Parveketupakointi, vastahyökkäyskeinot?

Anonyymi

Mitä muuta lemua tai muuta kiusaa saa luvallisesti levittää kuin tupakan lemua?

Yhden ystäväni naapuritalossa oli joku vuosi sitten tilanne joka kesti noin 9 kk. Yhdellä parvekkeella kävi ketjussa tupakanpolttajia, luultavasti tavallista tupakkaa (suomalaisia). Suoraan alapuolella asuva (thai) laittoi vastatoimena omalle parvekkeelleen tuulikellon. Kellon kilinä oli niin riepova, että kaverini (kadun toisella puolella siis) oli aikalailla valmis posauttamaan sen kellon paremmille kilinämaille, minun piti varmuuden vuoksi takavarikoida posautusvälineet. Sitten, noin 9kk jälkeen, tupakanlemun levittäjät ottivat opikseen ja tuulikello poistui.

Nyt meillä on tupakansavun lemuttaja kiusana. Ja kyseessä on mahorkkan tai turkkilaisen tupakan lemu, joten saattaa olla kovapäisempi lemuttaja, eli tuulikello ei ehkä tehoasi koskaan. Emmekä siedä odottaa edes jotain 9 kk aikaa.

Olemme jo kokeilleet hyttyssavukierukaa, se on sellainen vihreä kierukka joka sytytetään kytemään. Aluksi ne aiheutti sen verran kummastusta, että lemuttaja kurkki katsomaan mistä lemu tulee, mutta ei aiheuttanut mitään muuta vaikka noin sata kierukkaa polteltiin, lähes jatkuvasti 2 kk ajan. Kierukoiden tuoksu tietenkin on tehty mahdollisimman vähän ihmistä kiusaavaksi mutta itikoita karkoittavaksi.

Nyt yritämme löytää arsyttäävää, kiusaavaa lemua, parasta olisi jos sen voisi jopa hieman kohdistaa. Keksittekö mitään laillista ja sallittua lemua jota parvelleellaan voisi levittää vastatoimena?

19

128

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hommaa monta kukkalaatikkoa, jotka mätät täyteen kanapaskalla ruokittuja kukkasia. Äläkä säästele sen paskan kanssa.

      • Anonyymi

        Tuo taitaa sattua omaan nenään eniten, eihän kukkalaatikoille voi mitään kantta laittaa.

        Sellaista ideaa on puhdittu, että askarellaan muovipusseista suitsukepötkylöitä jotka palaisi jotain 5 min, niitä voisi polttaa jossaikin kupposessa. Monet muovit kyllä palaesssaan tuottavat karsinogeenejä mutta niin on tupakansavukin syöpää aiheuttavaa, eli puntit olisi siltä osin tasan. Joistain muoveista lähtee aika äkäiset katkut. Ei vielä ole varmuutta sille onko jotekin kielletyä käryttää suitsukkeita parvekkeella.

        Tässä on selvä markkinarako jollekin spraylle, nimeltään vaikkapa parvekkeen raikastaja.


    • Anonyymi

      En ole elämässäni vielä tavannut tilannetta, että avotilassa tupakansavu/-haju siirtyisi alaspäin, alemmalle parvekkeelle. Olen asunut 8ssa kerrostalossa.

      • Anonyymi

        Tupakan ja kaiken muunkin palavan savu kulkeutuu aina sinne minne ilman virtaus käy.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tupakan ja kaiken muunkin palavan savu kulkeutuu aina sinne minne ilman virtaus käy.

        Jep. Ei ole parvekkeella vielä lähes 70 vuoteen tapahtunut, että olisi tullut alaparvekkeelle. Tosin harvoin on tuulenvirtauskin suoraan alas.
        Tuulettomalla tupakansavu nousee suoraviivaisesti ylöspäin.


      • Anonyymi

        Siinä taas yksi tutinimijä selittää mustaa valkoiseksi. Hitunenkin tuulta, niin ilmavirtaukset pyörii suojanpuoleisella julkisivulla miten sattuu etenkin, kun ympärillä on monta taloa. Keskustan umpikortteleissa on ihan normaalia, että tulee ravintoloidenkin käryt sisäpihalle, vaikku huippurimurit 5-6 kerroksisten talojen katolla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä taas yksi tutinimijä selittää mustaa valkoiseksi. Hitunenkin tuulta, niin ilmavirtaukset pyörii suojanpuoleisella julkisivulla miten sattuu etenkin, kun ympärillä on monta taloa. Keskustan umpikortteleissa on ihan normaalia, että tulee ravintoloidenkin käryt sisäpihalle, vaikku huippurimurit 5-6 kerroksisten talojen katolla.

        Keskustan umpikorttelissa ja umpipihalla taloomme tuli ravintola.
        Keittiön poistoilma johdettiin koneellisesti erillisellä putkella harjakaton räystästasolle. Ei koskaan haissut keittiö pihassa eikä yhtäkään valitusta tullut asunnoistakaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jep. Ei ole parvekkeella vielä lähes 70 vuoteen tapahtunut, että olisi tullut alaparvekkeelle. Tosin harvoin on tuulenvirtauskin suoraan alas.
        Tuulettomalla tupakansavu nousee suoraviivaisesti ylöspäin.

        Miksi sitten tupaakointi on kielletty julkisissa tiloissa, myös joissakin ulkotiloissa? Eihän siitä lemusta mitään haittaa olisi kenellekään jos lemu nousee ylöspäin. Sisätiloissa on yleensä vieläpä ilmanvaihto tai ilmanpoisto ja postoilma-aukot ovat poikkeuksetta katossa.

        Oli tästä tölväyksestä hyötyäkin. Suitsukkeita voisi tehdä eri materiaaleista, siis suuntaaviksi. Joidenkin polymeerien käry on ilmaa selvästi kevyempää, joidenkin lähes saman painoista kuin ilma ja osa autonrenkaiden kärystä on ilmaa selvästi painavamaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi sitten tupaakointi on kielletty julkisissa tiloissa, myös joissakin ulkotiloissa? Eihän siitä lemusta mitään haittaa olisi kenellekään jos lemu nousee ylöspäin. Sisätiloissa on yleensä vieläpä ilmanvaihto tai ilmanpoisto ja postoilma-aukot ovat poikkeuksetta katossa.

        Oli tästä tölväyksestä hyötyäkin. Suitsukkeita voisi tehdä eri materiaaleista, siis suuntaaviksi. Joidenkin polymeerien käry on ilmaa selvästi kevyempää, joidenkin lähes saman painoista kuin ilma ja osa autonrenkaiden kärystä on ilmaa selvästi painavamaa.

        Ilmanvaihto on toteutettu yleensä pienimmän tarpeen mukaan eikä se pysty valitsemaan *pelkästään* tupakansavua tilasta vaan vaihtaa kaikkea ilmaa tilassa.

        Venttiilit sijaitsevat jossain eli tupakoitsija ei ole välittömästi venttiilin alla. Tupakansavu joutuu kulkeutumaan muun ilman mukana vähitellen kattoa pitkin venttiilille.
        Kun tupakoidaan paljon tai tupakoitsijoita on paljon ja t-savulla ei ole ominaisuutta, että se pystyisi itsenäisesti pakkautumaan katon läheisyyteen, niin se pikkuhiljaa alkaa leviämään alemmas koko tilaan ( jos koneellinen poisto ei ole täysillä ).

        Jos tupakoitsija on ( painovoimaisella tai laimealla koneellisella poistollakin ) välittömästi venttiilin tai liesituulettimen alla, niin tavallisessa huoneessa toinen ihminen ei pysty havaitsemaankaan t-savua.

        Palovaroitinkin olisi paljon kliffempi sijoittaa seinälle vaikka metrin korkeuteen pariston vaihtamisen helpottamiseksi, mutta se muuttuisi hyödyttömäksi, koska savua, häkää ja muita vaarallisia palokaasuja olisi ilmassa jo paljon ennenkuin varoitin reagoisi ja oltaisiin jo ehkä koko tilan leimahtamispisteessä.
        Sisätilan palon savut nousevat aina ensin kattoon kuten tupakansavukin.

        ***

        Useissa ilmanvaihtojärjestelmissä tuloilma otetaan alhaalta ulkoseinältä alimpaan oleskelutilaan, jonka kautta se johdetaan hormiin. Jos tupakoidaan tällaisen oton vieressä, niin savua voi kulkeutua tuohon sisätilaan.
        Ulko-oven vieressä poltettaessa voi rapun alipaine ja oven aukaisu imaista ilman mukana savua sivusuunnassa rappuun.

        ***

        Toistan: Ei ole parvekkeella vielä lähes 70 vuoteen tapahtunut, että savu olisi laskeutunut alaparvekkeelle.


    • Aloittaja on joko trolli tai vakavasta mielenviasta kärsivä ihminen. Mikään savu ei virtaa alaspäin, eli ongelma on omien korvien välissä.

      • Anonyymi

        Et sitten koskaan ole edes saunaa lämmittänyt, kyllä savu joissain olosuhteissa laskeutuu heti savuhormista tultuaan maahan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et sitten koskaan ole edes saunaa lämmittänyt, kyllä savu joissain olosuhteissa laskeutuu heti savuhormista tultuaan maahan.

        Saunan savu saattaa joskus laskeutua, tyynelläkin.
        Savun tiheys on eri kuin tupakansavun.

        On kaasujakin, jotka leviävät maan pintaa pitkin - ja itekseen viemäreihinkin.


      • Nestekaasuhan on se vaarallisin, ilmaa raskaampana se valuu vuototilanteessa alimpaan mahdołiseen paikkaan ja sitä myötä kun se tila täyttyy, niin nousee tietenkin ylemmäs. Kaasukuolema on erittäin tuskallinen, kuolema kun tapahtuu tukehtumalla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saunan savu saattaa joskus laskeutua, tyynelläkin.
        Savun tiheys on eri kuin tupakansavun.

        On kaasujakin, jotka leviävät maan pintaa pitkin - ja itekseen viemäreihinkin.

        Tutinimijällä hämäkyrkytys päällä vain onko ihan synnynäine ominaiuus tämä tyhmyys?

        Mitähän mystistä ainetta tutinimijä kuvittelee puunpoltosta tulevan savun olevan? Ja mite, täysin eri ainetta, siitä tutista irtoaa?

        Jopa nyt kuitenkin se savu olisi enimmäkseen typpeä ja siinä sitten jatkeena mm. hiilidioksidia, häkää yms. Eipä noiden tiheydet hirveästi ilman tiheydestä (joka on likimain typen tiheys, sattuneesta syystä) poikkea, jos lämpötila = ympäröivän ilman lämpötila. Yleensä savu tuppaa olemaan reilusti kuumemtaa ja pyrkii siitä syystä ylös. Tosin sopiva tuulensuunta ja vaikkapa metsänreunan tekemät pyörteet voivat painaa savun alaskin, samoin ns. inversiotilanne talvella tai savun jäähtyminen kylmässä ja kosteassa piipussa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saunan savu saattaa joskus laskeutua, tyynelläkin.
        Savun tiheys on eri kuin tupakansavun.

        On kaasujakin, jotka leviävät maan pintaa pitkin - ja itekseen viemäreihinkin.

        Miksi saunan savun tiheys pitäisi olla eri kuin tupakansavun?


    • Anonyymi

      Miten olisi lupavapaa "turvasumutin", mentholin hajuinen? Sillähän on samankaltaista vaikutusta kuin tupakan, mahorkan, turkkilaisen tupakan, yms lemulla. Ja on suuntaava.

    • Anonyymi

      Muut talo-yhtiön harjoittamat varkaudet:
      1. Rotuvihaan alistamisen käyttämisen jatkumista pyytäen talonhoito-osallistumattomuus ohjelma osallistumattomuus, osaamattomuus, ei yleistäen
      - perä-aukon tilojen kokonaan poisto haluten ihannoida rotuaan lapsen murha
      kätkyt-kuollut sisko-ohjelma käyttö
      - 10 000 lasten murha ohjelmasta alirotu-asuminen ohjelmaton yhteisö-harhat
      ja uskonto käyttämällä erityistä naisten seurailua alirotuna asumiseen
      haju-aistin vietti, sen kokemisesta, piittaamattomuus yleisesti terveydestä
      haju-aistin pito, osin halukkuudettomuus ulkopuolinen ympäristö flash-normi
      avulla asumis-ohjelmaa tai sairaalasta ostot tai maku-aistinpito, yleisesti
      alueelle sopimattomasti tai poikkeavasti laiminlyönteinä ulkoisen naiseuden
      palvominen, origot ohjelma hallinto-viettisyys uskonnosta poikkeaminen
      silmämerkinnätön ja koordinaatiston korjaukseton myös hope ry käyttö SEY osin
      on sopimaton ihmiseen kohdistaen.
      Se on sotilas-rikos
      parveke tupakointi ei.

      Jatketaanko tästä?
      Kuntoutus ohjelmaton auktoriteettiharha järjestely saada ohjata ulkoisesti
      esim. rasistinen ääni, muu kuntoutuksen osallistumattomuus
      armeija ja porttimalli harhat jumalan kantamiseksi yhteisönään uskonto
      koko maapallon paino osin esiintymistaitojen sijasta pidättäytyminen seurailusta
      myös perheeseen

      Ei tämä ei ole yhteisö-pedagogi pito.
      Esim. otsake ja poisto laiton
      " Miksi asutte sisätiloissa?"

    • Anonyymi

      Kyllä olen parveke-tupakoijana sotilas-koulutus-ohjelmassa.
      Ei ne elektrolyysikuva, ja/tai ulkonäkö, kuva tai sellaisen lapseksi luulemista
      tai lapsien ottamista sellaiseksi, varten.
      Ei lapsi ei ole teidän käyttöön.
      Te olette eläin ja sotilas asumiskyvytön.
      Ei näihin ei käytetä näöttömyys asumiseen.

    • Anonyymi

      Suitsukkeiden kanssa kun peittelet omia hajujasi, saattaa koko talon paloturvallisuus olla vaarassa, tykkäävät paloviranomaiset asiasta. Et mieti vähän

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      3910
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      604
      3717
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      3702
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      13
      2351
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      63
      2291
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      327
      1988
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      123
      1967
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      187
      1806
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      28
      1479
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1372
    Aihe