Osa työikäisistä ja työkykyisistä ihmisistä olettavan, että yhteiskunnan pitää kustantaa heidän vastikkeeton oleilunsa, vaikka Suomi elää jatkuvasti velaksi.
Joidenkin mielestä esimerkiksi työtön on oikeutettu työttömyyskorvaukseen, vaikkei hän hae aktiivisesti töitä. jos ei työtä hae ei tarvitse työttömyyskorvausta
Yhteiskunnan vastuuta ohi yksilön velvollisuuksien näyttää kannattavan myös Rinteen (sd) uusi hallitus, joka aikoo purkaa aktiivimallin leikkurin, jonka avulla edellinen hallitus yritti patistaa työttömiä töihin. eli taas oleilu jatkuu Rinteen hallituksen mukaan
Aktiivimallissa on ollut ongelmia, on ollut epäreilu esimerkiksi iäkkäille työttömille, leikkuri joutaakin mennä, mutta tilalle tarvitaan aktiivisuuteen motivoiva malli, jotta hallitus voisi päästä työllisyystavoitteisiinsa. lisätääkö omavastuupäiviä ? mieluummin aktiivimalli voimassa iäkkääpi työtön voisi siirtyä perustoimeentulotuelle ja aktivointitoimenpiteet olisi kuntouttava työtoiminta on totta että ikääntyvällä on vaikea toteuttaa aktiivimallia.Valtion velkaa ei saa kasvattaa työttömyysturvamenoja on karsittava vaikeasti työllistyviltä työttömiltä
Joidenkin mielestä esimerkiksi työtön on oikeutettu työttömyyskorvaukseen, vaikkei hän hae aktiivisesti töitä. jos ei työtä hae ei tarvitse työttömyyskorvausta
Yhteiskunnan vastuuta ohi yksilön velvollisuuksien näyttää kannattavan myös Rinteen (sd) uusi hallitus, joka aikoo purkaa aktiivimallin leikkurin, jonka avulla edellinen hallitus yritti patistaa työttömiä töihin. eli taas oleilu jatkuu Rinteen hallituksen mukaan
Aktiivimallissa on ollut ongelmia, on ollut epäreilu esimerkiksi iäkkäille työttömille, leikkuri joutaakin mennä, mutta tilalle tarvitaan aktiivisuuteen motivoiva malli, jotta hallitus voisi päästä työllisyystavoitteisiinsa. lisätääkö omavastuupäiviä ? mieluummin aktiivimalli voimassa iäkkääpi työtön voisi siirtyä perustoimeentulotuelle ja aktivointitoimenpiteet olisi kuntouttava työtoiminta on totta että ikääntyvällä on vaikea toteuttaa aktiivimallia.Valtion velkaa ei saa kasvattaa työttömyysturvamenoja on karsittava vaikeasti työllistyviltä työttömiltä
Vastaukset 23
Vanhimmat
"Osa työikäisistä ja työkykyisistä ihmisistä olettavan, että yhteiskunnan pitää kustantaa heidän vastikkeeton oleilunsa, vaikka Suomi elää jatkuvasti velaksi.
"
Tismalleen! Ei minua kuten tuskin kovin montaa muutakaan työtöntä kiinnosta paljonko valtion velka on vaan se että erinäiset tuet tulevat säntillisesti tilille ja laskut(vuokra, sähkö ja terveydenhoito) maksetaan yhteiskunnan varoista.
Mitähän kuvittelet noiden ”yhteiskunnan rahojen” olevan, joilla niin mieluusti elelet? Raha ei synny tyhjästä, vaan sinunkin tukesi maksavat yrittäjät ja töissä käyvät. Syöt meidä ruokapöydässämme, asut meidän maksamassa asunnossa. Kaiken, mitä sinulla on, me maksamme. Mitään omaa, itse ansaittua sinulla ei ole, me omistamme elämäsi, työssäkäyvän enemmistön valitsema eduskunta päättää kaiken elämässäsi. Jos menisit töihin, sinulla olisi aidosti omaa rahaa, eikä sossu, työkkäri tai kela tekisi elämässäsi päätöksiä puolestasi. Mutta ehkä viihdyt alennustilassasi, jossa olet toisten päätösten armoilla?
Miksi katsot, että meillä töissä käyvillä on velvollisuus maksaa ruokasi, vuokrasi ja sähkösi, vaikka sinua ei pätkääkään kiinnosta, mistä vastikkeesta saamasi rahat ovat peräisin ja minkälaisia seurauksia kaltaisillasi loiseläjillä on yhteiskunnan taloudelle. Haluat vain itsekkäästi saada, elää muiden siivellä ilman vähäisintäkään kiinnostusta kantaa vastuuta omasta elämästäsi.
Valtion velan luulisi kiinnostavan sinua jo siksikin, että mitä velkaantuneempi valtio on, sitä vähemmän yhteiskunnalla on jakovaraa. Käytännössä siis taloutta on sopeutettava, mikä tarkoittaa leikkauksia sinunkin sosiaalietuuksiisi. Loputtomiin ei voida meidän työssäkäyvien ja yritysten verotusta kiristää, jotta kaltaisillesi riittäisi vastikkeetonta rahaa. Hyvin todennäköisesti seuraavassa hallituksessa tulevat istumaan kokoomus ja Perussuomalaiset, ja silloin tulet näkemään käytännössä, mitä tarkoitan, ellei valtion taloutta tasapainotettiin työllisyysastetta parantamalla.
Ei haittaa sukanvarressa on sen verran täppiä ettei leikkaukset vaikuta. Kaikki mitä tulee vastikkeetta on aina plussa ja kelpaa toki.
Kouraistaan tässä jo nytkin säästöistä silloin kun työmarkkinatuki ei riitä hankintoihin.
Hyvinpä sulla oli aikaa kirjoitella keskellä päivää. Yhtään et ole ansainnut mitään tänäänkään.
Suomen+työllisyysaste+ei+koskaan+tule+nousemaan+yli+75+%.+Siihen+on+kaksi+syytä,+meillä+on+Virolaisia+työntekiöitä+n.+30000+tuhatta+++muun+maalaisia+n+10000+tuhatta.+Suomen+krooniset+työttömät,+jota+kukaan+ota+töihin+n.200.000+tuhatta.
Ei+siihe+porukkaan+auta+mitkään+aktiivimallit+vaan+päihdehuolto.+Ottaisitko+itse+töihin+ihmisen,+jonka+motiivitaso+on+0+%.+Turha+tässä+pummeille+on+olla+katkera,+me
vaan+ollan+äänestetty+näin.
Kummasti se velka ei näy johtajien bonuksissa. On varaa maksaa johtajille palkan lisäksi kannustinbonuksia satoja tuhansia vuodessa.
MIksi valtion velka näkyisi johtajien bonuksissa?
Bonukset maksaa työnantaja, siis yritys, ja niistä miljoonabonuksistaan johtajat maksavat niin paljon veroa, että niillä rahoilla kustannetaan vastikkeeton leipä sinun ja monen elämäntapatyöttömän pöytään.
Teidän sossupummien työmarkkinatuen ja TT-tuen maksaa valtio, siis me kaikki, jotka maksamme veroa. Yksinkertaistan:
Miljoonabonukset: Valtion velkataakka pienenee verotulojen ansiosta.
Sossupummin työmarkkinatuki ja toimeentulotuki: Valtion velkataakka kasvaa.
Työssä käyvät, äänestäkää Kok tai PS, jos ette halua, että loiset syövät leipäänne, ajavat bussilla teidän kustannuksella ja asuvat kattojenne alla.
Valtion yhtiöiden bonukset maksaa valtio(veronmaksajat). Bonukset ovat vapaaehtoisia. Bonuksiin menevän rahan voisi vaikka antaa vanhustenhuoltoon.
Työttömän saama raha menee konkonaisuudessaan kiertoon(yritykset saavat rahaa = verotulot kasvaa).
Lipiti lipiti.
Sinun kirjoittamasi mukaan yritykset maksavat johtajien bonukset. Mistä nämä yritykset saavat rahansa noihin bonuksiin ? No, tietenkin yritysten työntekijöiden kannattavan työn tuottaessa kannattavaa tulosta.
Yritysten pitää aloittaa niin maan peijjoonin moiset YT-neuvottelut, jonka lopussa kaikki työntekijät on irtisanottu jolloin yrityksen pörssiarvo nousee ylös hipoen mustien Tulppaanien hintaa.
Yritysten suurin kuluerä ja haittarasite on yritysten työntekijät.
Iäkkäämmille, eli vaikkapa yli 50v jotka tuotannollisista tms joutuvat työttömiksi, kaikkein paras malli on työmarkkinatukea vastaava perustulo jota ei sitten tarvitse Kelan, TE tai kenenkään muun noteerata kuin verottajan. Paras aktiivimalli kun saa sen perustulon päälle tehdä ilman mitään selvityksiä kaikki pätkätyöt mitä saa tai olla tekemättä ja verottaja verottaa ihan niin kuin kuuluukin vereottaa.
Tuohon väliin ei tarvita Kelaa valvomaan suojaosaa ja pyörittelemään papereita turhaan. Samoin TE kaikki pakkohaastattelut voi jättää pois, ja virkailijoiden aika jää niille nuoremmille, jotka oikeasti pitää saada työhön kiinni.
Tuota se tekee kun virtsa nousee liian korkealle
Kolmas+viestini+tässä+tähän:
Tätä+se+teettää+kun+ylläpito+poisti+kusipään+viestin+tuolta+välistä.+Olisin+ihan+oikeasti+kaivannut+kommenttia+ylläolevaan+kirjoitukseeni,+Tuolla+edellä+jo+joku+puhuu+0%+motiivista+ja+päihdeongelmista.+++Se+ei+ole+monenkaan+kohdalla+totta,+vaan+pätkätöihin+ei+mennä+kun+se+pitää+TE+arvioida+ja+Kela+sekottaa+muutaman+satasen+tulojen+takia+työmarkkinatuen+maksatuksen.++Parempi+olla+hiljaa+kuin+sohia+kallista+virkamieskoneistoa+muutaman+satasen+tähden+kun+itse+saattaa+olla+pahin+kärsijä+asiassa.
Alotaja on täyspäivänen vaan ei tääsaekane persu fasisti.
Aloittaja on islamilaista kullia imeskelevä virkanilkki joka kuvittelee tekevänsä tuottavaa työtä siirtämällä paperipinkkaa pöydän vasemmalta puolelta oikealla ja takaisin päivät pitkät. Kahvi ja ruokatuntieen lomassa.
Työtömyys ei ole työttömän syy,vaan useinmiten seuraus joko irtisanomisista tai opiskelujen loppumisesta ,jolloin ei vielä työtä ole löytynyt.
Työttömyysturva on Suomen perustuslainmukaan subjektiivinen oikeus,johon työttömyys oikeuttaa . Tällöin työttömyyden peruteella ei voida nykylainpuitteissa laillisesti velvoittaa työtöntä ytikäs mihinkään muuhun kuin työn vastaan opttamiseen palkkaa vastaan,ilman että perustuslakia muutettaisiin tuolta osin.
Työttömyys turva on osa sosiaalista turvaa joka on välttämätön ,yhteiskunnan yhteisöllisyyden ,sekä elinolojen ylläpitämiseksi. Tuon turvan osuutta on tarve tulla tarkastelemaan tulevaisuudessa yhä enenevässä määrin ,sillä yhteiskunta on murroksessa jossa palkkatyöt ja toimeentulomahdollisuuden kaventuvat kokoajan ,teknologian kehityksen myötä. Käytänössä tuo tarkoittaa että yleistä veropohjaa on tarve muokata suuntaan jossa automatisaation myötä menetetyt työpaikat ja verot tyullaan ottamaan automatisoinnin tuotista hyötyviltä. Näin on toimittava jotta maamme pysyy elinkelpoisena eikä talous seisahdu täysin.
Ei se aina noikaan mene, meitä on paljon vanhoja yrittäjiä jotka menetti kaiken 1990 luvun lamassa. Ulosottovelat ovat niin suuret, ettei työnteko vain kannata. Itse sinnittelen n 1000 € pimeillä tuloilla työttömyyskorvaus 512 €/kk. Työkykyä ja
halua olisi, muttei mahdollisuuksia. Kaikki hyvät ideat otetaa vastaan kiitolisuudella.
Niin kai niitä varioita on ,jolloin on huonosti käynyt,mutta kokonaisvaltaisesti lienet pyrkimyksenä se että ihmisten talous pysyy jokseenkin kunnossa ja että tuo työnteko kannattaa. Se että jotuu vaikeuksiin ei ole syy vaiihen että toimittaisiin rankaisevalla tavalla jo ennestään vaikeuksiin joutuneen kohdalla ja painetaisiin hänet vielä alemmas ja ahtaammalle.
Tarkoituksenmukaista on pitää ihmiset työkykyisenä ,sekä heidän taloutensa sellaisena että työ kannattaa aina,eikö ?
Nykyinen sosiaalinen tukijärjestelmä on monessa suhteessa vajaa tuota ja toimeentuloa ajatelln.
https://ihmisoikeusliitto.fi/euroopan-neuvostolta-kritiikkia-suomen-perusturvan-liian-alhaisesta-tasosta/
Olen kyllä tietoinen että yrittäjien sos turva ei ole sieltä parhaimmasta päästä jos konkurssi tulee ,mutta se on tuossa suhteessa ratkaistava yhtäläillä kuin perusturva muiltakin osin ,näin näkisin.
On kaikkien etu että maantalous pysyy ostovoimaisena ja maa elinkelpoisena .Tuohon kuuluu vakaasti sosiaalinen turva joka luo tuolle edellytykset yhä kasvavan automatisoinnin ohella.
1990 luku oli pankkien leväperäisyyden johdannaista, tilanteessa jossa ei varauduttu kavun hiipumiseen saati pysähtymiseen. Yli lainoitettiiin ja tuosta huumasta idänkaupan romaghduttua .lasku lankesi veronmaksajille ja toisessa muodossa moni yrittäjä koko konkurssin. Perustettiin konkurssipankkeja ,sekä perittiin vakuudettomia lainoja pois ,joka oli joillekin kohtalokasta .Tuon seuraamuksena oli työttömyyttä ja seuraamuksina monen polven köyhyyttä .Tuolta kun ei säästyneet lapsetkaan,sillä köyhyys kosketttaa kaikkia perheen jäseniä. Toivottavaa siis olisikin että tuo sama ei enää toistuisi ja maahan saadaan turvattua elinolosuhteet joista on hyvä jokaisen ponnistaa ja jossa voi luotavaisin mielin elää siinä tiedossa että elämältä ei mene pohja vaikka kohtaisikin työttömyyden tai sairauden jolloin työllä ei ole mahdollista itseään elättää.
Sosiaalista turvaa ei ole se jos ihmisten tilanteesta pyritään hyötymään teettämällä heillä alihintaista työtä työttömyyden verukkeella,vaikka tuo työ verhottaisiin työvoima toimenpiteeksi josta kieltäytymällä olisi seuraamus toimeentulon menetys .Tuo olisi ihmisen alisteisen aseman hyväksi käyttöä uhkamalla viedä viimesijainen toimeentulo. Tuonkaltaiset toimet ovat lähtökohtaisesti ihmisoikeuksien vastaisia toimia ja tuosta syystä on syytä harkita työvoima toimissa pakkotoimien käyttöä ,sillä ihmisellä pitää olla vapaa valinta mihin osallistuu . Yleensä ihmisillä on itsellä paras näkemys siitä mihin osallistuminen tuottaa tulosta ja mitä häneltä puuttuu jotsa työvoimatoimenpiteiden kautta hän voisi saada lisä potentiaalia työllistymiseen. Vapaa valinta on myös länsimaisen kulttuurin perusta että Suomen lain hengen mukaista ,sillä meillä on lain kirjaimen mukaan oikeus elättää itsemme valitsemallamme työllä.
Perustuslaillisesta kohdasta katson että Suomessa perustuslaki takaa subjektiivisesti oikeuden toimeentuloon työttömyyden aikana kuten se on kirjaimellisesti perustuslakiimme kirjattu . Edellämainituista seikoista johtuen työttömyys turvan ainoa laillisesti vaadittu vastike voi olla työn vastaan ottamien, markkinoilla vallitsevan kunkin alan pakkausta vastaan. Se on sitten eri juttu tuetaanko työnantajaa tai ei se ei muuta tuota seikkaa.
https://www.laki24.fi/ihpe-perusoikeudet-perusturva/
"Työtömyys ei ole työttömän syy,"
Onko sekin työttömän syy jos työpaikka myydään alta ja taast kenkää, tuossa työttömien määrässä sitä uutta paikkaa on turha toivoakaan.
Työnhaku saatika työn tekeminen ei käsittääkseni vielä ole kansalaisvelvollisuus.
Jos valtio OIKEASTI olisi huolissaan velasta niin karsimista löytyisi esim monikulttuurista saatika byrokratiasta.
Suomen velan määrä on loppujen lopuksi aika samantekevää, valtiolla ja yksityishenkilöllä on merkittävä ero valtion ei odoteta maksavan velkaa takaisin täysimääräisenä vaan korkoja sijoittajille.
Ei vain ole sellaista paikkaa mihin väkisin voisi mennä.
Saman jauhamista tuosta velasta jo vuosikymmenet.
Menisköhän valtio takuusäätiöön tai velkajärjestelyyn kuin tavan kansalainen jos on mokannut juttunsa ? Sellaisethan näillä palstoilla nimenomaan mölisevät ?
Suomessa+tuo+velka+on+kohtuullinen+alle+60+%+pruttokansantuotteesta+kun+se+toisissa+euroopan+maissa+on+monikertainen+.
https://www.kaleva.fi/uutiset/talous/pyoriiko-eu-velkarahalla-vain-kaksi-euroalueen-valtiota-on-pienentanyt-velkaansa-ja-nekin-hyvin-vahan/812420/
Tukipolitiikassa+työväestö+on+ollut+se+jonka+toimeentulotuesta+on+höylätty+ja+jonka+työttömyysturva+on+jäänyt+indeksikoroituksitta+.+Tuosta+syystä+sosiaalinen+tuva+on+Suomessa+työväestön+kohdalta+romuttunut+perusturvan+osalta.
https://ihmisoikeusliitto.fi/riittava-toimeentulo-on-ihmisoikeus-perusturvan-tasoa-on-nostettava/
Maatalous+tuet+ovat+menneet+pitkän+aikaa+peruturvan+edelle+tärkeysjärjestyksessä+,vaikka+peruturva+on+kansalaistyen+viimesijaisin+turva+,toisin+kuin+maataloustuet+jotka+menevät+maataloutta+elääkeen+harjoiittaville+ihmisille+joilla+on+elinkeino+mahdollisuus+,toisin+kuin+työttömillä.
Suomen+tukipolitiikka+on+laitettava+uusisksi+koska+sen+arvopohja+on+kääntynyt+päälaelleen.+Ne+jotka+kertovat+että+eivät+tarvitse+tukea+ja+turvaa+saavat+sitä+yllin+kyllin+ja+ne+joilla+sitä+ei+ole+riittävästi+ovat+olleet+leikkauksien+kohteena.Tämä+on+kuin+suoraan+hölmölästä.+Työtätekevät+sinnittelevät+työttöminä+alle+toimeentulorajan+ja+yrittäjille+lapetaan+vaikka+kertovat+että+hei+ei+tarvita+näin+paljon,+vähempikin+riitää+:
https://yle.fi/uutiset/3-10818324
Tällainen+tukipolitiikka+on+laitettava+uusiksi.
Suomessa+tuo+velka+on+kohtuullinen+alle+60+%+pruttokansantuotteesta+kun+se+toisissa+euroopan+maissa+on+monikertainen+.
https://www.kaleva.fi/uutiset/talous/pyoriiko-eu-velkarahalla-vain-kaksi-euroalueen-valtiota-on-pienentanyt-velkaansa-ja-nekin-hyvin-vahan/812420/
Tukipolitiikassa+työväestö+on+ollut+se+jonka+toimeentulotuesta+on+höylätty+ja+jonka+työttömyysturva+on+jäänyt+indeksikoroituksitta+.+Tuosta+syystä+sosiaalinen+tuva+on+Suomessa+työväestön+kohdalta+romuttunut+perusturvan+osalta.
https://ihmisoikeusliitto.fi/riittava-toimeentulo-on-ihmisoikeus-perusturvan-tasoa-on-nostettava/
Maatalous+tuet+ovat+menneet+pitkän+aikaa+peruturvan+edelle+tärkeysjärjestyksessä+,vaikka+peruturva+on+kansalaistyen+viimesijaisin+turva+,toisin+kuin+maataloustuet+jotka+menevät+maataloutta+elääkeen+harjoiittaville+ihmisille+joilla+on+elinkeino+mahdollisuus+,toisin+kuin+työttömillä.
Suomen+tukipolitiikka+on+laitettava+uusisksi+koska+sen+arvopohja+on+kääntynyt+päälaelleen.+Ne+jotka+kertovat+että+eivät+tarvitse+tukea+ja+turvaa+saavat+sitä+yllin+kyllin+ja+ne+joilla+sitä+ei+ole+riittävästi+ovat+olleet+leikkauksien+kohteena.Tämä+on+kuin+suoraan+hölmölästä.+Työtätekevät+sinnittelevät+työttöminä+alle+toimeentulorajan+ja+yrittäjille+lapetaan+vaikka+kertovat+että+hei+ei+tarvita+näin+paljon,+vähempikin+riitää+:
https://yle.fi/uutiset/3-10818324
Tällainen+tukipolitiikka+on+laitettava+uusiksi.
Sulla on ihan väärä ymmärrys maataloustuista. Ne eivät mene ihmisille vaan maatalouden tuotantopanoksiin kuten yritystuissa. Jos sitten jotain jakovaraa jää, saa yrittäjä kuin maatalousyrittäjäkin maataloudesta siirtää työtulona omalle tililleen palkkaa aivan kuten työläinen saa palkan tililleen, Yrittäjän osa on vastuullinen ihan eri mittaluokassa.