Käyttöön???????? Joku traditio vai, kun kelit antaa myöden??????? Itselläni alkaa vakuutus laukkaamaan 15.04, tosin viime vuonna alkoi jo 03.04.
Milloin
Otatte pyörän
81177
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Riippuu hieman keleistä ja vielä enemmän tuosta käytettävissä olevasta ajasta, kun ei meinaan oikein olla aikaa kovin paljoa harrastuksille. Tai no voidaanhan tietysti kait työntekokin laskea harrastukseksi, kun on parissa paikassa töissä. ;)
se lähtee, aamut voi tosin olla kylmiä, mutta iltapäivällä kyllä on yleenä sen verran lämmintä, että pääsee päräyttämään.
Eli duuniin meen pyörällä vasta kun on lämpöä min. 5.
Vapun jälkeen vasta olisi tarkoitus katsella. Aina toisinaan kun on vappunakin lunta vielä maassa ja ainakin helv..kylmä toukokuu on usein. Niin, ei Siperia mutta Itä-Suomi. Kyllä se ajokausi saa jäädä toukokuusta syyskuun loppuun, ei huhti-lokakuu niin kuin jotkut tekevät (Etelässä?).
Jos tykkää ajaa pidempään,niin täällä etelässä
ajokausi on kaksi kuukautta pidempi,kuin pohjoisessa.Itse en voisi mitenkään asua jossain
Joensuun korkeudella.
No joo, mutta onpahan 2 kuukautta vähemmän ajokuukausia maksettavana ;-) ja ovatpahan talvet talvia (tämänkin viikon ennusteet 20-30 miinusastetta, oikeasti jäi lämpimämmäksi). En tule Etelä-Suomeen, jos lämmintä haluan niin muutan Espanjaan.
Onhan se säästöä,eikä pelkästään vakuutusmaksuissa
vaan kaikissa kulutusosissa ja bensassa.
Tosin täällä etelässä asuminen ja eläminen on muutenkin riittävän kallista.
Kaikesta huolimatta täällä on mahdollisuus ajaa
pidempi kausi.Itselläni ajokausi on sen 6 kuukautta.
No pari-kolme viikkoa aiemmin täällä saa mopon liikenteeseen. Kuitenkaan montaa mopoa ei näe liikenteessä enää lokakuussa, vaikka oliskin ajokelejä? Muutama vannoutunut, siihen ne jää.
Kyllä ajaminen vaatii taitoa sen verran,ettei
kannata aikaisin keväällä tai myöhään syksyllä
ajella aivan vähäisellä kokemuksella.