Pieni Suomi on ottanut ilmaston ja ympäristön puhtauden saarnaamisen roolin ja tahtoo esiintyä mallimaana. Kauhistellaan maailman merien mikromuovia, mutta omilla maatiloilla muhii kamalat muovijätteen vuoret. Kun nyt syötte mansikoita, muistakaapa myös muovi !
https://yle.fi/uutiset/3-10848477
Lannoitus kuormittaa vesistöjä. ollaanko sitä kieltämässä ? Joka niemessä ja rantapusikossa pönöttää mökki monine liitereineen ja huusseineen , piipuista savu tupruaa, jopa hellepäivinä saunat lämmitetään pätseiksi puulla ja autoilla suhataan satoja kilometrejä käväisemään kakkosasunnolla ja monella on se kolmos ja neloskinasumus muutamaa lomapäivää varten. Yhtään ei kyseenalaisteta lämpimistä maista tulevien elintasopakolaisten elätystä kalliissa maassa, jossa he eivät työllisty. Teollisuus on siirretty saastuttamaan Kiinassa, oman maan kun pitää olla mallimaa. Vanhukset kääritään muovivaippoihin, kun se voiton tavoittelussa tulee halvemmaksi kuin hoitajan palkkaaminen, joka auttaisi vessaan. Ennen kauhisteltiin vauvojen vaippavuoria, kun he pari vuotta niitä käyttivät. Nyt vaippaikää voi olla kymmnene vuotta toisessa päässä. Mitä niille vaipoille tapahtuu ? Ne ei maadu, poltetaanko ne sekajätteessä ja mitä niistä taivaalle tupruaa ? Esimerkkejä on vaikka kuinka paljon, tekopyhää liturgiaa nykyhallituksella ja vihreillä!
https://yle.fi/uutiset/3-10848477
Lannoitus kuormittaa vesistöjä. ollaanko sitä kieltämässä ? Joka niemessä ja rantapusikossa pönöttää mökki monine liitereineen ja huusseineen , piipuista savu tupruaa, jopa hellepäivinä saunat lämmitetään pätseiksi puulla ja autoilla suhataan satoja kilometrejä käväisemään kakkosasunnolla ja monella on se kolmos ja neloskinasumus muutamaa lomapäivää varten. Yhtään ei kyseenalaisteta lämpimistä maista tulevien elintasopakolaisten elätystä kalliissa maassa, jossa he eivät työllisty. Teollisuus on siirretty saastuttamaan Kiinassa, oman maan kun pitää olla mallimaa. Vanhukset kääritään muovivaippoihin, kun se voiton tavoittelussa tulee halvemmaksi kuin hoitajan palkkaaminen, joka auttaisi vessaan. Ennen kauhisteltiin vauvojen vaippavuoria, kun he pari vuotta niitä käyttivät. Nyt vaippaikää voi olla kymmnene vuotta toisessa päässä. Mitä niille vaipoille tapahtuu ? Ne ei maadu, poltetaanko ne sekajätteessä ja mitä niistä taivaalle tupruaa ? Esimerkkejä on vaikka kuinka paljon, tekopyhää liturgiaa nykyhallituksella ja vihreillä!
Vastaukset 23
Vanhimmat
Hyvä että tiedostetaan tilanne ja tehdään jotain tilanteen korjaamiseksi, päivittely ei auta, ei kannata vaipua synkkyyteen.
Joo, joutuu ihan ihmettelemään, mistä tuo maaseutukielteisyys ja liioittelu johtuu? Yksilön kannalta se huolestuttaa, ei niinkään muovikertymät maatiloilla. Se, että heinäpaalit ja muut pussitetaan muoviin, ei toki ole niitä kuluttajien syy! Niin kauan kun ne eivät tuulten mukana kulkeudi meriin, ne ilmeisesti odottaakin kookkaina kappaleina kierrätykseen keräystä.
Tuo tuijottaminen epäkohtiin omassa maassamme, saa sokeutumaan globaaliin yrittämisen paljon tärkeimmistä projekteista, kuin jatkuvassa pieneen valtion elämänmenon moittimisessa.
Ala etsimään positiivista tietoa ja elämänuskoa, sen sijaan, että jatkat pelkkää paineidesi purkamista,...siitä kun ei paljon hyötyä kerry kenellekään.
SE, että aloittajaa huolestuttaa vaippaikäisten ja vanhusten kusihöyryt,
on äärettömän pientä verrattuna jo muurahaisten ja koko luomakunnan eläinten
kusi ja ulostepäästöihin maapallolla, luonnon kiertokulussa miljoonien ajanjaksojen
aikana.
Se siitä!
Olet oikeassa aloittaja. Kyllä meillä olisi paljon korjattavaa mutta kun meidät kuitenkin monissa yhteyksissä on nähty ympäristön- ja ilmastonsuojelun mallimaana, täytyy vain ihmetellä miten huonolla tolalla asiat sitten muualla ovat.
Vanha totuus on, että muita et voi muuttaa, itseäsi voit. Eli pidän tärkeänä että me edelleen yritämme hoitaa oman tonttimme hyvin ja uskoa siihen, että sillä voisi olla merkitystä muillekin.
Nyt kun ilmastoasiat on nostettu vahvasti esille, voisi kuvitella, että jokainen meistä ottaa vastaan haasteen ja pyrkii toimimaan tutkitun tiedon pohjalta: tarkistamaan elämäntapaansa ja valintojaan, tinkimään omasta mukavuudestaan.
Ei kai se ihan ylivoimainen tehtävä ole ? .
Eikös ne mansikkamuovit juuri siksi ole, ettei tarvitse rikkakasveihin myrkkyjä käyttää, käytävät pysyvät puhtaina. Maataloudessa ei voida kaskenpolttoon palata, ja se vasta turmiollista olisikin, hiilinielujen poltto ! Luomunakin viljellään, siitä vaan pitää olla valmis maksamaan enemmän. Jos halutaan vain mahdollisimman halpoja elintarvikkeita, niitä tuodaan maista, joissa ympäristönsuojelu ei ole ykkösasia. Käsittääkseni maatalousmuoveja kerätään eri järjestelmin, eiväthän ne muovinkeräyslaatikoihin edes mahdu. Tärkeintä on, etteivät päädy luontoon. Kartonki on yleistynyt pakkausmateriaalina, senkin valmistus vaatii metsien hakkuuta ja kemikaalien käyttöä, vettä , kuljetuksia. Muovi on ehkä turhaankin demonisoitu, onneksi on herätty kierrätykseen eikä tietääkseni jätteitä enää viedä Suomesta Kiinaan . Kertakäyttöastioista ollaan hankkiutumassa eroon lakisääteisestikin, muovipillit ovat ainakin jo pannassa. Vauvojen vaipoista sen verran, että lapset viihtyvät joittenkin mielestä niissä niin hyvin, että oppivat kuiviksi myöhemmin kuin sideharsoisten aikaan.
On mielenkiintoista seurata kestävän kehityksen innovaatioita ja vanhojen konstien uudelleen käyttöon ottoa. Strömsössä kaikki onnistuu ja näytetään mallia. Siellä vienosti hymyilevä yleensä kuusenkerkkäsiirappia, mahlaa ja villiyrttien käyttöä esittelevä nainen esitti , miten kankaan paloista saa mehiläisvahakäsittelyllä pestäviä, muovin korvaavia somia eväspusseja ja ruuan säilytyskippoja. Lentoyhtiö TUI:n kestävyysasiantuntija kertoi hiljattain, että yhtiö siirtyy kevyempiin ja vähempipäästöisiin koneisiin, lopettaa punaisen lihan käytön ja tarjoaa kahvin syötävistä kupeista. Minähän heti googlettamaan niistä kupeista. Ne tehdään taikinasta, sokerilla saadaan sisältä vedenpitäviksi. Bonuksena tulee makeutta kahviin ja vielä kahvileipäkin !
Paljon on vielä tehtävää, ja omista jokapäiväisestä valinnoista se on aloitettava.
"Joo, joutuu ihan ihmettelemään, mistä tuo maaseutukielteisyys ja liioittelu johtuu? "
Maalaisliitosta. Ei muissa maissa tällaisia ole lännessä.
Neuvostoliiton politiikasta kun se sattui valitsemaan maalaisliittolaisen tuettavan
Maalaisliitto oli ulkopoliittisesti siten aivan liian tärkeä ja sisäpoliteettisesti samalla vastusti kaikkea kaupunkilaisuutta, malliesimerkkinä on TYÖELÄKELAKI johon Sukselaisesta lähtien kaikki maalaisliittolaiset yrittävät saada tasaeläkejärjestelmää eli kansaneläkettä ainoaksi eläkkeeksi
Lähinnä demarit ajoivat kaupunkilaisten asiaa ja tuli kahden eläkkeen järjestelmä työstä riippuvainen työeläke, demarit
elämäntapaeläke, kansaneläke, maalaisliitto
Kumpaa saatte itse, demarieläkettä vai maalaisliittoeläkettä, haluaisitteko vaihtaa?
On aika pitkä jono asioita joilla Neuvostoliitto maalaisliiton avulla pilasi maalaisliiton maineen Suomessa
Maalaisliitto ei edes tunne sanaa työeläke
https://www.keskusta.fi/Suomeksi/Tutustu-Keskustaan/Valahdyksia-Keskustan-historiasta 1937 Kansaneläkelain säätäminen oli alku nykyaikaiselle sosiaalivakuutukselle
Sosialidemokratia ei muuta hehkutakaan kuin työeläkettä
https://www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelmalistat/SDP/406
Työeläkejärjestelmä syntyi työmarkkinajärjestöjen aloitteesta aikana
Nykyisin deamrit ovat junttiutuneet ja jumiutuneet, kolme kertaa naisia pettäneen naimakaupoillaann edenneen seksuaaliasiantuntija Rinteen puolueeksi jonka kreikkalaina-ekspertti Urpilainen on isän tyttönä päässyt politiikassa framille
Tarkoitatko aloitusta ?
Maatilojen emännät, pienien ja isojen,
jäivät valitettavasti
aikoinaan ilman työeläkettä
vaikka ikänsä töitä tekivät tiloilla joka viikonpäivä aamulypsystä iltalypsyyn.
Keksikää vaihteeksi joku muu solvattavaksi kuin Rinne.
Alkaa pitkästyttää.
Ei hänkään kaikkeen voi olla syypää mitä Suomessa on tapahtunut sadan vuoden aikana.
Miksi te muuten maalaisihmisiä ja kaikkea heihin liittyvää halveksitte ?
Minä nostan hattua heille
ja olen onnellinen että saan syödä ehkä maailman puhtainta ruokaa.
Maksaa minkä maksaa tukineen.
"Maajussithan" siitä rahasta vähiten saavat, he jotka sen ruoan tuottavat.
Mitä eläkkeillä on tekemistä muovien kanssa?
Suomi on herännyt huomaamaan muovijätteiden haitat. Viime hetkellä. Jo nyt on merissä ja muissa vesistöissä mikromuovia, joka voi tuhota kaiken maan päällä.
Muovin haittoja ei aikanaan ole ymmärretty, mutta toivottavasti nyt maailma kaikkialla herää. Oikein, että Suomi ja muut valistuneet maat nostavat asiat esiin.
Hyökkäät Maalaisliiton kimppuun? Saat varmasti eläkettä, saat puhdasta ruokaa, voit juoda hanavettä missä Suomen kaupungissa tahansa. Maalasiliitto ja Sukselainen ovat viime vuosituhannen asioita. Eiköhän ole syytä katsoa, mitä tämän päivän päättäjät ja puolueet voivat tehdä.
Kun olet nyt herännyt vaippavuoriin ja muihin saastuttaviin asioihin, niin kai sinulla on hyviä ehdotuksia asioiden oikomiseksi. Millaisesta liturgiasta nykypäättäjiä syytät?
Eikö Suomesta viedä nimenomaisesti muovijätettä alikehittyneisiin maihin?
Säälittävää yritystä alemmuuskopleksin kompensoimiseksi! Suomi, MALLIMAA!?!?
Ensin Rinne ilmastoineen. Nyt Ohisalo pakolaispolitiikkoineen.
On meillä siinä ministerit. Oman kehujen kaipaamisen eteen uhraavat Suomen edut saamatta vastineeksi muuta kuin olalle taputtelua ja sääliviä hymyjä nurkan takana.
Ilman ulkoista painostusta olemme hoitaneet ympäristömme paljon paremmin kuin useimmat EU-maat muusta pallosta puhumattakaan.
Miksi meidän pitäisi tehdä "kansallinen itsemurha" maapallon ilmaston pepastamisen nimissä koska vaikutusmahdollisuutemme on olematon?! Mallimaa? Heko, heko!
Pakolaispolitiikka on nopeampivaikutteinen mutta vaikutus kohdistuu Suomeen ja suomalaisiin. Eikö tämä hutisalo todellakaan tajua miten rajalliset resurssit Suomella on?
MALLIMAA!!!!!! Voi pyhä pulivari!
Nyt Suomi edistää ihmissalakuljetusta hakemalla 8 laittomasti Italiaan yrittänyttä ja alkaa täällä selvitellä turvapaikan tarvetta. Siinä menee ainakin kymmenen vuotta, mutta saahan hyysäysbisnekset ja ihmisoikeustuomarit tuottoisaa bisnestä, Näin aloittaa virkansa tuo Ohisalo ja kohta hakee isisterroristit Suomeen. Suomalaisten ohmisoikeuksilla ei ole väliä.
