FC Sörkka saa uuden potkupalloilija vahvistuksen kun Jari Keisari Aarnio vaihtoi seuraa FC Sinivuokoista sinne. Aarniolle vahvistettiin juuri uuni tuore 10 vuoden pelaaja sopimus. Näin se Karman laki vaan menee. Samainen herra Aarnio junaili joitain vuosia taaksepäin erään kilpailijanaan pitämänsä henkilön sörkan ja pahamaineiselle suljetulle osastolle. Joka oli täynnään Vilhusen johtaman jengin jäseniä tai sen lähipiiriä. Oli mielenkiintoiset puolisen vuotta, joka päätyi pakkosiirtoon toiseen vankilaan. Oli kuulemma tullut vartioston tietoon, että kyseinen henkilö yritettäisiin, tappaa. Ennen tätä oli ollut uksi sylipaini, joka päättyi jengiläisen tappioon. Ja toinen kerta kun jengiläinen hyökkäsi arvaamatta, ehtien iskeä nyrkillä kolme kertaa. Tekijä tiedettiin, mutta molemmat kiistivät mitään tapahtuneeksi. Tyypillistä vankila menoa siis. On olemassa viitteitä siitä, että herra Aarnio ei ole Karman suosiossa. Ainakaan juuri tällä hetkellä. Nähtäväksi jää miten super vasikka vilhusen kaveri nyt oikeassa vankilassa pärjää.
Huumepomo Aarnio Sörkan uusi Keisari!
17
138
Vastaukset
- Anonyymi
Sörkka on kaupunginosa ja Sörkkä Helsingin Vankila.
- Anonyymi
Vanhanliiton venkuloille sörkka on aina sörkka. -80 luvun alku vuosina kun pelattiin siellä TeeHoon tai Snobin, Kortekallion tai monen muun silloisen nimimiehen kanssa shakkia se oli sörkka. Kovia vääntöjä oli silloinkin "sörkkä" poiken kanssa, mutta sörkka aina jäi voitolle. Silloin Jore Jauhiainen sai sumansa kun pamppu "Morgan Kane" ampui häntä selkään. Salmisen Mikon kanssa treenasin hatkaa varten, mutta lensin rixuun pahoipideltyäni kolme vankia talon itä siivessä. Kirjapainosta löydettiin sen lisäksi 7.65 tykki ja siirto oli valmis. Talossa oli silloin kiduttaja pullista ja kanaali koskista. Kiduttaja kantaa nykyisin nimeä fleischer ja lusii polle keissiään jossakin. Meidän ikäisille konnille se on aina sörkka. Istuin siellä hetken vielä -09 Nykyisin talon piha on aidattu ja häkitetty jenkki mallin mukaisesti pilalle. Aikoinaan siellä oli hyvä treenata juoksua ja muita vankikarkureille ja pankkirosvoille oivia liikuntamuotoja. Siihen aikaan niitä vielä tehtiin reilusti toista sataa vuosittain. Nykyään nysvätään jatkettujen piripussien kanssa ja peritään tekaistuja velkoja. Trendit muuttuu, eikä aina parempaan päin. Ikävä kyllä.
- Anonyymi
Uutinen esittää tämmöistä:
📄Oikeuden mukaan Jari Aarnio järjesti ”näytelmän”, jolla hän lavasti jengiläistä rikostensa sijaiskärsijäksi.
Lavastustoimet saattoivat muuttua oikeuden mukaan matkan varrella vain yleisemmäksi yritykseksi sotkea tutkintaa. Aarnio jatkoi vääristellyllä todistusaineistolla pelailua, vaikka lavastuksen uhriksi joutunut jengiläinen ei sopinut huumeliigan pomoksi.📄
Soppa sakeutuu mutta tuskin makeutuu.
Helppo näitä on kotisohvalta lueskella, mutta kaikki eivät ole kotisohvalla makoilemassa.- Anonyymi
Kiitos taas tätäkin paljastukset. Vainotun vaino jatkuu...
- Anonyymi
Helsingin huumepoliisin entisen päällikön Jari Aarnion oikeudenkäynti on ollu suomen rikoshistorian kallein juttu. Maksanut veronmaksajille kaikkineen jo yli 10 miljoonaa euroa. Tähän mennessä. Aarnion oikeusturvaa on paapottu kuin pikku vauvaa neuvolassa. Hänelle on järjestelty viihtyisiä pullan tuoksuisia privaatti siipiä vankilassa. Nyt sörkässä pohditaan aivoriihessa, mihin Aarnion höyhenpatja sijataan.. Hän itse on sen sijaan aiheuttanut kymmenille, sadoille tai tuhansille ihmisille, perheille, lapsille ja aikuisille mittaamatonta kärsimystä. Hän itse nauttii VIP kohtelua ja media nyökyttelee, tosin se on nyt hovin päätöksen jälkeen vähenemäänpäin.
Alamaailmassa liikkuu väkevä tieto siitä, miksi eräs ruotsin-turkkilainen ei saanut vip kohtelua.
Miettikää itse miltä teistä tuntuisi tulla murhatuksi, niissä pullan tuoksuisissa kahvipöydissänne. Roomassa näytettäisiin nyt peukkua alas -leijonille. Täällä VIP kohtelu jatkuu. Puhutaan, että Aarnio heitetään "rosvojen keskelle" absurdia ajatella niin. Aarnio on itse osan noista rosvoista sinne toimittanut ja aina silloin tällöin on kuulunut puhetta vääristellyistä poliisin esitutkintapöytäkirjoista. Joissa päiviä tai kellonaikoja on sopivasti muutettu ja paljosta muysta. Aarnio saa medialta huomiota, mutta tavan virtaset lusivat väliin väärin näytöin kyhättyjä tuomioitaan hammasta purren. Heidän ihmisoikeuksistaan tai oikeusturvastaan ei ole huolestunut kukaan.- Anonyymi
Jokainen ihminen on laulun arvoinen. Jokainen ihminen on lähinnä kiinnostunut omasta oikeusturvastaan.
Oletko yrittänyt jättää ajattelustasi pois Iina Ahosen roolin eksyttäjänä. Se on vaikea prosessi mutta etenee pikkuhiljaa.
Ajatteluvaiheen absurdi osuus voi kestää kauan tai mennä ohi huomaamatta tai naureskellen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokainen ihminen on laulun arvoinen. Jokainen ihminen on lähinnä kiinnostunut omasta oikeusturvastaan.
Oletko yrittänyt jättää ajattelustasi pois Iina Ahosen roolin eksyttäjänä. Se on vaikea prosessi mutta etenee pikkuhiljaa.
Ajatteluvaiheen absurdi osuus voi kestää kauan tai mennä ohi huomaamatta tai naureskellenHuahh.. Toiset tarvitsevat enemmän hoitoa kuin toiset. Jotkut tarvitsevat vankeinhoitoa, jotkut tarvitsisivat ehkä jotain muuta..hoitoa. Hoito kuin hoito. Yksi asia johtaa toiseen jne. Nyt homma on hoidossa. On asetuttu taloksi. Seuraavaa hoitoa odotellessa. Hommat hoituvat hoitamalla. Ne ovat siis hoidossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huahh.. Toiset tarvitsevat enemmän hoitoa kuin toiset. Jotkut tarvitsevat vankeinhoitoa, jotkut tarvitsisivat ehkä jotain muuta..hoitoa. Hoito kuin hoito. Yksi asia johtaa toiseen jne. Nyt homma on hoidossa. On asetuttu taloksi. Seuraavaa hoitoa odotellessa. Hommat hoituvat hoitamalla. Ne ovat siis hoidossa.
Noon, kunhan pohditaan... Esimerkiksi ajattelun tihentymistä... tai vaihtoehtoisesti väljentymistä. Kesäloma on hyvän hoidon aikaa...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noon, kunhan pohditaan... Esimerkiksi ajattelun tihentymistä... tai vaihtoehtoisesti väljentymistä. Kesäloma on hyvän hoidon aikaa...
Eipä mitään. Kesää sinnekin.
- Anonyymi
Saman suuntaista kellon aikojen manipulointia tuntuu olevan olleen, minfon sivuilla käytävässä keskustelussa, liittyen pelipuhelimiin.
Voihan niitä virheitä tulla kenelle tahansa, mutta kun kyseessä on pitkään jatkunut, ammattimainen rikollisuus.. Kuka se paremmin jälkensä osaisi peittää kun poliisi. Edellyttäen, että olisi mukana jossakin koplassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saman suuntaista kellon aikojen manipulointia tuntuu olevan olleen, minfon sivuilla käytävässä keskustelussa, liittyen pelipuhelimiin.
Voihan niitä virheitä tulla kenelle tahansa, mutta kun kyseessä on pitkään jatkunut, ammattimainen rikollisuus.. Kuka se paremmin jälkensä osaisi peittää kun poliisi. Edellyttäen, että olisi mukana jossakin koplassa.Absurdit yhteentörmäykset kulutietojen yhdistämisella muihin esitutkintamateriaalin tietoihin valitettavasti tekevät hovin tuomion epäpätevien aivojen aikaansaannokseksi.
Mutta riittääkö nöyryyttä hyväksyä tämä fakta? - Anonyymi
Nöyryys ei taida olla ensimmäisenä mielessä.Kuuluiko se uskonnollinen rattopoikajoukkue tähän Aarniokeissiin¿
- Anonyymi
Kesäistä suomea pukisi nyt T-paita "Rata on vapaa - Minä en"
- Anonyymi
Paidassa vois lukee...Tyhjiö täyttyy aina..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paidassa vois lukee...Tyhjiö täyttyy aina..
Konnat eivät maailmasta lopu. Niitä on aina ollut ja tulee olemaan. Niin maalla, merellä kuin ilmassakin. Uutena lukuna ovat tulossa avaruusajan konnat. Neliapila.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Konnat eivät maailmasta lopu. Niitä on aina ollut ja tulee olemaan. Niin maalla, merellä kuin ilmassakin. Uutena lukuna ovat tulossa avaruusajan konnat. Neliapila.
Mikäli scifi ennakoi tulevaisuutta, niin kohta ei edes voi tajuta kuka kähmii ja keneltä: https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Kvanttivaras Tuossa on jonkunmoista mielikuvituksen liitoa.
Tietoliikenteessä, optisissa kaapeleissa, saattaa olla jo käytössä kvanttisalaus, sen sanotaan olevan murtamaton ja kuunteluyrityksetkin väitetään havaittavan. Ehkä joku älypää keksii kvanttisalaukseenkin hassutuskeinon.
Maailma muuttuu niin kummalliseksi, että kadun juippi ei kohta tajua rikoksista mitään.
Avaruuteen saattaa tosiaan tulla kilpajuoksu:
https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/maapallon-ohi-lensi-arvokas-lasti-biljoonien-arvoiset-asteroidit-nasan-rahasampoja-jo-10-vuoden-paasta/dbb1d9fd-a316-3806-9dcd-00f208c66553
Tuommoisessa kisailussa varmaan lakeja tulkittaisiin täysin luovasti ja pikkutekijät tallaantuisivat isompiensa alle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikäli scifi ennakoi tulevaisuutta, niin kohta ei edes voi tajuta kuka kähmii ja keneltä: https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Kvanttivaras Tuossa on jonkunmoista mielikuvituksen liitoa.
Tietoliikenteessä, optisissa kaapeleissa, saattaa olla jo käytössä kvanttisalaus, sen sanotaan olevan murtamaton ja kuunteluyrityksetkin väitetään havaittavan. Ehkä joku älypää keksii kvanttisalaukseenkin hassutuskeinon.
Maailma muuttuu niin kummalliseksi, että kadun juippi ei kohta tajua rikoksista mitään.
Avaruuteen saattaa tosiaan tulla kilpajuoksu:
https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/maapallon-ohi-lensi-arvokas-lasti-biljoonien-arvoiset-asteroidit-nasan-rahasampoja-jo-10-vuoden-paasta/dbb1d9fd-a316-3806-9dcd-00f208c66553
Tuommoisessa kisailussa varmaan lakeja tulkittaisiin täysin luovasti ja pikkutekijät tallaantuisivat isompiensa alle.Totta turiset. Ihmiset tulevat jäämään jalkoihin kun tekoäly, nestemäiset metallit, nanoteknologia ja muutamat muut teknologiat yhdistyvät. Robotiikan vallankumous on alkanut. Ihminen tuhosi oman paratiisinomaisen planeettansa. Se on ollut nähtävissä useiden vuosikymmenten ajan. Muutaman vuosikymmenen kuluttua planeetallamme on niin kuuma, ettei ulkoilmassa voi liikkua kuin ilmastoiduissa avaruuspuvuissa. Vain harvoilla on varaa niihin. Ihmisen aneus on käsinkoskeltavaa tyhmyyttä.
Ketjusta on poistettu 29 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2936617Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652049- 1801790
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151257- 1191251
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691170Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71136RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j531037Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411021Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288972