Tähän tulokseen tulin, asuttuani siellä vuoden verran 90- luvun puolivälissä. Nykyään kun käyn kesämökillä ja poikkean jyväskylässä, niin huomaan, miten vähän tuo kaupunki on muuttunut. Juoppoja ja luusereita notkuu sokoksen kulmilla keskustassa. Ei taida mennä kovin hyvin tuolla kaupungilla? Ihan oikeasti, tylsä pikkukaupunki, missä ei ole paljon mitään tekemistä ja ihmisistä on vaikea saada itselleen ystäviä.
Jyväskylä on ankea paikka asua :(
35
911
Vastaukset
- Anonyymi
Keskarisuomen metropoli kaikessa runsaudessaan, Lontoossa on sumua enempi!
- Anonyymi
Minä olen asunut Jyväskylässä jo 124 vuotta ja viihdyn edelleen hyvin. Tilanne parani entisestään kun perin asunnon Lutakosta. Kyllä oli vanha Feija Lumbenberi viisas kun sijoitti ravivoittoja Lutakkoon.
- Anonyymi
Minun nuoreedessani Jyväskylä oli mukavampi kaupunki, kuin nykyään. Lutakkoa ei ollut vielä juurikaan rakennettu ja ei ollut sitä moottoritietä Schaumannin-linnan vieressä. Siellä oli myös linnan ulkotenniskenttä, jossa paljon pelasin, kun tunsin Schaumannin-tehtaan toimitusjohtajan pojan. Jyväskylässä ei ole enää mukavaa liikkua, kun jokapaikassa on katutöitä ja huumehörhöjä ja aivan joka kadunkulmassa.
- Anonyymi
Monille nopeasti kasvava kaupunki ei ihan kaikille sovi, ei siinä mitään, kukin tyylillään.
- Anonyymi
Kämänen tuppukylä Jyväskylä on
- Anonyymi
Määrittele tuppukylä. :)
- Anonyymi
Määrittele tuppukylä: Jyväskylä.
- Anonyymi
Väkisin liitettyjä maalaispitäjiä kaukana keskustasta, Kuohu, Korpilahti Tikkakoski, Vaajakoskikin. Mikä kaupunki se tuollainen on?
- Anonyymi
Laukaassa on lähes 20 tuhatta ei kuuluJyväskylän seutuun
Muuramessa yli 10 000
Sinä et todellakaan ole Jyväskylästä. :) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laukaassa on lähes 20 tuhatta ei kuuluJyväskylän seutuun
Muuramessa yli 10 000
Sinä et todellakaan ole Jyväskylästä. :)Et nyt ymmärtänyt itse asiaa. Nuo mainitut ovat nykyisin Jyväskylän kaupunkia! Mutta niiden ei pitäisi olla.
- Anonyymi
Ja ilman Liitoksiakin, Jyväskylä on kasvanut 1980 luvulta yli 45 tuhatta, siis ilman liitoksia. sitten tietysti ne siihen päälle.
https://www.stat.fi/tup/alue/kuntienavainluvut.html#?year=2019&active1=297&active2=179 - Anonyymi
Asuin 40 ensimmäistä vuottani Helsingissä kerrostaloasunnoissa. Hyvin muodollista oli kanssakäyminen naapureiden kanssa. Muutin Jyväskylään vuonna 2002. Oli häkellyttävää sekä naapureiden että työkavereiden avoimmuus asioistaan ja ystävyyden suoranainen tuputtaminen.
Ei täällä käy kansallisooppera varmaan kuin kerran pari vuodessa vierailulla, mutta harvassa kaupungissa on niin paljon teatteriryhmiä ja kulttuuritapahtumia kuin Jyväskylässä. Ja opiskelijoita - ei siis mitenkään muumioitumassa oleva kaupunki.
Kyllä täällä pieni- ja keskituloisten, varsinkin yksinasuvien elintaso on huomattavasti korkeampaa kuin pääkaupunkiseudun järkyttävissä lähiöissä.
Kysyisin myös, minkä kaupungin keskeisillä paikoilla keskustassa ei pyörisi juoppoja ja narkkareita? Siis jos puhutaan suurista tai keskisuurista kaupungeista. - Anonyymi
Jokainen kokee ympäristönsä omalla tavallaan. On tekokultturelleja, uskovaisia niuhottajia, taivaanrannanmaalareita, ylisosiaalisia naapureita, oman tiensä kulkijoita, kulissinpitäjiä jne. Sitten on kaupungin onnellisimmat ja tasapainoisimmat asukkaat, Lutakon asukkaat!
- Anonyymi
Ei uskoisi että jyväskylä on suomen 7 suurin kaupunki. Miten tuo tuntuu niin pieneltä ja maalaismaiselta?
- Anonyymi
Niin, en tiedä,,mites sitte astetta isommat Tampere ja Turku? mitä niillä on semmosta mitä ei Jyväskylässä olisi? joku parinkymmenen tuhannen Hervanta tai Varissuon lähiö enemmän..
- Anonyymi
Ex pääkaupunki ja wannabe pääkaupunki vetää siellä jatkuvaa henkistä vääntöä.
Ei tarvi Jyväskylän kolmanneksi siihen ängetä, eikä kyllä pääsekkään.
- Anonyymi
Minä olen teille jyväskyläläisille todella kateellinen. Itse vaihtaisin nykyisen Vantaalla asumiseni Jyväskylässä asumiseen ihan saman tien jos vain työstä olisi tietoa.
Olen kotoisin alun perin Keuruulta joten Keski-Suomi on vähän kuin kotiseutua mutta kyllä se Keuruu vähän liian pieni ja näivettynyt paikka on että siellä voisin muuta kuin käydä nostalgioimassa. - Anonyymi
Miksi sinne keskustan kompassilla pitää mennä arvioimaan kaupunkia? Ei me kaupunkilaiset siellä oleskella ja harvoin tulee edes käytyä. On niin paljon muita mukavia ja kauniita paikkoja Jyväskylässä. Ehkä et ole käynyt esim. Tuomiojärvellä tai Jyväsjärven seutuvilla nauttimassa ihanasta luonnosta. Ei ne juopot viitsi viinakaupan vierestä kauas lähteä eivätkä ainakaan minua häiritse. Niitä on joka kaupungissa ja kylässä. Minulle Jyväskylä on kaikkein mieluisin paikka asua, olen useassa muussakin paikassa toki asunut.
- Anonyymi
Ydinkeskusta on asukaslukuun suhteutettuna pienin kaikista kaupungeista, siksi kai seppälästä on tullut iso kaupan keskittymä, sehän on isompi kuin Ydinkeskusta.
- Anonyymi
Vaikea se on isoja kauppoja ydinkeskustaan rakentaa parkkipaikkoineen, helpompi rakentaa hieman surjrmpään ja maalin halvempaa syrjemmässä, eihän mihinkään kaupunkien keskustoihin marketteja rakenneta!
Juoppoja nyt on ihan kaikkialla. Ankeus lähtee itsestä jos vaan on taipuvainen ankeuteen eikä ympäriltä löydä mitään piristävää ja mielenkiintoista.- Anonyymi
Ei jos asut kankitiellä niin kankeeta ja ankeeta on
- Anonyymi
Mitä sinä ny sekoilet. Eihän seppälässä ole kuin kaksi isoa markettia, no joo Bilteman joku laskee isoksi marketiksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laukaassa on lähes 20 tuhatta ei kuuluJyväskylän seutuun
Muuramessa yli 10 000
Sinä et todellakaan ole Jyväskylästä. :)
Et nyt ymmärtänyt itse asiaa. Nuo mainitut ovat nykyisin Jyväskylän kaupunkia! Mutta niiden ei pitäisi olla.
Ei ole Muurame ja Laukaa Jyväskylää. :)- Anonyymi
Thank god onneksi ei ole
- Anonyymi
Eivät ole Muurame ja Laukaa Jyväskylän kaupunkia!! Kuuluvat kyllä Jyväskylään mutta Jyväskylän kaupunki on Jyväskylä ja Muurame on Muurame ja Laukaa on Laukaa.
- Anonyymi
Ja parempi niin vielä sähköaidalla vois eristää varsinkin laukaan
- Anonyymi
Outoa sepostusta. Laukaa on itsenäinen kunta kuten Muuramekin eivätkä ole kiinnostuneita Jyväskylästä. Korpilahti, Vaajakoski ja Tikkakoski sen sijaan ovat pakotettu Jyväskylän kaupunginosiksi vaikka eivät ole kiinnostuneita Jyväskylästä.
- Anonyymi
Vuonna 1539 Jyväskylän ympäristössä oli seitsemän taloa: Kekkola, Kuokkala, Äijälä, Mattila ja Tourula sekä Mankola ja Rutala Palokassa.
Siitä asti Jyväskylä on laajentunut, eikä loppua näy. - Anonyymi
Jyväskylää pitäisi laajentaa ylöspäin, rautatieaseman kohdalle ratapihan ylle kansi pilareiden varaan ja ylös liiketiloja ja asuntoja, junaliikenne kulkisi alla.
- Anonyymi
Ihanko itse keksit moisen idean? Olet tainnut käydä Toivakan rautatieasemalla vakoilemassa.
- Anonyymi00052
Jkl on kommunistivetoinen kunta Sdp ja Kesk, siksi on sen näköinen myös, päihdekäyttäjiä runsaasti, ei ole keskustaa, ja kaikki vanhat rakennukset tuhottu, ei voi pitää edes kaupunkina, kun on nii pieni.
- Anonyymi00053
Jyväskylä on Suomen DDR, sanoi joku viisas kaupungin hallinnosta...
Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2082834Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1672511Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061172Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.
Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k5831015Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies1241002- 671000
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait271952Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka320921Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20899Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22768