sopiiko...

2x alaskanmalamuuttia tai alaskanmalamuutti ja siperian husky ekaks koiraks? koirat asuisivat ulkona ympäri vuoden isän allergian vuoksi mutta saisivat silti samanverran liikuntaa kuin sisäkoiratkin vaikka ehkä seurustelu saattaisi jäädä hiukan vähemmälle koska täytyyhän sitä itsekin käydä välillä sisällä piipahtamassa tekemässä läksyt ja syömässä..=) suositelkaa myös muita rotuja jotka viihtyisivät hyvin ulkona.
6277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

selvää rodun taustoista jne. Eikä kyllä tod. kannata ottaa kahta koiraa yhtä aikaa, vaan ensin yks, jonka kouluttaa kunnolla ja sitten kun se on AIKUINEN niin harkita sitä toista. Ulkona häkissä viihtyvät koirat ovat lähes poikkeuksetta varsin itsenäisiä (monet myös itsepäisiä) ja alkuperäisiä viettejään vahvasti toteuttavia. Ne voivat testata sinun auktoriteettiäsi hyvinkin rajusti.
Pärjäätkö vahvatahtoisen koiran kanssa?
Mitä olet ajatellut koirasi kanssa tehdä?
Missä koira on todella kylmällä/tuulisella/myrskyisällä säällä? Entä sairastaessaan?
Mieti näitä asioita ennen kuin päädyt mihinkään rotuun ja alat laittaa pentua.

Äänestä
  • Jos harrastaisit koirillasi sitä, niin sitten kyllä. Tosin ei kahta pentua yhdellä kertaa. Jos taas et harrasta kyseistä lajia, niin älä ota niitä rotuja. Ei ole oikein koiraa kohtaan, etteivät ne saa tehdä sitä työtä, mihin ne on tarkoitettu. Esim. jos metsäkoirat eivät pääse koskaan metsälle.

    Ulkona viihtyviä ovat yleensä kaikki rodut, joilla on paksu pohjavilla. Kuitenkin, jos perheessänne on allergiaa (jos luin oikein), niin on aika ongelmallista silloin, kun koiria pitäisi käyttää sisällä. Niitä tilanteita voi joskus myös tulla, vaikka koira viihtyisikin kovillakin pakkasilla ulkona.

    Äänestä

  • Meiju kirjoitti:

    Jos harrastaisit koirillasi sitä, niin sitten kyllä. Tosin ei kahta pentua yhdellä kertaa. Jos taas et harrasta kyseistä lajia, niin älä ota niitä rotuja. Ei ole oikein koiraa kohtaan, etteivät ne saa tehdä sitä työtä, mihin ne on tarkoitettu. Esim. jos metsäkoirat eivät pääse koskaan metsälle.

    Ulkona viihtyviä ovat yleensä kaikki rodut, joilla on paksu pohjavilla. Kuitenkin, jos perheessänne on allergiaa (jos luin oikein), niin on aika ongelmallista silloin, kun koiria pitäisi käyttää sisällä. Niitä tilanteita voi joskus myös tulla, vaikka koira viihtyisikin kovillakin pakkasilla ulkona.

    Ulkona ei todellakaan viihdy kaikki paksun pohjavillan omaavat rodut, varsinkaan kun kyseessä oli ympärivuorokautinen ulkonaolo. Kyllähän esim. belgille, sakemannille jne.. koirille kasvaa se pohjavilla ja turkin puolesta ne ulkokoiriksi sopisivatkin, mutta tällaiset ihmisläheiseen kontaktiin jalostetut hurtat eivät viihdy ulkona, ne kärsivät siellä.

    Ulkokoiraksi tulisi mun mielestä ottaa vain ja ainoastaan rekikoiria ja metsästyspystykorvia sekä muita erittäin itsenäisiä koiria, joilla on luonteen ja turkin puolesta edellytykset ulkona pärjätä.

    Eikä se pohjavilla yksin tee turkista säänkestävää, päälyskarvalla on suuri merkitys myöskin.

    Äänestä

  • Mia kirjoitti:

    kirjoitukseni saattoi olla hieman sekava. Tottakai myös peitinkarva on tärkeä ulkokoiraa ajatellen. Tarkoitin vaan, ettei se yksin riitä ulkokoiralle. Tarvitaan paksu pohjavilla.

    Itsekään en menisi laittamaan belgejä tai sakemanneja ulkokoiriksi, mutta turkkinsa puolesta ne siellä kuitenkin pärjäisivät. Pärjäähän esim. venäjänajokoirakin ja suomalainenkin, joka on vielä kylmänarempi, kunhan niillä on lämmitetty koppi, minne saavat kylmillä ilmoilla mennä.

    Sitä kuitenkin ajoin takaa ensimmäisessä kappaleessani, että itse en suosittele ottamaan sellaista koiraa, jonka kanssa ei voi harrastaa juuri lajille tyypillistä työtä. Sitä mihin ne on tarkoitettu.

    Itse en lähtisi allergiaperheeseen ottamaan _mitään_ koiraa, koska lähtökohta on kuitenkin se, että tilanteita, että koiran täytyy päästä sisälle, tulee. Eikä esim. parikuista pentua voi ulos yksin jättää, sitä harvemmin tehdään edes metsästyskoiralle.

    Turkin puolesta varmaan useakin koira pärjäisi ulkona, mutta se, viihtyykö se siellä ja onko se onnellinen, on eri asia.

    Ihan oikein, ei pientä pentua voi paiskata yksinään ulos, vaikka olisi minkälainen koppi. En ole varma, mutta eikö lakikin sano tästä jotain?
    Mihin allergiaperheessä se pentu sitten laitetaan - tai kun koira sairastaa?
    Eikö olisi mahdollista hoitaa muiden koiria vielä tässä vaiheessa ja laittaa oma koira sitten kun asuu omassa kodissa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

maria kirjoitti:

2x alaskanmalamuuttia tai alaskanmalamuutti ja siperian husky ekaks koiraks? koirat asuisivat ulkona ympäri vuoden isän allergian vuoksi mutta saisivat silti samanverran liikuntaa kuin sisäkoiratkin vaikka ehkä seurustelu saattaisi jäädä hiukan vähemmälle koska täytyyhän sitä itsekin käydä välillä sisällä piipahtamassa tekemässä läksyt ja syömässä..=) suositelkaa myös muita rotuja jotka viihtyisivät hyvin ulkona.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu