Periaatteilla pyyhitty persusta

Halla-ahon katkera ilmaisu kun EU:a päätettiin sulkea ääriokeistolta pääsy vastuupaikoille.
Ääriryhmien tarkoitus vastustaa EU:n toimintaa ja päätöksen tekoa.
2355
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Onhan se hyvä asia, että ihmiset näkevät populistisen politiikan hiekalle rakennetuksi. Niitä mukaanlähtijöitä, haikailijoita näkyy riittävän.
Timo Soini ei ole vielä puhunut tai kirjoittanut. Ehkä kirjoittaa parhaillaan.

1Äänestä

Suomi yrittää saada puheenjohtajuuskaudella kytkettyä yhteen unionin periaatteiden noudattamisen ja rahanjaon.

Onnistuessaan Unkarin ja Puolan kaltaisten maiden rahan tulo eeuusta vaikeutuisi, loppuisi.

2Äänestä

EU:n länsimaiset, oikeusvaltio-, ihmisoikeus-, tasa-arvo-periaatteet ja voittivat.
Niin kuuluukin.
Persuilla "periaate" on rasismi.
Sitä ei voi kunnioittaa.

1Äänestä
  • Hienoa, kun arvot tulee etusijalle.

    Näillä äärioikeistolaisilla oli tarkoitus tuhota unionin toiminta, siitä olisi seurannut kaaosta hyvinvoinnin rapautumista, aivan järjenvastaista toimintaa.

    1Äänestä

  • Tarkoitus on varmaan palauttaa EU kansojen liitoksi ja pysäyttää totalitaarinen liittovaltiokehitys.
    Unkarilla, Puolalla ja Ruotsilla on samankaltainen järjestelmä jolla korkeimman oikuden tuomarit valitaan. Ruotsia ei ole moitittu systeemistä, miksiköhän...?
    On myös vastanmielistä että EU-maiden oikeuslaitoksia käytetään aseena tuhoamaan kansallisvaltojen itsenäisyys ja demokratia. Unkarissa hallitsevaa puoluetta äänesti 2/3 kansasta ja syynä oli tiukka maahanmuuttopolitiikka ja halu säilyttää Unkari valkoisten eurooppalaisten asuttamana kristillisenä maana.
    Suomenkin pitäisi erota EU:sta, Eurosta, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen alaisuudesta sekä kaikista pakolaissopimuksista. Maailman valtioista reilusti yli puolet eivät kuulu näiden sopimusten piiriin.

    Äänestä

Huhtasaarelta tukittu suu, kyllä hän eu parlamentissakin kirkuu kuin eduskunnassakin " EU on paha " muuta merkittävää nainen ei ole saanut aikaan, nyt itkee meppinä demokratian puolesta kun viedään vaikutus valtaa Orbanin, Salvinin, Le Penin ym kumppanina.

1Äänestä

Moukat Huhta ja Teukka protestoivat EU:ta jäämällä ainoina istumaan
kun EU-hymni soitettiin.
Koko muu parlamentti nousi seisomaan.
Se nyt vaan kuuluu hyviin käytöstapoihin.
Ei sen kummempaa.

Miksi moukat menee ollenkaan Brysseliin ?

2Äänestä

Kaikki tuollainen nostaa kansallismielisten kannatusta. Mitään eivät ole oppineet, kun yrittävät sulattaa kaikki kansat samanmielisiksi. Sotaa ne tuollaiset teot ennustaa, se on nähty historiasta. Jos olisivat viisaita, ja tekisivät kompromissejä asioista, niin kuin tehdään valtioiden sisälläkin ja joka paikassa, niin maailma pelastuisi.

1Äänestä
  • Sotarummun paukuttaja ja kaiken pahan ennustaja
    on taas vauhdissa kouhottamassa sodantuloa.

    Ei kukaan eikä mikään taho yritä "sulattaa kaikkia kansoja samanmielisiksi".
    Järkevä politiikka on kompromisseja kaiken aikaa
    sellaisten ratkaisujen löytämiseksi, jotka kaikki voivat hyväksyä.

    Persut ei kykene järkevään politiikkaan, ei minkäänlaisiin kompromisseihin,
    niitten kompromissi olisi ajaa tankilla yli maahanmuuttajien ja saada lisää sananvapautta rasismille.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sotarummun paukuttaja ja kaiken pahan ennustaja
    on taas vauhdissa kouhottamassa sodantuloa.

    Ei kukaan eikä mikään taho yritä "sulattaa kaikkia kansoja samanmielisiksi".
    Järkevä politiikka on kompromisseja kaiken aikaa
    sellaisten ratkaisujen löytämiseksi, jotka kaikki voivat hyväksyä.

    Persut ei kykene järkevään politiikkaan, ei minkäänlaisiin kompromisseihin,
    niitten kompromissi olisi ajaa tankilla yli maahanmuuttajien ja saada lisää sananvapautta rasismille.

    Olet täysin väärässä, että kansallismieliset haluaisi ajaa tankilla maahanmuuttajien yli. Kansallismieliset haluaisivat rajoittaa maahanmuuttoa, ja pitää verovarat ensisijaisesti oman maan kansalaisten käytössä.

    Kukaan kansallismielinen ei rummuta sotarumpuja, vaan niitä rumpuja paukuttaa ne, jotka haluavat halata maailmaa velkarahalla, koska velatkin on maksettava joskus pois. Ne sotarummun rummuttajat ovat näitä vihervasemmistolaisia, jotka eivät ymmärrä mistä sodat alkavat.

    Järkevä poliitikko tekisi juuri kompromisseja myös kansallismielisten kanssa, ja näin ehkäisi tehokkaasti erimielisyyksien leviämisen pahemmaksi kuin nykyisin on.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet täysin väärässä, että kansallismieliset haluaisi ajaa tankilla maahanmuuttajien yli. Kansallismieliset haluaisivat rajoittaa maahanmuuttoa, ja pitää verovarat ensisijaisesti oman maan kansalaisten käytössä.

    Kukaan kansallismielinen ei rummuta sotarumpuja, vaan niitä rumpuja paukuttaa ne, jotka haluavat halata maailmaa velkarahalla, koska velatkin on maksettava joskus pois. Ne sotarummun rummuttajat ovat näitä vihervasemmistolaisia, jotka eivät ymmärrä mistä sodat alkavat.

    Järkevä poliitikko tekisi juuri kompromisseja myös kansallismielisten kanssa, ja näin ehkäisi tehokkaasti erimielisyyksien leviämisen pahemmaksi kuin nykyisin on.

    Eräs persujen kannattaja on sotarummun paukuttaja.

    Maailmassa käydään parhaillaankin ainakin sataa sotaa
    ja uusia sotapeäkkeitä tulee todenäköisesti,
    mutta minne ?
    Olisi mielenkiintoista tietää tämän sotarumpu-asiantuntijan ennustuksesta tarkemmin ja mihin se perustuu ?

    Vai uskooko hän että sota tulee EU:n alueelle ?

    Aikooko Unkari alkaa sotia Suomea vastaan vai Puola Saksaa vastaan ?

    Haho kirjoitteli blogissaan että hänen mielestään saa ajaa tankeilla mamujen yli.

    Ääripuolueet Euroopassa ovat ne jotka konflikteja haluavat, kaivavat verta nenästään ja
    aiheuttavat haittaa. Haitta-aho etunenässä Suomessa.

    Äänestä

  • Euroopassahan käydään matalan tason sotaa jo nyt. Vastakkain maahantunkeutuneet ei-euroopplaista taustaa olevat ja valkoiset eurooppalaiset.
    EU:n johto on petturina Euroopan alkuperäisiä kansoja vastaan Kalergi-suunnitelmaa toteuttamassa!

    1Äänestä

Äärikansallismielisten tarkoitus unionissa on hajoittaa ja hallita periaate, sen takia aiotaan kansallismieliset sulkea päätöksen teoista, miksi tuhota hyvää ja sallia ilkeys kierous, unkari, puola, italia, tsekki käyttävät hyväkseen eeuuta, vastapainoksi sallivat äärinatioalismia.

1Äänestä
  • Niin syrjäytettiin äänestäjistä kilpailevat kansallissosialistisessa Saksassakin epädemokraattisin ottein ja natsit yksinvaltaan. Historia toistaa itseään nyt "demokraattisessa" EU:ssa.

    By the way mitä hyvää EU on tuonut sinulle?







    Sosiaalidemokraatit ja kommunistit ajettiin nurkkaan kilpailevina vasemmistopuolueina ja natsit yksinvaltaan

    1Äänestä

  • Ei ole tarkoitus hajoittaa ja hallita, vaan muuttaa eu kansallisvaltioliitoksi, jossa pääasiana on kauppaliitto. Jos eu ajetaan liittovaltioksi, niin meiltä viedään viimeinenkin itsemääräämisoikeus. Suomi on nykyisinkin liian hanakas toteuttamaan kaikki mitä eu keksii säätää. Muut maat toteuttaa suurinpiirtein, eikä niille tule mitään ongelmia sen suhteen. Suuret maat kun saa enemmistönä päättää, niin siinä ei pieni Suomi voi mitään, jos liittovaltiokehitys toteutuu.

    1Äänestä

  • Ei varmaan muutu liitovaltioksi että itsemääräysvalta menisi, nykyisellään EU on kaikille jäsenille eduksi, kyllä siitä voi erota kuten britannia ?

    1Äänestä

  • Pelkkä+kauppaliitto+riittäisi.+Jo+nykyään+80%+uusista+laista+tulee+suoraan+EU-määräyksistä.+EU+on+tehnyt+valtavaa+tuhoa+Euroopan+maaseudulla.

    Äänestä

  • Jotkut asetukset voi tuntua pikkumaisilta, unionin alueella on hyvä että asetukset erituotteista ovat yhtenäisiä jo turvallisuuden takia.
    Tärkeimpinä pidän korkeat arvokäsitykset nemokratiasta.
    500 miljoonan yhteisö on kaupallisesti tasavertainen suurvaltojen kanssa, moniko valtio haluaa erota yhteisöstä, varmaan olisi jo eronnut, miten suomi eu ulkopuolella pärjäisi, ei mitenkään hyvin, Huhtasaaren mielestä kyllä, eu on paha.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pelkkä+kauppaliitto+riittäisi.+Jo+nykyään+80%+uusista+laista+tulee+suoraan+EU-määräyksistä.+EU+on+tehnyt+valtavaa+tuhoa+Euroopan+maaseudulla.

    Jokaisella maalla on edelleenkin lakinsa.
    Ei EU-lait perustuslakia kumoa.

    Kiinnostaa tulla valistetuksi mitä kaikkea tuhoa EU on saanut aikaan Euroopan maaseudulla.
    Kerro tarkemmin kun kerran tiedät !

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pelkkä+kauppaliitto+riittäisi.+Jo+nykyään+80%+uusista+laista+tulee+suoraan+EU-määräyksistä.+EU+on+tehnyt+valtavaa+tuhoa+Euroopan+maaseudulla.

    "EU on tehnyt valtavaa tuhoa Euroopan maaseudulla"
    Mitä tuhoa ?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin syrjäytettiin äänestäjistä kilpailevat kansallissosialistisessa Saksassakin epädemokraattisin ottein ja natsit yksinvaltaan. Historia toistaa itseään nyt "demokraattisessa" EU:ssa.

    By the way mitä hyvää EU on tuonut sinulle?







    Sosiaalidemokraatit ja kommunistit ajettiin nurkkaan kilpailevina vasemmistopuolueina ja natsit yksinvaltaan

    Missä demokraattisessa eu:ssa?

    Äänestä

  • however kirjoitti:

    Missä demokraattisessa eu:ssa?

    Ole tarkkana, "demokraattisessa".

    Äänestä

Halla-aho todennut, on pakko hyväksyä EU kun ihmiset on siihen liian tyytyväisiä..toistaiseksi, tuhoamalla EU mitä tilalle fasismi ja natsismi kansallismielisyys 30-luvun tyyliin, onnksi järki vielä voittaaa ettei paha saa valtaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Halla-ahon katkera ilmaisu kun EU:a päätettiin sulkea ääriokeistolta pääsy vastuupaikoille.
Ääriryhmien tarkoitus vastustaa EU:n toimintaa ja päätöksen tekoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu