Tanjalle

heippa,

luin viestisi aiheeseen, jossa puhun kuten yleensä aina seksistä. kiitos siitä.
totta on, että yritän tuoda esiin palstalla juuri oman näkemykseni naisen seksuaalisuudesta ja sen, että pidän sitä varsin terveenä.
olen hesalainen alunperin, nyttemmin espoolainen, ja kävin aikoinani keskitason oppikoulua ja lukiota.
muistelen, että juuri 70-luvun kieppeillä naisen seksuaalinen niin sanottu vallankumos pääsi vauhtiin ja meillä tytöillä, siis meidän luokkalaisilla oli varsin avoin tapa puhua omista seksikokemuksista. bailattiin hesan kapakoissa viikonloput ja myöhemmin suhteiden jälkeen niin sanotusti puitiin, mitä päissämme oltiin tehty.
meillä oli tapana puhua meidän "munajutuista". vertailtiin kokemuksia ja naurettiin miehille.
no, moni näistä tytöistä on kyllä mennyt naimisiinkin ja eronnutkin sitten.
en tiedä, mikä on oikein, mutta miehiä me jotenkin pistettiin halvalla.
se oli sitä !akkavaltaa!.

hyvää viikonloppua
terv
raija
3623
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

tämäkin viestisi asiattomana?
Ei nää sun seksijutut kuulu tälle palstalle. Ha-
loo, tää on vaihdevuosipalsta!
Olen joutunut poistattamaan muutamia sun vieste-
jä (mm. ryppynen paikka).
Yritä kirjoittaa asiallisesti vaihdevuosi-ikään
liittyvistä asioista. Olet ihan naurettava.
Tää palsta on mennyt ihan hakoteille noitten sun
juttujen takia.
OLET TODELLA SAIRAS TYYPPI !

Äänestä
  • Kuka on Raija? Onko iltalääkkeet jäänneet ottamatta tai jotain vielä isompia murheita? Joka palstalla näyttää olevan omat häiriköt ja täällä se on Raija. Kuka Raija on? Onko naisihminen ollenkaan? Täällä olisi mukava miettiä ja pohtia vaihdevuosien ongelmia, mutta yksikin sairas voi pilata koko palstan. Surullista.

    Äänestä

  • Ihmettelijä kirjoitti:

    Kuka on Raija? Onko iltalääkkeet jäänneet ottamatta tai jotain vielä isompia murheita? Joka palstalla näyttää olevan omat häiriköt ja täällä se on Raija. Kuka Raija on? Onko naisihminen ollenkaan? Täällä olisi mukava miettiä ja pohtia vaihdevuosien ongelmia, mutta yksikin sairas voi pilata koko palstan. Surullista.

    Raija voi kirjoitella monella nimimerkillä ja hänellä on mahdollisesti joku persoonallisuushäiriö. Sairas tyyppi joka innostuu lisää kun saa vastakaikua viesteihinsä. On paras olla huomioimatta hänen sairaita viestejään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


raija kirjoitti:

heippa,

luin viestisi aiheeseen, jossa puhun kuten yleensä aina seksistä. kiitos siitä.
totta on, että yritän tuoda esiin palstalla juuri oman näkemykseni naisen seksuaalisuudesta ja sen, että pidän sitä varsin terveenä.
olen hesalainen alunperin, nyttemmin espoolainen, ja kävin aikoinani keskitason oppikoulua ja lukiota.
muistelen, että juuri 70-luvun kieppeillä naisen seksuaalinen niin sanottu vallankumos pääsi vauhtiin ja meillä tytöillä, siis meidän luokkalaisilla oli varsin avoin tapa puhua omista seksikokemuksista. bailattiin hesan kapakoissa viikonloput ja myöhemmin suhteiden jälkeen niin sanotusti puitiin, mitä päissämme oltiin tehty.
meillä oli tapana puhua meidän "munajutuista". vertailtiin kokemuksia ja naurettiin miehille.
no, moni näistä tytöistä on kyllä mennyt naimisiinkin ja eronnutkin sitten.
en tiedä, mikä on oikein, mutta miehiä me jotenkin pistettiin halvalla.
se oli sitä !akkavaltaa!.

hyvää viikonloppua
terv
raija

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu