AIvan turhaa hommaa

on lukea itsensä Filosofian maisteriksi. Työtä ei vain ole. Ja jos jokin paikka aukeaa, niin sitä hakee myös aina työttämiä tohtoreita. Ja kun vaihtoehtona on maisteri tai tohtori, niin kumman luulette työnantajan ottavan? Nyt tietysti ajattelette, että sittenpä väittelette, mutta kannattaako väitellä kun palkkana on se sama kuin maisterille, eli noin 2500 euroa. Kyllä, luitte aivan oikein! Humanistinen ala EI ole mikään rahasampo. OTM tienaa varmaan lähtönä sen 4000, ja STM, eli kapteeni saa melkein saman. Yliopisto nyt vain on nykyään sellainen laitos, että se ei välitä työmarkkinoista ; maistereita ja tohtoreita on vain tuotettava kuin liukuhinalta.
Miettikää useamman kerran!

FM, pitkäaikaistyötön
7182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Minkä alan FM sinä olet? Oliko pääaineesi juuri tuo filosofia tai historia jne?

Äänestä

Lukeminen nostaa yleissivistyksen , sekä osaamisen tasoa aina. Tuo ja antaa myös valmiuksia laajemmassa mittakaavassa omaksua ja sisäistää erillaisia tehtäviä. On myös henkistä pää omaa joka jää vaikka omaisuus realisoituisi. Sivistys ei ole koskaan hukkaan heitettyä ,vaan henkistä pääomaa. Raha on materiaajolla ei ole määritettävissä ihmisarvoa,eikä usein henkistä pääomaakaan, joka kasvatettuna on kuin runsaudensarvi joka tuottaa haltialleen uutta pääomaa.

Kun työtä ei ole on sitä pyrittävä jakamaan uudella tavalla ja muuntamaan valtiollinen järjestelmä olosuhteita vastaavaksi. Tuossa politiikkomme ovat avainasemassa turvaamassa kansalaistemme tulevaisuutta.

Usein ihmetyttääkin tänäpäivänä ura pidennys tarpeet ja eläkeläisenä työn teettäminen joka jälleen on nousuut esille:

https://yle.fi/uutiset/3-10865919

Ei tuolla lailla työpaikkoja vapaudu ja työ jakaudu.

Äänestä

Joo kyä näi o! Tai sittej jossattuuoleen viä miäs ja joku toinehhakia o nätti naine nii ne ottaa se naisev vaikkei silä olis tyäkokemusta tippaakaa!

Nääs maisterim mäki oo

Äänestä
  • Sukulainen tai oma kaveri menee aina nätin, koulutetun naisen ohi. Eikä jotkut halua liian nättiä, itseään nätimpää tai koulutetumpaa palkata.

    Äänestä

Ei kukaan ota tohtoria töihin. Liian ylikoulutettu.

Äänestä
  • Juuri näin. Äärimmäisen harvoin tohtorius tuo mitään lisäetua maisteriin verrattuna, paitsi yliopistossa. Yliopiston ulkopuolella ei ole tohtorille koulutusta vastaavaa työtä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juuri näin. Äärimmäisen harvoin tohtorius tuo mitään lisäetua maisteriin verrattuna, paitsi yliopistossa. Yliopiston ulkopuolella ei ole tohtorille koulutusta vastaavaa työtä.

    Kuules ny! Siellä missä minä olen nyt työllistettynä, otetaan pääsääntöisesti väitelleitä tai väitteleviä niihin töihin, mihin yleisessä haussa mainitaan kelpaavan maisterin paperit.
    En sano missä kaupungissa näin on, mutta se alkaa kirjaimella T ja päättyy u kirjaimeen. Eikä se ole Timbuktu!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

on lukea itsensä Filosofian maisteriksi. Työtä ei vain ole. Ja jos jokin paikka aukeaa, niin sitä hakee myös aina työttämiä tohtoreita. Ja kun vaihtoehtona on maisteri tai tohtori, niin kumman luulette työnantajan ottavan? Nyt tietysti ajattelette, että sittenpä väittelette, mutta kannattaako väitellä kun palkkana on se sama kuin maisterille, eli noin 2500 euroa. Kyllä, luitte aivan oikein! Humanistinen ala EI ole mikään rahasampo. OTM tienaa varmaan lähtönä sen 4000, ja STM, eli kapteeni saa melkein saman. Yliopisto nyt vain on nykyään sellainen laitos, että se ei välitä työmarkkinoista ; maistereita ja tohtoreita on vain tuotettava kuin liukuhinalta.
Miettikää useamman kerran!

FM, pitkäaikaistyötön

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu