suvisoitto

Sysmän suvisoitto liian korkeatasoista ei ole ilmeisesti tarkoitettukaan tavalliselle kansalle ja sitten ökyporukka menee tilaisuuksiin vapaalipuilla ja syövät ilmaiseksi ravintoloissa minkähänlainen loppulasku tulee kunnan maksettavaksi olis kiva tietää sekin !
3595
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

ja lisää hömppää tulossa niin kuin kirjakyläpäivät ja kirjojen yö viellä uotinpäivät uotinpäivätkin voi lopettaa ainoastaan uotin markkinat vois jättää muuta ei tarvita pääsee kuntakin halvemmalla !

Äänestä
  • Mummielestä sahtisaluuna pitäis olla vähintään kerran kuukauvessa, siellä moovvaan.

    Äänestä

Noin 30 000 euroa.

Äänestä
  • Eikös tälläisien kemujen pitäisi pyöriä omillaan eihän ne kunnalle kuulu mitenkään se julkisuus mikä näistä tulee on aika pienen piirin pippaloita ja suurin osa lienee kunnan mökkiläisiä suvisoittoja on muuallakin ei ainoastaan sysmässä ei näihin kannata kunnan rahoja tuhlata maksakoot jokainen lippunsa itse näin sen pitäisi mennä ja vip. liput pois kokonaan ei kunnan piikkiin !

    Äänestä

Pienen eliitin kekkulointia on koko suvisoitto, joka lopulta kustannetaan kunnan rahoilla siis kansa maksaa ja eliitti juhlii. Joutas loppettaa koko hulluus

Äänestä
  • Näinhän se menee tälläisten kemujen tuoma julkisuus ei paljon näy missään eikä tuota kunnalle mitään kuin eli Einari Järvisen sanoin persnettoa kuntalaisten maksettavaksi !

    Äänestä

  • Samaa jatkumoa, Suvi Soitto, Pinxin mäki, Kirjakyläpäivät, ym. Kitkiönjoki& Järvinen nuolee kaikkien perseet putipuhtaaksi ja järjestää edm. juttuja kuhan vain ollut jotain jossain ja pääsee piireihin. Valta sysmäläiliselle ja lopetetaan muualta tulleiden eläköityneiden herranappuloiden kumaretelu ja rahan tuhlaus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samaa jatkumoa, Suvi Soitto, Pinxin mäki, Kirjakyläpäivät, ym. Kitkiönjoki& Järvinen nuolee kaikkien perseet putipuhtaaksi ja järjestää edm. juttuja kuhan vain ollut jotain jossain ja pääsee piireihin. Valta sysmäläiliselle ja lopetetaan muualta tulleiden eläköityneiden herranappuloiden kumaretelu ja rahan tuhlaus.

    Ai Järvinen ja Kitkiöjokiko sun mielestäs ovat Suvisoiton tänne organisoineet? Huomaa kyllä millä terassilla humppaa on kuunneltu ja mietteitä synnytelty.

    Äänestä

  • Nää herrojen pippalot kuitenkin tavallinen kansa maksaa eikä ole edes sitä humppaa tarjolla !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samaa jatkumoa, Suvi Soitto, Pinxin mäki, Kirjakyläpäivät, ym. Kitkiönjoki& Järvinen nuolee kaikkien perseet putipuhtaaksi ja järjestää edm. juttuja kuhan vain ollut jotain jossain ja pääsee piireihin. Valta sysmäläiliselle ja lopetetaan muualta tulleiden eläköityneiden herranappuloiden kumaretelu ja rahan tuhlaus.

    Ja tähän kun lisätään E kuntalaisuus ja E sport lukio niin hyvin pyyhkii ja sysmä on maailman kartalla !

    Äänestä

On hienoa, että kunta satsaa kaikkeen tämmöiseen sivistyneiden ihmisten toimintaan, sillä sieltä tulee meille paljon hyvätuloisia kesäasukkaita, jotka omalta osaltaan myös rahoittavat meidän joka tapauksessa maksamien sosiaalipummien aiheuttamia kuluja.

Äänestä
  • Tää hienosto voisi itse osallistua myös kustannuksiin kun on kerran sitä pätäkkätä ja vielä ilmaislippuja näille jaetaan !

    Äänestä

Sysmän Suvisoitto. Sahtia ja hanurinsoittoa.

1Äänestä
  • Justaansa juu, sahtia ja hanurinsoittoa, kostein soinnuin. Ja akalle housupyykkiä, sitähän se on poikain arki.

    Äänestä

  • Mutta kyllä me kunnan asukkaat loppujen lopuksi nämäkin bileet maksetaan jollain tapaa näin se menee Ps. ja voitais sitä järjestää myös viikonlopun sahtifestarit ja sitä hanurin soittoa niin olis rupusakillekkin jotain juhlimisen aihetta !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta kyllä me kunnan asukkaat loppujen lopuksi nämäkin bileet maksetaan jollain tapaa näin se menee Ps. ja voitais sitä järjestää myös viikonlopun sahtifestarit ja sitä hanurin soittoa niin olis rupusakillekkin jotain juhlimisen aihetta !

    Minun veroillani ei pitkää pätkää aurata mutta kesätapahtumissa annan talkoopanokseni iloisin mielin. Ei nämä ole kunnalta eikä kuntalaisilta pois päin vastoin iloa sinullekin urpo

    Äänestä

Mitähän se suvisoiton oikea tuotto oikein on kun lasketaan kunnan tuet pois taitaa jäädä miinukselle ja pahasti ?

Äänestä

Kyllä näiden tapahtumien tuomalla väkimäärällä aika moni sysmäläinen yritys tienaa talven leipärahoja, että hyvä että tapahtuu, tulee verotuloa ja työpaikkoja ym. Kaikkien tapahtumien aikaan on kylällä niin paljon vilinää, että tarvittaisi keväälle ja syksyllekin näitä tapahtumia lisää. Ja yhdistykset näitä järjestää, eikä kunta, vaikka taitaa se kunta avustaa, ja hyvä niin.

Äänestä

Taas ollaan tulossa kunnan kukkarolle ja ruinataan avustuksia kunnalta eikös sen pitänyt pyöriä omillaan säästöä syntyy kun lopettaa koko suvisoiton ja jos jatketaan niin ökyporukalle lipun hinta tuplana ja vip liput pois ja sama kirjakylä päivät joutaa lopettaa eihän niistäkään tule kuin takkiin ja tuotto olematon eihän täällä ole kirjakauppaakaan että yhtä tyhjän kanssa!

Äänestä
  • Osallistu joskus sinäkin johonkin ehkä löydät ilon elämmääsi etkä vain hauku kaikkea iloa sinulle

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Osallistu joskus sinäkin johonkin ehkä löydät ilon elämmääsi etkä vain hauku kaikkea iloa sinulle

    Joo mutta jos talous alkaa olla tiukalla niin rahoille löytyy varmaan tärkeämpiäkin reikiä kuin joku suvisoitto ja kirjakyläpäivät niinkuin jo totesin että vip liput pois eihän sen pitänyt hyväntekeväsyyttä olla ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo mutta jos talous alkaa olla tiukalla niin rahoille löytyy varmaan tärkeämpiäkin reikiä kuin joku suvisoitto ja kirjakyläpäivät niinkuin jo totesin että vip liput pois eihän sen pitänyt hyväntekeväsyyttä olla ?

    Edustusmenoja on joka kunnalla. Kirjakyläpäivät ei saa pennin latia kunnalta. On muuten maksuton tapahtuma että tervetuloa sinullekin vaikka nuuka oletkin. Enemmän se kunta hassaa rahaa semmosiin mitä ei tiedetäkkään konsultteihin ja sysmä rahoihin, Ne elinvoima keksinnöt ei ole mistään kotoisin. Usko jo että kesätapahtumat tuovat niin paljon eloa kylän kaikkiin yrityksiin että nimen omaan kunnan tulisi niitä tukea. Ne jotka haukkuu kesätapahtumia eivät ymmärrä yhtään mitään mistään. Todellista elinvoimaa on elävä ja ihmisiä täynnä oleva kylänraitti kesällä. Se pistää kassakoneet kilisemään yrityksissä ja ihmiset viihtyvät. ja nimen omaan tulevat kesätapahtumien aikaan Sysmään. Kannattaa osallistua tapahtumiin niin sitten ei ole ulkopuolinen olo ja valita vaan kaikesta.

    Joo sahtia ja sahtisaluuna sekä uotin markkinat jotka kokoaa kansaa janiistäkin rahat menee ulkopuolisten taskuun samoin hullu lauantain tuotto koska ei siellä viimekeväänäkään sysmäläisiä kauppiaita näkynyt muutakuin koskisen jussi että sillein . Se alkuperäinen tarkoitus on näköjään unohtunut !

    mitä ihmettä jos noin on virtaa niin osallistu toki tapahtumiin, myy, juonna, edusta ja nauti vaikka sitä sahtia ja tule onnelliseksi. niin kauan kuin kykenet

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    mitä ihmettä jos noin on virtaa niin osallistu toki tapahtumiin, myy, juonna, edusta ja nauti vaikka sitä sahtia ja tule onnelliseksi. niin kauan kuin kykenet

    Kyllä joutaa lopettaa jonnin joutavat pippalot ei moinen hömmppä ole enää mistään kotoisin ei sysmän talous tälläisillä touhuilla nouse ei kultuuri ketään elätä !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo sahtia ja sahtisaluuna sekä uotin markkinat jotka kokoaa kansaa janiistäkin rahat menee ulkopuolisten taskuun samoin hullu lauantain tuotto koska ei siellä viimekeväänäkään sysmäläisiä kauppiaita näkynyt muutakuin koskisen jussi että sillein . Se alkuperäinen tarkoitus on näköjään unohtunut !

    No ei kai sysmäläinen toripaikasta maksa kun ei muutenkaan?

    Äänestä

Tuota Suvisoittoa olen minäkin vuosia ihmetellyt ja varsinkin uutisointia Suvisoitosta, kun olen melkoisen monessa niistä "tavallisen pulliaisen" konsertissa vuosien varrella käynnyt, että mikä ihme, ettei niistä uutisoida, vaikka on paikat myyty aina täyteen. Tuskin on muut tilaisuudet niin täyteen myyty, kun sitten laskee ilmoitettuja kävijämääriä kokonaisuudessaan, ne meidän rahvaan konsertit on vetäneet salit täyteen.
En sillä, ettenkö tykkää muistakin konserteista, käyn ulkomailla jopa oopperassa ja jazzia kuuntelemassa, urkumusiikista puhumattakaan, mutta on mielestäni melkoista aliarviointia niiden artistien konserteista, jotka vetää Suvisoiton salit täyteen.
On ollut hienoa olla Suvisoiton konserteissa kuuntelemassa vaikkapa Werner Brossin esityksiä kahtenakin kesänä ja Krouvin lavalla mm. J. Karjalainen tai Vesa-Matti Loiri tai Juha Tapio, hienot konsertit! Vintturissakin Kaija Kärkinen ja Ile Kallio, aivan mahtava konsertti!!!!
Viime kesänä en ollut missään Suvisoiton konsertissa, ei yksinkertaisesti natsannut se tarjonta minulle!

Äänestä

Taas menee kunnan rahat kuin kankkulan kaivoon ja herrain persiiseen sillä 2975 e olis korjannut jo kunnan asuntoja niin tulisi edes vuokralaisia ja veronmaksajia tämä suvisoiton hömppä ei tuota mitään sysmäkin yrittää olla isompi kuin oikeesti on !

Äänestä
  • Olispa talvellakin talvisoitto kun tarvis kulttuuria kävis hyvin pimeää syksyä ilahduttamaan

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olispa talvellakin talvisoitto kun tarvis kulttuuria kävis hyvin pimeää syksyä ilahduttamaan

    Kunnan uutisointi on tosi heikkoa sysmässä luullaan että kaikki käyttää nettiä täällä on vielä yli puolet ainakin joilla ei ole nettiä täi älypuhelinta että pitäis ottaa huomioon monelle tieto tulee lehden välityksellä mutta kun sieltäkään ei saa mitään tietoa kunnan asioista että onko tälläinen tiedonvälitys kiellettyä vai onko taas rahasta kiini vai henkilöistä !

    Äänestä

  • Niissä kunnan vuokrataloissa asuvista ei kyllä kukaan maksa veroa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niissä kunnan vuokrataloissa asuvista ei kyllä kukaan maksa veroa

    No ei kyllä täällä suvisoitollakaan eletä ja edelleen vip liput pois ja ökyporukalle 3 kertainen lipun hinta niin johan alkaa kannattamaan ja jos kaikki pitää ilmaiseksi saada ei ihme jos persnettoa tulee !

    Äänestä

Nyt sysmäläiset pää takasin sinne pyllyy ja verhot kii. Ei kannata muuta tehä kun odottaa maailmanloppua, se tulee sysmäänkin.

Äänestä

Muuttakaa kitisijät Heinolaan. Siellä on vastaanottokeskus jo valmiina. Me loput pääsemme helpommalla. Ei tarvihe kuunnella kitinöitä eikä maksaa pummien kaljakuluja verorahoista.

Äänestä

Taas ensikesän suvisoitto ihan sieltä syvältä siis täysin hömppää mutta kuntahan sen maksaa ja kuntalaiset kun elliitti juhlii !

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Sysmän suvisoitto liian korkeatasoista ei ole ilmeisesti tarkoitettukaan tavalliselle kansalle ja sitten ökyporukka menee tilaisuuksiin vapaalipuilla ja syövät ilmaiseksi ravintoloissa minkähänlainen loppulasku tulee kunnan maksettavaksi olis kiva tietää sekin !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu