Elettiin 60 lukua

Anonyymi

Olin nuori miehenalku ja olin taasen mummulassa viettämässä kesääni. Naapurissani asui ihan lapsuudestani tuttu Tarja, jonka kanssa olin leikkinyt jo niin kauan kuin muistan.
Tarjan kanssa olin viettänyt jo useammat kesät ja heidän vanhempien luona olin kuin heidän toinen poika. Vanhempi Tarjan veli oli armeijassa. Olin ollut kylässä ja tehnyt maatoitä Tarjan kotona jo usein. (Mummolani maatila oli pappani kuoleman jälkeen lakkautettu, mutta mummomi asui kotipaikallaan ja oli vuokrannut maat muiden käyttöön.)
Tarjalle oli matkaa noin kilometri ja olimme Tarjan kanssa aina oleet kavereita kaikessa. Sen tiesivät Tarjan vanhemmat kuin mummonikin.

Tämä kesä oli erilainen.

Oli lämmin kesäkuun puolenvälin päivä ja olimme olleet Tarjan kanssa navetta hommissa. Menimme sisälle ja sanoimme menemvämme uimaan rantasaunalle. Tarjan äiti laittoi mehua ja pullaa mukaan. Otimme Tarjan äitin pyörän kun siinä oli kori. Ajoin Tarja kyydissä tannalle jossa aioimme viettää aikaa ja käysä uimassa saunarannassa.

Levitin viltin kalliolle ja otin t-paidan ja sortsit pois, kun uikkarit oli allani, kävin makuulle viltille.

Tarja tuli korinsa kanssa ja ryhtyi vaihtamaan uimapukua päällensä. Olin nähnyt Tarjan usoin alasti saunasssa ja muuten vuosien varrella. Mutta nyt oli ihan eri asia.

Tarja alkoi vaihtaa uimapukua päälleensä. Kun hän otti mekkoansa pois. Näin hänen pienet kiineät rinnat, jotka töröttivät tummien hiusten välistä ja pienet kiinteän nännit työntyivät hiusten välistä esiin.

Se synnytti minun nivusissani sellaisen kutinan ja olotilan mitä en ollut ennen kokeun.

Kun Tarja riisui aluhousunsa ja kyykistyi ottamaan uimapukuansa tuntui kuin aika olisi pysähtynyt. Auringon siivilöivässä ilmassa näin kuin Tarjan pimpan alkava karvoitus hehkui auringon valossa. Tarja kiinteä takapuoli oli se joka tuntui persikalta. Sekä ne Tarjan rinnat joiden nännit näkyivät sieltä pitkän tumman tukan alta.

Tuntui kun olisin katsellut niitä päivän. Aika ei merkannt mitään.

Minun alku miehuuteni huomasi asian ja nousi houssani ylös.

Tarja vaihtoi uimapukunsa ja tuli viereeni. Hän huomasi tulevan miehuuteni ja kysyi arati, että saanko koskea siiken. No myönsin.

Tarja otti jäykistyneen miehuuteni käteensä ja hiveli sitä uimahousujeni päältä. Katsoimme toisiamme ja hymyilimme. Sitten Tarja laski housuni ja olltti siltä pilkahtaneen ja hypähtäneen miehuuteni käteensä ja hyväili sitä.

Väähntelehdin onnentunteesta kunnes sain ensimmöisen orgasmin joka oli toinen henkilö minulle antanut ja vielä tyttö.

Tarja huomasi sen ja kysyi, että kävikö kipeää. Sanoin että ei vaan tuntui ihanalle. Siemennesettä ei vielä siihen aikaan meikäläisellä tullut mutta muuten teki halvatunkutaa.

Kävimme Tarjan kanssa uimassa ja muuten söimme Tarjan äidin tekemiä tuotteita.

Kun kähdimme takaisin pyörällä ja Tarja istui tarakalla. Hän otti minua ympäri kiinni ja kysyi hiljaa, "saanko minä koskea siihen uudelleen".

En osannut sanoa muuta kuin kyllä.

No se on sitten toinen tarina. Miten kesä jatkui. Mutta me tutustuimme kirjaimellisesti toisiimme.

1

4819

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olin jälleen Tarjan luona kylässä ja makoilin hänen sängyssään ja lueskelin hänen veljensä sarajkuvalehtiä, "Tex Willereitä" sellasia kapeita ja ohuita sarjiksia mitä siihen aikaan oli. Tarjan iskä ja äiskä olivat lähteneet kauppaan ja olimme kahden.

      Tarja tuli vieraaeni ja sanoi. "Muistaktko mitä lupasit siihen koskemisesta uudelleen"
      No muistinhan minä ja lupain koskea jos minäkin saisin koskea sinuun. Lupa tuli.

      Tarja makasi vieressäni ja laitoin TexWillerin pois. Käännyin Tärjan puoleen ja katsoin hänen valkoista mekkoaan. Laitoin käteni hänen rinnalleen ja hivelin hänen rintojaan.
      Taasen nivusissani tuntui ihanalle ja miehuuteni teki heräämistään.
      Avasin Tarjan mekon ylimmät napit ja pääsin hyväilemään hänen kiinteitä rintojaan joissa ne nännit olivat kuin kiitteät mustikat.

      Tarja samalla aukaisi sortsieni ylimmäiset napit ja työnsi kätensä housuihini ja otti miehuuteni käteensä sekä hyväili sitä ihanasti.

      Tarja laittoi polvnsa koukkuun jolloin mekon helma putosi vyötärölle ja paljasti hänen pikkuhousunsa. Laitoin käteni sinne ja hyväilin hänen pimppiään. Tunsin kuin pimppi kostui ja siirsin käteni pikkuhiljaa hänen housujensa alle.

      Tunsin Tarjan pehmeat untuvakarvat kämmenessäni lähestyessäni hänen pipsaansa. Hyväilin hänen kostunutta pimppiäänsä ja kun saavutin hänen klitoriksensa ja hyväilin sitä hän alkoi kiemurrella käteni alla.

      Samalla hän hyväili miehuuttani voimakkaammin ja voimakkaamin. Aloin tuntea jo orgasmin tulemista.

      Kun hivelin Tarjan klitorista ja sain samalla itse mahtavan orgasmin niin Tarja painoi toisella kädellään minua tiukemmin kohti hänen klitoristaan ja kiemurteli käteni alla ja hengitti kiihkeästi. Sitten hän sai sen mahtavan orgasmin ja samalla hän puristi minun miehuuttani lujaa kun olin itsekkin saanut sen.

      Olimme raukeina lähekkäin puhumatta mitään.

      Sitten totesimme, että tämän me voisimme tehdä uudelleenkin.

      Kesä oli vasta alussa ja mietimme mitä kaikkea oli vielä tulossa. Seksuaalisuus alkoi herätä meissä ja mietimme miten sen me toteutamme.

      Ne on taas eri juttuja.

    Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      68
      6783
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4400
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2813
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2100
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1663
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1447
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1151
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      305
      1135
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1124
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1091
    Aihe