Mikä on Helluntaikirkon kanta

parhaillaan käytävään Pride-keskusteluun.

Hallituksen puheenjohtajan Mikä Yrjölän, varapuheenjohtajan Leevi Launisen ja toiminnan johtaja Esko Matikaisen mielipiteitä en ole mediassa nähnyt.

Lestadiolaisten Matti Taskila toi asian selkeästi esille. Samoin on tehnyt Päivi Räsänen.

Mutta mitä tekee Helluntaikirkon johto? Ei kuulu mitään. Vaikuttamiskeinoja kyllä on, mutta missä on rohkeus puuttua asioihin?

Matikainen muisti kyllä kiertää maata, rahankeräys propagandaansa esille tuoden.

Nyt puhutaan siitä, mitä uskovat tekevät, kun uskoa kysytään. Seurakuntien johdon pitäisi näyttää esimerkkiä. Ulostulomahdollisuuksia on vaikka kuinka paljon. Ja sillä töin ovat, palkattuina.

Mutta helpompi on näköjään paina päätä piiloon ja olla hiljaa, muutoin vaarana leimautuminen. Ei siis olla valmiita laittamaan itseään likoon tehden sitä, mitä tehdä tulisi; totuuden levittämistä.

Ystävyys maailman kanssa on vihollisuutta Jumalaa vastaan. Helluntaikirkko on ottanut jo monia askeleita maailman suuntaan.

Tiedatte, miten käy suolan, joka käy mauttomaksi.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

parhaillaan käytävään Pride-keskusteluun.

Hallituksen puheenjohtajan Mikä Yrjölän, varapuheenjohtajan Leevi Launisen ja toiminnan johtaja Esko Matikaisen mielipiteitä en ole mediassa nähnyt.

Lestadiolaisten Matti Taskila toi asian selkeästi esille. Samoin on tehnyt Päivi Räsänen.

Mutta mitä tekee Helluntaikirkon johto? Ei kuulu mitään. Vaikuttamiskeinoja kyllä on, mutta missä on rohkeus puuttua asioihin?

Matikainen muisti kyllä kiertää maata, rahankeräys propagandaansa esille tuoden.

Nyt puhutaan siitä, mitä uskovat tekevät, kun uskoa kysytään. Seurakuntien johdon pitäisi näyttää esimerkkiä. Ulostulomahdollisuuksia on vaikka kuinka paljon. Ja sillä töin ovat, palkattuina.

Mutta helpompi on näköjään paina päätä piiloon ja olla hiljaa, muutoin vaarana leimautuminen. Ei siis olla valmiita laittamaan itseään likoon tehden sitä, mitä tehdä tulisi; totuuden levittämistä.

Ystävyys maailman kanssa on vihollisuutta Jumalaa vastaan. Helluntaikirkko on ottanut jo monia askeleita maailman suuntaan.

Tiedatte, miten käy suolan, joka käy mauttomaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu