Olen kai edelläkävijä

Anonyymi

Hesarissa oli juttu, jossa karrottiin ihmisten "sisustavan" kuntoväleineillä. Oli jos minkälaista vempainta kodissa siellä täällä, ulkona ja sisällä.
Minullakin on jo vuosia ollut muutama: Olohuoneen senkin alta pilkistää siniset, muun sisustuksen väriin sopivat käsipainot, pöydän alla piikkipintainen tasapainolaatta. Kamarin keskilattialla liikkuu omia aikojaan iso jumppapallo, kylpyhuoneen oven rivassa kuminauhat. Ja huonekalut sijoitettu niin että on avoin tila jumppamattoa ja siinä tekmiäni liikkeitä varten.
Hesarissa kerrottiin että jos laitteet eivät ole näkyvillä, niitä ei tule käytetyksi. Se pitää paikkaansa. Nyt kun ne ovat, nappaan jonkun niistä vaikka uutisten aikaan hetkeksi. Isosta stepperistä luovuin, se vei liikaa tilaa ja huomasin että lähden sittenkin mieluummin ulos lenkille kuin tepastelen sisällä laitteella.

16

59

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minä kuulun myös niihin joilla on treenausvälineet esillä olohuoneessa. Tarkoitus olisi että käyttäisin niitä kun sataa tai on kylmää tai ei huvita lähteä ulos, mutta olen huomannut että käytän niitä vain ajoittain. Noita kuminauhoja oven ovenkarmissa käytän kyllä usein, kun ne auttaa todella paljon selkälihasten ja niskan kunnossa pysymiseen. Kuntopyörää käytän ajoittain ja painojakin (kevyitä käsipainoja) myös ja ne saavat olla usein esillä sivupöydällä, muuten en tule ajatelleeksi että tarvitsisi taas treenaa välillä. Nyt kesällä tosin käyn kävelyllä lähestulkoon joka päivä ja joessa on meidän rannassa kunnan ylläpitämä uimapaikka jossa voi käydä vaikka aamu-uinnilla jos viitsisi.
      Mutta siis sisustuksesta, kyllä treenausvehkeet ovat mielestäni olleet tavallinen näky monen tuttavankin olohuoneessa jo pitkään. Tai siis enhän minä ramppaa kauheesti muiden kotona tutkimassa heidän sisustuksiaan; tyttärellä on suunnilleen samat aparaatit esillä kuin minulla. Soutukoneen olen vienyt verannalle, kun se vie tilaa ja siinä ei tule istuttua niin usein.

    • Minulla on erillinen huone kuntoilua varten. Talo on liian iso ja on ylimääräisiä huoneita.
      Kuntopyörä, soutulaite, stepperi, tasapainolauta, jumppapallo, vatsalihaspenkki sekä pienempiä vempaimia useita.
      Päivittäin käytän lähes kaikkia, nyt en käytä juuri kuntopyörää kun sateella, ajelen ulkona pyörällä. Pyrin tekemään kaikki kauppareissut ym... pyöräilemällä kesäaikaan. Tietenkään ei saa tulla kovin paljon tavaraa, silloin pitää ottaa auto tallista.

    • Anonyymi

      Sulla on siis kuntosali. No niin on mullakin. Koti on elämistä varten.

    • Eikö kuntoilu ja treenaaminen ole osa arkipäivää ja siis elämistä?
      Mahdollisesti jos minulla olisi tilaa sisustaa yksi huone kuntosaliksi en sen ovea avaisi yhtä useaan ja treenaaminen jäisi vähemmälle.
      Vatsalihaksia voi treenaa esim. kun katselee fudista tv:stä ja kuntopyän satulasta voi kattoa filmejä netflixiltä. Aamutv:tä katson usein samaan aikaan kun treenaan niillä kuminauhoilla. Voihan tietysti kuntosaliinkin asentaa seinänkokoisen tv:ruudun ja stereot ja vaikka mitkä vempaimet. Treenaaminen on toisaalta niin tylsää ja pitkäveteistä, että se on melkein pakko kombinoida johonkin mielekkäämpään tekemiseen tai harrastukseen.

      • liekko

        Katselen telkkaria tai kuuntelen äänikirjoja kuntoillessa. Ei muuten viitsisi kovin kauan jatkaa.


      • liekko kirjoitti:

        Katselen telkkaria tai kuuntelen äänikirjoja kuntoillessa. Ei muuten viitsisi kovin kauan jatkaa.

        Samoin.
        Aikaisemmin juuri äänikirjoja tuli kuunneltua pyörän selässä. Ei sitä jaksa esim. 30 minuuttia polkea sisätiloissa vain omat ajatukset seuranaan.


    • Anonyymi

      Hehe

      Iteasiassa katon äsken kuntopyörää, se tossa vieressä. Se on näppärä, sarvissa helppo säilöä roskapusseja :D

      Kuntoilulaitteita kertynyt kuntosalillisen verran, Niitä tosin kukaan ei käytä. Hahaa, en edes muista, koska tuli ostetuksi soutulaite makkarin sängyn alustan täyttämiseksi. Se toki tympii, kun hiton stepperi estää siivouskomeroon pääsemisen oven edessä.

      Mun mielestä paras kuntoilulaite on sohva. Siinä voi venyttää selkää ja myös jatkuvassa käytössä. Noit muut rojut vois myydä jollekin torvelolle. Ostohalukkaita?

      =DW=

      • Anonyymi

        Tämä voisi olla se torvelo.
        Voisin kuvitella, että katsoisin Rantahotellia ja soutelisin tuossa telkun edessä. Voisin kuvitella olevani siinä rantsussa soutelemassa. En ole ikuna käynyt Tanskan dyyneillä, Yyterissä vaan.
        Niin, että DW, voisitko Soudella sen tänne?

        Mulla on fascia-pallo ja hierontavempain (ei sellainen) ja käsipaino tuossa noin.
        Ne ovat somasti olkkarin pöydällä. Eivätkä ne tee mitään, pahus!

        Beng
        Spedetän: Lidlissä oli puhuva vaaka ja puhuva verenpainemittari?
        Miksei urheiluhärpäkkeet 'puhu', vaikka laulain Julion äänellä, joka sivumennen sanoen tulee Suomen Naantaliin, missä onkin kylpylä, mikä on taas valittu joksikin hienoksi jutskaksi maailmassa.
        (Sivumennen sanoen, jösses, kun Julio on vanhentunut. En tuollaista palvelutaloropottia halua...mut onhan hänel pehmeä ääni.)


    • Heikko luonne ja runkoäänet. Siinä esteeni kotikuntoiluun.

      Pitäisi olla ok:n lämmin autotalli treenipaikaksi mutta sielläkään en tavoittaisi treenin tehoa. En keston enkä kovuuden suhteen.

      Tänään vedin vapaan tangon hack-kyykyt nostolavalla ja hauraan vanhuksen kiskoessa viimeistä toistoa purkiin tangon laskun loppuosa tapahtumaan hallitsemattomasti > rumaus joka runkoäänenä kuuluu muuallekin rakennukseen.
      Maastaveto ja hack on tehtävä sunnuntaina rakennuksen liikkeiden ollessa suljettuina.

      Tänään oli toisena harjoitteena reisipenkki. Toki sellaisen voi hankkia kotiinkin mutta käyttöaste jää alhaiseksi.

      Nostolavalla tehdään kyykyt, rinnallevedot, tempaukset, pysty- ja vauhtipunnerrukset, työnnöt yms. Aina on varauduttava viimeisen toiston ( tai aikaisemmankin ) putoamiseen.
      Pahimmillaan hauras vanhuskin saattaa joutua tilanteeseen jossa 100kg tipahtaa hartiakorkeudelta.
      Salimme lava on 4 x 8m eli kaksi suorituspaikkaa.

      Jalkaprässejä en ole nähnyt yksityisasunnoissa. Painolevyjä useampi sata kiloa.
      Kaksi pakkapaino prässiä joista toinen vaakahack.

      Taljoja, putkivempaimia yms. joille kaikille on käyttöä vaikka ei minulle mutta mukavuusalueella pysyvä nuoriso harrastaa.
      Kyllä minäkin joitakin.

      Treenikeikka kestää ka. 1,5h ja pidän sykkeeni 110:n yläpuolella.
      Teen eniten perusvoimaa mutta viime kuukausina olen ottanut mukaan myös voimakestävyyttä ja vähentänyt maksimivoiman osuutta. Hauraan vanhuksen leikattu polvi ei pidän maksimi mavesta ja kyykyistä.

      Arvelen tarkastelusektorini poikkeavan tavis kotimamman treeneistä mutta kuitenkin suosittelen aivan tehon vuoksi kuntosalia ja, ainakin alkuun ryhmätreeniä tai personaalilta ostettavaa 2kk:n ohjattua jaksoa.

      Salilla on kumpaakin sukupuolta edustavia, eri ikäisiä kavereita.

    • Anonyymi

      Ei minulla näitä kuntoilulaitteita muita ole, kuin käsipainot piilossa kaapissa.
      Pitkä kuminauhalenkki, jolla pikkulikan kanssa hypitään kuminauhatwistiä
      Hula hula vanne, tehokasta lonkanpyörittämistä.
      Joogamatto käärittynä rullalle olkkarin nurkkaan.
      Hyppynarut tekee hyvää kintuille ja olkapäille.
      Pyöräily ja pitkät kävelylenkit pitää peruskuntoani hyvänä.

      • Anonyymi

        Minä en ole oppinut hula-hulaamaan. Ilmeisesti lantio tekee jotain epäkeskoa. 1,5 kierrosta ja maassa. Nooo. Kumartelukin on liikuntaa. Vai keskitynkö liikaa. Tikotikot soimaan, niin hajauttaisi tajun. Hmmm.

        Beng


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä en ole oppinut hula-hulaamaan. Ilmeisesti lantio tekee jotain epäkeskoa. 1,5 kierrosta ja maassa. Nooo. Kumartelukin on liikuntaa. Vai keskitynkö liikaa. Tikotikot soimaan, niin hajauttaisi tajun. Hmmm.

        Beng

        ootko yrittänyt flossausta
        njjj https://youtu.be/SUnsaRcjUDM


    • Yhdellä kaverillani on riittävästi varusteltu kontosali nostolavoineen ja jalkajunppatelinenineen autotallisaan mutta kylläpä heppu käy säännöllisesti kuntosalilla. Kertoi käyttävänsä omaansa vain harvoin, häiriötilanteessa.

      Kahdella vaimon entisellä työkaverilla on kotona kuntopyörää, stepperiä ja jotain muuta vitkutinta. Vaatehuoneessa.

      En tunne yhtään "kotikuntoilijaa" joka tekisi oikeita lihasvoimaharjoitteita eivätkä aerobiset henkilötkään tahkoa fillaria tai stepperiä sykettään tavoitteelisesti seuraten suunnitellen treenin kokonaiskeston ja viikkorytmin.

      Kerrostaloihmisille olen ehdottanut rappujen nousua 2 askelmaa kerrallaan, käyttäen ylempää raajaa, ilman alemman koiven ponnistusta. Siinä olisi alkua.
      Kaikki istumasta nousut täysin ilman käsiavustusta. Jne.

    • Yhdellä kaverillani on riittävästi varusteltu kontosali nostolavoineen ja jalkajunppatelinenineen autotallisaan mutta kylläpä heppu käy säännöllisesti kuntosalilla. Kertoi käyttävänsä omaansa vain harvoin, häiriötilanteessa.

      Kahdella vaimon entisellä työkaverilla on kotona kuntopyörää, stepperiä ja jotain muuta vitkutinta. Vaatehuoneessa.

      En tunne yhtään "kotikuntoilijaa" joka tekisi oikeita lihasvoimaharjoitteita eivätkä aerobiset henkilötkään tahkoa fillaria tai stepperiä sykettään tavoitteelisesti seuraten suunnitellen treenin kokonaiskeston ja viikkorytmin.

      Kerrostaloihmisille olen ehdottanut rappujen nousua 2 askelmaa kerrallaan, käyttäen ylempää raajaa, ilman alemman koiven ponnistusta. Siinä olisi alkua.
      Kaikki istumasta nousut täysin ilman käsiavustusta. Jne.

    • Anonyymi

      Beng, hula-hulaamisesta. Oletko varma että hulahularengas on oikeaa ainetta. Sellaiset kaupassa lapsenlapsille myytävät kevyet värilliset muovirenkaat ovat ihan rimpuloita. Itsekin luulin etten enää osaa, mutta kun sain riittävän painavan, niin onnistui.

      • Anonyymi

        No. Viimeksi, kun yritin, niin se olikin rimpula.
        Miten muistelen, että vuosia sata sitten, tuota liikettä pidettiin epäterveellisenä kropalle. Keskenkasvuisten. Kuten lenkkareita, joista tulisi pullajalat. Jne.

        Beng
        Ehkä sellaista painavampaa voisi kokeilla. Olisi kiva osata.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Milloin olet viimeksi nähnyt

      Kaivattusi ja missä? Onko ikävä vastaa rehellisesti.
      Ikävä
      173
      2970
    2. Onpas punavihreät taas ärhäkkäinä

      😺 Ihan tuntuu kuin syyttäisitte meikäläisiä/meikäläistä Oulun puukotuksesta. Tapaus on hyvin ikävä ja tuomittava. En
      Luterilaisuus
      429
      2355
    3. Pimahdan kohta ihan kunnolla

      Entä, jos otan sitten yhteyttä sinuun? 🫨🫥🥴
      Ikävä
      46
      2274
    4. Toivottavasti vielä kohdataan mies

      Ja aloitetaan juttelu. Nyt olisin valmis.
      Ikävä
      132
      1596
    5. Hauskaakin jopa...

      Että moni nainen olettaa, että kyse on vaan siitä kaanustinloukusta, kun mies jotain ehdottaa. 😄 Ja miettiikö monikaan
      Sinkut
      233
      1370
    6. Nainen, minkä kappaleen laittaisit nyt miehelle

      kuunneltavaksi tietäen, että hän ikävöi sinua ja kipuilee päästäkseen yhteyteen kanssasi. Jotain, joka kertoo...
      Ikävä
      131
      1365
    7. Antaisitko mies minulle jonkun vinkin

      Että tietäisin, että minun kannattaa uskoa vielä meihin. Nyt just heikko hetki ja usko meinaa loppua. Pelkään, että tila
      Ikävä
      31
      1325
    8. Hallitus käy seuraavaksi palkansaajien sunnuntailisien kimppuun

      Vuoro-ja sunnuntaityötä tekeville työntekijöille, muun muassa hoitajille, poliiseille, kaupan työntekijöille jne. on luv
      Maailman menoa
      256
      1318
    9. Naiselle, rakkaalle!

      Pitäiskö nyt vähän jutella, on se sitten mitä tahansa. Mä oon sun puolella, hiljaisuutes aion rikkoa. Tulen vaikka karmi
      Tunteet
      12
      1290
    10. Vanhemmalle naiselle

      Aikataulu muutos. Ensi viikolla pistetään asia vireille. Ei juhannukseen asti aikaa. Kannatti valehdella!
      Ikävä
      56
      1233
    Aihe