Laadultaanhan Renault on jo muutenkin kuin Lada,samat viat vuodesta toiseen.
Oletpa oikeassa, kyllä tämä venäjän suunnitelma on totta, ehkäpä jo tänä vuonna.
Joten ohessa taustaa:
Renault markkinoi askeettista mutta tilavaa viiden hengen Logan-autoa. Malli suunniteltiin alun perin halvaksi kulkuvälineeksi Itä-Euroopan ja kehitysmaiden automarkkinoille.
Logan herätti kuitenkin niin suurta kiinnostusta etenkin Saksassa, että Renault aloittaa mallin myynnin Länsi-Euroopassa tämän vuoden kesäkuussa. Saksassa hinnaksi tulee noin 7 500 euroa, mikä vastaa Ladan hintatasoa.
0Äänestä
maa
No sanotaanko nyt niin, että ne vain KOOTAAN venäjällä. Eiköhän herra renault ne kuitenkin vielä suunnittele. Mikäli kyseessä olisi ihan selkeä venäläisvalmiste, niin sama kai se olisi lätkätä LADA merkit kylkeen ja unohtaa koko asia. MInä en ainakaan moiseen enää koskisi. Onhan sitä opeliakin suomessa koottu, kyllä monestakin maasta siihen riittää tietotaitoa. Mutta suomessa koottu opel ei ole yhtään parempi tai huonompi kuin muutkaan, sama varmaankin pätee renaultin kohdalla. Suunnittelu minusta takaa laadun ja mukavuuden.
Näin minä ainakin asian käsittäisin, ja vielä, mersuun en enää koske, olkoon kasattu ihan missä vaan, huonompaa autoa en ole edes omistanut, kun en ole opeliin vielä koskenut. Äijä rukalla semmonen on ja se on varmistanut, että en tule koskemaankaan.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mut molempiahan tehdään samassa maassa;)
http://foto.carexpert.ru/afoto.php3?modid=renogn-2004s14&nfoto=1
Kyllähän sen näin täytyy olla. Myös Mersu tulee samasta tehtaasta venäjältä.
http://foto.carexpert.ru/afoto.php3?modid=merss-2002s35&nfoto=2
Renault Clio Symbol,myyty myös nimellä Thalia,valmistetaan Moskovassa Venäjällä.
http://foto.carexpert.ru/afoto.php3?modid=renoc-1998s14&nfoto=6
Mersua eivät kait valmista vaikka BMW:tä kootaankin Venäjän Kalingradissa.
Ja tuo Dacia Logan,Moskovassa tehtävät myydään Venäjällä Renault Logan merkkisinä.
http://www.tuulilasi.fi/valokeila/?subarea=uutiset&article=114156&page=1