Matka Marsiin ja psykologiset haasteet

Siksi että se antaa elokuvalle yhden mahdollisuuden taas vesittää yhden hyvän juonenkäänten. Toistaiseksi, yleensä koen amerikkalaiset elokuvat, joita katson, väkivaltaiseksi.

Näen asian siten että jos henkilö lähetetään Marsiin asti ja hänellä on tasan yksi mahdollisuus roikkua vaijerin varassa ja kertoa onko meillä mahdollisuus elää vai kuolemmeko jos odotamme vielä päivän. Se mitä henkilö tekeekin on se että hän panikoituu ja menee lukkoon eikä pysty suoriutumaan tehtävästä. Seuraus: joko pakenemme emmekä koskaan saa tietää mahdollisuudesta, tai kuolemme koska meillä ei ollut parempaa tietoa vaikka se tieto olisi ollut saavutettavissa jos henkilö ei olisi panikoinut.

Mielestäni tällaisessa tilanteessa ei ole suotavaa panikoida, ja jos on henkilö joka yleensäkin aina panikoi eikä hän voi oppia riittävästi toisenlaisia malleja toimia, ei häntä kannata lähettää Marssiin, jos on suuri todennäköisyys että siellä tulee eteen tehtävä, jossa ollaan ”kriittisillä” minuuteilla.

En siis vaadi 100 tehokkuuttaa, mutta oletan että ”paniikkikohtaus” ei ole ok nyt paitsi maan päällä, jossa meidän ei tarvitse huolehtia ilman, veden ja ruoan saannista kovinkaan paljoa. Ambulanssikin tulee paikalle aika helposti. Marsiin on hankala ainakin vielä lähettää ambulanssilentoa.

Voisin olettaa intjinä ettei seura ole aina niin välttämätöntä, mutta sosiaalisuuden merkitys on vielä auki. Yleensä lähden siitä että tilanne ja mahdollisuudet pitäisi olla tiedossa, mutta kriittisillä hetkillä toimitaan eikä mietitä vetääkö joku herneet nenään.

Esim. perustasolla ”normi” erakko selviytyy myös erilaisista kulttuureista tulevien ihmisten kanssa, mutta voisiko ajatella että sosiaalisuuden puolelta löytyisi porukkaa, joilla on vajausta empatiakyvyissä? Selviytyykö sosiaalinen erakon kanssa?

Entä jos nämä eräät parhaimmillaan ajavat erakon pisteeseen jossa nuppi kuumuu ja sitten aukeaa ilmalukko?

Vai voiko olla siten että sosiaalisuuden tason on yllettävä sellaiselle toiminnan tasolle, missä erakkous koetaan uhaksi?

Voiko sosiaalisempi ihminen kiinnittää enemmän huomiota toimintaansa kun toimii erakon kanssa, ja toisinpäin. Kuinka paljon erakon täytyy oppia toisten piirteistä osaakseen toimia tehokkaasti.

Voisiko tehtävän määrittelyä avata siten että jokaisella ryhmän jäsenellä on tiedossa eri ihmisten vastuut ja piirteet, ja jottemme eriydy vain yhden kulttuurin kannattajaksi, ryhmän jäsenillä olisi myös tieto miten toimia erilaisten ihmisten kanssa? Ei kai sitä oppia oteta enää matkan aikana käsirysyissä?

Vai, onko se persoonallisuuden avaaminen liian suuri uhka esim. hyväksikäytölle yllättävässä tilanteessa? Miksi Mars-sarjassa oltiin varovaisia ”erakon” kanssa kunnes posahti?

Entä työttömyysturva, te-toimisto, sosiaalitsto... koulu. Jos he saavat tietää että ”äidillä on masennusta” alkaa sossu käydä tiuhaan lapsen takia. Tai lääkeyhtiö saavat tietää... Siis kun palaa Marsista ja joutuu työttömäksi yksinhuoltajaksi :)

Siis vallankäytön kannalta, jos joskus toteutuu Mars matka, saammeko ainoastaan seurata asiapitoista insinöörilähetystä vai hieman maata fiksumpaa bb:a?

Kiitos! Tiivisti ilmaistu. Ai että kun kuulosti mukavalta. Hmmm mistäköhän johtuu? Ehkä vain intjiistä :)

Kyllä on melkoinen sissi, jos noin äärimmäisissä oloissa hurtti huumori kukoistaa. Ei taida tapahtua kuin elokuvissa sellaista.

Tai kirjoissa? Ehkä myös tällä palstalla :)