella voi kuvata vaikka kaupungin mansikkapaikkoja ettei niitä tarvitse etsiä johtajan ja puheenjohtajan toimesta jalkapatikassa tai e-golffi ajelulla. Säästyy rahaa ja työaikaa tärkeimpiin tehtäviin mitä ne sitten lienevätkin.

      • Anonyymi

        Nu jag förstår. Kuckustenillä ollut porukka olikin på tjänst ja tähysteli jordgubbsplatseja.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6123
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3886
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      253
      2254
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1880
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1333
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1286
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1067
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1020
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      959
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      36
      901
    Aihe