Paljon on tällä palstalla puhuttu Mittava-kodista. En ole kuitenkaan jostain syystä koskaan käynyt katsomassa talotoimittajan mallistoa. Nyt kun sinne sivuille piipahdin ja aloin tutkimaan pohjia niin hämmästys oli suuri. Todella ihania pohjia verrattuna esim. Jukka-taloon. Onko tämä Mittava siis avaimet käteen-paketti vai jääkö jotain tehtävää itselle? Kertokaa kokemuksia tästä Mittavasta, sillä se on mahdollinen talotoimittajamme, jos saamme myönteistä palautetta! Toki saa (ja pitää) kertoa jos Mittavassa joku takkuaa.
Mittavan pohjapiirrustukset
nemo
61668
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Me kanssa ihastuttiin Mittavan pohjiin, mutta tänne etelä-suomeen eivät pystyneet toimittamaan kuin lautakasan. Siihen meillä tyssäsi hankinta, koska emme halunneet pilkkoa urakkaa enempää kuin oli pakko. Päädyimme sitten Lappli-taloon omalla pohjalla, kun sopivaa ei muualta valmiina löytynyt.
Noita pohjia mahtuu 13 tusinaan. Ei kai jokaisen kannata samanlaisia pohjia esitellä, miten sitten edes erottaisi talot toisistaan. Kyllä ne pohjat saadaan suuntaan jos toiseenkin kopioitua.
ovat kyllä hyvin suunniteltu. Itsellä se myös yksi ehdokas, mutta julkisivut eivät ole ihan samalla tasolla mielestä'ni.
Voihan ne varmaan muuttaa minkälaisiksi vaan, mutta en tiedä onko paljon kalliimpaa.
Meille on tullut tarjous, mut on kyllä erittäin vaikea verrata elementtitalotoimitukseen, koska ovat niin erilaisia sisällöltään.
Mittavan tuote on pre-cut tavaraa, joten kapulakasahan se on.
Toiselle sopii, toiselle ei.
Hyvin suunnitellut tuntuu olevan tavalliselle talonrakebtajalle helppo homma, kaikki vähän liian pientä. Keittiöt ripoiteltu pitkin huonetta, pöytä siinä välissä ym ... ym .... Metkasti hyvin suunniteltuja.
näistä mittavan pohjista. oon katellut Satu 115 kuvia ja ne ovat aika jänniä ratkaisuja. Minkähän laista palapeliä se on koota. Onko ne elementtiä vai lautakasa tontin reunalla?
Meillä rakenteilla unelma 127 muunneltuna (erkkerit pois, sekä muita pieniä muutoksia) Talo on eteläsuomessa ja noin 85% valmis. Mittavalta tuli myyjä vantaalle kun kauppoja haluttiin hieroa. Pätevä ja suoran tuntuinen myyjä sai meidät vakuuttuneeksi ja tilasimme paketin, joka mielestäni oli meille sopivin. En halunnut mitään "halpis" keittiökalusteita, vaan kilpailutin ja tilasin mieleiset muualta. Mittavan kaikissa malleissa ei ole keittikalusteita mukana, vaan esim kiuas, sälekaihtimet, kodinkoneet jne. Mittavalla ei ole omaa asennusporukkaa vaan valtuutetut kaverit. Talopaketin kamitsut tuli ajoissa ja tavaraa on ollut riittävästi, villaa jopa runsaasti. Kasaaja porukka laittoi rungon viikossa pystyyn, aluskatteen ja tiilit sekä tuulensuojalevyt jne. Olen erittäin tyytyväinen talofirman toimituksiin ja palveluun. Kun tehtaalle soittaa niin heti saa kuvat tms, jos on tarvis. Kun valitsimme talopakettia niin kilpailutimme monia eri firmoja, mittava oli halvimmasta päästä. Olen myös kuullut että mittavan valtuuttamat asennusporukat tekevät talon vaikka valmiiksi asti, hinnasta sitten en tiedä. Kannattaa tutustua mittavan mallistoon, sillä minä olen ainakin ollut palveluun, tavaran laatuun ja sisältöön erittäin tyytyväinen.