Varasijat!!!

Hei! Sanokaahan nyt, että onko mahdollisuuksia päästä vielä opiskelemaan varasijalta nro. 25? Amk ja tekniikka kyseessä. Kertokaa kokemuksia varasijoista.
5014606
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

Melko mahdottomalta näyttää,valitettavasti.

Äänestä

Nyt, kun kaikki paikat on täytetty,
pisterajojen putoamnen ja varasijoilla nousu on muuttunut todella hitaaksi.
Nythän ei enää ole läjittäin paikkoja vielä täyttämättä, vaan lhtökohtaisesti joka paikalla jo on joku. Nyt siis lähinnä vain ne jotka päättävät että eivät ollenkaan ota paikkaansa vastaan (ja heitä on aika vähän) enää poistuvat kuvioista. Niinpä monissa paikoissa ei edes ekalta varasijalta enää pääse. Ja melkein kaikissa paikoissa tapahtuu enää vain ihan joku yksi tai muutama avautuminen.
Niinpä jos joku on vaikkapa varasijalla 10, ei yleensä enää toivoa ole.

Äänestä
  • En tiedä miksi kirjoitit noin negatiiviseen sävyyn. Ei kannata turhaan menettää malttia tai toivoa, sillä itseasiassa on mahdollista päästä varasijoilta. Toki sekin meinaa jonkin verran minne kouluun tai kuinka monen aloituspaikan joukkoon yrittää päästä. Mutta, realistisesti on siis mahdollista päästä. Itsekin olen varasijalla ja odottelen miten tilanne kehittyy. Henkilö joka hoitaa koulussani näitä sanoi että varasija-jonossa on edelläni noin kymmenkunta henkilöä jotka kaikki eri syistä eivät tule jatkamaan koulunpenkille saakka. Uskon että siellä monella oli toinen koulu tai ala ensimmäisenä hakutoiveena..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En tiedä miksi kirjoitit noin negatiiviseen sävyyn. Ei kannata turhaan menettää malttia tai toivoa, sillä itseasiassa on mahdollista päästä varasijoilta. Toki sekin meinaa jonkin verran minne kouluun tai kuinka monen aloituspaikan joukkoon yrittää päästä. Mutta, realistisesti on siis mahdollista päästä. Itsekin olen varasijalla ja odottelen miten tilanne kehittyy. Henkilö joka hoitaa koulussani näitä sanoi että varasija-jonossa on edelläni noin kymmenkunta henkilöä jotka kaikki eri syistä eivät tule jatkamaan koulunpenkille saakka. Uskon että siellä monella oli toinen koulu tai ala ensimmäisenä hakutoiveena..

    Tokihan varasijoilta päästään opiskelemaan, mutta varasijalla 25 ennuste on huono. Joka paikkaan ei mennä edes varasijalta 1. Tämä vain on tosiasia, ja turha toiveikkuus on itsensä pettämistä. Parempi on katsoa tosiasioita silmiin ja alkaa valmistautua seuraavaan hakuun, ehkä toiseen alaankin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En tiedä miksi kirjoitit noin negatiiviseen sävyyn. Ei kannata turhaan menettää malttia tai toivoa, sillä itseasiassa on mahdollista päästä varasijoilta. Toki sekin meinaa jonkin verran minne kouluun tai kuinka monen aloituspaikan joukkoon yrittää päästä. Mutta, realistisesti on siis mahdollista päästä. Itsekin olen varasijalla ja odottelen miten tilanne kehittyy. Henkilö joka hoitaa koulussani näitä sanoi että varasija-jonossa on edelläni noin kymmenkunta henkilöä jotka kaikki eri syistä eivät tule jatkamaan koulunpenkille saakka. Uskon että siellä monella oli toinen koulu tai ala ensimmäisenä hakutoiveena..

    En todellakaan tiedä miksi kirjoitat noin yltiöoptimistiseen sävyyn - kehotuksesi kuulostavat samankaltaisilta kuin yllytykset pilvissä leijuvaan toiveajatteluun.

    Äänestä

Onkohan tilanne vielä elänyt?

Äänestä
  • Ei kannata odottaa juuri mitään elämistä ennen kuin 9.7.2019, sillä vasta silloin tulee julki mitä on varmistunut ketkä paikan saaneet eivät ollenkaan ota paikkaansa vastaan.
    Sitä aiempien muutosten lukumäärä tulee olemaan vielä hyvin pientä.

    Äänestä

Varasijat päivittyvät maanantaina! :)

Äänestä

Mä olen 6. varasijalla luokanopettajaksi, jännittää ihan sairaasti..

1Äänestä

1. varasija restonomiksi, hyväksytty 2. vaihtoehtooni. Huomenna aamulla jännittää kun varasijat päivittyy.

Äänestä

1. Varasija yliopistoon, jännittää niin että oksettaa koko ajan.

Äänestä

Tietääkö kukaan miten nämä varasija jonot toimivat? Eikö niitä ole kaksi? Valintakoe ja todistusvalinta jono.

Äänestä

Mihinköhän aikaan varasijat päivittyy?

Äänestä

Mietin tässä samaa, ainakaan oma varasija ei ollut äsken muuttunut.

Äänestä

Minulla oli päivittynyt nyt. Mutta vielä joutuu jännittämään ensimmäisen hakukohteen tilannetta :( 1. varasija kyseessä, tuskallista odottaa

Äänestä

Minulle taas ei ole päivittynyt vaikka olen 1 varasijalla. Toivottavasti tapahtuu muutosta

Äänestä

Olen 1. varasijalla, 8 henkilöä on ottamatta paikkaansa vielä. Saas nähdä miten käy... Jännittävää!

Äänestä

Viime vuonna pääsin 1. varasijalta juuri ennen deadlinea, joten toivoa on :)

Äänestä

Kyllähän toi odottelu on stressaavaa mutta eipä se sijoitus tuosta pahemmin ole parantunut. Vipusen mukaan kaikki olis jo ottanut paikan vastaa, mutta edelleenki jonossa ollaan. Eiköhän se 8.7 mennessä selviä, et peruuntuuko jono, eli ei pääse sisään tai sit jonotellaan tuonne 31.7 saakka 😁

Äänestä

Pääsin viime vuonna 6. varasijalta joten toivoa on. Silti tulee joka päivä käytyä 7-10 kertaa opintopolussa katsomassa, että onko paikkaa tullut, vaikka kyl kai siitä sähköpostia pitäisi tulla....

Äänestä
  • Metsätalouden kohdalla Vipunen ei ole päivittynyt :(

    Äänestä

  • Mistä tiedät ettei ole muka päivittynyt?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mistä tiedät ettei ole muka päivittynyt?

    Vipunen sivuilla metsätalouden päivätoteutuksen kohdalla ei vieläkään ole päivittynyt, kuinka monta on ottanut paikan vastaan. Muilla aloilla on tietoa tästä.

    Äänestä

Opintopolussa näkyy vissiin nopeammin, kannattaa katsoa usein

Äänestä

Mihin saakka ne voi muuttua vai onko maanantai sitten takarajana jonka jälkeen ei enää kannata seurata? Varasijalta 20->16 on tällä hetkellä mutta taitaa olla mahdotonta vielä saada paikkaa? Jos elokuussa jotkut lopettaa koulun ja tuliskin puhelu että olis paikka vapaana.

Äänestä
  • Varasijoilta voi päästä vielä 31.7 asti.

    Äänestä

  • Jep, kiitti vastauksesta. Pidän vielä pientä toivonkipinää yllä , jos kuitenkin tarpeeksi moni ei ottaisi opiskelupaikkaa samasta koulutuksesta. Mahdotonta tuo toki on mutta toivon siltikin.

    Äänestä

  • Nyt on muuttunut varasijalle 10.

    Äänestä

Kyllä porukka jättää viime tinkaan paikan vastaanottamisen, koska olen ollut koko ajan 1. varasijalla jolla olen vieläkin. Tietysti joku saattaa jonottaa ylempää hakutoivetta...loppuis jo tämä odottaminen.

Äänestä
  • Minulle sanottiin että vaikka ois 1 varasijalla ei se välttämättä tarkoita sitä, että saisit opiskelupaikan heti kun joku ei ota paikkaa vastaan. Kuulemma on erilaisia kiintiöitä.

    Äänestä

Onko varasijat päivittyneet jo tänään kenellekään?

Äänestä
  • Ei mulla ainakaan, luulis huomenna päivittyvän.

    Äänestä

Mä otin 2. vaihtoehdon vastaan enkä ehtinyt nähdä oisinko päässyt ylempään toiveeseen jossa oli varasijalla.

Äänestä
  • Miksi päädyit tähän päätökseen? Olisithan voinut ottaa 2. Toiveen ehdollisena vastaan ja jäädä silti jonottamaan varasijoja 1. Hakutoiveeseesi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi päädyit tähän päätökseen? Olisithan voinut ottaa 2. Toiveen ehdollisena vastaan ja jäädä silti jonottamaan varasijoja 1. Hakutoiveeseesi?

    No kun ikään kuin muutin mieleni ja halusin opiskella 2.toiveen puolella. Lisäksi 1. toive oli pk-seudulla ja sieltä voi olla vaikea saada asuntoa. Tai no kaukaa tulijat yleensä saavat hoas asunnon, mutta mietin omia ominaisuuksia ja sitä että onko minulla 1. toiveeseen vaadittavia luonteenpiirteitä, joten päädyin 2. toiveeseen.

    Äänestä

Aloittaja on jo hävinnyt. Ei pahalla mutta realismilla.

Äänestä

Pääsin 1 varasijalta opiskelemaan!!!

Äänestä
  • Onnittelut!! Itse odotan myös kuumeisesti josko pääsisin 1. Varasijalta. Tsemppiä tuleviin opintoihin sinulle!

    Äänestä

varasija 4 Hamk sh. onkohan peli menetetty jo?

Äänestä

Onnea opiskelupaikan saaneille! Nyt ekalla varasijalle... vieläkö tänään on muilla päivittynyt?

Äänestä

joo 4 --> 3

Äänestä

On mahdollista. Pääsin tänään sisään varasijalta 25 Hamkiin agrologi linjalle. 😁

1Äänestä
  • Noniin nättiä. Itellä 25 sija muuttunut 11. Vieläkään en oo heittänyt kirvestä kaivoon :D

    Äänestä

  • Nähdään Hamkissa! Minä menen hevostalouteen Mustialaan.

    Äänestä

Soitin tänään hakijapalveluihin, sanoivat että on erittäin epätodennäköistä että pääsen sisään vaikka olen 1. Varasijalla, koska kaikki pääsykoevalinnan kautta otetut on hyväksyneet paikan. Todistusvalintajonossa olen noussut sijalta 14 > sijalle 10 mutta sekin on hyvin epätodennäköistä että sitä kautta pääsisi. Olo on epäonnistunut, masentunut ja turhautunut enkä jaksa uskoa mihinkään ihmemuutokseen. Kaikki ympärilläni uskoo silmät loistaen että kyllähän nyt 1. Varasijalta aina pääsee mutta minun tuurin tuntien tää tyssäsi tähän. Mun elämän tuuri on aina ollut just tätä, motoksi sopisi jo "melkein mut ei ihan."

Äänestä

Tuotantotalous, Amk , varasija 3, onko chäänssii?

Äänestä

Olen varasijalla 1. todistusvalinnassa. Pääsykoevalinnassa olen varasijalla 6. Paikka on Seamk ja fysioterapia. En saata uskoa että pääsisin, koska fyssarialoituspaikkoja oli tosi vähän ja ilmeisen kysytty tämä matalapalkka-ammatti :)

Mutta siis opiskelijapalveluihin siis kannattaa soittaa, sieltä oikeasti saa lisätietoja?

Äänestä

Onko opintopolku päivittynyt tänään? 1. Varasija kouluun eikä muutosta 😑

Äänestä

Mites varasija 15 maatalous-metsätieteelliseen?

Äänestä
  • Pääsykokeella

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Fiktori kirjoitti:

Hei! Sanokaahan nyt, että onko mahdollisuuksia päästä vielä opiskelemaan varasijalta nro. 25? Amk ja tekniikka kyseessä. Kertokaa kokemuksia varasijoista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu