Siellä tullut aina porukalla poikettua. Ainakin silloin kun hämäläinen maaseutu on näyttäytynyt parhaimmillaan. Heinäkuuussa, kesäisenä, jopa helteisenä.
Kun on todellakin tuntunut kesältä ja lämpöä on riittänyt iltaan asti.
Peltosirkun tilalle ajeltu ensin nauttimaan mansikkaherkkuja. Sen jälkeen Vuolteen kartanolla on ollut mukavaa aterioida, maukkaita hämäläisiä herkkuja.
Vaikka siellä ulkosalla ja katsella samalla kaunista maisemaa. Käydä myös rannassa maistamassa muikkuja. Joskus siellä kartanon pihalla on ollut myös tanssi ja karaoketeltta pihalla. Pikaisesti sen jälkeen on katsottu myös kirkonraitin tarjonta.
Myös muut kohteet ollaan ajeltu läpi katselemassa. Vihavuodessa, vaikka aika kaukana muista kohteista. Sielläkin on ollut mukava, katsella ja kuunnella komean kosken kohinaa. Kohinan lomasta on kuulunut koskikahvion terassilta, tunnelmaan sopiva haitarimusiikki. Sieltä on nenään kantautunut myös herkullisten paistettujen ohukaisten ja vohveleiden tuoksua. Veden kielelle on tuonut myös vartaassa muhinut villisika. Annoksen hinta on hiukan hirvittänyt. Mutta menköön nyt, kerran kesässä hintava herkku.
Hahkialan kartanossakin tullut poikettua. Kartanonmiljöön tunnelmaa tutkimassa.
Lautsian terassillakin on poikettu ottamassa parit drinkit. Kesäteatteriin emme ole koskaan herkkujenyönä ennättäneet.
Mitään muuta ohjelmaa Lautsiassa ei enää illempaa ole ollutkaan. Joskus on ollut auki se rantabaarikin. Kerran siellä oli erityisen kiva irkkumeininki. Kun paikalla esiintyi Duo Ants and Pants. Eipä ollut enää rantabaari auki viimeksi. Aika vaisu meno siis. Joten, sen jälkeen sieltä olisi mieluusti lähtenyt jatkamaan iltaa tunnelmalliselle Vitsiälän lavalle lavatansseihin. Mutta sekään ei kai nykyään enää kuulu herkkujen yön ohjelmaan?
Koska vuosi pari sitten kävimme Vitsiälän portilla herkkujenyön iltana. Pettymykseksemme siellä oli lava ihan autiona. Ehkäpä kapakanmäki korvaa nyt sen.
Jos ei tanssituta kovasti. Saatamme jumittua illan päätteeksi Alvettulan kyläkaupan katetulle terassille. Siellä on mukava ja välitön tunnelma. Kyläkaupan puolesta on huomaavaisesti, illan viilentyessä, tarjottu myös huopia lämmittämään terassilla puoleenyöhön asti viihtyviä asiakkaita.
Mutta, nyt näyttää kesäsää sellaiselta, että eipä taida tunkua olla herkkujenyössä.
Ei isommin huvita lähteä sinne palelemaan, eikä mihinkään sisätiloihinkaan istuskelemaan. Herkkujenyön kun on aina mieltänyt kesätapahtumaksi, jolloin ollaan enemmänkin ulkona.
Kaikenlisäksi, monilla on perjantaina 12.7 raskas työviikko takana. Kaikki eivät ole kesälomalla. Lauantaina olisi jaksanut paremmin juhlia tätä perinteistä yötä.
Mutta, juuri perjantainhan jotkut (ehkä työttömät) valopäät ovat päättäneet tämän tapahtuman ajankohdaksi.
Hauhon herkkujen yöhönkö
Anonyymi
1
117
Vastaukset
- Anonyymi
Perjantai on nykyisin valitettavan monen tapahtuman päivä kun kuitenkin monet ovat todellakin väsyneitä pitkästä ja rankasta työviikosta - verottaa se taatusti yleisöä.
Harmi homma - olisi tuonne itsekin voinut mennä, mutta ei todellakaan perjantaina täältä sadan kilometrin päästä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.583683Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j713055Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin522253Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.121419Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m631198- 811100
Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?1951Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä23931Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä55925- 47912