Toipumisen eri vaiheet

Minulla ei ole juuri samanlaisia tunnetiloja mutta voin kertoa että minullekin käy niin mikä on todella turhauttavaa, että kun olen edistynyt, niin yhtäkkiä aivoissa pläjähtääkin taas vanhoja olotilioja päälle. Ja sit tuntuu, että taas ollaan lähtöpisteessä ja pitää uudestaan edistyä minkä edistyi jo. Se on aina hirvee pettymys,

"poiuytghj"

"En vaan valitettavasti enää jaksaisi näitä näin voimakkaita tunteita. Ne vievät kaiken energian ja ilon. "

Niin pitäisi opetella hallitsemaan ajatuksiaan, sieltä ne tunteet tulevat. Suunnata ajatuksensa johonkin muuhun, kuin siihen narsistiin ja kaikkii kurjiin asioihin.

Muuta ajatuksesi muutat elämäsi, on Louise L. Hay, n kirjoittama kirja , jonka esittely tekstissä lukee mm.

"Oletko tullut ajatelleeksi, että jokainen ajatuksesi ja asenteesi muovaa elämäsi kokemukset ja että se mitä tällä hetkellä haudot mielessäsi, luo tulevaisuutesi.

Entä oletko tullut ajatelleeksi sitä, että voit itse valita vain sellaisia ajatuksia, jotka muuttavat elämääsi eheämpään suuntaan?"

https://www.eranova.fi/product/1411/muuta-ajatuksesi-muutat-elamasi

Tää voi vaikuttaa vähän kliseseltä, en itsekään pidä liiallisesta ajattele positiivisesti hömpötyksestä, mutta totta se , että ajatuksemme luovat tunteemme ja voimme hallita ajatuksiamme ja sitä kautta tunteitamme.

Itsellä aina työ on ollut parasta terapiaa, se vie niin mennessään, että muut huolet hetkeksi unohtuu.

💡Minusta voi sanoa että olen jo kauvan sitten jättänyt taakseni ainakin yhden narsistin. Toki muistan omat vaiheeni ja olen tahtonut säilyttää kaiken aktiivisessa mustissani.
Jos käytän samaa kielikuvaa kun ap ja toinen kirjoittaja, niin mitä tulee lähtöruutuun.
Jäin tarkoituksella lähtöruutuun enkä edes yrittänyt siitä pois. Pikkuhiljaa lähtöruutuni laajeni. Mutta lähtöruudussani koin ikävää, kuvittelin rakastaneeni, koin pettymystä ja mieltä repiviä tunteita. Käsitin että en voi lähteä eteenpäin tuollaisen kuorman kanssa.
Kävin parinkin terapeutin luona ja tapailin narsistia. Lähtöruudussani myöskin harrastin kovasti, kehityin vanhoissa harrastuksissani eteenpäin ja jopa opiskelin. Vaihdoin työpaikkaa ja yleensäkin etenin.
Deittailin ja vaikka en suhteissa edennytkään niin tapasin uusia ihmisiä joita jälkeenpäin muistan lämmöllä ja vietimme kuitenkin hyviä päiviä tehden kunkin kanssa jotain mielekästä tapaamisillamme. Jonkunkin kanssa puhuimme jälkeenpäin vielä puhelimessa pitkiä puheluja useaan keraan. Mitään pahaa sanottavaa minulla ei ole heistä kenestäkään mutta en vain ollut valmis suhteeseen heidän kanssaan. Minulla on myös monta naispuolista ystävää ja sukua joiden kanssa ollaan pidetty yhteyttä.
Että paljon on mahtunut lähtöruutuun. Lähtöruutujakin on erilaisia.
Sen voin sanoa itsestäni, että lähtöruutuni valjastaminen tuohon kaikkeen on toki kysynyt tahdonvoimaa opiskelua ja työpaikkojen vaihtamista lukuunottamatta, koska ne olisin tehnyt muutenkin. Mutta siis se kaikki muu on vaatinut paljon aktiivisuutta itseltä. Siinä kohtaa on täytynyt katsoa sinne peiliin ja kysyä itseltä mitä siellä on tahtonut nähdä. Vastauksesta riippuen on sitten tullut lähdettyä toimintaan.

Tottakai parisuhteen päättyminen on aina surullinen asia, varsinkin kun on ollut rakkautta ja suhde on kestänyt pitkään.

Päivän ohje:🆓
Katso peiliin. Kysy itseltäsi mitä siellä tahtoisit nähdä. Vastauksesta riippuen lähde kehittämään tilannetta siihen suuntaan että jonain päivänä näet sieltä peilistä sen mitä siellä haluat nähdä kun sinne kurkkaat.

Siihen voi luottaa, että kun lähtee tosissaan elämään kohti tulevaisuutta, niin lähtöruutu jää jonain päivänä taakse. Narsisti on niin mitätön että ei sellainen pysty pidättelemään ketään elävää ihmistä lähtöruudussa. Ihminen on kuin lentokone kun ihminen pääsee narsistin otteesta irti niin lähtöruutu on ennenpitkää vain yksi pieni ruutu tässä maailmassa joka ehkä likenee sateessa pikkuihiljaa näkymättömäksi ja katoaa. Sitä paikkaakaan ei enää edes löydä missä se oli.

"Jos kokee että narsisti on rakastanut "minua", niin joko kyseessä ei ole narsisti tai sitten kannattaa kohdistaa omat ajatuksensa siihen että narsisti ei rakasta, ainostaan jäljittelee rakkautta."

Ymmärrän hyvin, että narsisti ei rakastanut minua. Minä vain luulin sitä rakkaudeksi. Minä kuitenkin rakastin häntä ihan aidosti, varsinkin alkuvuosina. Sen kaiken raastavan saastan jälkeen omakin rakkauteni hiipui ja jäljelle jäi vain riippuvuus ja voimattomuus pistää tarinalle lopullinen piste. Nyt se kuitenkin on tehty ja olen siitä kiitollinen. Ei ole enää mitään keinoa millä hän pystyisi suostuttelemaan mut takaisin siihen helvettiin. Tämä on asia, mistä olen täysin varma. Sekin on jo jotain.

Osa tuntemastani raivosta ja muista tunteista liittyy myös omaa itseeni. Miksi lopettanut suhdetta jo paljon aikaisemmin, niin vanhingot olisivat jääneet vähäisemmiksi tai ainakin niistä olisi ollut helpompi jatkaa elämää eteenpäin. Kukaan mut vähänkään tuntema ihminen ei kutsuisi mua heikoksi tai pikkuasioiden märehtijäksi tms. Pikemminkin toisinpäin. Mulla on ollut munaa tehdä asioita, joita useimmat ei uskalla. Mutta tänäpäivänä tilanne on toinen. Vaikka multa löytyy edelleen rohkeutta, niin samalla myös ihan hirveä määrä pienuutta, heikkoutta ja energian ja tekemisen väärin kanavointia. En näe selkeää tavoitetta mihin pyrkiä ja, jos hetkittäin näenkin, niin lannistun pienistä vastoiskäymisistä ja niitä vastoinkäymisiä on todella tullut ja paljon. Muitakin kuin vain niitä pieniä.

Olen katsonut peiliin vaikka kuinka monta kertaa. En vain näe itseäni selkeästi ja kuule sisäistä ääntäni, mihin suuntaa nyt pitäisi lähteä ja mitä tavoitetta kurkoitella. En siis ole jäänyt tuleen makaamaan. Yritän tehdä asioita toipumiseni eteen sekä iloita elämästä, vaikka hetki ja asia olisi miten pieni. Välillä vain tuntuu, kun olisin raivoisasti myrskyävällä merellä kaaranalautan ja lusikan kanssa. Ihan sama kuinka paljon lusikalla melon, niin tuuli vie ja meri kuljettaa minne haluaa ja kaikki energia menee hengissä pysymiseen. Koska en ole ollut tällainen persoona aikaisemmin, niin en myöskään osaa oikein olla itseni kanssa nyt. Ehkä juuri tästä syystä peilistä katsoo vähän vieras ihminen, jonka kasvot ja ääni muistuttavat minua, mutta eivät tunnu omilta kuitenkaan. Olen hyvin kärsimätön saamaan oman itseni takaisin ja toisaalta on vaikea hyväksyä, että aikaa palaa hukkaan näissä tunnetiloissa ja menneiden asioiden miettimisessä, kun niille ei tässä vaiheessa mitään voi.

Deittailu olisi muuten varmaan hyvä idea, mutta en koe olevani siihen vielä valmis. Minulla ei ole voimia kohdata mahdollisia pettymyksiä ja toisaalta en vielä tässä vaiheessa lähtisi kenenkään kanssa puhtaalta pöydältä vaan näistä vanhoista arvistani käsin. Onnistumismahdollisuudet siis lähestyvät vääjäämättä nollaa. Kyllä sen deittailun aika vielä tulee ja toki kaipaan ihanaa miestä rinnalleni, mutta kaikki ajallaan.