Melukuningas Corolla floppasi täydellisesti

Taloustaito - lehden koeajossa uusi Corolla floppaa taas pahemman kerran. Corollasta mitattiin käsittämättömän suuria meluarvoja henkilöautoksi. Hätyyttelee jo vanhoja ruohonleikkureita.

Tässä otteita testistä, alkuun yleistä asiaa toyotasta:
"Viime maaliskuun lopulla Helsingin Sanomat uutisoi, että Toyota on eläkeläisten suosikki, koska viime vuonna liki puolet uusista Corolloista myytiin yli 65-vuotiaille ja Toyota on selvästi suosituin automerkki vanhemman väen keskuudessa."

" Kun Corollasta edellisen kerran lanseerattiin uusi malli vuonna 2013, se tuntui aika väsähtäneeltä autolta: ahtamattomia moottoreita piti kierrättää korkealle, että auton sai jotenkin kiihtymään.
Ahtamattoman 1,6-litraisen moottorin alavääntö oli vaatimaton ja ääni korkeilla kierroksilla karkea, joten arat kuljettajat olivat Corollalla varmasti tien tukkona. Ohjaus oli keskialueella epätarkka ja jousitus teki pintakovuudestaan huolimatta autosta epävakaan."


Sitten päästään itse autoon:
" Joiltain osin muotoilu on saanut Corollassakin yliotteen käytännöllisyydestä."

" Suorilla valtateillä ja etenkin moottoritievauhdissa Corollan kulkua voi joutua hieman korjailemaan koko ajan. "

" Moottoritievauhdissa Corollan kyyti on usein aika täristävää."

" Tavanomaista voimantunnetta Corollan moottorissa ei ole, se hukkuu portaattoman e-CVT-vaihteiston kuminauhamaiseen tuntuun."

Sitten asiaa hirvittävästä melusta:
" Toyota kuulosti sen verran meluisalta, että oli mielenkiintoista katsoa, paljonko sen sisällä oli desibelejä. Kehä ykkösellä sisämelu vaihteli 75–81 dB:n välillä. Hämeenlinnan moottoritiellä 120 km/t vauhdissa melu nousi 80–85 dB:n tasolle, ja se oli yhdistelmä rengasmelua ja melkoista tuulenhuminaa.
Huonosta äärieristyksestä kuitenkin kielii se, että jos takapyörien pyöräkoteloihin sinkosi tienpinnasta kiviä niin ratin takana heräsi kysymys, onko ikkuna auki tai jompikumpi takaovista huonosti kiinni"

"koeajon perusteella rahalle ei oikein saa vastinetta, sillä 40 000 euron autoksi Corolla on aika karu kulkuväline. Siinä on tiukka jousitus, joka 40-sarjan renkailla täristää karkeilla pinnoilla, vaatimattomat istuimet ja runsaasti melua."

Loppu arvioissa seuraavaa:
" Maahantuojan tavoitteeseen nostaa Corolla Suomen myydyimmäksi autoksi on vaikea uskoa, sillä Toyotan tilankäyttö ja muunneltavuus eivät vertoja katumaastureille tai Škoda Octavian tapaisille tilaville sedan- ja farmarimalleille."

PLUSSAT
Jouhea ja taloudellinen
Selkeät hallintalaitteet
Vaivaton taajama-ajossa

MIINUKSET
- Melu valtatieajossa
- Ahdas tavaratila
- Vaatimattomat istuimet

https://www.taloustaito.fi/vapaalla/toyota-corolla-ajaa-muotoilu-edella/
2576316
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 257

Vanhimmat
  • Kuulovaurioista joukkokanne Toyotaa vastaan suunnitteilla

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuulovaurioista joukkokanne Toyotaa vastaan suunnitteilla

    Ruostevauriostahan olikin jo jokin aika sitten jenkkilässä. Toyota maksoi miljardien korvaukset siellä.

    Äänestä

  • Kas vain, tohjotoope on tajunnut olevansa vähän höpö poika.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kas vain, tohjotoope on tajunnut olevansa vähän höpö poika.

    Ilmeisesti jo vuosia jatkunut mielenhäiriö alkaa realisoitua terolle itselleenkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ilmeisesti jo vuosia jatkunut mielenhäiriö alkaa realisoitua terolle itselleenkin.

    Ämpäri päähän ja ajelulle. Kyllä se siitä.

    Äänestä

Kuulosuojaimet päässä...ei vaiskaan, nehän on muutenkin kuuroja ja nukuksissa.

1Äänestä
  • Peltor ja Toyota. Luotu kumppaneiksi.

    Äänestä

  • Peltor tuskin haluaa lähteä tuohon yhteistyöhön. Kuulokkeet ei saisi ruostua.

    Äänestä

Esisarjan auto, koeajo Mallorcalla, silti lehden mukaan paljon samaa kuin BMW:ssä.

Äänestä
  • Suomessa ajettua tuo. On perhana hurja meteli autosta jos 85db tulee!

    Äänestä

  • Kyllä Suomesa on koeajettu ei epäilystäkään , ei nyt Mallorgan selitykset auta ..jos työkoneena myytäis kuulosuojaimet vakoovaruste. jokohan viimein terot unohtas sen meluisen Octavian maininnan kun semmosta ei ole.

    Äänestä

  • Tojotan omistajalla täytyy olla korvat täynnä jotain karvaa. Ja niillähän usein on.

    Äänestä

  • Kuulosuojaimet pitäisi aina tulla kaupan päälle kun tojon ostaa.

    Äänestä

  • Valitettavasti vain ruoste ja melu tulee.

    Äänestä

Kuka ostaa nykyään 40 tuhannen auton mikä on niin meluinen että luulee takaovien olevan raollaan ajon aikana? Ei herran jestas...

1Äänestä
  • No jokainen joka ostaa V60 19" pyörillä, näin esimerkiksi tai minkä tahansa auton ylikokoisilla pyörillä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No jokainen joka ostaa V60 19" pyörillä, näin esimerkiksi tai minkä tahansa auton ylikokoisilla pyörillä.

    TM:n mittauksissa saman hintaluokan Citroen on 18" renkailla 100km/h nopeudessa hiljaisempi kuin Corolla 17" renkailla 60 km/h nopeudessa. Eli yksinkertaisesti Corollan äänieristys vaan on huono.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    TM:n mittauksissa saman hintaluokan Citroen on 18" renkailla 100km/h nopeudessa hiljaisempi kuin Corolla 17" renkailla 60 km/h nopeudessa. Eli yksinkertaisesti Corollan äänieristys vaan on huono.

    Terojen selityksiä odotetaan, että mitenkäs nyt näin.

    Äänestä

Toyotalta on kadonnut moraali täysin kun kehtaa moista ruoste kulhoa myydä vieläpä kalliilla hinnalla! Ei voi kun ihmetellä kuka näitäkin enää ostaa. Ehkä sellainen joka ei ole muilla autoilla kuin tojolla ajanut 20 vuoteen!

Työkone jos olis niin kuulosuojaimet olisivat pakolliset!

1Äänestä
  • Moraali on ollut tojolta kateissa pitkään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Moraali on ollut tojolta kateissa pitkään.

    Papparaisten huijaaminen on jokseenkin säädytöntä.

    Äänestä

Aloittaja:
" Tavanomaista voimantunnetta Corollan moottorissa ei ole, se hukkuu portaattoman e-CVT-vaihteiston kuminauhamaiseen tuntuun."

Todellisuus:
"tavanomaista voimantunnetta Corollan moottorissa ei ole, se hukkuu portaattoman e-CVT-vaihteiston kuminauhamaiseen tuntuun. Mutta kun moottoritien rampilla painaa kaasupolkimen lattiaan, pitää tietää mitä tekee, sillä kasvavat nopeuslukemat vilisevät mittariston digiosassa ja maisema alkaa vaihtua melkoisella vauhdilla."

Kannattaa lukea mielummin oikeat testit, kuin suolikaksneljää.

Äänestä
  • Tuo asia ei silti kumoa kuminauhamaisuuden tunnetta..

    1Äänestä

  • Mutta ylittää kumi nauhallakin kiihtyvyydessä neuvosto skodasi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta ylittää kumi nauhallakin kiihtyvyydessä neuvosto skodasi.

    Kyllähän se jo 1.0 tsi suorituskykyä hätyyttelee hieman. :))

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllähän se jo 1.0 tsi suorituskykyä hätyyttelee hieman. :))

    No melkein joo. Ei kuitenkaa niitä tsi ongelmia, mutta muita ongelmia vastaavasti.

    Äänestä

Kaikkien lehtien autotestaajat tuntuvat olevan pikkupoikia, jotka leikkivät urheiluautoilijaa tajuamatta, että suomalainen ajaa keskimäärin päivä 26 km matkan kahdessa jaksossa.
Siihen kuluu aikaa vähän yli tunti, joten tuskin auton kiihtyvyydellä tai muilla sporttisilla ominaisuuksilla on oikeasti merkitystä. Mutta turbotoopellahan on aina kiire seisomaan pisimmän ajan punaisissa valoissa. Siitä tulee hänelle voittajaolo!

Äänestä
  • Pitää paikkaansa erityisesti kun mietitään Toyotan tyypillistä käyttöä: kerran-pari viikossa 5 km matka kauppaan max. 50 km/h nopeudella, eipä siinä melutasolla tai istuimilla ole paljon merkitystä. Täysin eri asia sitten jos ajaa pitkiä maantie/moottoritiesiivuja, mutta eipä sellaiseen ajoon kukaan Toyotaa ostakaan.

    1Äänestä

  • Toyota on vähän ajettu mutta paljon ruostuva merkki.

    1Äänestä

  • Ja keskivertoa epäluotettavampi tutkitusti.

    Äänestä

Mutta kuluttaahan se 1,5 litraa vähemmän kuin kilpailijan parempi auto, tosin maksaa 15ke enemmän, mutta jos laskee keskimääräisen 26km ajot vuorokaudessa, niin ehkä se erotus tulee maksettua 35vuoden kuluessa, tosin kaikessa muussa häviää, mutta jokainen ajettu kilometri 35vuoden jälkeen on jo voittoa. Tosin auto pitää ruostesuoja hyvin pari kertaa tuossa ajassa ja toivoa ettei akut kyykkää.

Äänestä
  • "kun moottoritien rampilla painaa kaasupolkimen lattiaan, pitää tietää mitä tekee, sillä kasvavat nopeuslukemat vilisevät mittariston digiosassa ja maisema alkaa vaihtua melkoisella vauhdilla."

    Corolla ostetaankin tästä syystä, ei minkään kulutuksen tähden!

    Äänestä

  • Aika mieto on suorituskyky jos sen takia corollan ostaa.. Saahan siinä hirvittävän metelin toki kaupantekijäisinä.

    1Äänestä

  • Kyllä se Corollan suorituskyky on hintaluokkansa pohjakastia kun samanhintaisella turbokoneella painaa kaasua kyllä maisemat alkaa vaihtumaan eri lailla eikä tartte korviaan pidellä..

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä se Corollan suorituskyky on hintaluokkansa pohjakastia kun samanhintaisella turbokoneella painaa kaasua kyllä maisemat alkaa vaihtumaan eri lailla eikä tartte korviaan pidellä..

    Ei noita suorituskyvyn takia osteta, vaan melun ja ruosteen pitää kiinnostaa.

    Äänestä

Suorituskyvyllä ei pysty kyllä perustelemaan corollan ostoa ensinkään.

7.9s 0-100km/h
Huiput 180km/h

Melkein mikä vain turbomoottori pystyy samaan halvemmalla ja lähes yhtä pienelöä kulutuksella. Kallis corolla hybridin hankinta ei tule koskaan kääntymään säästöksi.

Melko lailla pohjanoteeraus jopa toyotalta tämä uusi corolla. Olisivat antaneet bemarin tehdä uuden corollan niinkuin supran tekivät. Olis voinut tulla hyväkin auto melukaapin sijaan.

1Äänestä
  • Mikähän on melu kun alle heittää nastarenkaat? Vaaditaankohan jo varotustarrat ja suojaimet pakolliseksi? Ainakaan taksiin ei voi autoa laittaa ettei joudu vastuuseen asiakkaan kuulosta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikähän on melu kun alle heittää nastarenkaat? Vaaditaankohan jo varotustarrat ja suojaimet pakolliseksi? Ainakaan taksiin ei voi autoa laittaa ettei joudu vastuuseen asiakkaan kuulosta.

    Jos työkone olisi niin vaadittaisiin kuulosuojaimet! Uudessa halvassa Husqvarnan ruohonleikkurissakin näytti olevan korvan tasolla 83db melu ja siinäkin pitää olla kuulosuojaimet. Corollassa pahimmillaan 85db!

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos työkone olisi niin vaadittaisiin kuulosuojaimet! Uudessa halvassa Husqvarnan ruohonleikkurissakin näytti olevan korvan tasolla 83db melu ja siinäkin pitää olla kuulosuojaimet. Corollassa pahimmillaan 85db!

    On ihme ettei viranomaiset puutu asiaan. Myynti pitäisi kieltää kunnes meluongelma korjataan.

    Äänestä

Karusta kulkineesta karu arvio, mutta niin totta!
Voi juma! Auto maksaa 41500€ eikä edes liikennemerkkien tunnistus toimi, puhumattakaan että saisi ikkunat auki muuten kuin moottorin ollessa käynnissä. Liekö edes merkkivaloa tuulilasin pesunesteen vähyydestä.
Järkyttävä melu tuli koeajolla todettua ja mitattuakin itse. Vertailukohteena oma 10-vuotias ylemmän keskiluokan farkkuauto lähes loppuun ajetuilla renkailla.
Corolla möyrysi moottoritiellä 120km/h nopeudella kuljettajan oikean korvan vierestä mitattuna 80-84dB:n voimalla. Omani tasan samalla tien pätkällä 73-75dB:n. Oman korvaan tämä vanha ratsu kuulostaa näillä renkailla meluisalta, mutta Corolla oli järkytys.
Hyvä kun tuli verrattua vanhaan. Eipähän tarvitse edes harkita vaihtoa Toyotaan.

1Äänestä
  • Kerrankin asiallinen ja autoista tietävä koeajaja , ei puhu humpuukia uskaltaa tuoda totuuden Toyotasta pelkäämättä tilauksien menetyksiä...tämmöisiä testaajia tarvittas enempi ...Corollastakin vaikka minkälaista täysin perätöntä hehkutusta koko vuoden ollut..ei se todellisuudessa näy kummoinen melukaappi olevankaan...

    Äänestä

  • Ylikallis turkkilainen pikkuihmisille mitoitettu melutoosa.

    1Äänestä

Ajatella niitä pettyneitä jotka eivät ole koeajaneet tuota tai ovat olleet niin ostan kiimassa ettei pää ole toiminut. 40ke täydelliseen siteen, joutuu sitä aika paljon perustelemaan ja puolustelemaan hampaat irvessä.

1Äänestä
  • 40 tonnia turkkilaisesta melutoosasta? Ei kiitos.

    1Äänestä

Uusi Corolla on karu kulkine. Itsekin koeajanut ja huomasin heti että rengasmelu on korvia huumaava ja tuuli suhisi jostain niinkuin jokin tiiviste vuotanut olisi. Ainoastaan kävely vauhdissa sähköajolla oli hiljainen. Mukava huomata että oma arvio menee yksiin ammattilaisten arvioiden kanssa.

1Äänestä

Toyota Corolla - Paljon ääntä tyhjästä!

1Äänestä

Kyllä skodisteja taas harmittaa. Tojota pesee skodukat mennen-tullen.
Lisäksi tojotalla on jälleenmyynti arvoa eikä laukea kuten skodukat.

Äänestä
  • Skodisteja ei harmita mikään nautitaan vaan laadukkaasta autoilusta ja nauretaan salaa tojotan surkeista testituloksista...

    Äänestä

  • Taas Tero raukka yrittää selittää mustaa valkoiseksi. Mahtaa harmittaa kun ei uni tule yöllä tojon melun kaikuessa pään sisällä. Octavia on pessyt corollan joka saralla, jopa mallikohtaisessa myynnissäkin uusimmassa tilastossa!

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taas Tero raukka yrittää selittää mustaa valkoiseksi. Mahtaa harmittaa kun ei uni tule yöllä tojon melun kaikuessa pään sisällä. Octavia on pessyt corollan joka saralla, jopa mallikohtaisessa myynnissäkin uusimmassa tilastossa!

    Tero on kiilusilmäinen fanaatikko. Hänellä ei ole kokemusta muista autoista, mutta hän silti tietää että Toyota on maailman paras.

    Äänestä

  • Lahkolaisuus tekee heistä säälittäviä ihmisraunioita.

    Äänestä

  • Suosittelen hoitoon hakeutumista sitten. Persoonallisuutesi vaikuttaa jakaantuneelta, näet penttejä joka nurkassa, välillä luulet olevasi itse yksi penteistä.

    Äänestä

Vasta oli Hesarissa juttua että pellit vastaavat maksalaatikko vuoan foliota. Ei kai siinä voi mitään äänieristystä olla, jos pellitkin puuttuu ympäriltä.

1Äänestä

En kyllä voi ymmärtää että ostetaan 40 tuhannen auto koeajamatta sitä moottoritiellä. Jos koeajaa ja ostaa silti, niin täytyy olla huonokuuloinen tai sitten koeajoautoon on tehty eritysjärjestelyjä.
Auton laadukkuuteen paras mittari on sisämelu, auto ei vaan voi olla laadukas jos kuulosuojaimia tarvitaan.

Äänestä

Itse vaihdan auton aina kevättalvella, talvirengaskauden lopussa. Silloin asfaltti on kaikkein kulunein ja autoissa erottuu selvästi miten mieluisia ovat.
Monta autoa on vuosien varrella hylätty melun vuoksi. No ikää tulee ja kuulo huononee, ehkä ei vanhana pappana enää sitten kuule samalla tavalla.

Äänestä
  • Toyota ja melu ja ruoste.

    Äänestä

  • Paljon melua Toyotasta.

    Äänestä

Tämä alotus jää elämään ja kauan.

1Äänestä
  • Tosiaan faktaa täynnä tämä keskustelu.

    1Äänestä

  • Peltor voisi ryhtyä tojon bisneskumppaniksi.

    Äänestä

  • Pidetään tämä mielessä.

    Äänestä

  • Toyota on mallista riippumatta arka ruostumaan. Ruotsalaisten testit sen kiistattomasti todistavat!

    1Äänestä

  • Tosin ei ole paljon mitä ruostua, kun pellitkin niin ohkaiset

    1Äänestä

  • Normaalia Turkin laatua, ovetkin sovitettu koriin miten sattuu.

    1Äänestä

Toyota on kaupungissa hyvä auto, muttei sillä valtatielle kannata lähteä tien tukoksi. Ei ainakaan ilman kuulosuojaimia. Käsittämätöntä miksi ihmiset ostavat tuollaisia autoja kun paljon paljon parempaakin olisi tarjolla!

Äänestä
  • Ei ihme, että Tojon alustan osat kestävät hieman pidempään kuin niissä autoissa, joilla uskallletaan lähteä myös Suomen huonopintaisille maanteille ja motareille kelissä kuin kelissä. Yli 65v Tojokuskien ajotapa on muutenkin kaikkien nähtävissä.

    Äänestä

  • Voin kokemuksesta sanoa, että Toyotan alusta kestää ajoa kaikilla teillä (no en sorateitä juuri ajele) yllättävän pitkään, vaikka ajaisi mukulakivetykset ja hidastetöyssytkin hidastamatta. Johtuu varmaan pitkälti siitä, ettei Toyotan jousitus pienemmissä kuopissa juuri liiku vaan kuopat tulevat läpi.

    Äänestä

Miksi tehdä parempaa, jos ostajiin uppoaa huonokin.

Äänestä

Mikähän sitten olisi parempi vaihtoehto?

Äänestä
  • Mitä, jos kävisit koeajoilla, voisivat silmäsi avautua.

    Äänestä

  • Ford, Kia, Skoda, Nissan jne....
    Onhan näitä vaihtoehtoja.. Kaikki laadukkaampia mitä tojo nykyisin..

    1Äänestä

  • Heko heko... Jokos Ford saa ovipellit pysymään paikallaan vai vieläkö ruostuu alaosat irti. Entä vetonivelien suojakumit?

    Missä vaiheessa Skodaan alkaa saada automaatin? Entä venymättömän nokkaketjun?

    Nissan, no tällaisia oli tuttavapiirissä pari uutta mutta kun molemmissa säännöllisen epäsäännöllisiä ongelmia käynnistymisen kanssa niin kaikki luopuneet.

    Kia on toki vaihtoehto. Sehän siis myös Aasialainen.


    Missä mielessä nuo ovat Corollaa parmepia, siihen ei vastausta tullut.

    Äänestä

  • Laadukkaan auton merkittävin asia on hiljaisuus. Jos auto on äänekäs se ei ole laadukas, näin suoraviivaista se on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Laadukkaan auton merkittävin asia on hiljaisuus. Jos auto on äänekäs se ei ole laadukas, näin suoraviivaista se on.

    Kuulostaa aikamoiselta kidutusvälineeltä tämäkin toyota...

    Äänestä

Corolla ostetaankin summassa, kokeilematta muita merkkejä. Kyllä se uusi corolla ostohumalassa saattaa hyvä olla sen 15 vuotiaan vanhan tojon jäljiltä. Siis jos ei paremmasta ole tietoa.

Äänestä
  • Vähän kuin ilmainen ämpäri, kiire hakemaan kun muutkin ja sitte ihmetellään mikäs tää nyt on

    1Äänestä

Tämä aihe on niin tärkeä, että sietää pitää kärjessä.

Äänestä

Uppista jälleen.
Pitää muistuttaa myös nopeimmasta ruostumisesta joka taatusti yllättää jos pitää Toyotaa yli 2 vuotta.

1Äänestä

Uusimmassa TM:ssä 13/2019 on Citroen C5 koejo. Sen mitatut meluarvot 120 km/h nopeudella ovat yhtä suuret kuin Corollan meluarvot jo 60 km/h nopeudella. Ero 120 km/h nopeudella 6-8 dB (ed/tak) Sitikan eduksi.

Äänestä
  • Onhan tuo Corolla täys vitsi.

    1Äänestä

  • Niin Daciassakin huomattavasti vähemmän melua

    Äänestä

  • Täytyy olla kyllä todellinen aivopesty Tojouskovainen, että uuteen Corollaan erehtyy. Kova melu on auton kamalin ominaisuus, siitä ei pääse koskaan eikä millään eroon.

    1Äänestä

  • Corolla on erittäin meluisa auto esim tuohon citikkaan verrattuna. Jo 3db ero tuntuu käytännössä niinkuin olisi puolet enemmän meteliä! Saati sitten 6-8db!?

    Äänestä

  • Eikö niitä koeajeta moottoritie nopeuksissa ollenkaan. Ihmettelen kun myydään kuitenkin jonkin verran

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö niitä koeajeta moottoritie nopeuksissa ollenkaan. Ihmettelen kun myydään kuitenkin jonkin verran

    Papat ajavat hiljaa. Säästelevät autoa ja ennen kaikkea korvia.

    1Äänestä

  • Onhan tuo mittaustulos aika konkreettinen osoitus siitä miten isot erot melutasossa on kun Corollassa on jo taajamanopeuksilla saman verran melua kuin Sitikasssa vasta moottoritiellä. Autot ovat vielä keskenään samassa hintaluokassa eli siinäkin mielessä tulokset vertailukelpoisia. Corollan meluisuutta on aiemmin selitetty 17" renkailla, mutta sekään ei oikein voi olla syy kun koeajossa olleessa Sitikassa oli 18" renkaat.

    Äänestä

Tämä teksti paljastaa testaajamiehet täydellisesti: Octaviamiehiä. Testillä ei ole mitään arvoa.

"" Maahantuojan tavoitteeseen nostaa Corolla Suomen myydyimmäksi autoksi on vaikea uskoa, sillä Toyotan tilankäyttö ja muunneltavuus eivät vertoja katumaastureille tai Škoda Octavian tapaisille tilaville sedan- ja farmarimalleille."

Tuon vuosiko se tuo valheellinen testi piti tehdä?

Äänestä
  • Nyt tulee jo vahvaa selityksen makua ..oikein octavia miehiä...Octavia vaan on luokassaan niin ylivoimainen auto että kaikenlaisia selityksiä sepustetaan...kun muutakaan ei pystytä..

    Äänestä

  • Terolla vaikea paikka totuuden edessä. Mitatut meluarvot vahvistavat kuulohavainnot erittäin meluisasta autosta. Octavia nyt vain sattuu olemaan parempi auto. Testitkin sen nyt kiistattomasti todistavat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nyt tulee jo vahvaa selityksen makua ..oikein octavia miehiä...Octavia vaan on luokassaan niin ylivoimainen auto että kaikenlaisia selityksiä sepustetaan...kun muutakaan ei pystytä..

    Ei idästä tuleva halppis huonoimagoinen bulkki itäauto ole missään tapauksessa ylivoimainen, paitsi käyttäjiensä ja muiden tiellä liikkujien kiusaamisessa. Huonoin tietämäni auto on skoda, huonompaa en ole nähnyt.

    On sinänsä kohteliaisuus skodaa kohtaan nimittää sitä edes autoksi.

    Äänestä

  • Vaikea uskoa juurikin tuon melun takia

    Äänestä

  • Melun lisäksi ruoste on Toyotan tunnusmerkki.

    Äänestä

  • Kurjuus ja hankaluus ovat Toyotan suunnittelufilosofian ytimessä.

    Äänestä

Onkohan mikään uusi automalli saanut ikinä yhtä murskaavaa arvostelua? Onko uusi testijumbo taas syntynyt?

Äänestä
  • Tohjot on olleet testijumboja aina ,eli jatkaa vaan vanhoja perinteitä ei mitään uutta auringon alla tohjon suhteen.

    1Äänestä

Corolla alkaa olemaan pohjamudan kohdannut, kun joka koeajossa on tullut takkiin. Taloustaito ja TM moittivat molemmat meluiseksi ja mittasivat todellakin hirvittäviä lukemia. Taitaa olla tämän vuosisadan epäonnistunein uusi auto tuo corolla.

Äänestä
  • Epäonnistunein tähän asti, mutta eiköhän se sukellus jatku tulevaisuudessa yhtä karuna?
    Suomalainen on uskomattoman tyhmä auton ostaja, ei kai tuota Corllan alkukiiman myyntimäärää millään muuten selitä. Suomalaiselle autossa on tärkeintä ettei siihen tulisi isoja vikoja yllättäen ja kaikki muu uhrataan sen sijasta. Nyt kun Toyotassa ollaan menetetty se viattomuuskin jo kymmenen vuotta sitten, niin ei voi kun ihmetellä ettei ihminen usko ja opi mitään?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Epäonnistunein tähän asti, mutta eiköhän se sukellus jatku tulevaisuudessa yhtä karuna?
    Suomalainen on uskomattoman tyhmä auton ostaja, ei kai tuota Corllan alkukiiman myyntimäärää millään muuten selitä. Suomalaiselle autossa on tärkeintä ettei siihen tulisi isoja vikoja yllättäen ja kaikki muu uhrataan sen sijasta. Nyt kun Toyotassa ollaan menetetty se viattomuuskin jo kymmenen vuotta sitten, niin ei voi kun ihmetellä ettei ihminen usko ja opi mitään?

    Hehkutetaan pientä kulutusta kaupungissa ja suuria säästöjä, vaikka ajetaan kaupungissa vain muutaman kerran vuodessa ja ajomääräkin alle 15 tkm/a.

    Äänestä

  • Millä perusteella joka koeajossa on tullut takkiin?
    Aika moni on tilastojen mukan koeajon jälkeen Corollan tilannut.

    Tärkeä asia huomata palstaspedeille, että jokainen hankkii auton itselleen omiin tarkeisiin ei autolehden päivän tai kahden kokeiluun.

    Minullakin Tavlitestivoittaja mikä on voittanut muitakin testejä meillä ja muualla mutta odotan sitä että saan uuden liisarin tuon konsernituotteen tilalle. Ja ei se uusi ei todellakaan ole Inglostadin kötöstys.

    Äänestä

  • Ne jotka corollan ovat ostaneet eivät paremmasta tiedä. Tuskin ovat muilla autoilla edes ajaneetkaan.

    1Äänestä

Skoda Octavia on meluisampi mökkitiellä mutta hiljaisempi maantiellä. Perustuu täysin omakohtaiseen kokemukseen. Skodassa kuuluu matalataajuinen kumina renkaista.

Äänestä
  • Johan vitsin laukaisit. Sulla on ihan varmasti kattavaa kokemusta tuosta uutuudesta ja tietenkin Octaviasta ihan mitattua ja arvostettua faktaa.

    Äänestä

  • Terot on ilkeän vitsikkäitä laukovat täysin perättömiä väitteitä ilman mitään 10 vuotta uudempaa faktaa..

    Äänestä

  • Skoda on joka tilanteessa Corollaa meluisampi, ja kumisevien ja jyrisevien rengasäänien lisäksi skoda pitää omituista ulinaa. Nimittävät sitä "ULISKO":ksi.

    Äänestä

  • Skoda ei liity tähän asiaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Skoda ei liity tähän asiaan.

    Terot eivät tätä ymmärrä.

    Äänestä

Arviot samaa tasoa kuin jokaisessa muussa merkissä hintaluokassaan . Tuolla rahasummalla saa juuri sen mitä tarvitsee eli varman kulkijan vuosikymmeneksi . Halpaa käyttöä , siitä voitte olla kademielellä .

Äänestä
  • Kyllä 35000 eurolla saa paljon enemmän vastiketta rahalle ostamalla monen muun auton.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä 35000 eurolla saa paljon enemmän vastiketta rahalle ostamalla monen muun auton.

    Joo ei kiitos ylihintaista turkkilaista melutoosaa.

    1Äänestä

  • Joo kylläpä kadehdittaa kovasti. Heh hee.

    Äänestä

Ott Tänak pettyi pahasti Sardinianrallissa. Toyota hajosi. Tänakia harmitti suuresti.

1Äänestä
  • kuin se virolainen sai ajaa kun kännissä oli...viinaa se ott tänäk............

    Äänestä

  • Pelottavan usein tuokin tojata hajoaa.

    Äänestä

Melukuningas on kyllä ollut aina, ja on vielä tänäkin päivänä Skoda Octavia. Olen ajanut sekä Corollaa, että skodaa, ja karmein kokemus ikinä on Skoda. Meluarvoista viis, mutta skodan rengasmelun ja nitinöiden sävy on todella häiritsevä, toisaalta auto kumisee kumeasti ja samaan aikaan kuuluu ulisevaa ääntä ja tuulen sihinää ja suhinaa.

Melun tasoarvot desibeleinä eivät kerro mitään, koska ihmiskorva ei kuule niin pieniä keskinäisiä eroja, kuin mitä nykyautoissa on.

Melun taajuus herzeinä ratkaisee, ja Skodan taajuuskäyrä on aivan hirveä, suorastaan hermoja riepova, koko Skoda auto on paholaisen keksintöä, muinaisjäänne, itäauto helvetistä.

T. Kyykkändeeros

Äänestä
  • Nyt kyykkänderoos päästi teroille tyypillisen päivän parhaan valheen, tuota et varmasti arvoisa kyykkä usko itsekään eikä kukaan muukaan keksi jotain parempaa..

    Äänestä

  • Ei sitä korollan melua väittelemällä pienemmäksi saa. Autossa kaikkein rasittavin ominaisuus on sisämelu pidemmän päälle

    Äänestä

  • Corollan hirvittävä ajomelu ei pienene yhtään hiljaista Skodaa meluisaksi haukkumalla.

    Kyykkändeeros ei varsin tainnut huomata, että korvakuulolta hirvittävän melun takia alkoivatkin mittarilla mittaamaan corollan meluarvoja.
    Corollan melu oli niin hirvittävä että testaajat eivät olleet uskoa korviaan.

    Todelliset tulokset voi lukea tuosta aloituksen linkistä ja jättää turhat selitykset sikseen.

    Äänestä

Koeajosta kopioitua:
"Toyota kuulosti sen verran meluisalta, että oli mielenkiintoista katsoa, paljonko sen sisällä oli desibelejä. Kehä ykkösellä sisämelu vaihteli 75–81 dB:n välillä. Hämeenlinnan moottoritiellä 120 km/t vauhdissa melu nousi 80–85 dB:n tasolle, ja se oli yhdistelmä rengasmelua ja melkoista tuulenhuminaa.

Huonosta äärieristyksestä kuitenkin kielii se, että jos takapyörien pyöräkoteloihin sinkosi tienpinnasta kiviä niin ratin takana heräsi kysymys, onko ikkuna auki tai jompikumpi takaovista huonosti kiinni – niin suoraan ja selvästi ääni kuuluu."

On surkea äänieristys corollassa. Niin kauhistuttava meteli etteivät testaajatkaan meinanneet uskoa korviaan! Täytyy myös muistaa että melu on pahaa saastetta.

Ei ihme että hiljaiset octaviat menevät mallina eniten kaupaksi.

Äänestä
  • Kuulosuojaimet pakollisiksi toyotaan!

    Äänestä

  • Ainakin työautoissa tulevat olemaan pakollisia

    Äänestä

  • Kyllä muidenkin kuulo tulisi suojata.

    Äänestä

Minä kun luulin että ruostesuojaus on ainut minkä toyota on unohtanut. Äänieristys jäi näköjään myöskin pois kokoonpano linjalta säästösyistä. Ensi vuoden mallissa ei varmaankaan ole enää edes tuulilasia? Kuulosuojaimet ja kypärä tiukasti päässä Terot päästelee uusilla tojoilla kaupungilla.

Ompahan meille volkkari miehille lisää naurun aiheita!

Äänestä
  • Turkissa kasattuja autoja Toyotat.

    Äänestä

  • Painon pudotus säästämällä äänieristeissä ja ruostesuojauksessa on ainoa keino pudottaa mukahybridien kulutusta.

    Äänestä

  • Mun auton keskikulutus näyttää olevan n5 l. Pitäiskö repiä kaikki äänieristetyt pois niin veis vähemmän. Enpä kuitenkaan

    Äänestä

Ovat varmaan ottaneet mallia Mäkisen tallin ralli autoista, ei mitään eristyksiä..

Äänestä
  • Näin on päässyt käymään. Suorituskyky tosin on Mäkisen tallin vehkeissä vielä ihan eri luokkaa.

    Äänestä

  • Leviää kuin mäkisen eväät.

    Äänestä

Nuorisolla kuulokkeet ja vanhoilla huono kuulo-onko melusta haittaa?

Äänestä
  • Jos ei halua pitää kuulokkeita ja taas toisilla vanhuksillakin tuntuu olevan jopa liiankin tarkka kuulo. Eikö se olisi suojelemisen arvoinen asia? Että valitseisi jonkun hiljaisemman auton.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos ei halua pitää kuulokkeita ja taas toisilla vanhuksillakin tuntuu olevan jopa liiankin tarkka kuulo. Eikö se olisi suojelemisen arvoinen asia? Että valitseisi jonkun hiljaisemman auton.

    Ikävä jos alkaa tinnittää vain koska ostanut meluisan Toyotan.

    Äänestä

Ajoin yhden vuoden augolla, joka on meluisaksi todettu moneen otteeseen. Kyllä se vaan oli niin, että vuodessa keitti yli sen melun kanssa ja oli pakko vaihtaa se pois.
Ja nyt mitattu vielä kovempia desibelejä.
Veikkaan että vuoden päästä on paljon korollia vaihdossa tarjoavia.

Äänestä
  • Tasostani kertovat Augo ja Korolla omaa kieltään.

    Äänestä

Jo on aikoihin eletty. uuden Tojottimen suurin murheenkryyni on melu. Eikä se nyt niin paha meluinen ollut kun sellainen tuli kokeiltua. Referenssinä on oma B9 2.0TDI.

Hyvä se Corolla oli ajaa ja voiman siirto hakkaakonsernituotteen mennen tullen.
COrollan saa kyllä pienellä panostuksella varsi hiljaiseksi jos se häiritsee.

Sitä en ymmärrä, jos Tojo niin kamalasti painaa mieltä niin aika masokisti pitää olla jos siitä jatkuvasti täällä messua ja mielensä pahoittaa. Eikö olisi parempi Corollan ostajien vain elää omaa elämäänsä ja huolehtia itse vain omista asioistaan.

VAI onko kyse siitä ettei ole omaa elämään ja vai palstalla itkeminen tuo sen ainoa ihmiskontaktin elämään...

Äänestä
  • Siinäpä se onkin kun hönöt on kovia moittimaan ja haukkumaan toisten vehkeitä mutta eivät kestä kritiikkiä omistaan. Minulle on kyllä aivan sama jos joku haluaa istua autossa missä on 85db meteliä.

    Itsekin olen corollan koeajanut ja melu kieltämättä on sen verran häiritsevää että itse en kyllä moiseen investoisi.

    Äänestä

  • Jos auto on tuollainen melupesä ja patarumpu, niin ei sitä hiljaiseksi saa millään järkevällä panostuksella aja oleellista n se miksi tuollaisia edes tehdään nykymaailmassa? Ilmeisesti Toyota itsekin tietää ettei noille surkeille halpishybrideille ole tulevaisuutta ja niihin ei kannata panostaa ja tärkeinä on tehdä kovaa tiliä kun kilpailu oikeasti alkaa ja rahaa tarvitaan kehitystyöhön ja parempien autojen valmistukseen.

    Äänestä

  • Vuoden parin päästä hybridi Corollia paljon myytävänä edullisesti kun korvat ei kestä ajella , mutta ei semmosesta melukajuutasta paljon voi pyytää..

    Äänestä

  • Tojotaa pidetään kestävänä, kestäänän se jos korvat ei kestä ajaa sillä

    Äänestä

  • Auton melua ei pysty paljon vaimentamaan, jos alunperin suunniteltu pilalle, kokemusta on

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Auton melua ei pysty paljon vaimentamaan, jos alunperin suunniteltu pilalle, kokemusta on

    Ajettavuuden parantamiseksi alustan kumipuslat vaihdettu kovamuovisiin, ei ihme että meluaa.

    Äänestä

  • No sitten sitä on turha yrittää vaimentaa, kyllä on melkoinen suunnitteluvirhe

    Äänestä

  • Kun muovi vanhemmiten vielä kovenee niin melu vaan pahenee

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Auton melua ei pysty paljon vaimentamaan, jos alunperin suunniteltu pilalle, kokemusta on

    Muistan itse hyvin Dodge Caliberin metelin eikä tämä nykyinen vanha bensa-Mersukaan ole juuri parempi melun eikä luotettavuudenkaan suhteen. Joka katsastukseen isot nivelremontit.

    Äänestä

Kerran yritin yhtä mieluisaa autoa vaimentaa, kaikenlaista vaimennusmattoa laitettiin joka paikkaan. Lopputulos oli että äänen sävy muuttui ja alkuun tuntui että vaimennus onnistui, vähän ajan päästä uudentyyppinen melu ärsytti yhtä paljon ja sitten piti panna vahinko-ostos kiertoon.

Äänestä

Skodahörhöille uutta ongelmaa. Skodassakin olevat uudet 1.5 moottorit jossa sylinterin lepuutustoiminto ovat osoittautuneet oikeiksi kestokoneiksi.
Meille tuli liisareina noita kolme ja kadesta kone on hajonnut alle 12000km. Toisessa kesti vain 8500km ja kone hajoaa totaalisesti toinen sentään kesti liki 12000km ja kone täysin paskana. Kolmannella ajettu nyt vajaa 8000km ja se meni takaisin myyjäliikkeelle koska senkin kone kuulema hajoaa ja tilalle tuli sijaisauto.
Uskaltaako joku oikeasti ostaa omalla rahalla näitäVW,n pommeja jotka ovat täysiä susia jo syntyessään.

Äänestä
  • Mitäs vaikutusta tällä on korollan meluongelmaan?

    Äänestä

  • Terot taas tänään tavallista vitsikkäämmällä päällä , no kyllähän se ymmärrettävästi ketuttaa kun Corollaa ylistetty yötäpäivää ja osoittautukin tuommoseksi melukajuutaksi..

    Äänestä

  • Meille taas tuli liisareina kolme korilloa, nyt on yhdeltä kuulo mennyt, toisella paha tinnitus ja kolmas irtisanoutui ensimmäisen ajon jälkeen.

    Äänestä

  • Voi noita keksittyjä tarinoita joita ystävämme keksii peittääkseen Toyotan todellisia ongelmia, säälittävää. Ei kannattaisi ihan noin pahasti liioitella, menee huonostakin provosta pohja täydellisesti, ihan vaan opiksi sinulle.

    Äänestä

Hihii,+arvatkaas,+kenen+koneelta+n.+90%+kaikista+viesteistä+ja+100%+Tohjoa+solvaavista+oksennuksista+on+kotoisin?+No+minun+tietenkin.+Vähänkö+on+noloa+mutta+ei+minua+haittaa.T:Pentti+ite

Äänestä
  • Ja+90+%+kehuviesteistä+on+naapurini+Teron+viestejä.+Mutta+ei+haittaa+Terolla+on+kuulo+jo+mennyt,+voi+onneksi+vielä+kirjoitella

    Äänestä

Hihii,+arvatkaas,+kenen+koneelta+n.+90%+kaikista+viesteistä+ja+100%+Tohjoa+solvaavista+oksennuksista+on+kotoisin?+No+minun+tietenkin.+Vähänkö+on+noloa+mutta+ei+minua+haittaa.T:Pentti+ite

Äänestä
  • Kesärenkailla pitää huutaa yli 85 dB ja talvirenkailla vielä kovempaa

    Äänestä

Googgeloimalla löytyy myös kuvia karillon äänieristyksestä, tai siis äänieristystähön ei ole. Ovissa esim vain pahvit, paljas pelti takana. Halpuutettu on

Äänestä
  • Made in Turkey leimat näkyy kanssa.

    Äänestä

Nastarenkailla kevätkarkealla asfaltilla ei ole moottoritielle asiaa ilman kuulosuojaimia

Äänestä

Miten tuollaista saa edes myydä?

Äänestä
  • Pitäisi olla ohjaamossa näkyvällä paikalla kyltti, jossa kehotetaan käyttämään kuulosuojaimia. Rikkotaanko lakia, jos kyltti puuttuu?
    Tämä olis takaisinkutsun paikka, huolto liimaamaan varoitustarrat

    Äänestä

  • Lapsia ei ainakaan saa kuljettaa ilman kuulosuojaimia. Ilmoitus lastensuojeluun, jos kieltoa rikotaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lapsia ei ainakaan saa kuljettaa ilman kuulosuojaimia. Ilmoitus lastensuojeluun, jos kieltoa rikotaan.

    Tojotoope todennäköisesti ei kuskaa lapsia, koska omistajat ovat enimmäkseen yli 65-vuotiaita. Mutta hyvä pitää mielessä poliisinkin tämä meluhaitta.

    Äänestä

Ei ole ihmis arvoista nykypäivänä ajella noin meluisella ja ruostuvalla autolla. Eletään kuitenkin vuotta 2019!

Äänestä
  • Varoitus kyltti pitäs liimata kaikkiin Corolloihin....Jos ajat karhealla tiellä kuulosi saattaa vaurioitua ...jos ajat käytä asianmukaisia kuulon suojaimia ..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Varoitus kyltti pitäs liimata kaikkiin Corolloihin....Jos ajat karhealla tiellä kuulosi saattaa vaurioitua ...jos ajat käytä asianmukaisia kuulon suojaimia ..

    Sellainen nopeuden rajoitin mikä sallii max 60km/h katto nopeuden, mikäli ei ole kuulosuojaimia. Suojaimet päässä sitten max 120km/h ilman erityis lupaa ja suojausta!

    Äänestä

Hiljaisempi tuo varmasti on kuin meidän VW Beetle, jossa 235/45/18 rengastus erikoismallin myötä. Isot lokasuojat eivät myöskään ole omiaan melunvaimennuksessa. Vastapainoksi auto kulkee kuin kiskoilla moottoritienopeuksissa ja moottoria ei kuule juuri ollenkaan. 400W Fender äänentoisto piilottaa kyllä rengasäänet hyvin.

Äänestä
  • Kyllä kuplasi on taatusti hiljaisemi kuin uusi Corolla, ei epäilystäkään. Ei melu ole kiinni lokasuojien koosta mitenkään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä kuplasi on taatusti hiljaisemi kuin uusi Corolla, ei epäilystäkään. Ei melu ole kiinni lokasuojien koosta mitenkään.

    Ei se kyllä ole. Matalaprofiiliset leveät renkaat ja kaikua aiheuttavat lokasuojat ovat huono yhdistelmä. En ole Corollaa ajanut mutta jo uusi Yaris oli hiljaisempi kuin tämä Beetle.

    Äänestä

  • Aurinkokuningas kirjoitti:

    Ei se kyllä ole. Matalaprofiiliset leveät renkaat ja kaikua aiheuttavat lokasuojat ovat huono yhdistelmä. En ole Corollaa ajanut mutta jo uusi Yaris oli hiljaisempi kuin tämä Beetle.

    Hehee, sun jutut tunnetaan jo täällä. Vai kaikua aiheuttavat lokasuojat, ihan juu varmasti. On sulla mielikuvitus, mutta typerät jutut.

    Äänestä

  • Aurinkokuningas kirjoitti:

    Ei se kyllä ole. Matalaprofiiliset leveät renkaat ja kaikua aiheuttavat lokasuojat ovat huono yhdistelmä. En ole Corollaa ajanut mutta jo uusi Yaris oli hiljaisempi kuin tämä Beetle.

    Jos sulla olisi Beetle niin tietäisit ettei sen lokasuojat kaiu valmistusmateriaalinsa takia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hehee, sun jutut tunnetaan jo täällä. Vai kaikua aiheuttavat lokasuojat, ihan juu varmasti. On sulla mielikuvitus, mutta typerät jutut.

    No hyvä että tunnetaan. Silloin tiedät etten puhu paskaa, tai puhu puolueellisesti mistään merkistä, sanon vain niinkuin asiat todellisuudessa ovat. Hra tai kuka lienetkin on hyvä ja kaivaa ko. auton koeajoraportit netistä niin tiedät mistä puhutaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos sulla olisi Beetle niin tietäisit ettei sen lokasuojat kaiu valmistusmateriaalinsa takia.

    Kaiku tai mikä lie sitten, Rengasmeluun sanovat syyksi nuo isot lokasuojat, tiedä sitten mikä sen melun sitten aiheuttaa, mutta todellinen se kyllä on.

    Äänestä

  • Aurinkokuningas kirjoitti:

    Kaiku tai mikä lie sitten, Rengasmeluun sanovat syyksi nuo isot lokasuojat, tiedä sitten mikä sen melun sitten aiheuttaa, mutta todellinen se kyllä on.

    Eiköhän se lokarin tilavuus ole ihan samaa luokkaa kuin muissakin vastaavan rengaskoon autoissa. Ei sitä tilaa sinne turhan takia kerätä ja taitaa se korin malli vain antaa harhaiselle hörhölle yhden omituisen syyn keksiä omia hauskoja juttuja?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eiköhän se lokarin tilavuus ole ihan samaa luokkaa kuin muissakin vastaavan rengaskoon autoissa. Ei sitä tilaa sinne turhan takia kerätä ja taitaa se korin malli vain antaa harhaiselle hörhölle yhden omituisen syyn keksiä omia hauskoja juttuja?

    Mitäpä minä Beetlen omistajana mitään tiedän, muut selkeesti tietävät paremmin, turhaa vääntöä, mun korvissa selkeesti vikaa. Kuplan lokaritkin samanlaiset kuin normaaleissa autoissa, ei yhtään pulskat ja jopa liian isot renkaille, hemmetin silmätkin valehtelevat jo.

    https://www.motortrend.com/news/2013-volkswagen-beetle-fender-starts-at-25235-beetle-turbo-auto-at-29995-284827/

    Näitä aitoja Fender-Editionin autoja ei taida Suomessa montaa olla, ei ole tullut toista vastaan vielä, eikä ole myynnissäkään ollut. Näitä pystyi tilaamaan ainoastaan 2013.

    Äänestä

  • Beetle on hieman kuin paperiauto, ajoi meidän Corollaa vasten talviliukaalla, Vedet tuli ulos ja kaikkea muuta. Tojotalla ajoin kotiin 40 km ja tein vielä yhden 30 km reissun ennen kuin hakivat korjaamoon.

    mietipäs turvallisuutta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Beetle on hieman kuin paperiauto, ajoi meidän Corollaa vasten talviliukaalla, Vedet tuli ulos ja kaikkea muuta. Tojotalla ajoin kotiin 40 km ja tein vielä yhden 30 km reissun ennen kuin hakivat korjaamoon.

    mietipäs turvallisuutta.

    Se et nokkakolarissa tulee vedet pihalle ei kerro auton turvallisuudesta mitään, syylarin edessä ei ole mitään suojaamassa sitä. Peruuttavan auton peräkoukku ajaa saman asian.
    Beetlen ovet ovat paksuudeltaan jotain ihan muuta kuin Toyotan, painavat hemmetisti, ylämäessä liiankin raskaat vanhemmille ihmisille. Beetlessä on sama alusta kuin mk6 mallin Golffissa ja tuskin ne pellitkään ohkaisempiä ole. Puheet paperista voit unohtaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä kuplasi on taatusti hiljaisemi kuin uusi Corolla, ei epäilystäkään. Ei melu ole kiinni lokasuojien koosta mitenkään.

    Nyt tuli otettua Lahden motarilla db arvoja Samsungin apilla, 128kmh mittarinopeudessa tulos oli n. 70db vanhalla karkealla asfaltilla.

    Äänestä

  • Aurinkokuningas kirjoitti:

    Nyt tuli otettua Lahden motarilla db arvoja Samsungin apilla, 128kmh mittarinopeudessa tulos oli n. 70db vanhalla karkealla asfaltilla.

    Luotettavia melumittauksia kännykällä. Voi jessus sentään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Luotettavia melumittauksia kännykällä. Voi jessus sentään.

    Miksi luulet mun maininneen mittausvälineen? Oisko kenties juuri sen takia, että kaikki tajuavat sen mahdollisen tarkkuuden... puuh

    Äänestä

  • No sitä vaan että aika yhdentekevä mittaus, ei paljon kerro mistään kun virhemarginaali on älytön.

    Äänestä

Beetle on paljon hiljaisempi mitä corolla.. Molemmat kokeiltu.

Äänestä
  • Kaikki henkilöautot ovat paljon hiljaisempia kuin Corolla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikki henkilöautot ovat paljon hiljaisempia kuin Corolla.

    Varsinkin sisältä. Ulkoa taas ruosteettomampia.

    Äänestä

Herää epäilys, että onko tarkoituksella tehty meluisaksi. Jos kestää huonosti kovaa vauhtia, niin ei ajeta sitä niin helposti kun melu melkoinen.
Noita näkee päivittäin moottoritiellä ajamassa alle rajoitusten. Ei ilmeisesti voi yli satasta ajella.

Äänestä
  • Ei korvat kestä ajaa yli satasta. Melu nousee samaa vauhtia kuin nopeus. Jos corollalla ajaisi 140km/h, niin meteli olisi varmasti vähintään 110db karkean tien vaikutus 5db.

    Äänestä

  • Just joo, tota japianalaista suunnittelua, tarkoitettu ruuhkassa köröttelyyn 20 kmh nopeudella

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Just joo, tota japianalaista suunnittelua, tarkoitettu ruuhkassa köröttelyyn 20 kmh nopeudella

    Ja elinkaari suunniteltu n. 5 vuotta ilman jatkuvaa hitsaamista.

    Äänestä

Kohta kukaan ei enää osta toyotan kaltaisia meluisia, ruostuvia idän kippoja. Vaihtohyvitys arvot romahtavat liikkeiden täyttyessä tojon hybrideistä.

Äänestä
  • Kun yli 65-vuotiaat siistyvät manan majoille jää aika pieni markkinaosuus toyolle...

    Äänestä

Niin tai näin, mutta kyllä tuokin Tojota on varmaan todella hyvä ostos. Meillä on osteltu uutena ja käytetty niitä 10-15 vuotta, eka oli Toyota Corona 1967.

Aina on 1 Tojota ollut 2 tai kolmosautona ja aina se on ollut hintansa arvoinen, helppo ja halpa ylläpitää. Ekat viat , niihin harvoihin kun on tullut ovat tuleen yli 10 v iän jälkeen.
Kolme olen aivan ite huoltanut 0 kilometristä alkaen, viimeinen sellaine n oli Toyota Corolla 1,6 farkku 2004 mallinen. 210 000 ajettiin vain öljynvaihdoila, tulppien vaihdoilla ja suodattimien, polttimoiden , renkaiden vaihdoilal.
Viimeiseen katsastukseen vaihdettiin jarrulevyt ja palat.

1Äänestä
  • 15 tkm vuodessa on rajua ajoa.

    Äänestä

  • Tyypillistä Toyotahörhön juttua, Corona 1967 oli hyvä ja jopa 2004 Corolla, mutta mitä sitten. Nyt eletään 2019 ja Corolla on todettu surkeaksi melupesäksi ja Toyotat ruostuviksi ja muutenkin surkeiksi.

    Äänestä

Melua voi vaimentaa kätevästi lastaamalla auto täytteen isoja tyynyjä. Takapenkin ja tanakontti, ne on sitten helppo poistaakin kun tilaa tarvitsee.

Äänestä

Kerrankin hyvä koeajo, jossa oikeaa tietoa tojosta!

Äänestä

On meluinen auto uusi corolla. Itsekin olen ajanut.

Tekniikan Maailmassa corollassa yhtä paljon melua 60km/h vauhdissa, kuin uudessa Citroenissa 120km/h vauhdissa!

Äänestä
  • Melkoinen suunnitteluvirhe

    Äänestä

  • Ei suunnitteluvirhe vaan hallittua halpuutusta ja asiakkaan halveksuntaa.

    Äänestä

  • Citroen lähempänä ns. Premiumia

    Äänestä

  • Toyota tarjoaa lähinnä premium kärsimystä.

    Äänestä

Odottakaas kun vaihdatte nastarenkaat alle

Äänestä
  • Siihen tarvitaan sitten tuplakuulosuojaus.

    Äänestä

  • Joo ensin tulpat korviin ja sitten peltorit päälle

    Äänestä

  • Tosi kovat jätkät työntää vaan hylsyt korviin ennen kuin lähtee ajamaan Toyotalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tosi kovat jätkät työntää vaan hylsyt korviin ennen kuin lähtee ajamaan Toyotalla.

    Tarkoitat varmaan Isis-taistelijoita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tarkoitat varmaan Isis-taistelijoita.

    Ehkä pohjaan ja koteloihin nopeasti kehittyvän ruostekerroksen on tarkoitus vaimentaa ääntä?

    Äänestä

Järkyttävä melu ja vaatimattomat istuimet, eli kärsimystä jokainen ajomatka. Miksi ihminen on tyhmä ja rääkkää itseään autolla joka vielä ruostuu nopeasti ja on ylihintainen laatuunsa nähden?

Äänestä
  • Suomalaisissa elää masokismi vahvana. Elämän tarkoitus on kärsimys, ja jonkin ruostuvan peltilehmän kritiikitön palvonta.

    Äänestä

Brittien luotettavuus tutkimuksessa Tojota on häntäpäässä. Meluisa ja epäluotettavakin siis myös

Äänestä
  • Ei oikein hyvältä kyllä näytä toyotan tilanne. Mitä uudempi niin sen huonompi.

    Äänestä

Corollan tyyppiviat mm.

Corollan ruostesuojaus on puutteellinen.

Ruostevaurioita etuovien alareunoissa, kynnyskoteloissa, keskitolpan alareunassa ja lokasuojien reunoissa. Isotakaluukkuisessa mallissa takaluukun alareuna ruostuu. Tarkasta myös jousien tuet. Tuulilasin ja takalasin reunat saattavat ruostua. Farmarimallin takaluukku ruostuu.

Äänestä
  • Corolla on erittäin pahasti ruostuva auto, jota varsinkin käytettynä saa tutkia tavallista tarkemmin ennen ostopäätöstä. Korin hitsaus saumat ovat myös heikkoja paikkoja.

    Äänestä

  • Corolla ja kaikki muutkin Toyotat. Jenkeissä Toyotan pickupeista ruostui jopa rungot katki.

    Äänestä

  • Se on teroille vaikea pala nieltäväksi edelleen.

    Äänestä

Melukuningas ja ruostekuningas. Sellaista menestystä.

Äänestä

Tojo huijaa aina. Skoda joskus.

Äänestä
  • Skodan huijailut ei tee Toyotasta yhtään parempaa.

    Äänestä

Kilpailu on tässäluokakassa haastavaa.

Äänestä

Kannattaa lastata kontti täyteen huussikuiviketta, vaimentaa melua tehokkaasti.

Äänestä

Miten voi nykyauto olla noin meluinen. Nyt on kuitenkin vuosi 2019 eikä 1979.

Äänestä
  • Halpuutus eli Toyotan ylimitoitettu säästöt pilaa auton.

    Äänestä

Huussikuiviketta peräkoppi täyteen ja koteloihin uretaania niin johan hiljenee..

Äänestä
  • Myös takapenkille hyvä laittaa muutama pussi, jos ei ole ketään kyydissä

    Äänestä

  • Uretaani ei juuri ääntä vaimenna mutta antaa vähän lisätukea ja pienen jatkoajan kun pellit ruostuvat

    Äänestä

Uusimmassa moottorilehdessäkin soimasivat ankarasti sedan korollan meluisuutta

Äänestä

Tässä ketjussa näette elämäni tarkoituksen.

Äänestä

Tojota kehittää siviiliautoja ralliautoista saatavilla kokemuksilla ja ilmeisesti sisämelussa on jo päästy hyvinkin lähelle

Äänestä
  • Ralliautoissa pitää pitää kypärää päässä, suojaa melulta ja antaa turvaa peltien pettäessä. Kannattaa käyttää myös uudessa korollassa.

    Äänestä

  • ...ja kun opit lukemaan, huomaat että tuossa tarkoitetaan nimenomaan ladattavia hybridejä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ...ja kun opit lukemaan, huomaat että tuossa tarkoitetaan nimenomaan ladattavia hybridejä.

    Kun opit lukemaan niin toyota mikä toyota. Kallis ostaa ja ylläpitää. Melua ja ruostetta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ...ja kun opit lukemaan, huomaat että tuossa tarkoitetaan nimenomaan ladattavia hybridejä.

    Tarkoitatko sitä kalliimpaa Priusta, ymmärrän. Eihän sitä kukaan edes osta.

    Äänestä

Kävin kokeilemassa corollaa 18" renkailla varustettuna. Hiljaisin ajamani auto ikinä. Kaikilla nopeuksilla.

Äänestä
  • Ajokokemuksesi ilmeisesti peräisin vain takaveto ladasta. Tai kuululaite oli pois päältä.

    Äänestä

  • En ole kokenut ladaa vielä, ehkä joskus. Nyt ei autoa käytössä tällä hetkellä kun volkswagenilla mennään.. koitan toistaiseksi ajaa polkupyörällä mahdollisimman paljon kunnes löydän sopivan auton.

    Äänestä

  • Eikö olla kovin raskasta olla Toyotauskovainen kun joutuu uimaan päivittäin vastavirtaan ja yrittää kääntää faktat päinvastaisiksi ja aina lopuksi tulee kuitenkin turpiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö olla kovin raskasta olla Toyotauskovainen kun joutuu uimaan päivittäin vastavirtaan ja yrittää kääntää faktat päinvastaisiksi ja aina lopuksi tulee kuitenkin turpiin.

    Eikö olla kovin raskasta olla vaguskovainen kun joutuu uimaan päivittäin vastavirtaan ja yrittää kääntää faktat päinvastaisiksi ja aina lopuksi tulee kuitenkin turpiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö olla kovin raskasta olla vaguskovainen kun joutuu uimaan päivittäin vastavirtaan ja yrittää kääntää faktat päinvastaisiksi ja aina lopuksi tulee kuitenkin turpiin.

    Onko Corollan 85 dB oikeasti vain 58 dB?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko Corollan 85 dB oikeasti vain 58 dB?

    Ei, oli se 85dB oikein mitattu.. 120km/h vauhdissa kaikki ikkunat auki..

    Äänestä

  • Niin siis kuulostaa kuin kaikki ikkunat olis auki vaikka ovat kiinni.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin siis kuulostaa kuin kaikki ikkunat olis auki vaikka ovat kiinni.

    Juu siis skodalla nuin päin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juu siis skodalla nuin päin

    Ja golfissa

    Äänestä

  • Asia on nyt näin että on aivan turha katsella toijotaa tai volkkareita. Sen sijaan katseet kannattaa siirtää korealaisleiriin.. Hyundai on oikeasti laadukas kulkine.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Asia on nyt näin että on aivan turha katsella toijotaa tai volkkareita. Sen sijaan katseet kannattaa siirtää korealaisleiriin.. Hyundai on oikeasti laadukas kulkine.

    Sehän on mitattu fakta, että uusi korolla on moottoritienopeuksissa yksi kaikkien aikojen meluisimpia autoja. Samanlaista mittaustulosten ei löydy volksusta tai skodasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sehän on mitattu fakta, että uusi korolla on moottoritienopeuksissa yksi kaikkien aikojen meluisimpia autoja. Samanlaista mittaustulosten ei löydy volksusta tai skodasta.

    Onko tämä uusi korolla joku uusi skoda eli vanha volkkari?

    Äänestä

Järkyttävää huomata se totuus, kun muut parantavat laatuaan ja äänieritystään, niin Toyotan linja on juuri se väärä, eli alapäin kaikessa laatuun liittyvässä.
Ilmeisesti halpishybridin valmistus ja suunnittelu on vienyt liikaa käpyjä ja myös tuon huippu upean Mirain (hihii) viritelmän joka ei oikein myy ja unohtuu kohta kokonaan.
Nyt on pakko tehdä todella surkeaa ja halpuutettu kuraa, ettei tule noutaja ja kaada firmaa.

Äänestä

Omista kokemuksistani: tiedän, että ketju on Corollasta, mutta silti:

Itse omistin Toyota RAV4:n ja sen jälkeen vuosien varrella 3 muuta citymaasturia lähes päivittäisessä ajossa, Honda CR-V, Mitsubishi Outlander ja viimeiseksi Skoda Karoq. Varsinkin viimeisin oli pettymys. Oli pakko palata takaisin Toyotaan, koska se on vaan yksinkertaisesti paras ajaa, ja vähävikaisin. Nyt taas olen onnellinen lähes uuden RAV4:n omistaja.

Äänestä

Kahta en vaihda Tojotaa ja sisämelua

Äänestä

Muaki ottaa vähän päähän tuo 2348 kpl.

Äänestä

Mutta eihän kauhea melu haittaa kun kuulo on mennyt.

Äänestä
  • Minne se on mennyt?

    Äänestä

  • Anonyymi00253 kirjoitti:

    Minne se on mennyt?

    Kääkillä on korvat täynnä karvaa.

    Äänestä

Halvalla tehtyy kiinan pelti johtaa ääntä oikea hinta max 8900 eur Gorola vaarallista kaasu jää päälle huollossa uretaanii peräkontiin karhunvillaa

Äänestä

Onpas meluisa.

Äänestä

Saa nauraa noille dieseliltä kuullostaville bensakoneille.
Kyllä se Toyota vaa osaa tehdä pa*kaa.

Äänestä

On taas aika laittaa kuulosuojaimet päähän, kun lähtee kauppareissulle.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Taloustaito - lehden koeajossa uusi Corolla floppaa taas pahemman kerran. Corollasta mitattiin käsittämättömän suuria meluarvoja henkilöautoksi. Hätyyttelee jo vanhoja ruohonleikkureita.

Tässä otteita testistä, alkuun yleistä asiaa toyotasta:
"Viime maaliskuun lopulla Helsingin Sanomat uutisoi, että Toyota on eläkeläisten suosikki, koska viime vuonna liki puolet uusista Corolloista myytiin yli 65-vuotiaille ja Toyota on selvästi suosituin automerkki vanhemman väen keskuudessa."

" Kun Corollasta edellisen kerran lanseerattiin uusi malli vuonna 2013, se tuntui aika väsähtäneeltä autolta: ahtamattomia moottoreita piti kierrättää korkealle, että auton sai jotenkin kiihtymään.
Ahtamattoman 1,6-litraisen moottorin alavääntö oli vaatimaton ja ääni korkeilla kierroksilla karkea, joten arat kuljettajat olivat Corollalla varmasti tien tukkona. Ohjaus oli keskialueella epätarkka ja jousitus teki pintakovuudestaan huolimatta autosta epävakaan."


Sitten päästään itse autoon:
" Joiltain osin muotoilu on saanut Corollassakin yliotteen käytännöllisyydestä."

" Suorilla valtateillä ja etenkin moottoritievauhdissa Corollan kulkua voi joutua hieman korjailemaan koko ajan. "

" Moottoritievauhdissa Corollan kyyti on usein aika täristävää."

" Tavanomaista voimantunnetta Corollan moottorissa ei ole, se hukkuu portaattoman e-CVT-vaihteiston kuminauhamaiseen tuntuun."

Sitten asiaa hirvittävästä melusta:
" Toyota kuulosti sen verran meluisalta, että oli mielenkiintoista katsoa, paljonko sen sisällä oli desibelejä. Kehä ykkösellä sisämelu vaihteli 75–81 dB:n välillä. Hämeenlinnan moottoritiellä 120 km/t vauhdissa melu nousi 80–85 dB:n tasolle, ja se oli yhdistelmä rengasmelua ja melkoista tuulenhuminaa.
Huonosta äärieristyksestä kuitenkin kielii se, että jos takapyörien pyöräkoteloihin sinkosi tienpinnasta kiviä niin ratin takana heräsi kysymys, onko ikkuna auki tai jompikumpi takaovista huonosti kiinni"

"koeajon perusteella rahalle ei oikein saa vastinetta, sillä 40 000 euron autoksi Corolla on aika karu kulkuväline. Siinä on tiukka jousitus, joka 40-sarjan renkailla täristää karkeilla pinnoilla, vaatimattomat istuimet ja runsaasti melua."

Loppu arvioissa seuraavaa:
" Maahantuojan tavoitteeseen nostaa Corolla Suomen myydyimmäksi autoksi on vaikea uskoa, sillä Toyotan tilankäyttö ja muunneltavuus eivät vertoja katumaastureille tai Škoda Octavian tapaisille tilaville sedan- ja farmarimalleille."

PLUSSAT
Jouhea ja taloudellinen
Selkeät hallintalaitteet
Vaivaton taajama-ajossa

MIINUKSET
- Melu valtatieajossa
- Ahdas tavaratila
- Vaatimattomat istuimet

https://www.taloustaito.fi/vapaalla/toyota-corolla-ajaa-muotoilu-edella/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu