Palkkaerot???

Mikä on sosiaalotyöntekijän ja sosionomin palkkaero noin suurin piirtein? Toimenkuva vaihtelee.
4702
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Riippuu tietysti vähän paikasta,mutta ainakin itse olen sos.työntekijänä(sijainen) ja saan samaa palkkaa kuin äit.lomalla oleva vakityöläinen. Pitää itse olla rohkea ja aktiivinen,esittää palkkatoiveensa reilusti.Varsinkin pikkukunnissa sijaiset kiven takana ja ottavat innolla kun pätevän saavat.

Äänestä

Sosionomin ja sosiaalityöntekijän palkkaero riippuu täysin siitä missä työtä tekee ja millä nimikkeellä. Sosionomihan ei ole pätevä sosiaalityöntekijä, joten esim tehdessä työtä johon vaatimuksena on maisterintutkinto (mm. sosiaalityöntekijä) voidaan sosionomi palkata työtä tekemään, mutta sallittua on vähentää palkasta 5 % (epäpätevyydestä). Mutta sitten jos sosionomi on ohjaajana yms muussa työssä ei eroa voi sanoa, koska vaihtelee joka paikassa.

Äänestä
  • Laillinen "epäpätevyysalennus" voi maksimissaan olla 15% peruspalkasta, yleensä käytetään tota 5%:n vähennystä. Ja 1.8.2005 alkaen voi epäpätevänä sosiaalityöntekijän sijaisena olla vain vuoden kerrallaan.

    Ja siitä palkasta vielä, että sosiaalityöntekijän peruspalkka on tällä hetkellä pikkusen vajaa pari tonnia. Ellei neuvottele itselleen parempaa palkkaa. Sosionomin asioihin en ole niin perehtynyt, mut taitaa se palkka olla muutaman satasen vähemmän. Palkat voi tietenkin olla suurempiakin työnanjan mukaan, toi vajaa 2000 on se minimi. Sekin muuten nousee pikkusen sillon 1.8.

    Äänestä

Kaupungissa jossa olen töissä on sosiaalityöntekijän (pätevän) peruspalkka 2260 euroa/brutto. Epäpätevältä vähennetään tosta palkasta 5 prosenttia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miisa kirjoitti:

Mikä on sosiaalotyöntekijän ja sosionomin palkkaero noin suurin piirtein? Toimenkuva vaihtelee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu