Lukiosta valmistuneet HUOMIO! Muistitko ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi?

Miksi lukiolaisia ei neuvota jo koulussa kuinka vaikeaksi heidän tulevaisuutensa on tehty kelan toimesta.

Kun vastavalmistunut lukiolainen ilmoittautuu työttömäksi työnhakijaksi ja aikoo hakea työttömyyspäivärahaa/työttömyystukea, hänelle kerrotaan Kelasta vain tylysti, että koska sinulla ei ole ammatillista koulutusta, voit saada työmarkkinatukea vasta 5 kuukauden (21 viikon) karenssin(josta kela käyttää nimitystä odotusaika) jälkeen.

Tästäkin on tuttavapiiristäni esimerkkitapaus: Henkilö X valmistuu lukiosta, jonka jälkeen hän menee suoraan kesätöihin. Hakee useampaan kouluun, mutta ei valitettavasti tule valituksi. Syksyn tullen aloittaa vuoden kestävän valmennuskurssin ensi vuoden pääsykoetta varten. Koulupaikkaa ei vieläkään tule, joten nyt on aika ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi. Kelasta todetaan vain, että joudut 5kk odotusajalle.

Kuinka tällainen voi olla edes mahdollista? Lukiosta valmistumisesta on kulunut jo yli vuosi ja Kela pistää vielä odotusajalle? Kelan päätöksestä tehty valitukset, mutta turhaan.

Myöhemmin internetin keskustelupalstoja selailtua asiasta, onko muilla käynyt vastaavaa niin selvisi, että tämänkin odotusajan olisi voinut estää sillä, että lukiosta valmistuttua olisi pitänyt suoraan ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi niin tämä odotusaika olisi itsestään kulunut pois samalla kun olet valmennuksessa. Miten sitä nyt tajuaa lähteä ilmoittautumaan työnhakijaksi kun kesätyöpaikkakin on jo varmistunut ja kohta alkamassa työt. Eihän se tee edes mitään järkeä. Eli näin ollen jokaisen lukiosta valmistuneen kannattaisi ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi samana päivänä kun saavat lukion päätökseen, vaikka heillä olisi jo seuraavana päivänä alkamassa työt.

Miksi tätä ei neuvota lukiolaisille? Miksi tämä odotusaika ei lähde automaattisesti juoksemaan siitä lähtien, kun valmistutaan lukiosta? Miksi asia on tehty niin vaikeaksi lukiosta valmistuneille?

Kyseinen tapaus ei koske ammattikoulusta valmistuneita koska heidän koulutuksena katsotaan luonnollisesti ammatilliseksi koulutukseksi, joten he eivät tule kokemaan vastaavaa odotusaikaa. SYRJINTÄÄ?

Lukiosta valmistuneet muistakaa siis ilmoittautua työkkäriin työttömäksi työnhakijaksi vaikka teillä olisi jo työpaikka kesäksi. Idea on vain saada tämä 5kk karenssi ''juoksemaan''. Kenties tämä kannattaa tehdä vaikka olisi jo kesätöissä, mutta poistuu heti samantien työkkärin kirjoilta tämän jälkeen? en tiedä. Kyseinen toiminta vain ihmetyttää suuresti, mutta halusin tällä kirjoituksella auttaa nuoria lukiosta valmistuneita, jotta eivät jäisi tulevaisuudessa Suomen byrokratian hampaisiin.

Onnea kaikille valmistuneille :)

2

1896

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Yleensä lukiolaiset tietävätkin tuon asian oikein hyvin.

      Sanon vielä siitä, että työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautuminen edellyttää tosiasiallista työhön käytettävissä oloa. Kesätyössä oleva ei ole vapaa vastaanottamaan työtä, niin ei myöskään ole pääsykokeisiin täysipainoisesti panostava. Työttömäksi työnhakijaksi voi ilmoittautua vasta, kun on vapaa vastaanottamaan työtä. Tämä koskee kaikkia, yhtä hyvin juuri peruskoulunsa päättäneitä sekä nuoria ylioppilaita kuin vuosikymmeniä työelämässä olleitakin.

      • Tuo on hyvä jos asia on yleisesti tiedossa, mutta varmasti on se tietty osa jolle tämä tulee yllätyksenä jossain vaiheessa elämää. Mielestäni tuo 5kk odotusaika kuuluisi lähteä juoksemaan siitä päivästä kun on valmistuttu lukiosta. Ettei käy juuri näin, että olet ollut työelämässä valmistumisen jälkeen, mutta työt loppuvat syystä tai toisesta ja näin ollen sinua odottaa karenssi. Käytännössä tässä rangaistaan lukiosta valmistunutta henkilöä siitä, että hän on ollut töissä eikä ole ''joutunut'' suoraan ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen markka otettiin käyttöön vuonna 1860

      Suomi käytti vuoteen 1840 asti rahayksikkönään rinnakkain Ruotsin riikintaalareita ja Venäjän ruplaa. Tämän jälkeen oli
      Maailman menoa
      36
      9275
    2. "Mä elän vieläkin"

      Ikurin turbiini vetäisi taannoin lainabiisin Topin (RIP också) ja kumppaneiden kanssa. Toivottavasti on yläkerrassa kunn
      Tampere
      31
      3787
    3. Yksityinen sektori aiheuttanut Suomen taantuman

      Investointien sijasta nostaneet voitot osinkoina omistajille. Ehdotan korjausliikkeenä yksityisen sektorin sosialisoimi
      Maailman menoa
      78
      2380
    4. Pate Mustajärvi on kuollut

      Ihan pari tuntia sitten. Että sellaista. https://www.is.fi/viihde/art-2000011715177.html
      Maailman menoa
      112
      2289
    5. Kylläpä asiat onkin nyt hyvin verrattuna Sannan aikaan

      Sannan aikana aähkön alv oli 10%, nyt 25,5%. Ajatelkaa nytkin pörssisähkö on ilmaista, keskellä talvea! Bensan hinta on
      Maailman menoa
      18
      1906
    6. Miten ikinä kelpaisin sulle

      Sinä saat niiltä muilta naisilta paljon enemmän, mitä minulta... Tai mihin minä olisin valmis. Enkä edes olisi niin tait
      Ikävä
      14
      1558
    7. Edes vitamiinit eivät taanneet loputonta elämää

      Nimittäin niistä rahaa itselleen taikonut tohtori siirtyi tuonpuoleiseen.
      Maailman menoa
      31
      1386
    8. Kuinka kauan vielä

      jaksetaan vastustaa toisiamme?
      Ikävä
      71
      1247
    9. Kaivatullesi viesti ensi vuoteen?

      Kerro meneekö naiselle vai miehelle ja vähintään yksi tunniste, esim. kirjain.
      Ikävä
      19
      1046
    10. Esko ja Martina viettävät joulua

      Entisen avioparin joulunvietto on ylittänyt IS uutiskynnyksen
      Kotimaiset julkkisjuorut
      172
      1012
    Aihe