Olen kyllästynyt kuulemaan jatkuvasti "Jyväskylä kasvaa ainoastaan kuntaliitoksien avulla".
Jyväskylä ihme kyllä kasvaa ja on aina kasvanut. Kun siirtää kuntaliitokset 80 luvun alkuun*, niin silloin Jyväskylä on kasvanut 80 luvun alusta yli 45 tuhatta asukasta. Se on melko ison Suomalaisen kaupungin verran, ollen näin 141--> tuhatta. Ei todellakaan uskoisi?
Jyväskylä on ohittanut asukasluvussa kauan sitten Esim. Kuopion, Lahden, Porin..
*=Tarkoittaa sitä, että kuntaliitokset eivät vaikuta 1980-2019 väliseen kasvulukuun.
Miten Jyväskylä kasvaa?
22
99
Vastaukset
- Anonyymi
J:kylä ei kasva . Sieltähän puuttuvat tuottavat työpaikat . Koululaiset eivät tuota opiskelukaupunkiinsa mitään , vain yhteiskuntaa rasittavia koulupaikkoja ja professoreita vahtimaan virkapalliaan . Siis kaulusköyhällistöä .
- Anonyymi
Jyväskylä pn kasvanut todella nopeasti. Se alkaa olla jo nyt aivan liian suuri maalaiskaupungiksi, jollaisena syntyperäisenä kaupunkilaisena haluaisin sen pysyvän. Jo nyt olen vieraantunut keskustasta, koska ahtaat parkkialueet ja tolkutttöman kallis pysäköinti ajaa minut kaupungin laitojen marketteihin. Kerrran vuodessa käyn keskustan ravintolassa syömässä päivä-aikaan, ja se riittää minulle.
- Anonyymi
Hyvä sulle ei kaivata keskustaan turhasta valittajia.
- Anonyymi
Ydinkeskusta on väärässä paikassa jotta se voisi kunnolla kasvaa, mutta muuten ei ole valittamista. Juuri sopivan kokoinen, että kaupungin kasvua pystyy vielä seuraamaan, eikä siinä hommassa ole pitkästyttänyt.
- Anonyymi
Eipä tietenkään kaikki kukkahatut istuu sokkarin penkeillä ja mummon pulla puodissa kyttäämässä ketä kulkee ohi.
Kyllä siinä urakkaa riittää. - Anonyymi
Et sitten parempaa keksinyt?? 😂 🤣
- Anonyymi
Voisitko vähän avaa, mikä se noin hauskaa. :)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä tietenkään kaikki kukkahatut istuu sokkarin penkeillä ja mummon pulla puodissa kyttäämässä ketä kulkee ohi.
Kyllä siinä urakkaa riittää.Sinulle on levy jäänyt päälle, huomautan kun et itse hoksaa. Kukkahattutäti on kärsinyt inflaation. Joka paikkaan sitä työnnät kun sanavarastosi on suppea.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voisitko vähän avaa, mikä se noin hauskaa. :)
Mikä ihme avaa?
- Anonyymi
Tää on liian suuri citi, tää ei mennyt niin kuin piti...
- Anonyymi
Parempi niin jotta heipparallaa sitten
- Anonyymi
Kun tuo Harjun ja Jyväsjärven väli olis reilusti pidempi, tästä tulisi aika hulppea kaupunki. Tykkään nytkin, onhan kotikaupunkini.
- Anonyymi
Seppälästä saisi näppärästi toisen keskustan, onhan siellä jo liikkeitäkin varmaan jo enemmän kuin keskustassa.
- Anonyymi
https://areena.yle.fi/1-50224481
Tässä teille kasvu uutinen. Alkaa kohdasta 4:30. Aikamoinen uutinen.
Ja ylläpidolle tiedoksi, tässä ei ole mitään herjaavaa. Joku ei vain tykkää tästä ja te menette retkuun- Anonyymi
Päästään samaan sarjaan kuin pari muuta isompaa kaupunkia.
Menettekö nyt poistamaan tämänkin? Olen jo ehdottanut että ylläpito suomi24 vaihdettaisiin... - Anonyymi
Tampere ja Turku?
Helsinki on sitte ihan omassa sarjassa monessakin mielessä ja oikeastaan ainoa kansainvälinen KAUPUNKI koko maassa.
- Anonyymi
Kylä..Jyväskylä
Paikannimi pitäisi olla jotenki tönkkö ja mitääntarkoittamaton että se voisi olla iso kaupunki,esim Oulu, Tampere, Turku tai Espoo
Kylä nimet, tai jotain tiettyä tarkoittavat on sitte pienempien paikkakuntien tunnus niinku esim Hämeenlinna,Lappeenranta,Savonlinna,Riihimäki tai Uusikaupunki. - Anonyymi
Jyväskylä on jokin murresana.
- Anonyymi
Ei kai ihanko totta jännää.
Viime kuntaliitos oli 1.1.2009. Sen jälkeen on Jyväskylän väkiluku noussut selvästi. Kuopioon ehkä nipin napin pätee, että vain kuntaliitosten avulla.
- Anonyymi
Jyväskylän väkiluku tulee kasvamaan tulevaisuudessa maahanmuuttajien turvin, maahanmuuttajista tulee Jyväskylän kantava voima, suomipoika on silloin altavastaava, onneton tossun kuluttaja.
Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol4761723Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3781487Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe641338Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H151299- 100895
JM lukkoliike
Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran19856- 46777
Miten kesäsi meni?
Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?65736Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."
Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka7722Pankin avajaiset
Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti15701