Teille ei tule uutta taika-aikaa, te tulette kuolemaan nälkään

ei enää merkittömiä tölkkinakkeja, jotka ovat alunperin olleet Perustuloautomaatista. juha sipilä on sen teiltä vienyt mikko isotalon ja kari laineen sekä janetil pywropalskin toimesta. He aikoivat myydä teille ilmaiseksi tarkoitettua ruokaa. Enää ette saa sitäkään vähää, sillä sen toimitti Suomen Valtio, valmistajana kaikkeen toimi Jalostaja. juha sipilä teki sen siksi, että sillä itsellään ja sen hirviöhahmolla on sekä hoitamaton AIDS, EBOLA ja Aivosyöpä (levinnyt keuhkoihin jo ennen viime hallituskautta). Siinä teille syy, ei enää mitään teille! Pärjäilkää, me Kristityt emme tapaa sieluttomia enää koskaan. Bye bye!
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

ei enää merkittömiä tölkkinakkeja, jotka ovat alunperin olleet Perustuloautomaatista. juha sipilä on sen teiltä vienyt mikko isotalon ja kari laineen sekä janetil pywropalskin toimesta. He aikoivat myydä teille ilmaiseksi tarkoitettua ruokaa. Enää ette saa sitäkään vähää, sillä sen toimitti Suomen Valtio, valmistajana kaikkeen toimi Jalostaja. juha sipilä teki sen siksi, että sillä itsellään ja sen hirviöhahmolla on sekä hoitamaton AIDS, EBOLA ja Aivosyöpä (levinnyt keuhkoihin jo ennen viime hallituskautta). Siinä teille syy, ei enää mitään teille! Pärjäilkää, me Kristityt emme tapaa sieluttomia enää koskaan. Bye bye!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu