Mieskolmikko ajeli juovuksissa holtittomasti Sotkamossa

Kolme 1990-luvulla syntynyttä nuorta miestä aiheutti poliisille päänvaivaa sunnuntaina aamuyöllä Sotkamossa.

– Mieskolmikko ajeli juovuksissa holtittomasti ulkomaalaisilla kilvillä varustetulla henkilöautolla Sotkamon keskustan alueella sunnuntaina aamuyöllä parin tunnin aikana, aiheuttaen useita vaaratilanteita. Kaikki kolme osallistuivat autoiluun, kuljettaen autoa vuorotellen, Oulun poliisilaitoksen tiedotteessa kuvaillaan.

Miehiä epäillään muun muassa törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja ajoneuvon luovuttamisesta juopuneelle.

–  Vaarallisin tilanne oli, kun auto oli suistua tieltä Hirvensalmen sillalla. Silminnäkijöiden mukaan auto oli ajanut huomattavaa ylinopeutta, poliisi tiedottaa.

Rikosylikonstaapeli Tuukka Launonen kertoo Iltalehdelle, että miehet on pidätetty.

– Poliisi on pidättänyt heidät tutkinnan tiimoilta. Selvitetään autoilua ja muuta siihen liittyvää.

Poliisin mukaan miehet ovat ulkomaalaistaustaisia. Tarkempaa tietoa epäiltyjen taustoista Launonen ei kerro.

Poliisi pyytää yleisöltä lisää havaintoja sinisen Audi A6 -merkkisen henkilöauton liikkeistä kyseisenä aikana.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/8438ad1f-b0f8-40f0-8c1a-79ef938f52dd
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Paikallinen lehti kertoi miesten olevan virolaisia. Muutenkin juttu oli tarkempi.

Äänestä

Kaivosporukkaako ovat (olivat) vaiko marjanpoimijoita ?

Äänestä
  • Marjanpoimijat tuskin audeilla ja bemareilla ajavat..

    Äänestä

Pimeitä rakennus miehiä paossa verotarkastajaa PIIP

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kolme 1990-luvulla syntynyttä nuorta miestä aiheutti poliisille päänvaivaa sunnuntaina aamuyöllä Sotkamossa.

– Mieskolmikko ajeli juovuksissa holtittomasti ulkomaalaisilla kilvillä varustetulla henkilöautolla Sotkamon keskustan alueella sunnuntaina aamuyöllä parin tunnin aikana, aiheuttaen useita vaaratilanteita. Kaikki kolme osallistuivat autoiluun, kuljettaen autoa vuorotellen, Oulun poliisilaitoksen tiedotteessa kuvaillaan.

Miehiä epäillään muun muassa törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja ajoneuvon luovuttamisesta juopuneelle.

–  Vaarallisin tilanne oli, kun auto oli suistua tieltä Hirvensalmen sillalla. Silminnäkijöiden mukaan auto oli ajanut huomattavaa ylinopeutta, poliisi tiedottaa.

Rikosylikonstaapeli Tuukka Launonen kertoo Iltalehdelle, että miehet on pidätetty.

– Poliisi on pidättänyt heidät tutkinnan tiimoilta. Selvitetään autoilua ja muuta siihen liittyvää.

Poliisin mukaan miehet ovat ulkomaalaistaustaisia. Tarkempaa tietoa epäiltyjen taustoista Launonen ei kerro.

Poliisi pyytää yleisöltä lisää havaintoja sinisen Audi A6 -merkkisen henkilöauton liikkeistä kyseisenä aikana.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/8438ad1f-b0f8-40f0-8c1a-79ef938f52dd

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu