16v poika aivan helvetin hukassa

Moi, olen 16v poika pieneltä paikkakunnalta tampereen lähimaastosta.
Älysin olevani homo n. 13-vuotiaana. Olin rohkea ja tulin kaapista, mikä tekikin koko yläasteesta helvettiä, vuosi vuodelta paheni kiusaaminen. Toissakesänä minut hakattiin koulun kentällä ja se jätti psyykkiset traumat. Löysin 8-9luokalla sen oikean kaveriporukan Tampereelta, "isommasta paikasta". Olen mennyt bussilla sen 30-45min bussimatkan kaupunkiin mielummin kuin, että olisin kutsunut ystäviäni tänne kylään.
Yläasteen loputtua huojennus oli suuri. Pari viikkoa kului ja sain tietää mihin lukioon pääsin. Helpotus, syvä huokaus ja onnellinen olo.
Nyt olen tehnyt suuren mokan. Kaveriporukkaani kuuluu minun paraskaveri (Maija), yksi pariskunta (Liisa ja Jaska), joiden kanssa olen ollut kavereita kummankin yli 3 vuotta. Toinen kaverini (Helja) täältä kunnalta mistä tulen ja kaikki ovat minua vuoden vanhempia. Tässä sanoisin olevan sen O.G (original) porukan. He ovat kaikki läheisimpiä ystäviäni ikinä.
Halusin vetää kännit ja ei, en ensimmäistä kertaa, vaan monennetta kertaa jo tällä viikolla koska vanhempani lähtivät pois kotoa. Kutsuttiin porukkaa kasaan, mutta vain Jaska pääsi. Känni eskaloitui ja me pantiin Jaskan kanssa. MORKKIS OLI HIRVEÄ. Ensin emme ymmärtäneet aamulla mitä oli tapahtunut, naureskeltiin vain vähän. (Tähän väliin tieto että Jaska ja Liisa ovat olleet vuoden yhdessä ja että Liisa on lähdössä vuodeksi vaihtoon Amerikkaan, joten heidän suhteensa rakoili.)
Seuraavana päivänä se alkoi pikkuhiljaa käymään selvemmäksi mitä oli käynyt. Jaska sanoi Liisalle mitä oli tapahtunut ja Jaska sanoi, että Liisa sanoi minulle että ei halua nähdä tai kuulla tai jutella minulle enää ikinä.
Jaskan kanssa minulla ei ole ollut eikä tule olemaan minkäänlaista seksuaalista tai romanttista kiinnostusta, jonka yritin hätäisellä viestillä kertoa Liisalle, sen jälkeen kun hän oli estänyt minut Somessa enkä saa häneen enään yhteyttä.
Rikoin kaveriporukkani, enkä tiedä miten jatkaa tästä tilanteesta eteenpäin. Olen itkenyt monta päivää ja kaikki tuntuu olevan solmussa. Paljon enemmän solmussa kuin ennen. Tahtoisin vain apua tähän pahaan oloon.
Juttelin tästä siis parhaalle kaverilleni ja hän sanoi että anna aikaa, että ajan kanssa leppyy. Mutta miten voi antaa aikaa, kun hän lähtee kuukauden päästä pallon toiselle puolelle.

5

319

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Paras kaverisi onkin jo antanut sinulle sen parhaan neuvon. Vaikka se tyttö onkin lähdössä ulkomaille, niin en oikein usko, että sovinto on ihan heti mahdollinen, kerran hän on reagoinut asiaan noinkin jyrkästi.

      Asian voi tosin ajatella niinkin, että kuukauden päästä sillä ei ole niin hirveästi edes väliä, koska eihän hän ulkomailla pysty sinulle irl-kaveri olemaan.

      Somessa estäminen on näitä nykyajan vitsauksia. Häiriköinti on tietysti oma juttunsa, mutta nämä blokkaustoiminnot mahdollistavat myös sen, että epämiellyttäviä asioita ei tarvitse käydä läpi ja pään voi pistää tehokkaasti pensaaseen. Voit tietysti koettaa lähettää hänelle vaikka tekstarin ja todellinen old school - tapa olisi kirjoittaa ihan oikea paperinen kirje ja pistää se postiin.

      Olen pahoillani kokemasi väkivallan ja muun huonon kohtelun vuoksi. Asiat kyllä järjestyy vielä kuntoon. Sinullahan on se paras kaverisi ja uusiakin löytyy vielä tulevaisuudessa.

      • kiitos tästä, tän kuuleminen oli mulle tärkeetä. oon käyny läpi mielessäni kaikenlaisia mahdollisia keissejä miten tää vois mennä ja tää ei nyt näytä niin pahalta.


      • jätski kirjoitti:

        kiitos tästä, tän kuuleminen oli mulle tärkeetä. oon käyny läpi mielessäni kaikenlaisia mahdollisia keissejä miten tää vois mennä ja tää ei nyt näytä niin pahalta.

        Ole hyvä. Älä pilaa kesälomaasi tämän jutun takia.


      • Oldie kirjoitti:

        Ole hyvä. Älä pilaa kesälomaasi tämän jutun takia.

        Tarkoitin siis, että älä murehdi sitä liikaa. Asioilla on tapana järjestyä ennemmin tai myöhemmin.


    • Anonyymi

      Anna aikaa, ja elä kuitenkin itse täysillä. Jos yhtään lohduttaa, niin tilastollisesti teinisuuhteet like Jaska & Liisa, eivät kestä kovinkaan pitkään. Yritä ajaa tapahtunut pois mielestäsi ja hanki samalla uusia kavereita, mutta ole toki varovainen. Liika ulostulo voi näpäyttää ikävästi sormille. Toki minun on helppoa neuvoa sua täältä käsin, mutta koska en tunne koko tapausta kaikkien osapuolien näkökulmasta, niin nyt en keksi muuta kuin em.. asiat, jotka kerroin. Älä murehdi turhia, - et sinä ole tehnyt mitään väärää.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      117
      3093
    2. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      57
      2768
    3. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      35
      2162
    4. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      101
      2081
    5. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      44
      1931
    6. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      125
      1930
    7. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      8
      1035
    8. Kristinoppi ja vähäkatekismus:

      Luther Lapsikasteesta: "Mitä kaste antaa eli hyödyttää? Kaste vaikuttaa syntien anteeksiantamuksen, vapauttaa kuolemas
      Luterilaisuus
      67
      964
    9. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      11
      898
    10. Valtuuston puheenjohtaja ei hallitse kokousta

      Kemijärven kaupunginvaltuuston puheenjohtaja antoi teatterin pyöriä valtuustossa. Sosialidemokraattien Risto Korkalon pu
      Kemijärvi
      77
      880
    Aihe