Turvapaikanhakijat on vähentyneet minimiin, muutamaan tuhanteen.
Onko ilmaston suojelussa vertailtava muitten tekemisiin, meillä on EU:a yhteinen tavoite.
Persujen tavoitteet tiedetään pakolais ja ilmaston suhteen, suomi ei ole unkari.
Yle uutisissa persut valittaa että heitä hyljeksitään, hyljeksitään persujen aatemaailmaa voi että pitäisikö ihannoida natsi aatetta, Halla-ahon mukaan ilmaston suojelu on turhaa, EU on pahasta.
Jossakin rajaa! Kun laivalastillinen 42 henkeä seilaa lähes henkitoreissaan pari viikkoa merellä, niin et olisi valmis auttamaan heitä maihin!
Olet sitä mieltä, että kuolkoot sinne paattiin, kun kerran lähtivät salakuljettajan matkaan.
Ei olisi pitänyt lähteä, ollaan samaa mieltä. Mutta kun näin kävi, ei ole inhimillistä tuomita heitä kuolemaan.
Heistä kuulemma korkeintaan 8 henkeä otetaan Suomeen normaaleiksi turvapaikanhakijoiksi, joiden kohtalo selvitetään sitten Suomessa. Jos eivät täytä ehtoja, heitä kohdellaan samoin kuin muitakin palautettavia. Sen tiesitkin tietysti. Mutta mustaat tilanteen turhaan.
Laivan kapteeni on pidätetty. Olisiko laiva pitänyt potkaista merelle matkustajineen pidätyksen jälkeen?
Eikö Italialla ole oikeus vaatia, että muut Euroopan maat myös ottavat vastaan näitä kutsumattomia tulijoita. Italia ja Kreikka ovat siinä ensimmäisiä. Meidän pakolaisemme ovat vain murto-osa näiden kahden maan tilanteesta.
Italia on riistänyt siirtomaita satoja vuosia, SUOMI EI OLE !
Huom.
Suomi kulutti huhtikuuun alussa omanosansa maapallon kestävän tason määrästä, on maita jotka kuormittavat vieläkin enemmän mutta paljon maita jotka paljon vähemmän.
Suomihan on ylihuomenna Euroopan kärkimaa!
Videolla seali jää muoviverkon sotkuihin merten muoviroskaisuuden takia. https://www.youtube.com/watch?v=xxPU8EtJSZQ
Nyt on tehty oikein tutkimus,fosforipäästöt eivät olekkaan niin suuria,kun on arvioitu.
Fosforinkäyttöä lannoitteena voidaankin lisätä,kerrotaan tutkimuksen päätteeksi.
Suomi lupaa maksaa kaikkien maiden paskapäästöistä aiheutuvat kustannukset.
Missä ko. tutkimus on luettavissa ?
Miksi maailman onnellisimmaksi kansaksi mainitut suomalaiset ovat niin alemmuudentuntoisia, että väheksyvät kaikkea edistykseen vivahtavaakin yhteiskunnassamme.
Tietenkin meillä on muovia. On jätettä, joka pitäisi käsitellä toisin. Vesistömme saastuvat, asenteemme ovat höllentyneet. Tuhlaamme ja sotkemme. On asenteita, jotka tulisi muuttaa.
Joidenkin mielestä tämä on muuttumaton luonteenpiirteemme. Annetaan se käsitys, että olemme kaksinaamaisia, kun vaadimme kierrätystä ja jätteiden lajittelua ja puhumme ilmaston lämpenemisestä ja luonnon saastumisesta.
Miksi vähättelemme kaikkea mitä saamme aikaan, ja toisaalta olemme vaatimassa, ettei tänne saa ottaa ulkomaailmasta ihmisiä sotkemaan elämäntapaamme.
Oli lehdessä, että pienhiukkaset tappavat 200 henkilöä vuodessa Suomessa. Syytös kohdistuu saunanlämmittäjiin ja pientalojen takkoihin. Voi kysyä tuon luvun perään, että poistumaa tulee muutenkin. Asiallisesti voidaan kiinnittää huomiota savutuksen laatuun siis poltettavaan.
Pientä ovat koko maailman mittakaavassa meidän tulipesät vrt Saudien jumalattomat öljysäilöitten tuhouminen ja tulipalot.
Osaisko joku laskea
päästö jenmäärän , mitä syntyi siitä öljymäärästä?