Globaali synnytystrendi johtaa ongelmiin

Anonyymi

Minä myös olen ensisynnytyksessäni kokenut kaikki tekstissä mainitut kauhut.
AUTTAKAA UUSIA SUKUPOLVIA!
¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨

Yhteiskunta
Julkaistu kesäkuu 12, 2019
Voima
Globaali synnytystrendi johtaa ongelmiin
Facebook
Twitter
Reddit
WhatsApp
Jaa115

Teksti Miia Vistilä

Globaali synnytystrendi johtaa ongelmiin

Minä myös synnyttäjänä -kampanjan mukaan synnytyksiin liittyy pahimmillaan väkivaltaa.

Negatiivisten synnytyskokemusten ja käynnistettyjen synnytysten yh­teys selviää tarinoista, joita Minä myös synnyttäjänä -kampanja on kerännyt. Tarinoita haettiin ahdistavista synnytyskokemuksista ja tavoitteena on muuttaa maamme synnytyskulttuureja.

Suomessa keinotekoisesti käynnistettyjen synnytysten määrä on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa. Joissain sairaaloissa luku on jopa yli 40 prosenttia. Synnytysten käynnistysten lisääntyminen on maailmanlaajuinen ilmiö.

Kertomuksia käsittelevän äitiydestä bloggaavan Katri Immosen mukaan traumatisoiviin kokemuksiin liittyy keskeisesti itsemääräämisoikeuden menettäminen eli päätöksen­teon siirtyminen kokonaan lääketieteen ammattilaisille. Tarinoissa nousee esiin myös kärsimykseksi muuttunut kipu, väkivaltaiseksi koettu avustettu ulosotto ja pahat repeämät. Lisäksi kerrottin tuen puutteesta ja yksin jäämisestä vaikeassa tilanteessa.

Kätilö ja imetysohjaaja Meri Haahtela ei ihmettele negatiivisten kokemusten liittämistä nimenomaan käynnistettyihin synnytyksiin.

”Synnyttäjälle tärkeitä, hyvän synnytyksen elementtejä ovat kiireetön ja luottamuksellinen ilmapiiri synnytyksen aikana. Hyvä tiedonkulku ja synnyttäjän tilannetietoisuuden yllä­pitäminen ovat myös olennaisia”, Haahtela kertoo.

Hoitajat työskentelevät kolmessa vuorossa, joten yhden synnytyksen aikana kätilöitä on usein jopa monia.

”Ihmisten vaihtuminen voi vähentää synnyttäjän turvallisuuden tunnetta ja informaation kulussa tulee helpommin katkoksia. Hoitajia voi olla liian vähän työmäärään nähden ja työolosuhteet huonoja esimerkiksi sisäilmaongelmien takia.”

Käynnistettyihin synnytyksiin liittyy monenlaisia riskejä.

”Tehdyt toimenpiteet, kuten käynnistys altistavat uusille toimenpiteille. Käynnistetyissä synnytyksissä on suurempi riski sektioon, imukupin käyttämiseen tai siihen, että vauva on huonossa asennossa synnytyskanavassa. Käynnistyksen yrittäminen voi viedä synnyttäjän voimia jo ennen kuin synnytys ehtii varsinaisesti alkaa. Käynnistetyt synnytykset kestävät myös yleensä pidempään kuin luonnollisesti käynnistyneet synnytykset. ”

Synnytyssairaaloiden karsiminen vaikuttaa. Jos matkat ovat pitkiä tai edellinen synnytys on ollut nopea, joissakin tapauksissa otetaan synnyttäjä sisään sairaalaan ennen synnytyksen luonnollista käynnistymistä ja käynnistetään synnytys. Joissain tapauksissa synnyttäjä voi odottaa hotellissakin.

Haahtela kritisoi synnytysten liikaa aikatauluttamista.

”Laskettu aika voidaan nähdä ”parasta ennen” -päivämääränä, vaikka ihmisten kantoaika vaihtelee.”

Käynnistämisten lisääntymiseen on myös muita sekä lääketieteellisiä että synnytyskulttuurisia syitä.

”Synnyttäjien keski-ikä on kasvanut, ylipaino lisääntyy ja sen myötä myös muun muassa raskausdiabetes ja muut synnytyskomplikaatiot. Lisääntynyt raskausajan diabetes nostaa vauvojen painoa, jolloin synnytys joudutaan joissakin tapauksissa käynnistämään, vaikka vauvan muun kehityksen kannalta voisi olla hyvä antaa raskauden vielä jatkua”, Haahtela summaa trendin taustoja.

”Toisinaan synnyttäjät toivovat käynnistystä itse. Tässä on taustalla esimerkiksi synnytyspelkojen lisääntyminen. Myös sektioita toivotaan synnytyspelon vuoksi enemmän. Käynnistystä voidaan toivoa myös äidin jaksamisen tai aiemman nopean synnytyksen vuoksi.”

Kommentoi Facebookissa
- - -

Miesten pitää auttaa tässä vain naisten KOKEMASSA ja TUNTEMASSA
maailman tärkeimmässä asiassa!

Niin, ilman miehiä naiset eivät synnyttämään joudu, joten miesten tulisi auttaa
tuossa naisen vaikeimmassa tehtävässä.

Missä on miesten auttamishalu?

Laki on muutettava, hyviä synnytyssairaaloita on rakennettava ja niihin kunnollisia henkilöitä auttamaan!

Eräskin lääkäri oli autoaan pesemässä ja kiilloittamassa silloin, kun apu olisi ollut tarpeen. Lapsesta tuli silloin CP-vammainen.

5

56

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mitä hittoa? Millä palstalla mä oon?

    • Elämä on viisas.
      Se jatkaa menoaan ilman että ihminen puuttuu sen menoon.
      Elämä tekee virheitäkin.
      Antaa syntyä hulluja lapsia, vammaisia, luonteiltaan sairaita.
      Seksuaalisestikin ällöttävyyksiin suistuneita.
      Sillä elämä tietää että kyllä ne katoavat luonnon kierto-kulkuun.
      Ihminen taas yrittää olla luontoa parenpi.
      Tuo yritys on tuhoon tuomittu.
      Ei hullusta tervettä saa.
      Eikä hyvän-tekeväisyydellä pääse eroon yli-kansoituksesta ja nälän-hädästä.
      -
      Eikä miehestä tule miestä siten, että hän menee kuuntelemaan synnytys-laitokselle kuinka parhaimmillaan kaksi naista rääkyy yhtä-aikaa.
      Miehekkäänpää on, että kotona rääkäisee vaan yksi ja ainoa.
      Ainakin silloin jos mies on rahaton luuseri.

      H.

      • Anonyymi

        Kerro lisää kotioloistasi...


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kerro lisää kotioloistasi...

        "Anonyymi"

        Olen jo kertonut.
        Etsi.

        H.


    • Anonyymi

      Eikö synnytykseen osallistuva henkilökunta toimi syntyvän parhaaksi.
      Yliaikaisuutta seurataan.
      Kätilöt tekevät parhaansa.
      Mutta synnyttävien lähelle ei pidä päästää diagonia-tyyppejä.
      Minulle laittoi jonkin tipan, josta seurasi, että kaulavaltimolta näki älyttömän sykkeen. Onneksi lapseni isä oli paikalla ja hälytti apua. Toivotin diakonin helvettiin, pois näkösältä.
      En tiedä, voiko jokin synnytyskanavarakenne perityä? Tarkoitan, että yritetään syntyä kasvot edellä (uteliaita?), mutta tulo muuttuu ja tarvitaankin imukuppia.
      Minusta on tärkeää, että syntyvän lapsen kannalta asiaa mietitään ensisijaisesti.
      Synnytys nyt vaan voi pitkittyä.
      Synnytys on toisille vaikeampaa kuin toisille.
      Ei ole kyse mistään trendistä. Noin on ollut 50-luvulla ja 80-luvulla.
      Jotenkin tuntuu höpöjutulta. Eihän lapsi hapetta kanavissa voi olla tolkuttoman pitkään.

      Beng
      Eiköhän synnytyssairaalan väki pyri tekemään parhaansa.
      Vauvan koko ja äidin koko pitää ottaa huomioon, ettei luomua yritetäkään vaan sektioon mennään.
      Toinen juttu on, joutuuko sairaalasta äiti vauvoineen pois ennenaikaisesti.
      Voihan synnytys olla kokemuksena shokki, jolloin äiti ehkä tarvitsisikin ensiapua tuntemustensa kanssa.

      Beng

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      10
      1899
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1088
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      991
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      76
      862
    5. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      788
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      75
      751
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      22
      696
    8. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      69
      671
    9. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      138
      657
    10. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      65
      641
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      42
      609
    12. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      124
      602
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      588
    14. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      52
      562
    15. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      44
      559
    16. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      538
    17. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      40
      524
    18. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      20
      508
    19. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      503
    20. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      30
      493
    Aihe