Eli kysyisin, mikä on ollut vaikuttavin lukukokemus, kun jätetään laajasti tunnetut klassikot? pois.
Klassikko on tietysti hieman subjektiivinen käsitys. Omasta lukuhistoriasta jättäisin klassikkona Sinuhe Egyptiläisen pois. Sen jälkeen mun mieleenpainuvin kirja on ollut Peltirumpali.
Siinä kirjailia on ammentanut tarinoita traagisesta 2-maailmansodasta mutta on siinä myös laittanut oman luovuutensa kirjaan. Kaikkiaan osaa kertoa miten pahaa sota on.
Klassikko on tietysti hieman subjektiivinen käsitys. Omasta lukuhistoriasta jättäisin klassikkona Sinuhe Egyptiläisen pois. Sen jälkeen mun mieleenpainuvin kirja on ollut Peltirumpali.
Siinä kirjailia on ammentanut tarinoita traagisesta 2-maailmansodasta mutta on siinä myös laittanut oman luovuutensa kirjaan. Kaikkiaan osaa kertoa miten pahaa sota on.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Viimeaikaisista (<12kk) lukukokemuksista vaikuttava on ollut Svetlana Aleksijevitshin "Neuvostoihmisen loppu". Edellisen Tschernobyl-kirjan tavoin haastattelukokoelma, jossa monia ruohonjuuritason kertomuksia. Syväsukellus Venäjän / Neuvostoliiton lähihistoriaan ja siihen mielenmaisemaan jonka suurvallan romahdus jätti jälkeensä. Paikoitellen järkyttävyyteen asti vaikuttava. Erityisesti kun ihmiset kertovat Stalinin ajan julmuuksista. Kirja ei kuitenkaan julista, vaan antaa ruohonjuuritason ihmisten kertomusten puhua arkisesti.
Miki Liukkosen paljon kohuttu "Hiljaisuuden mestari" oli vähän liian kikkaileva minun makuuni. Lahjakas kirjailija, joka olisi parempi jos ei niin kovasti yrittäisi osoittaa olevansa lahjakas kirjailija.
Hyvä "sattumalöytö" oli Luiz Ruffaton "Lissabonissa muistin sinut". Pieni kirja (fyysisesti) eikä millään mittarilla suurteos, mutta hieno kertomus siirtolaisuudesta. Kerronnassa on "liukkosmaista" polveilua ja rönsyilyä, mutta ei samalla tavalla kikkaileva.
Taitaa ollaniin, että suuret maailmanhistorian tapahtumat ovat koskettavimpia, kun niitä tarkastellaan pienen ihmisen näkökulmasta eikä johtajien toiminnasta.
Dramaattiset tapahtumat, vaikkapa sodat tietysti tuottaa lukemattomat määrät pieni tarinoita.
Hyvä tarina on myös Anneli Toijalan? Merten takaa tulleet. Kertoi siitä miten sekasortoisen ajan suomen, venäjän, viron ja englannin kansalaisia eri joukoista -vastakkaisistakin- joutuivat olosuhteisen pakosta selviytymään yhdessä talven 1918-1919 kuolan niemimaalla.
Peltirumpu kirjasta on jäänyt erityisesti mieleen kohtaus, jota nykyään kutsuttaisiin joksikin joukkoterapiaksi tms. Sodan jälkeen ravintolan omistaja järjesti illanistujaisia, joissa jokaiselle asiakkaalle annettiin raaka sipuli kuorittavaksi. Sipuli sai kyyneleet virtaamaan ja tuloksena oli, että kaikki itkivät ja huusivat täyttä kurkkua. Lopulta joukko hieman helpottuneita ihmisiä poistui ravintolasta.
Olisikohan tuo sopiva ohjelmanumero nykyajan hautajaisissa. Eräs pappi radiossa ihmetteli, kun nykyään ihmiset käyttävät paljon rauhoittavia lääkkeitä hautajaisissa ja ovat sitten vähän "zombeina" siellä.