Palaaminen tänne Koti-Suomeen ja myönteiseen elämiseen kiinnipääseminen näkyy olevan ikävä kyllä kovin usein ongelmallista. Kirjoitan tätä tuumailuani kantasuomalaisena, vaikkakin monenlaisia elämisen vaiheita kokeneena. Kun tuossa ajatusten vaihdossa tuli esille itäisen Suomen luontuminen paluumuuttajalle myönteisenä asuintienoona, niin mieleeni tuli viime sotien jälkeen uudet asumisen ja elämisen paikat tarvinnut siirtolaisväki eli suunnilleen 400.000 suomalaista. Heidän kohdallaan valtiovalta osallistui asioitten järjestämiseen, vaikka sodan jälkeen maa oli vähissä varoissa ja ongelmia oli ylipäätäänkin yhteisistä asioistamme päättäjillä liiaksi saakka.
Kyllä nykyisinkin valtiovalta ja miksipä ei paikallistasonkin yhteisten asioittemme hoitajat voisi varmaan kantaa vallitsevaa käytäntöä suurempaa huolta paluumuuttajien asioista. Lainsäädäntöäkin olisi mahdollista parantaa. Poliitikkoja patistelemaan tarvitaan unilukkaruutta. Nähtävästi meillä päättäjien keskuudessa ei ole oikein kunnolla tajuttu eikä tiedostettu, kuinka monenlaista tietämystä, kokemusta ja osaamista paluumuuttajilla on eväänään, kun he tänne kotimaahan takaisin tulevat.
Todennäköisesti paluumuuttajien kesken jo onkin yhteistoimintaa, mutta sitä varmaan tarvittaisiin lisääkin, sillä niin paljon olmenee ongelmia takaisin tänne kotimaahan palaamisen yhteydessä. Nykyisin tämä netti tarjoaa hyvän mahdollisuuden yhteyksien löytämiseen ja kontaktointiin toisten paluuttajien kanssa. Varmaan myös isommissa väestökeskittymissä paluumuuttajien on mahdollista tapailla toisiaan henkilökohtaisesti. Omia asioita edistävien yhdistysten perustaminen saattaisi avata uusia mahdollisuuksia. Kun vallanptäjien, poliitikkojen, suuntaan halutaan vaikuttaa, niin yhdistyksen ääni kantaa yleensä paremmin kuin yksittäisen ihmisen vaikutusmahdollisuus.
Paluumuuttajilla runsaasti hyvää tietoa, taitoa ja osaamista
0
126
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?
HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa732075- 1021893
- 1451811
- 971431
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo351399MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil3171275- 611242
Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1301122Julkisuuden henkilön päiväin päätös
Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa2761066Kuulin juttua että Jeesus on kopioitu krishnasta
Pitääkö paikkansa että kertomukset ovat samat kummankin uskonnon kirjoissa447973