Mahtava suomipop

Yleisöä 29 000 ja meno oli sen mukaista. Ensi vuonna uudestaan
1794
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Ja samat naukumaakarit vuodesta toiseen eipä kiinnosta.

Äänestä

Tuollainen vanhan tanssimusiikin tapahtuma on ihan paikallaan Jyväskylässä. Sen verran katsoin veneestä kiikarilla että ihmiset näyttivät pukeutuneenkin musiikkiin sopivasti.

Äänestä
  • Sijoittuuko tuo enskuu joulukuun ja tammikuun väliin? Ei silloin voi rantautua kun on järvi jäässä.

    Äänestä

Teille koviksille :) SUOMEN ROCKEIN FESTARI laukaassa ensiviikon to-la
Ja ensikuussa on satamafestarit kaikille jotain

Äänestä
  • Ja näissäkin samat naamat ja bändit joka vuosi kuka niitä jaksaa vuodesta toiseen katella

    Äänestä

Niin ja unohtui... Lutakonaukiolla 9.–10. elokuuta Rock In The City -festivaali, jonka pääesiintyjänä nähdään saksalainen heavyveteraanibändi Accept.

Äänestä
  • Jes sekin nähty niin monta kertaa jotta eipä enää kiinnosta.. Onneksi pääsee Rammsteinia kattoon tampereelle

    Äänestä

  • Joo Rammstein keikka täällä viimeksi oli tosi hyvä. Suosittelen.

    Äänestä

Agents & Ville nro 1. suosio vauvasta vaariin edelleen, siitä ei vain mihkään pääse.

Äänestä
  • Kyllä on pohjanoteeraus tämä uusi kokoonpano olis Ville vaan pitänyt himin kasassa eikä lähtenyt tommosta runkutusta laulamaan

    Äänestä

Neste Rallin tilalle suunnitellaan kansainvälistä kuorotapahtumaa jo parin vuoden kuluttua. Vihdoinkin jotakin meille eniten veroja maksavillekin.

Äänestä

Lippuja myytiin 6000 vähemmän kuin viime vuonna.
Jengi vihdoinkin ruvennut kullästymään tähän tapahtumaan.
Samat väsyneet kaija koot, juha tapiot ja apulannat siellä pyörii joka ikinen vuosi

Äänestä
  • Juuri näin ei kukaan jaksa vuodesta toiseen noita samoja naukumaakareita

    Äänestä

Miten festarit ehkäisevät ilmastonmuutosta? Niinkö, että tuhannet ja taas tuhannet ympärihumalaiset kakarat matkustavat ympäriämpäri maatamme hyppimään tasajalkaa lavan eteen, jossa joku viherpipertäjä rääkyy aatettaan tuhansilla kilowateilla vahvistetulla kähinällään??
Maailma ja ilmasto pelastuvat festareiden ansiosta - tai sitten ei.
Sen sijaan peruseläkeläinen ei saisi ostaa maksalaatikkorasiaa tai juoda piimää. Hyi-hyi!!

Äänestä
  • Maailma pelastuu elokuun 10.päivä ratinan stadionilla kun Rammstein kajauttaa sävelet taivaalle.

    Äänestä

Ratinan stadionilla? Missä sarjassa tämä Rammstein pelaa? Onko cupin pelejä?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Yleisöä 29 000 ja meno oli sen mukaista. Ensi vuonna uudestaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu