Nihkeä tunnelma

Miks täällä on niin nihkeän nahkea tunnelma. Ollut jo monta päivää.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Teillä kotonako?
Keksi jotain kivaa ja piristävää tekemistä.

1Äänestä

Viestejä on tullut tosiaan vähän, se on totta.

Äänestä

Heinäkuu, koko Suomi kiinni.Eläkeläisillä olisi aikaa.

Äänestä

Kesällä harrastetaan monenlaista, jopa ranneliikettä ylös alas.

Äänestä

Se on nyt loma!

Äänestä

Kuuskymppisissä on vainaita paljon, ei ne tule haudan takaa kertomaan, että sorri vaan, olen poistunut saiteilta.
Itse olen jättänyt testamenttiin varauksen, että suku tai tutut kävisi täällä lohkomassa leukavia anonyymi nimmarillani.
Juu ja nämä seisovat matalapaineet tekee oloa nihkeäksi. Ihan kuin olisi ukkosta anusta myöten.

Äänestä
  • Hiostavan nihkeä päivä oli eilen Savossa, eikä virkistävää sadetta saatu vieläkään.

    Jossain kaukana ukkosti ja vaimeaa jyminää kuului tännekin saakka. Pieni sadepilvi kulki ylitse ja antoi muutaman pisaran vettä, muttei siitä luonto juurikaan hyötynyt.

    En ole kuullut kenenkään palstalaisen siirtyneen yläkerran "someen", joten ei ole aihetta nostaa lippua puolisalkoon.

    Heinäkuussa ihmiset lomailevat, tapaavat ystäviään ja sukulaisiaan, joten se lienee syy hiljaisuuteen palstalla.

    Eiköhän meno virkisty syksymmällä.

    Nautitaan nyt kesästä kukin tavallamme!

    kylmätotuus

    1Äänestä

  • Heinäkuussa. Lomaillaan. Juu, työväestö, ja elokuussa eurooppalaiset.
    Liekö se perinne eläkeläisilläkin, 11 kk eläkkeellä (ja palstoilla), heinäkuussa virallisella lomalla?

    Äänestä

Kyllä tämä korkea ikä jo rauhottaa liikaakin. Puhutaanko tulevaisuudesta vai loppuelämästä

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Miks täällä on niin nihkeän nahkea tunnelma. Ollut jo monta päivää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu