Hotellissa

Anonyymi

Saavuin tuohon hotelliin illansuussa. Vaikka ravintolasalin tv:ssä tuli jo pääuutisten jälkeinen Urheiluruutu, oli salissa vain yhdessä pöydässä pari syöjää. Minä sain huoneen avaimen, maksoin sen samantien ja menin huoneeseeni.

Avasin huoneessani olutpullon jonka olin ostanut paikallisesta marketista muiden eväiden ohella. Riisuin ja menin alasti sängylle, ja etsin kiimaista keskustelupaikka tietokoneelta . Varsin hiljaista tuntui olevan. Puoli kymmeneltä päätin vielä lähteä hotellin saunaan.
Tunsin tuon hotellin hyvin, sauna porotti kuumana kello viidestä kymmeneen, vaikka harvoin siellä oli ketään.

Olin sen verran kiimoissani, että laitoin penisrenkaan kullin ja kivespussin ympärille, jotta kaluni vaikuttaisi isommalta. Ruskehtava rengas ei näkynyt harvan karvoituksen alta.

Yllättyksekseni pukuhuoneessa oli yhdet vaatteet. Riisuin nopeasti,astuin suihkun kautta saunaan. Siellä oli varsin oloiseni mies, hän oli myös noin 60, vähän yli 170 senttinen, jolla myös oli hieman ylipainoa laillani.

Juteltiin tylsästä hotellielämästä, ja siitä millaista oli ennen, puolalainen bändi ja ravintola täynnä kansaa. Mutta ei enää.
-silloin oli niitä pornovideoita hotellin sisäisessä tv:ssä sanoin.

Mies totesi että joo ja että niissä oli musta laatikko niin kauan kuin syötti huoneen numeron kaukosäätimestä.
Istuimme vastakkaisilla lauteilla, mutta saunan kapeudesta johtuen varsin lähekkäin. Mies avasi jalkojaan leveämpään haara-asentoon. - löylyä myös kullille , hän sanoi.
Hänen isot kivekset roukkuivat löysänä lauteissa kiinni, sopusuhtainen kulli vähän lyhyempänä, kokonaan tupessa. Minä seurasin hänen esimerkillään, minun kivekset oli terhakkaammin esillä renkaan ansiosta, samoin kullini, joka oli hieman lyhyempi mutta todennäköisesti paksumpi.
-terhakas kulli, sanoi mies minulle.
-vähän kiimaa, vastasin itsekin yllättuneenä rohkeuttani.

Istumme hetken hiljaa, molempien kullit nousi lievään puolikovuuteen.
-pitää mennä pesulle, sanoi mies. Seurasin häntä. Seisoimme viereisissä suihkussa, minulla seisoi jo kunnolla, kun mietin miten salaisin sen, näin kaverillani saman tilanteen. Hänellä kulli seisoo yläviistoon, melkein vatsassa kiinni, terska edellenn esinahan alla piilossa. Minun anatomiani oli erilainen, kullini seisoi suoraan eteenpäin terska paljaana. Nyt paksuus eron näki.
-pesetkö selkäni. rohlaistuin.

Mies levitti saippuaa käteensä, siveli sillä selkäni, levitin haara-asentoani niin hän tiesi pestä pakarani ja sitten käsi hyväili kiveksiäni ja edellään kovana seisovaa kulliani. Jonkin minuutin jälkeen hän sanoi sinun vuorosi. Otin kiinni samoin hänen kiveksistään ja runkkasin lkullia vetämällä esinahkaa taakse.
-jatka vaan, kohta tulee. Eikä kestänytkään pitkään kun hän ruiskasi ison lastin monta kertaa sykkien.

Mies otti uudestaan kullistani otteen ja eikä minultakaan mennyt kauaa kun lensi. Peseydyimme ja menimme uudelleen löylyyn.

-Se oli kivaa, oli ensikerta sanoin. Samaa totesi kaverini. -Tuu hetken päästä huoneeseeni, sanoin.

Mitä siellä tapahtui, olikin jo toinen juttu.

2

2510

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Just tuollainen fantasia mullakin.

    • Anonyymi

      Jep. Mä kanss reissaan nykyisin ympäri Suomea reissuhommissa. Hotellihuoneessa runkkaaminen yksin kyllästyttää jo ja siksi käyn joskus aivan viime löylyissä hotellin saunassa, etsien jotain seuraa.
      Yks kerta oli ylitse muiden. Kaveri tuli saunaan ja juteltiin mukavia ja puhetta oli, kun kiukaasta napsahti virrat poies, naisista ja reissumiesten seksielämästä. Muutaman oluen säestyksellä, jutut alkoi olemaan fantasiaa molemmilla, piti vain päästä kehumaan reissuseksillä.
      Kello oli jo sen verran, ett piti lähteä suihkun kautta huoneeseen nukkumaan ja noustiin lauteilta. Kaverilla oli elin täydessä seisokissa, mitä mä en ollut huomannut. Hän vain sanoi, ett "Oho, toikin alkoi seisoon meidän jutuista." ja naurahti iskien silmäänsä ja katsoi minua silmiin. Olin hämilläni ja kiihottunut. Vierekkäisissä suihkuissa pesiessämme itseämme, tuntui kun kun hänen munansa vain koveni ja oli koko ajan mun näkösällä. Mulla alkoi seisoon kanssa. Nolostuin ja kattelin kuitenkin syrjäsilmällä saunakaverin kullia. Hän tuntui nauttivan tilanteesta. Sit mä päätin kanss, ett mähän näytän kanss kovan munani. Kaverini katteli ja sanoi ett "Kehtasitpas näyttää säkin kullias. Annas, kun pesen sen."
      Tarras elimeeni kiinni niin nopeasti, etten ehtinyt mitään torjuntaa. Teki tosi hyvää. Vieraan miehen kädet mun kikkelissä, joka kovana, ja palleissa.
      "Teeppäs säkin näin mulle." ottaen saippuaa käteensä ja levitti sitä mun jalkoväliin ja aloitti hieronnan. Pakko oli tehdä sama hänelle. Siinä toisiamme hieroessa hotellin suihkussa , kyrvät pystyssä, tuli mieleen ajatus, ett voi, kun ketään ei tulis nyt paikalle. Ei tullut. Eipä mennyt kauan, molemmat lauettiin melkein yhtaikaan.

      Harmi vaan, kun ei vaihdettu yhteystietoja silloin. Olisin voinut ottaa saman käsittelyn uudestaankin.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      231
      7796
    2. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      45
      5330
    3. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4832
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      76
      3517
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      2035
    6. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      32
      2001
    7. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      31
      1859
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      44
      1707
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      38
      1662
    10. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      141
      1591
    Aihe