Paluu Karhun luolaan

Anonyymi

Rajut puuhat jatkuvat.

Bear-mies Nallen luolassa oli jälleen hänen lisäkseen kolme muutakin partaveikkoa - lihavaa peikkoa, jotka tunsivat toisensa nimillä Pitkänen, Kapteeni - ja Honkanen. Tämä Honkanen otti asiakseen pestä minut, saunan kautta totta kai, "siellä peseksitään", hän sanoi. Tunki monenmoista putkea ja letkua pyrstööni, pesi minua myös "sormea käyttäen", kuten myös oli sanonut tekevänsä, ja harjasi karkealla harjalla, kun muka haisin niin pahasti.

Nämä Nallen myös tällä kertaa luolaansa kutsumat miehet - enemmittä puheitta - raiskasivat minut. Ensimmäisenä Nalle itse, määräsi minut kontalleni punkkaan, sitoi kädet ja jalat, ja suuhuni renkaan, jonka läpi saattoi työntää peniksen minun voimatta vastustella. Niin hän sitten työnteli, ensin suuhun, sitten pyllyyn, ja sieltä taas suuhun mielensä mukaan. Olin täysin hänen kullinsa armoilla.

Nallen karhu-kaveri Pitkänen pani minua edestä ja takaa erilaisissa asennoissa, mutta ei tehnyt mitään varsinaista väkivaltaa.
Kapteeniksi kutsuttu mies ei hänkään tosin kahlinnut tai ruoskinut minua vaikka käsitteli muuten hyvin kovakouraisesti.

Honkasen niminen mies puolestaan ei kahletta ja ruoskaa säästellyt. Pelottavan iso ukko, sinisissä farkuissa ja nahkaliivissä, talutti minut ulos Karhun luolalta, minä olin alasti. Nallen luola on hyvin syrjäisellä seudulla, lievästi sanottuna. Mutta jos sittenkin jokin turistiryhmä vaeltaisi paikalle silloin, kun Honkasen-homo sitoi minut kahden koivuriu'un väliin, ja 'unohti' siihen pitkäksi aikaa, tai silloin, kun hän palasi mukanaan Nallen poronkäpäläkahvainen ruoska, ja kun se alkoi laulaa. Vaikerrukseni jatkui pitkään selkäsaunan jälkeenkin, kun mies vapautti minut viedäkseen takaisin sisälle.

Kämpän lattialle oli ilmestynyt nahkapäällysteinen hökötys, joka muistutti voimistelusalien hyppypukkia. Siihen minut kahlehdittiin rautoihin ja nahkaan, ketjuilla ja remmeillä sidottuna makaamaan pää alhaalla ja perse pystyssä. Mitähän nyt? Aloin ihmetellä. "No nussikaa mua, ja päästäkää irti!" huudahdin. Honkanen sanoi, että hän aikoisi lävistellä minua neuloilla. Protestoin, kunnes Nalle murisi hiljaa, että "pää kiinni nyt." En valittanut, vain hiukan irvistin, puhkuin ja puhisin kun neulat alkoivat lävistellä pyllynposkia. Honkasen neulat olivat hyvin ohuita, mutta nipistivät kipeästi.

Kun Honkanen vei minut punkkkaan ja sitoi minut siihen vatsalleni makaamaan, toivoin, että hän tyytyisi vain raiskaamaan minut ja jättäisi sitten vihdoin rauhaan, mutta hänpä jatkoi kiduttamistani. Työnsi kaikenmaailman perverssejä seksileluja perseeseeni. Pitkänen tuli mukaan sen verran, että taikoi jostain tahnan, jota kutsui kotijuustoksi, antoi sen Honkaselle, ja tämä pakotti minut nielemään kaiken. "Tämän mä kostan", sain sanotuksi. Honkanen kohotti päätään ja kysyi "mitä?!" - "Ei mitään", sanoin.
Sitten kun oli saanut kyllikseen kiusaamisestani, hän käänsi minut selälleni ja taivutti jalat taaksepäin niin, että olin kuin väännettynä kaksinkerroin. Pitäen toisella kädellä minua siinä asennossa hän toisella sovitteli mulkkuaan. Onneksi ei sattunut, kun hän änki sen sisälleni yhdellä väkivaltaisella työnnöllä. "Tiukka tavara... Tekee niin hyvää..." sanoi Honkanen puuskuttaen päälläni. "Nauti... nauti... mä luulin, että sä tykkäät seksistä... "
Niin se juntti kai kuvitteli, että pidin kaikesta muustakin kuin hänen isosta mulkustaan, jota hän työnteli piinatussa pyllyssäni. Luuli kai, että kutsuisin brutaalia raiskausta minulle nöyryyttävässä asennossa 'rakasteluksi'.
Honkanen nousi päältäni, käänsi minut ympäri ja käski asettua kontalleni. "Selkä alas ja peppu ylös! Nyt sul on selkä ylhäällä ja peppu alhaalla", sanoi Honkanen ja löi minua jollain ohuella kepillä muutamia kertoja selkään ja pakaroille ennen kuin survoi ruman mulkkunsa taas perseeseeni, ja käski minun voihkia niin kuin olisin nainen. Ei sentään vaatinut uhriltaan possun ääntelyä niin kuin elokuvassa Deliverance (vai mikä se oli?) , mutta oli ihan yhtä raaka raiskari kuin elokuvan juntit punaniskat.

Se Honkanen raiskasi ja kidutti minua kolme pitkää päivää, ja toimi työnjohtajana kun jouduin mm. siivoamaan ja tiskaamaan Nallen talossa. Kun yhtenä päivänä aterian laitto ja korjaus ei muka sujunut hyvin, niin seuraavana "sitä harjoitellaan". Mies ei uskonut, että osaisin edes pestä itseäni, vaan hänen olisi aina minut pestävä karkean harjansa kanssa.

Kun Nalle päästi minut menemään, esitti hän vielä viimekertaistakin raskaamman uhkauksen: ellen ilmaantuisi kutsuttaessa välittömästi paikalle hänen Karhun luolaansa, möisi hän minut orjaksi Honkasen maatilalle.

BTM slave

0

86

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

        Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
        Maailman menoa
        139
        3306
      2. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

        Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
        Maailman menoa
        79
        2914
      3. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

        Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
        Maailman menoa
        40
        2287
      4. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

        Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
        Maailman menoa
        113
        2206
      5. Mikä aate kaiken pahan takana?

        Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
        Maailman menoa
        142
        2080
      6. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

        Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
        Maailman menoa
        47
        2021
      7. Muistan vuosikymmenten takaa

        Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
        Ikävä
        12
        1436
      8. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

        Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
        Suomalaiset julkkikset
        24
        1314
      9. Voiko kaivattu olla liian vanha?

        Tai muuten huonokuntoinen...
        Ikävä
        128
        1022
      10. Kristinoppi ja vähäkatekismus:

        Luther Lapsikasteesta: "Mitä kaste antaa eli hyödyttää? Kaste vaikuttaa syntien anteeksiantamuksen, vapauttaa kuolemas
        Luterilaisuus
        67
        1014
      Aihe