Lettukestit

Kehtaako sinne tulla liki 50 nainen? Mieli tekisi tulla, mutta yksin ei kehtaa 😢, kun en ole aiemmin noissa käynyt.
Sporalla ohi mennessä näin sen väen paljouden, muten kivaaheillä olikaan, mutta totesin että yksin tulo ei onnistu.
23402
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Ei kehtaa. Mihinkään bileisiin ei kannata tulla yksin, ettei kukaan vain luule että on yksinäinen, sillä sehän se vasta noloa on! Kukaan ei halua alkaa yksinäisen tukikepiksi ja täytyyhän sellaisessa olla jotakin pahasti vialla, kun tulee ihan yksin bileisiin, näyttääkin surkealta, kun ei ole ketään jolle jutella, pälyilee vain pelokkaana ympärilleen tai juo itsensä kaatokänniin, ettei tarvitse kohdata ahdistavia tunteita. Sen takia bileisiin kannattaa jättää tulematta, muuten kohtalona on entistä surkeampi olo ja itsesyytökset, että itsessä on jotakin vialla. Voi olla pieni mahdollisuus, että bileissä tutustuu yksinkin johonkin mukavaan ihmiseen ja se ei todellakaan ole exä.

Äänestä

Mukaan vaan, ei kukaan kotoa tule hakemaan. Eilen ainakin näkyi 40-50 ikäisiä naisia muutama porukka, vaikka enemmän olikin nuorempaa ikäluokkaa.

Äänestä
  • Se on totta 😅.
    Täytyy rohkaistua ja lähteä vaan mukaan. Saattaapi tavata vaikka uusia kivoja tyyppejä 😊. Kiitos a s i a l l i s e s t a vastauksesta. ❤
    Eikös se ollut noissa bileissäkin aika a ja o, että kaikillapitää olla hyvä fiilis olla siellä.
    Toi eka vastaus ei meinaan ollut kiva, se oli aika lievää vtuilua.
    Ekan kirjoittajalle, kaikki eivät ole niin rohkeita, kuten esim.nuoret.
    T. Ap

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se on totta 😅.
    Täytyy rohkaistua ja lähteä vaan mukaan. Saattaapi tavata vaikka uusia kivoja tyyppejä 😊. Kiitos a s i a l l i s e s t a vastauksesta. ❤
    Eikös se ollut noissa bileissäkin aika a ja o, että kaikillapitää olla hyvä fiilis olla siellä.
    Toi eka vastaus ei meinaan ollut kiva, se oli aika lievää vtuilua.
    Ekan kirjoittajalle, kaikki eivät ole niin rohkeita, kuten esim.nuoret.
    T. Ap

    Eiköhän ekan vastaajan kirjoitus ollut täyttä sarkasmia...

    Äänestä

  • Oli sarkasmia eikä vee ittuilua, minun mielestäni.

    Äänestä

  • Vai oliko sittenkin v**tuilua, kun uusia ei haluta sinne? Ei olisi uutta

    Äänestä

Sarkasmi ei välttämättä joka tilanteessa toimi. Voishan asioihin vastata ihan vaan asiallisesti, ilman sarkasmia.
Helppohan se on esim. itse mennä mihin vaan lesbobileisiin, kun on aina ollut avoimesti lesbo, mutta ymmärrän hyvin kommentin ihmiseltä, joka ei ole bileissä ikinä ollut.

Äänestä

Huomenna perjantaina on Kaivohuoneella Pride naistenbileet. Sekin on sellainen tapahtuma jossa epäilen olevan vain nuoria. Ei huvittaisi mennä yksin. Ehkä menen kumminkin. Lauantain sherrykahvitanssit Bottalla ovat ainakin varmasti meidän ikäistemme bileet, joten sinne mars kaikki Anonyymit!

1Äänestä

Tänään Kaivohuoneelle kaikki aikuiset naiset! Kumma jos ei keski-ikäinen uskalla liikkua itsenäisesti ilman saattajia, miten silloin uskaltaa mitään muutakaan...

Äänestä
  • Eikö kaikissa noissa lettukestien ym.ohjeissa puhuta jatkuvasti hyvästä käytöstavasta muita kohtaan ym. Miten ihmeessä täällä on aina näitä jotka vit**uilee joka asiasta?
    Vai onko joillain lukemisen ymmärtämisessä ongelmia? Aloittajahan kertoi, ettei ole ennen missään tuollaisissa käynyt, joten ihan varmasti mietityttää tuollaisiin tilaisuuksiin meno.

    Helppohan niihin on mennä jos on aina käynyt ja tuntee porukkaa, mutta jos on muualta kuten hän kirjoitti, pailalta.missä ei moisia juhlia ole ollut, niin ei välttämättä ihan yhtä rohkeasti noihin bileisiin mene. Varsinkaan jos ei ntunne ketään. Onhan se hienoa jos sulla on tuttuja joiden kanssa mennä tai tykkäät kulkea yksin bilettämässä. Kaikki eivät.

    Äänestä

Onko jossain ollut lettukestit??? Hitto kun saisin aikaiseksi lähteä naisten bileisiin.

Äänestä

Kylläpä tässä ketjussa on tosikkoa ja huumorintajutonta porukkaa osa, eivät ymmärrä sarkasmia. Osoittaa hienosäädön tason. Tosin kirjoitetun tekstin voi aina ymmärtää toisin kuin kirjoittaja on tarkoittanut, mutta niin kyllä voi ymmärtää sanotun väärin vaikka naaman edessä seisoisi ja rautalangasta vääntäisi "kato tällä tavalla!".

Äänestä

Lähdössä Kaivohuoneelta. Onneksi tapasin vanhoja frendejäni täällä koska muuten olisi ollut aika nuorisohelvetti. Huomenna paremmat bileet.
terv, nimim. Emmäoo noi muut Anonyymit ku mä oon eri Anonyymi.

Äänestä

Heiiiiiiii,
Koska on seuraavat kestit? Ja ihan mahtavaa jos tapaisin aikuisia sinkku naisia :) itse olen 50v.

Äänestä

Tietysti kehtaa, ei siellä kukaan ala ketään ihmettelemään. Nyt vaan mukaan!

Äänestä

Onks joku alle 40 vee ees viel elossa? Joo ja yli 40 vee... tarkotan et suuri osa ihmisistä kuolee pystyyn jo kouluiässä ja toiset ei koskaan. Yks elämä, kannattaaks uskaltaa mitään vai oottaaks vaan kuolemaa himassa, ettei häiritse ketään?

Äänestä

Seuraavat näkyy olevan 27.7, onko 40-50v naisia menossa?

Äänestä
  • No minä ainakin olen menossa :)

    Äänestä

Missä ne lettukestit oikein on ?

Äänestä
  • Eri paikoissa, ensi kerralla on Vallilassa.

    Äänestä

  • Tiedot lettukesteistä ja muista bileistä löytyy järjestävien tahojen sivustoilta, kannattaa seurata.

    Äänestä

Eipä oo tullu käytyy koskaan lettukesteissä :) Vois jopa yllättää itsensä ja raahautua paikalle!Yx 5kymppinen ilmottautuu mukaan :)

Äänestä

Ne on käytännössä ihan tavalliset bileet. Ei ole mitään syytä miksi ei voisi tulla yksin. Tietysti voi ujostuttaa jos ei tunne ketään mutta rohkeasti sisään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kehtaako sinne tulla liki 50 nainen? Mieli tekisi tulla, mutta yksin ei kehtaa 😢, kun en ole aiemmin noissa käynyt.
Sporalla ohi mennessä näin sen väen paljouden, muten kivaaheillä olikaan, mutta totesin että yksin tulo ei onnistu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu