Mustasukkaisuus...

...on perseestä!

Tätä onvähän vaikea selittää, koska se on niin monimutkaista ja sekavaa, etten ymmärrä sitä itekään. Yritän kumminkin selittää...

Mulla on kaveri(jätkä), Jami. Ollaan tunnettu Jamin kanssa kymmenen vuotta, mutta ollaan tultu läheisemmiksi nyt puolen vuoden sisällä. Meillä ei oo Jamin kanssa ollu koskaan yhtään mitään, ei ees pientä sutinaa. Moni koulussa luuli niin, ennen. Sitten mun ihastus, Alex, joka on ulkomaalainen, eikä osaa suomea ihan kunnolla. Ne on jamin kanssa toosi hyviä frendejä. Sen kanssa me ollaan juteltu paljon ja meillä on ollu flirttiä jo jonkin aikaa. alex ei kuitenkaa uskaltanut lähestyä mua ennen kun Jami lähti pois meiän koulusta. Mä todella pidän Alexista, paljon. =)

Meiän piti mennä ensin torstaina kahville Alexin kanssa(mistä mä en halunnut kertoo Jamille, koska se vahtaa mua aina). Alex peru sen, koska sillä oli joku tentti mihin sen piti lukea. Sillon kaikki oli vielä ihan ok. Me sovittiin, et mentäis perjantaina. Se hymyili mulle ja lämäs perseelle vielä, kun mä lähin sit himaan.

Perjantaina kaikki olikin sit ihan outoo. Alex ei puhunut mulle paljon mitään. Ei hymyilly samalla tavalla, ku ennen, etc. Mulla oli jo koulu loppunu. Mä venasin Alexii, koska me oltiin sovittu siit kavista. Sit se tekstas mulle, ettei voikaan tulla. Ja, et nähään ens viikolla koulussa. Siinä oli hymiö perässä( ;) ) Siin vaihees luulin vielä, et kaikki on ihan ok. Mut ei todellakaan ollut.

En tiiä mistä Jami oli saanut kuulla musta ja Alexista, mut se oli tekstannu to iltana Alexille ja ollu Alexin sanojen mukaan vihainen siitä, et me oltais oltu kahvilla. En tiiä mistä Jami oli sen kuullu, ku minä eikä Alex oltu sille kerrottu. Jami oli kuullu nimen omaan siitä, et me oltais oltu to kahvilla.

Olin illalla kaverini Pinjan kanssa. Pinja on myös Jamin hyvä frendi. Jami oli ke iltana kysellyt Pinjalta, että kuka se on se mun jätkä. Pinja ei ollu kertonu, niin oli sit saanu vastauksen:"ei oo pakko kertoo, jos et haluu olla mun kaveri?!" Pinja ei edes tässä vaiheessa tienny kuka se jätkä on.

Seuraavana päivänä Jami ties jo ja selitti Pinjalle, että Alexilla on joku muu meiän koulussa.

Tekstasin sitten myöhemmin Jamin kanssa. Yritin selvittää asiaa. Jami ei myöntänyt mitään. Sanoi vaan kyselleensä, niinkuin frendit yleensä.

Mahdollista on, että Alex on huonon kielitaitonsa takia ymmärtänyt väärin Jamin suhtautumisen. Mutta mahdollista on myös se, että Jami on oikeasti mustasukkainen, koska on niitä merkkejä esiintynyt aikaisemminkin. Miten mä saan tän vyyhdin aukeemaan?! Musta tuntuu, että mun frendi Camilla ja Jamin isosystä Janni tietää jotenkin paljon enemmän, ku mä.

Lähetin illalla viestin Alexille. Pyysin, et voitais olla välittämättä Jamista. Ja kysyin, et voitasko nähä viikonloppuna. Se ei vastannu mitään. Ahistaa mennä ma kouluun, ku on tällanen sotku...

Jos joku sai selvää täst jutusta ja viel vastaa oon tosi kiitollinen. Mä oon 16v., Alex 18v. ja Jami 19v.
4323
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Luulen saaneeni selvää tosta, mutta.....en osaa varmaan asiaa auttaa mitenkään.
Mullakin on ollu ton tyylisiä sotkui, ja ne ei oo selvinny oikei vielkää(varmaa lohduttavaa kuulla=), mutta tilanne on kuitenkin rauhoittunut ja olen itse nyt ihan onnellinen sen jätkän kanssa kenet halusinki.
Mutta toi sun ongelmas on aika kinkkinen... kannattaa todellakin koittaa puhua asiat selviks, mut sit sä ootkii jo yrittäny, et...
asiat varmaa selvii kyl pikkuhiljaa, mut rasittavaahan toi on...
mä nyt en oikei auttanu täl viestil yhtää, mut mä mietin kyllä kovasti jotai..pistän viestiä viel, jos keksin mitää kehittävää....=)

Äänestä
  • Kiitti. Toi autto! Mä koitan selvitä päivä kerrallaan. Äsken, kun olin treenaamassa Pinjan kanssa. Selvisi, että Jami oli tekstannu sille vielä eilen illallakin. Miksköhän se vahtaa mua?

    Äänestä

  • keijukainen kirjoitti:

    Kiitti. Toi autto! Mä koitan selvitä päivä kerrallaan. Äsken, kun olin treenaamassa Pinjan kanssa. Selvisi, että Jami oli tekstannu sille vielä eilen illallakin. Miksköhän se vahtaa mua?

    Ehkä se vaan on niin omistavainen tai jotai. Vaikka aika ihme juttu, ku vaa kavereit ootte......

    Äänestä

...ensin kannattaa puhua Jamin kanssa. selvittää et miks se on mustis, ja et onko sillä sua kohtaan jotain tunteita. sitten ku oot saanu puhuttua Jamin kanssa, ni sit ota käsittelyyn Alex. jos se oikeesti haluu olla sun kanssa ni se ei välitä et mitä Jami sanoo tai tekee. kyllä sen Jamin pitäis tajuta et sulla on oma elämä!! pärjäile!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


keijukainen kirjoitti:

...on perseestä!

Tätä onvähän vaikea selittää, koska se on niin monimutkaista ja sekavaa, etten ymmärrä sitä itekään. Yritän kumminkin selittää...

Mulla on kaveri(jätkä), Jami. Ollaan tunnettu Jamin kanssa kymmenen vuotta, mutta ollaan tultu läheisemmiksi nyt puolen vuoden sisällä. Meillä ei oo Jamin kanssa ollu koskaan yhtään mitään, ei ees pientä sutinaa. Moni koulussa luuli niin, ennen. Sitten mun ihastus, Alex, joka on ulkomaalainen, eikä osaa suomea ihan kunnolla. Ne on jamin kanssa toosi hyviä frendejä. Sen kanssa me ollaan juteltu paljon ja meillä on ollu flirttiä jo jonkin aikaa. alex ei kuitenkaa uskaltanut lähestyä mua ennen kun Jami lähti pois meiän koulusta. Mä todella pidän Alexista, paljon. =)

Meiän piti mennä ensin torstaina kahville Alexin kanssa(mistä mä en halunnut kertoo Jamille, koska se vahtaa mua aina). Alex peru sen, koska sillä oli joku tentti mihin sen piti lukea. Sillon kaikki oli vielä ihan ok. Me sovittiin, et mentäis perjantaina. Se hymyili mulle ja lämäs perseelle vielä, kun mä lähin sit himaan.

Perjantaina kaikki olikin sit ihan outoo. Alex ei puhunut mulle paljon mitään. Ei hymyilly samalla tavalla, ku ennen, etc. Mulla oli jo koulu loppunu. Mä venasin Alexii, koska me oltiin sovittu siit kavista. Sit se tekstas mulle, ettei voikaan tulla. Ja, et nähään ens viikolla koulussa. Siinä oli hymiö perässä( ;) ) Siin vaihees luulin vielä, et kaikki on ihan ok. Mut ei todellakaan ollut.

En tiiä mistä Jami oli saanut kuulla musta ja Alexista, mut se oli tekstannu to iltana Alexille ja ollu Alexin sanojen mukaan vihainen siitä, et me oltais oltu kahvilla. En tiiä mistä Jami oli sen kuullu, ku minä eikä Alex oltu sille kerrottu. Jami oli kuullu nimen omaan siitä, et me oltais oltu to kahvilla.

Olin illalla kaverini Pinjan kanssa. Pinja on myös Jamin hyvä frendi. Jami oli ke iltana kysellyt Pinjalta, että kuka se on se mun jätkä. Pinja ei ollu kertonu, niin oli sit saanu vastauksen:"ei oo pakko kertoo, jos et haluu olla mun kaveri?!" Pinja ei edes tässä vaiheessa tienny kuka se jätkä on.

Seuraavana päivänä Jami ties jo ja selitti Pinjalle, että Alexilla on joku muu meiän koulussa.

Tekstasin sitten myöhemmin Jamin kanssa. Yritin selvittää asiaa. Jami ei myöntänyt mitään. Sanoi vaan kyselleensä, niinkuin frendit yleensä.

Mahdollista on, että Alex on huonon kielitaitonsa takia ymmärtänyt väärin Jamin suhtautumisen. Mutta mahdollista on myös se, että Jami on oikeasti mustasukkainen, koska on niitä merkkejä esiintynyt aikaisemminkin. Miten mä saan tän vyyhdin aukeemaan?! Musta tuntuu, että mun frendi Camilla ja Jamin isosystä Janni tietää jotenkin paljon enemmän, ku mä.

Lähetin illalla viestin Alexille. Pyysin, et voitais olla välittämättä Jamista. Ja kysyin, et voitasko nähä viikonloppuna. Se ei vastannu mitään. Ahistaa mennä ma kouluun, ku on tällanen sotku...

Jos joku sai selvää täst jutusta ja viel vastaa oon tosi kiitollinen. Mä oon 16v., Alex 18v. ja Jami 19v.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu